Seikkailun tunnusmerkit
Suomen johdon politiikka USA:n aiheuttaman ns. Irakin kriisin suhteen on kuin pilaantunut sipuli.
Jo pintakuoresta näkee, ettei se ole kelvollinen, mutta mitä enemmän sitä kuorii, sitä mädemmäksi se osoittautuu.
Joulukuussa oli ensin lehdistössä nähtävissä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan
presidentti Tarja Halosen läsnä ollessa antama myönteinen vastaus USA:n tiedusteluun, joka koski Suomen
osallistumista tulevan Irakin sodan, tarkemmin sanottuna joukkotuhon, jälkihoitoon. Se oli käytännössä
vihreän valon näyttämistä USA:n suunnittelemalle hyökkäykselle.
Sen jälkeen kerrottiin pääministeri Paavo Lipposen ja USA:n presidentin George W. Bushin tapaamisesta
Washingtonissa ja siitä, että Lipponen oli kertonut mainitusta hallituksen päätöksestä ja ylistänyt Bushin
"globaalia johtajuutta".
Sitten uutisoitiin Lipposen tuohtunut USA:n Irak-politiikan puolustus siihen kohdistettua arvostelua vastaan.
Sen jälkeen seurasi joukko Halosen, Lipposen ja hallituksen epämääräisiä kannanottoja, joissa korostettiin
YK:n roolia kriisin ratkaisussa, mutta yhdyttiin kriisin syiden ja syyllisyyden osalta USA:n väitteisiin
ja vaadittiin tukemaan YK:ta siinäkin tapauksessa, että turvallisuusneuvosto siunaisi USA:n hyökkäyksen.
Siinä välissä Suomen johto oli hyväksymässä EU:n huippukokouksen kannanottoa, jossa vieritettiin koko vastuu
USA:n mahdollisen hyökkäyksen seurauksista Irakin johdon niskoille.
Sitten seurasivat keskustan puheenjohtajan Suomen Irak-linjauksia koskeva kaino kritiikki ja hallitusrintaman
kiivaat syytökset hallituksen "täysin selvän" linjan saattamisesta epäilyksen alaiseksi ja ulkopolitiikan
käyttämisestä vaaliaseena.
Kunnes paljastui Suomen Washingtonin-lähetystön Lipposen USA:n vierailusta laatima, salaiseksi leimattu raportti,
jonka mukaan "Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta
koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon".
Saman tien paljastui USA:n ulkoministeriön Irakin tilannetta koskevasta tiedotustilaisuudesta tehty raportti,
jossa myös viitattiin Suomen kumppanuuteen USA:n kanssa, samoin kuin se, että Suomen Washingtonin-lähetystön
edustaja oli osallistunut mainittuun tilaisuuteen valikoitujen, tavalla tai toisella USA:lle apua tai yhteistyötä
luvanneiden maiden edustajien joukossa.
Tämänkin jälkeen Suomen hallituksen ja ulkopoliittisen johdon edustajilla oli otsaa väittää, että Suomen Irak-kanta
on koko ajan ollut selvä ja että sitä vain yritetään "hämmentää". Mainitussa salaisessa raportissa olleen Bushin
ylistyksen Suomen "liittymisestä koalitioon" selitettiin ensin tarkoittaneen Suomen mukana oloa "terrorisminvastaisessa
koalitiossa" ja sitten Suomen mukana oloa YK:n turvallisuusneuvoston marraskuisen yksimielisen Irak-päätöslauselman
mukaisessa "koalitiossa".
Todellisuudessa Lipposen ja Bushin tapaamisessa ei mainitun salaisen raportin mukaan puhuttu juuri mitään
"terrorisminvastaisesta taistelusta" vaan puhuttiin Irakista. On eri asia, että Bushin hallinto on koko ajan
yrittänyt keksiä yhteyttä Irakin ja terroristien välille voidakseen esittää Irakin vastaiset hyökkäyshankkeensa
osaksi "terrorisminvastaista taistelua".
Sitä paitsi Suomen johto tietää varsin hyvin, että USA:n tarve etsiä "oikeutusta" hyökkäykselle YK:n kautta on
johtunut Bushin hallinnon sisäisistä taktiikkaerimielisyyksistä, sotavalmistelujen keskeneräisyydestä, yleisen
mielipiteen paineesta sekä tarpeesta saada YK:sta bulvaani, jonka suojissa sotarintamaan saataisiin enemmän maita.
