Onko muil. la tällaista ongelmaa? Kun joissakin paikoissa, jossa on paljon ihmisiä, en vain kestä. Olo tulee sietämättömäksi.
Esimerkiksi en ole käynyt jumpassa ties kuinka moneen viikkoon koska parina viime kertana kun olen käynyt, se sama, inhottava tunne on ollut taas vahva. Vihaan sitä, kun ennen tunnin alkua menen saliin ja siellä on jo ihmisiä. Lyhyt odottaminen tuntuu ikuisuudelta ja koen oloni hankalaksi. Jos joku katsoo minua, hän katsoo mielestäni "väärällä" tavalla, tuijottaa, ja tulen vihaiseksi. Tänäänkin (TAAS) olin varma, että huomenna kyllä menen taas, mutta nyt tiedän etten jaksa. Kuin en kestäisi niitä muita ihmisiä.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoa varmasti on, mutta minulla ei ole fyysisiä oireita, kuten sydämen takomista ja vapinaa, joten lääkäriin en ole edes suunnitellut meneväni. Yleensä tulen vain vihaiseksi ja masennun suunnattomasti. Nykyään tuntuu, kuin en henkisesti jaksaisi tätä.
Jos tarvitsen uuden takin saatan vitkutella ostosreissua koska en jaksa mennä kaupungille ihmisten sekaan. Ahdistaa. Masennun taas ja tulen kotiin vittuuntuneena. Usein ihan ruokakauppaankin meno inhottaa, vaikka se ei oikeastaan miltään tunnu sitten kun sinne menee.
Joissakin paikoissa, kuten töissä, tällaista ongelmaa taas ei ole lainkaan.
Tuntuu, että koko yleinen mieliala on nykyään maassa tämän takia. Kun mihinkään ei JAKSA lähteä kun tietää, että se armoton kiukku ja masennus saa taas vallan.
Esimerkiksi en ole käynyt jumpassa ties kuinka moneen viikkoon koska parina viime kertana kun olen käynyt, se sama, inhottava tunne on ollut taas vahva. Vihaan sitä, kun ennen tunnin alkua menen saliin ja siellä on jo ihmisiä. Lyhyt odottaminen tuntuu ikuisuudelta ja koen oloni hankalaksi. Jos joku katsoo minua, hän katsoo mielestäni "väärällä" tavalla, tuijottaa, ja tulen vihaiseksi. Tänäänkin (TAAS) olin varma, että huomenna kyllä menen taas, mutta nyt tiedän etten jaksa. Kuin en kestäisi niitä muita ihmisiä.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoa varmasti on, mutta minulla ei ole fyysisiä oireita, kuten sydämen takomista ja vapinaa, joten lääkäriin en ole edes suunnitellut meneväni. Yleensä tulen vain vihaiseksi ja masennun suunnattomasti. Nykyään tuntuu, kuin en henkisesti jaksaisi tätä.
Jos tarvitsen uuden takin saatan vitkutella ostosreissua koska en jaksa mennä kaupungille ihmisten sekaan. Ahdistaa. Masennun taas ja tulen kotiin vittuuntuneena. Usein ihan ruokakauppaankin meno inhottaa, vaikka se ei oikeastaan miltään tunnu sitten kun sinne menee.
Joissakin paikoissa, kuten töissä, tällaista ongelmaa taas ei ole lainkaan.
Tuntuu, että koko yleinen mieliala on nykyään maassa tämän takia. Kun mihinkään ei JAKSA lähteä kun tietää, että se armoton kiukku ja masennus saa taas vallan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itselläni on sama juttu. Minua risoo mennä mihinkään ihmisten ilmoille koska harmittaa jo etukäteen miten ne ihmiset minuun suhtautuvat. Siis kun en keksi mitään puhuttavaa ja olen hiljainen ja vaikea.
Ja vaikka ei tarvitsisi puhuakkaan. Pelkkä ruokakaupassa käynti tuottaa suuria vaikeuksia. Vaatekauppaan en enää edes menisi, käytän vaikka sadetakkia mieluummin.
Minulla on siis masennus, oikein lääkärinkin toteamana. Mutta se johtuu ujoudesta minun kohdallani. Ehkä sinullakin on tai on muodostumassa masennus tuosta asiasta. Kuulostaisi ihan siltä. En minä silti tiedä mikä siihen auttaisi. Ei kai mikään, ainakaan minun kohdallani. Mutta voithan käydä lääkärillä jossain vaiheessa. Saat lääkkeitä tai pääset puhumaan jollekkin. Ehkä se auttaa sinulle.
Mutta noin se alkoi minullakin. Oli vaikea lähteä mihinkään ja lopulta en enää käynytkään missään ja olin vain neljän seinän sisällä koko ajan. Ja täällä ollaan vieläkin, eikä loppua näy. Eli kannattaa suhtautua vakavasti tuohon asiaan ja tehdä jotain ennenkuin se pääsee liian pahaksi.
vasta 5 min ennen sulkemisaikaa niin ei ehdi vittuuntua kovin paljoa
Minäkin käyn kaupassa iltaisin ennen sulkemista ja käyn pikkukaupoissa. Yhdessä Siwassa ei lähes koskaan ole muita kun menen sinne, huono puoli vain on, että siellä kaikki leivät ovat lähes vanhoja...
Millään en mihinkään lääkäriin haluaisi tällaisen asian kanssa mennä, koska mitä lääkkeitä minulle voitaisiin tarjoa, kun niitä fyysisiä oireita ei ole? Ja kun joskus taas on aikoja kun en tunne niin vahvasti.
