Sweden

Olen RiikinRuotsalainen ja sen voin sanoa että teidän maassanne(Suomessa)asuvat suomenruotsalaiset ovat täysin suomalaisia,he ovat syntyneet teidän maassanne,eli ovat syntyperäisiä suomalaisia.Itse ajattelen RiikinRuotsiksi ja sen sanon että englannin,saksan,ym.indoeuroppalaisten kielten oppiminen on paljon helpompaa.Suomen kielellä ajatteleminen tekee näiden kielten oppimisen paljon vaikeammaksi.Ruotsin kieli kuuluu germaaniseen kieliryhmään,Suomen kieli taas kuuluu ugrilaiseen kieliryhmään,jolloin teidän kun te ajattelette suomeksi on hankala oppia indoeurooppalaisia kieliä.
91703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kun et ajattele suomeksi? Ei tämä perustele mitenkään ruotsin opiskelun järkevyttä.

Äänestä

ruotsinkieli on niin yksinkertainen ja helppo ettei sen omaksuminen vaadi paljoakaan voimavaroja

Äänestä

Olen samaa mieltä että suomessa asuvat suomen,ruotsin tai saamenkieliset ovat kaikki tavallisia suomalaisia.Äidinkieli voi olla mikä tahansa näistä kolmesta mutta suomalaisia olemme.Samoin jos osaa ruotsia niin muiden kielien oppiminen on huomattavasti helponpaa kun kuuluvat samaan kieliryhmittymään.Suomensuomalaisena ei voi kuin kummastella tällä palstalla joidenkin pakkomielteeksi tullutta asennetta ruotsinkieltä kohtaan vaikka suomelle siitä on vain ollut hyötyä ajan saatossa.

Äänestä

Olen oppinut saksaa, englantia, latinaa, ranskaa ja venäjää ilman mitään suurempia esteitä.
Suomenkielessä on niin laaja ja monimutkainen kielioppi, että kaikkien muiden kielten kielioppi on ollut lastenleikkiä.

Latina on aina ollut lemmikkikieleni.
Luin tosin pakkoruotsia, mutta se ole mitenkään ollut portti muihin kieliin.

Perhesuhteistani johtuen saksa oli ensimmäin arkikielenä käyttämäni vieras kieli ja sitä seurasi englanti.

Olen pahoillani, mutta Sinulla on kieltämättä oma lehmä ojassa.

Äänestä

Ugrilaiseen ryhmään kuuluvat ainoastaan unkari sekä sen kaksi pienehköä lähisukulaista hanti ja mansi. Suomi kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten toiseen haaraan, tarkemmin sanottuna itämerensuomalaisiin kieliin.

Äänestä

(Lyhennetty)

"När finskan rensades ut ur Norrbotten"

"På 1880-talet inleddes ett försvensknings- arbete i det finskspråkiga Norrbotten; finskan förbjöds i skolan och på biblioteken. Införandet av svenskan ansågs som en välgärning för hela befolkningen i Tornedalen."

Det finskspråkiga Norrbotten har genomgått en etnisk "reningsprocess".

"Statsmakterna satte i gång ett omfattande försvenskningsarbete på 1880-talet. Speciellt var det den uppväxande generationen av finsktalande som hamnade i blickfånget hos civilisationens påskyndare, som med utmärkt effektivitet lärde ungdomarna vad deras modersmål gick för i Sverige. I denna chauvinistiska miljö växte den finske mannens börda till gigantiska proportioner och blev snabbt alltför massiv för att axlas av tornedalingarna. Man ville bli kvitt finskan, låt vara att modersmålet fortfarande spökade i hjärnans irrgångar."

"Den i Sverige verkande socialdarwinistiskt färgade människosynen kastade en skugga av underlägsenhet över finnarna och deras kultur."

"Dessutom förekom åsikter att de ljuslätta tornedalingarna, sitt språk till trots, omöjligen kunde vara av mongolisk ras, utan snarare lämningar av en tidigare "arisk" befolkning som på något sätt tillägnat sig finskan. Man tyckte sig fortfarande se hur språkgränsen vandrade västerut där finskan likt ett ogräs vann terräng på svenskans bekostnad."