Samalla Bushin hallinto on koko ajan viestittänyt, että se hyökkää joka tapauksessa, YK:n tuella tai ilman.
Suomen johdon itse aiheuttamaa "hämmentämistä" ei valitettavasti paljon auttanut presidentti Halosen
vaalikauden päättäjäisissä pitämä puhe.
Hyvää siinä oli tuki YK:lle ja sen turvallisuusneuvostolle ja toteamus, etteivät voimatoimet ilman
turvallisuusneuvoston valtuutusta ole hyväksyttäviä. Tosin näin voi olla helppo sanoa, jos olettaa,
ettei sellaista valtuutusta veto-äänten takia tule.
Huonoa siinä oli se, ettei Halonen edelleenkään sanallakaan viitannut sodan uhkan todellisiin syihin
eikä asettunut YK-valtuutuksesta riippumatta kategorisesti sotaa vastaan. Päinvastoin hän sanoi perustelematta
ja perusteettomasti, että "Irakin riisuminen joukkotuhoaseista voi edellyttää sotatoimia". Hyökkäyssota
turvallisuusneuvoston valtuutuksella on siis viime kädessä OK. Suomi ei sentään "tällaiseen voimankäyttöön" osallistu.
Palonsammutusta harjoitettiin myös mediarintamalla ajamalla tv-uutisissa ulos vanha kuvanauha Lipposen ja
Ranskan presidentin Jacques Chiracin tapaamisesta ja radiossa USA:n ulkoministeriön edustajan suomalaiset
puhtaaksi pesevä haastattelu. Tilaustyö vaalien kynnyksellä, epäillee moni.
"Hämmentäminen" ei kuitenkaan loppunut siihenkään. Sen jälkeen Suomen ulkoministeriön edustaja Markus Lyra myönsi
yllä mainitun USA:n ulkoministeriön tiedotustilaisuuden kutsujan ilmoittaneen suomalaisille jo etukäteen,
että tilaisuuteen oli kutsuttu vain valikoidut maat. Suomen UM siis tiesi tilaisuuden luonteesta.
Silti siihen osallistuttiin.
Ja vielä paljastui uusi Suomen ulkoministeriön salainen raportti suomalaisen lähetystövirkailijan ja
USA:n apulaispuolustusministerin sijaisen tuoreista keskusteluista. Siitä ilmenee, että Suomen
yhteysupseerit osallistuvat USA:n esikunnan tilaisuuksiin, joissa käsitellään Irakia.
Mainittu sijainen suitsuttaa raportissa "Suomen valitsemalle toimintalinjalle".
Mitähän seuraavaksi? Kulunutta sanontaa mukaillen: Ostaisitteko Lipposelta käytetyn auton?
Suomen hallituksen nykyinen ulkopoliittinen linja näyttää hyvinkin täyttävän seikkailupolitiikan tunnusmerkit.
Ja entä sitten, jos tai kun USA apulaisineen hyökkää ja kun Suomen vaalit ovat ohi? Onko viimeaikaisten
tapahtumien valossa luottamista siihen, että seikkailijat pitävät edes nykyisen julkilausutun linjansa?
Sitä kannattaa vaaliuurnille mentäessä miettiä. (ES)
Kokoomusyhteistyön jatko vai suunnanmuutos?
Jo ennen eduskuntavaaleja on käyty kulissientakaisia neuvotteluja siitä, että nykyinen hallituspohja
jatkaa vaalien jälkeen, jos äänestäjät antavat siihen valtakirjan. Tämä kävi ilmi muun muassa SAK:n
johtajan Matti Viialaisen Neloselle antamasta haastattelusta.
Äänestämällä SDP:n ja vasemmistoliiton ehdokkaita voi siis vaikuttaa siihen, että nykyinen "epäpyhä allianssi",
kahden vasemmistopuolueen hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa jatkuu. Tämän yhteistyön kitkerät hedelmät ovat
kaikille tuttuja kahdeksan viime vuoden ajalta. Kokoomus on vienyt, eikä hallitusvasemmisto ole edes vikissyt.
Ja entistä pahempaa on tulossa. Muun muassa Sailaksen työryhmän ehdotukset vain odottavat vaalien ohimenoa.
