Onko

Maailmanmarkkinoita hyväkseen käyttäen porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se on poistanut teollisuudelta kansallisen maaperän. Ikivanhat kansalliset teollisuudenalat on tuhottu ja niitä tuhotaan yhä joka päivä. Niitä tunkevat sivuun uudet teollisuudenalat, joiden käytäntöön ottaminen on elinkysymys kaikille sivistyskansoille, teollisuudenalat, jotka eivät enää käytä kotimaisia raaka-aineita, vaan maapallon mitä kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita ja jotka tuottavat tehdasvalmisteita, joita ei käytetä ainoastaan omassa maassa, vaan kaikissa maanosissa. Vanhojen, oman maan tuotteilla tyydytettyjen tarpeiden tilalle tulee uusia, jotka tyydyttämisekseen vaativat mitä kaukaisimpien maiden ja mitä erilaisimpien ilmanalojen tuotteita. Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden ja sulkeutuneisuuden tilalle tulee kansojen kaikinpuolinen yhteys ja kaikinpuolinen riippuvuus toisistaan. Tämä koskee niin aineellista kuin myöskin henkistä tuotantoa. Eri kansakuntien henkiset tuotteet tulevat yhteiseksi omaisuudeksi. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi, ja monesta kansallisesta ja paikallisesta kirjallisuudesta muodostuu maailmankirjallisuus.


Pitäisikö tätä kehitystä muuttaa?
3247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kansallismuseo on oiva paikka. Sen kokoelmien esineissä näkyy kansainvälinen vuorovaikutus.
Suomessa ei ole meripihkaa,Virossa on. Saviruukkujen koristelemiseen käytettyä tekniikkaa ei tunnettu Suomessa,silti niitä on löydetty.
Nykytekniikalla on helppo määrittää naisten korujen pronssin seossuhteet ja osoittaa kaivos josta ne on louhittu. Yhteys löytyy välimerelle asti. Hirvenpäät ja itemit ovat kulttiesineitä,niissä ei näy käytön jälkiä. Se on todiste tilaustyöstä tai kultturinvaihdosta - jotka itse asiassa ovat sama juttu.
Miekkojen valmistuksen tekniikka,vaikka damaskointi,oli varjeltu liikesalaisuus. Meiltä löydetyt ovat tuontitavaraa.
Miekkoihin liittyy uskonto,taattua tuontitavaraa ja kulttuurinvaihtoa. Suomalaiset vaihtoivat uskonnon osalta oman kulttuurinsa vieraaseen kulttuuriin.

Saattoi olla,että joku pani tuohonkin aikaan hanttiin. Jos ei muut,niin ainakin Lalli.
Markkinat ovat nykyajan uskonto. Pankki- ja pörssisalit sen kirkkoja.
Lallin tarina on tietysti tarina mutta voisi olla totta. Lalli hidasti oman kulttuurinsa katoamista.
Markkinoiden ylväin kirkko oli WTO-tornit. Osama Bin-Laden on meidän aikamme Lalli. Hän hidasti mutta ei estä.

Eli mitäpä panna hanttiin kokonaiskehitykselle? Porvaristo suorittaa historiallista tehtäväänsä,kuten Karl Marx sanoi. Olemme käsikirjoituksen siinä osassa jonka Marx ennakoi.Tasan.
Politiikka on räikeimpien epäkohtien korjaamista.Eikä se muuta olekaan.

Ennustaminen on vaikeaa. Onneksi Marx ei ollut ennustaja,vaan taloustieteilijä ja yhteiskuntafilosofi.
Ajalle on ominaista ajatusten moninaisuus ja niiden valjastaminen yhteen tarkoitukseen,rahan tekemiseen.Siinä kapitalismi on kekseliäimmillään. Ja miksei olisi,kysymyshän on sen olemassaolosta. Ylikansallinen pääoma syö tarpeeseensa kansallisen pääoman kapitalismin lakien mukaan.
Kulttuurisesti se merkitsee McDonaldseja,Cocacolaa ja farkkuja kaikille. Maailmankirjallisuuden perusta on siinä,että sen on oltava hyvää ollakseen maailmankirjallisuutta. Perusteeksi ei riitä,että sitä on paljon. Seisemän Samuraita on elokuvan maailmankirjallisuutta. Tappajahai 3 ei ole,eikä siitä tule,vaikka siihen tehtäisiin kaksitoista lisäosaa.

Maon punaista kirjaakin painettiin paljon. Se ei ole maailmankirjallisuutta. Meidän pitäisi muistaa,etteivät sitä ole koraani tai raamattukaan. Mahtavatkohan eri kansakuntien henkiset tuotteet tulla yhteiseksi omaisuudeksi?
Jos kansallisen yksipuolisuuden ja rajoittuneisuuden tilalle saamme ylikansallisen yksipuolisuuden ja rajoittuneisuuden - Madonnan,tumman sokeriliemen,hampurilaiset ja uskon siihen,että ne ovat hyvää - niin emmekö palaa henkiselle keskiajalle?

Kysyit että pitäisikö tätä kehitystä muuttaa. Pitäisi mutta kun sitä ei näillä eväillä oikein voi muuttaa.

Äänestä
  • "Ajalle on ominaista ajatusten moninaisuus ja niiden valjastaminen yhteen tarkoitukseen,RAHAN TEKEMISEEN.Siinä kapitalismi on kekseliäimmillään. Ja miksei olisi,kysymyshän on sen olemassaolosta. Ylikansallinen pääoma syö tarpeeseensa kansallisen pääoman kapitalismin lakien mukaan."

    Raha on vain maksuväline ja arvon mitta. Kiva omistaa ja hoidella asioita. Arvon mittana hyvä väline arvioida osto vaihtoehtoja.
    Tarttee raha olla varmaan sidoksissa johonkin? Kultaan useimmiten.

    Äänestä

  • "Miekkojen valmistuksen tekniikka,vaikka damaskointi,oli varjeltu liikesalaisuus. Meiltä löydetyt ovat tuontitavaraa."
    parhaat miekan terät karaistiin kreikassa punakka lihaisen orjan vereen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtoehtoja? kirjoitti:

Maailmanmarkkinoita hyväkseen käyttäen porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se on poistanut teollisuudelta kansallisen maaperän. Ikivanhat kansalliset teollisuudenalat on tuhottu ja niitä tuhotaan yhä joka päivä. Niitä tunkevat sivuun uudet teollisuudenalat, joiden käytäntöön ottaminen on elinkysymys kaikille sivistyskansoille, teollisuudenalat, jotka eivät enää käytä kotimaisia raaka-aineita, vaan maapallon mitä kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita ja jotka tuottavat tehdasvalmisteita, joita ei käytetä ainoastaan omassa maassa, vaan kaikissa maanosissa. Vanhojen, oman maan tuotteilla tyydytettyjen tarpeiden tilalle tulee uusia, jotka tyydyttämisekseen vaativat mitä kaukaisimpien maiden ja mitä erilaisimpien ilmanalojen tuotteita. Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden ja sulkeutuneisuuden tilalle tulee kansojen kaikinpuolinen yhteys ja kaikinpuolinen riippuvuus toisistaan. Tämä koskee niin aineellista kuin myöskin henkistä tuotantoa. Eri kansakuntien henkiset tuotteet tulevat yhteiseksi omaisuudeksi. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi, ja monesta kansallisesta ja paikallisesta kirjallisuudesta muodostuu maailmankirjallisuus.


Pitäisikö tätä kehitystä muuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu