Ensin Lipponen leikkaa lapsilisiä ja kotihoidontukia jne.Kumminkin haluaa esiintyä lapsien ystävänä ja järjestelee lastenkutsuja henkilökohtaisesti.Ei todellakaan mikään lapsiperheiden ystävä.
Lipponen on röyhkeä
-73
2157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Otsikko kertonee kaiken. Mikä ihme siinä on kun
äänestäjiä jatkuvasti voidaan jujuttaa mitä kum-
mallisimmilla takinkääntötempuilla ennen vaaleja.
Sätkynuketkaan eivät noille "kalastajille" pärjää.
Minun mielestäni ehdokkaiden pitäisi poistua
maan alle kolme kuukautta ennen vaaleja. Jollei-
vat ansiot siihen mennessä ole riittävät on syytä
ponnistella seuraavat neljä vuotta ja lähteä
uudelleen kalastelemaan.
Joulukuussa äänestettiin kaikkia lapsia ja lasten asemaa parantavia asioita vastaan ja 2 kk myöhemmin kampanja-avauksessa vaaditaan sitten, että ne kaikki pitää toteuttaa.
Toivottavasti tuo sumutus ei onnistu vaan helsinkiläiset ovat viisaampia!!!