Suomen johdon politiikka USA:n aiheuttaman ns. Irakin kriisin suhteen on kuin pilaantunut sipuli.
Jo pintakuoresta näkee, ettei se ole kelvollinen, mutta mitä enemmän sitä kuorii, sitä mädemmäksi se osoittautuu.
Joulukuussa oli ensin lehdistössä nähtävissä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan
presidentti Tarja Halosen läsnä ollessa antama myönteinen vastaus USA:n tiedusteluun, joka koski Suomen
osallistumista tulevan Irakin sodan, tarkemmin sanottuna joukkotuhon, jälkihoitoon. Se oli käytännössä
vihreän valon näyttämistä USA:n suunnittelemalle hyökkäykselle.
Sen jälkeen kerrottiin pääministeri Paavo Lipposen ja USA:n presidentin George W. Bushin tapaamisesta
Washingtonissa ja siitä, että Lipponen oli kertonut mainitusta hallituksen päätöksestä ja ylistänyt Bushin
"globaalia johtajuutta".
Sitten uutisoitiin Lipposen tuohtunut USA:n Irak-politiikan puolustus siihen kohdistettua arvostelua vastaan.
Sen jälkeen seurasi joukko Halosen, Lipposen ja hallituksen epämääräisiä kannanottoja, joissa korostettiin
YK:n roolia kriisin ratkaisussa, mutta yhdyttiin kriisin syiden ja syyllisyyden osalta USA:n väitteisiin
ja vaadittiin tukemaan YK:ta siinäkin tapauksessa, että turvallisuusneuvosto siunaisi USA:n hyökkäyksen.
Siinä välissä Suomen johto oli hyväksymässä EU:n huippukokouksen kannanottoa, jossa vieritettiin koko vastuu
USA:n mahdollisen hyökkäyksen seurauksista Irakin johdon niskoille.
Sitten seurasivat keskustan puheenjohtajan Suomen Irak-linjauksia koskeva kaino kritiikki ja hallitusrintaman
kiivaat syytökset hallituksen "täysin selvän" linjan saattamisesta epäilyksen alaiseksi ja ulkopolitiikan
käyttämisestä vaaliaseena.
Kunnes paljastui Suomen Washingtonin-lähetystön Lipposen USA:n vierailusta laatima, salaiseksi leimattu raportti,
jonka mukaan "Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta
koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon".
Saman tien paljastui USA:n ulkoministeriön Irakin tilannetta koskevasta tiedotustilaisuudesta tehty raportti,
jossa myös viitattiin Suomen kumppanuuteen USA:n kanssa, samoin kuin se, että Suomen Washingtonin-lähetystön
edustaja oli osallistunut mainittuun tilaisuuteen valikoitujen, tavalla tai toisella USA:lle apua tai yhteistyötä
luvanneiden maiden edustajien joukossa.
Tämänkin jälkeen Suomen hallituksen ja ulkopoliittisen johdon edustajilla oli otsaa väittää, että Suomen Irak-kanta
on koko ajan ollut selvä ja että sitä vain yritetään "hämmentää". Mainitussa salaisessa raportissa olleen Bushin
ylistyksen Suomen "liittymisestä koalitioon" selitettiin ensin tarkoittaneen Suomen mukana oloa "terrorisminvastaisessa
koalitiossa" ja sitten Suomen mukana oloa YK:n turvallisuusneuvoston marraskuisen yksimielisen Irak-päätöslauselman
mukaisessa "koalitiossa".
Todellisuudessa Lipposen ja Bushin tapaamisessa ei mainitun salaisen raportin mukaan puhuttu juuri mitään
"terrorisminvastaisesta taistelusta" vaan puhuttiin Irakista. On eri asia, että Bushin hallinto on koko ajan
yrittänyt keksiä yhteyttä Irakin ja terroristien välille voidakseen esittää Irakin vastaiset hyökkäyshankkeensa
osaksi "terrorisminvastaista taistelua".
Sitä paitsi Suomen johto tietää varsin hyvin, että USA:n tarve etsiä "oikeutusta" hyökkäykselle YK:n kautta on
johtunut Bushin hallinnon sisäisistä taktiikkaerimielisyyksistä, sotavalmistelujen keskeneräisyydestä, yleisen
mielipiteen paineesta sekä tarpeesta saada YK:sta bulvaani, jonka suojissa sotarintamaan saataisiin enemmän maita.