Ahdistaa kuitenkin, kun aina alitajunnassa on sellainen ikävä tunne, sitä ikään kuin "odottaa" että miten tänään pärjää esim. ostoskeskuksessa.
Rajoittaa elämää. ;(
ja varsinki saman ikäset ärsyttävät tyypit masentaa salilla ja kaupungissa ja mis ikinä onki>:/
Itsellä kanssa välillä äärettömän vaikeaa mennä kauppaan. Ja sitten kun on siellä niin ei tunnu missään.
Roskien vieminen on jotenkin välillä älyttömän vaikeaa. En tiedä mitä pelkään?
En tiedä onko muilla, mutta joskus minulle on puhelujen soittaminen äärettömän vaikeaa. Yleensä siis jos pitäisi asioita hoidella. Voin miettiä monta tuntia, että mitä sanon puhelimeen. Saatan kirjoittaa sanoja ylös ja harjoitella ääneen. Pulssini nousee ja ääneni värisee kun soitan.
Etenkin, jos pitäisi etsiä työpaikkaa ja soitella, niin siitä ei tunnu tulevan kerta kaikkiaan mitään. Kävelen ympäriinsä ja mietin mitä sanon ja miten sen sanon, harjoittelen myös. Vesikuppi on oltava lähellä koska suu kuivaa.
Aivan kuin itse olisin kirjoittanut tuon. Itse olen jo hieman päässyt eroon. Oikeastaan olen totuttanut itseni soittamaan mahdollisimman nopeasti, että en ala edes miettiä ennen puhelua. Välillä vaan ei onnistu. Tuntuu ihan älyttömältä kun ei pysty soittamaan ja kysymään vaikka esim. johonkin vuokra-asioihin liittyvistä seikoista. Istuu vain pitkiä aikoja puhelin kädessä ja pohtii. Ja jos soittaa ja toisessa päässä ei vastatakaan niin tuntee suurta helpotusta. Pahimmillaan tuo oli murrosikä vaiheessa. En kerta kaikkiaan pystynyt soittamaan. Ja sitten kun siitä sai vielä oman perheen kohdalta kuulla haukkuja ja sättimisiä kun ei asioitaan pysty hoitamaan.
Kuulostaa hyvinkin tutulta. Minua on yläasteelta asti vaivannut puhelinkammo. En edes tajua mistä semmoinen on minulle ilmaantunut.. Varmaan osittain johtuu siitä, kun ei yläasteella tullut soiteltua oikeastaan kenellekään.
Yläasteella tuosta ei kuitenkaan koitunut mitään ongelmia, kun ei ollut varsinaisesti mitään hoidettavia asioitakaan. Toisin on nyt (olen parikymppinen ja työtön). Välttelen puhelimessa puhumista aina viimeiseen asti. Harjoittelupaikat jää hakematta, kun yhteyshenkilölle pitäisi soittaa. Sama homma työpaikkojen suhteen, tosin yhtään "mielekkään" tuntuista työpaikkaa ei vielä ole edes tullut vastaan.
Kauhulla odotan seuraavaa käyntiä työkkärissä, jos en ole siihen mennessä saanut soitettua mihinkään harjoittelupaikkaan. Mitä sille työkkärin naiselle sitten sanoo selitykseksi, kun olen yhä ilman harjoittelupaikkaa - enkä olekaan soittanut niihin paikkoihin, joihin viime kerralla oli puhetta?
"Helpointa" kai olisi myöntää, että kärsin puhelinkammosta. Mutta pelottaa, ettei hän usko. Tai sitten sanoo sen saman lauseen, jonka olen kuullut niin monesti ennenkin: Sitten sun pitää vaan opetella soittamaan. Joo, niinpä niin. Kun se olisikin niin helppoa. :/ Mutta kun jokainen kerta, kun puhelimeen tartun, on yhtä tuskaa. Jotenkin tuntuu, että ei se voi helpottaa, vaikka sitä tekis kuinka paljon. Tulee vaan itselle huono olo, kun pitää tehdä väkisin jotain mistä ei pidä.
Huoh.. Meni vähän ilmeisesti ohi aiheen tämä. Mutta sanottakoon vielä loppuun, että minä en tykkää liikkua julkisilla paikoilla yksin. Kaverin kanssa se ei ole ongelma, mutta yksin käydessä pelottaa. Myös tuota lähikauppaan menemistä saatan lykätä niin kauan, että kaupat ehtii mennä jo kiinni, ellen saa jota kuta sinne "turvaksi". Tosin minua ei niinkään pelota itse kaupassa asiointi, vaan enemmänkin se matka sinne ja takaisin kotiin..
on epämiellyttävää. Tuntuu että kaikki tuijottavat. Minulle vielä tahtomatta sattuu kaikenlaista. Kadulla kaikki keräilijät ja myiskentelijät tulevat heti luokseni. Tänäänkin joku känni rupesi minulle kassalla mutisemaan ja kaikki kääntyi katsomaan. Ai että se oli kiusallista. Varmaan näytän oudolta tai jotain :/
Joskus kun pitäisi pakosti jotain vaatetta ostaa ja katson itseäni sovituskopin peilistä se vaate näyttää ihan hirveältä päälläni.
Nykyään olen keksinyt keinon. Jos vaan vaate miellyttää tangossa ja sopii päälle ostan sen väkisin ja jo kotona sama vaate näyttää jo ihan normaalilta.
Mikä vitsi siinäkin on kun on pahalla päällä kauppaanmenon takia kaikki näyttää pahalta.