Samalla Bushin hallinto on koko ajan viestittänyt, että se hyökkää joka tapauksessa, YK:n tuella tai ilman.
Suomen johdon itse aiheuttamaa "hämmentämistä" ei valitettavasti paljon auttanut presidentti Halosen
vaalikauden päättäjäisissä pitämä puhe.
Hyvää siinä oli tuki YK:lle ja sen turvallisuusneuvostolle ja toteamus, etteivät voimatoimet ilman
turvallisuusneuvoston valtuutusta ole hyväksyttäviä. Tosin näin voi olla helppo sanoa, jos olettaa,
ettei sellaista valtuutusta veto-äänten takia tule.
Huonoa siinä oli se, ettei Halonen edelleenkään sanallakaan viitannut sodan uhkan todellisiin syihin
eikä asettunut YK-valtuutuksesta riippumatta kategorisesti sotaa vastaan. Päinvastoin hän sanoi perustelematta
ja perusteettomasti, että "Irakin riisuminen joukkotuhoaseista voi edellyttää sotatoimia". Hyökkäyssota
turvallisuusneuvoston valtuutuksella on siis viime kädessä OK. Suomi ei sentään "tällaiseen voimankäyttöön" osallistu.
Palonsammutusta harjoitettiin myös mediarintamalla ajamalla tv-uutisissa ulos vanha kuvanauha Lipposen ja
Ranskan presidentin Jacques Chiracin tapaamisesta ja radiossa USA:n ulkoministeriön edustajan suomalaiset
puhtaaksi pesevä haastattelu. Tilaustyö vaalien kynnyksellä, epäillee moni.
"Hämmentäminen" ei kuitenkaan loppunut siihenkään. Sen jälkeen Suomen ulkoministeriön edustaja Markus Lyra myönsi
yllä mainitun USA:n ulkoministeriön tiedotustilaisuuden kutsujan ilmoittaneen suomalaisille jo etukäteen,
että tilaisuuteen oli kutsuttu vain valikoidut maat. Suomen UM siis tiesi tilaisuuden luonteesta.
Silti siihen osallistuttiin.
Ja vielä paljastui uusi Suomen ulkoministeriön salainen raportti suomalaisen lähetystövirkailijan ja
USA:n apulaispuolustusministerin sijaisen tuoreista keskusteluista. Siitä ilmenee, että Suomen
yhteysupseerit osallistuvat USA:n esikunnan tilaisuuksiin, joissa käsitellään Irakia.
Mainittu sijainen suitsuttaa raportissa "Suomen valitsemalle toimintalinjalle".
Mitähän seuraavaksi? Kulunutta sanontaa mukaillen: Ostaisitteko Lipposelta käytetyn auton?
Suomen hallituksen nykyinen ulkopoliittinen linja näyttää hyvinkin täyttävän seikkailupolitiikan tunnusmerkit.
Ja entä sitten, jos tai kun USA apulaisineen hyökkää ja kun Suomen vaalit ovat ohi? Onko viimeaikaisten
tapahtumien valossa luottamista siihen, että seikkailijat pitävät edes nykyisen julkilausutun linjansa?
Sitä kannattaa vaaliuurnille mentäessä miettiä. (ES)
Kokoomusyhteistyön jatko vai suunnanmuutos?
Jo ennen eduskuntavaaleja on käyty kulissientakaisia neuvotteluja siitä, että nykyinen hallituspohja
jatkaa vaalien jälkeen, jos äänestäjät antavat siihen valtakirjan. Tämä kävi ilmi muun muassa SAK:n
johtajan Matti Viialaisen Neloselle antamasta haastattelusta.
Äänestämällä SDP:n ja vasemmistoliiton ehdokkaita voi siis vaikuttaa siihen, että nykyinen "epäpyhä allianssi",
kahden vasemmistopuolueen hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa jatkuu. Tämän yhteistyön kitkerät hedelmät ovat
kaikille tuttuja kahdeksan viime vuoden ajalta. Kokoomus on vienyt, eikä hallitusvasemmisto ole edes vikissyt.
Ja entistä pahempaa on tulossa. Muun muassa Sailaksen työryhmän ehdotukset vain odottavat vaalien ohimenoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000022439414