" Även härvidlag tedde sig försvenskningen av området som fullt berättigad.

Skolan blev det viktigaste instrumentet i försvenskningsarbetet. Staten erbjöd tornedalskommunerna en kostnadsfri folkskola, under villkor att skolan skulle bli helsvensk. De fattiga kommunerna nappade på det lockande erbjudandet och en målmedveten och säkert även smärtfull omdaningsprocess påbörjades. "

"Frenologernas raskrig, en synnerligen ojämn
"finnkamp" hade flyttat in i skolsalarna, där barnen skulle göras om till goda svenskar. Toleransnivån gentemot finskan varierade, hos mest nitiska lärare var finskan totaltförbjuden, även under rasterna. Då utspelade sig tragikomiska scener på skolgårdarna där barnen tvingades kommunicera på en hackig svenska."

" År 1958 ihågkom Skolöverstyrelsen Tornedalens skolbarn med ett cirkulär med anvisning att inte förbjuda finsktalande lärjungar att tala finska under fristunderna i skolor och skolhem."

" Även på andra områden pågick en marginalisering av finskan. När järnvägen kom till Tornedalen fick byarna längs banan nya, ståtligt klingande namn, så kallade nonsensöversättningar. "

" Förutom i skolan, blev finskan ett förbjudet språk i områdets folkbibliotek.
Förbudet hävdes först på 1960-talet då det blev tillåtet för biblioteken att införskaffa finskspråkiga böcker. Vid det laget hade finskan marginaliserats till i det närmaste ett infödingsspråk, undanträngt från all offentlighet."

"När tornedalingarna sent omsider vaknade upp till kollektiv begrundan över den egna identiteten, är det föga för­vånande att identitetsbyggandet framför allt bestått av gränsdragning mot det finska. Att av­säga sig all gemenskap med finnarna är en sedan gammalt väl inövad och allmän ryggmärgsreaktion även hos enskilda ­tornedalingar."

"TAUNO ALATALO
frilansjournalist och översättare med rötter i Tornedalen. SvD 25.4.05.

Oleellista tässä on huomata,että Kokkolassa, Porvoossa ja rkp:n kannattajien parissa elää sama rasistinen ruotsalaisuus edelleen,josta elävänä todisteena on jälleen Malmön tapahtumat.

Äänestä

Suomen kieli on helppo kieli

Suomen kieli on maailman paras ja helpoin kieli Suomessa. Suomen kieliset oppilaat osaavat maailman parhaiten äidinkieltään maailmassa, koska suomenkieli on helpoin äidinkieli maailmassa. Missään muussa maassa eivät lapset osaa kirjoittaa ja lukea 3kk kuluttua kouluun menemisestään.

Suomenkieli ei olisi ikinä säilynyt näihin päiviin asti, jos siinä ei olisi jotain ylivoimaista kieliopillisesti.

Luulenpa että suomen rallimenestys on ollut osaksi kielen ansiota. Kartturin ja kuljettajan kommunikointi kovassa metelissä on vaikeaa. Suomenkieli on niin selkeää ja vivahteikasta että jokainen väärään suuntaan kallellaan oleva kivenmurikka kurvissa on helppo ilmaista, niin että ei tule väärinymmäryksiä.

Myös Marcus Grönholmille luetaan nuotit Suomeksi.
Olkaamme ylpeitä vanhasta, ylivoimaisesta ja ainutlaatuisesta kielestämme.

Äänestä

Täällä palstalla keskustelevat kaksinkertaisesti puolikieliset ja eivät ymmärrä suomea, puhumattakaan siitä miten joustava kieli suomi on.


Juoksentelisin on ruotsiksi 10 sanainen lause:

= jag skulle springa hit och dit utan någon särskilt ändamål


Rullatuolipotilailta kysytään.
"Kuinka meinaisitte saada perhosia haaviinne?"
"Juoksentelisimme metsässä perhosten perässä."

Mies toiselta.
"Mitä tekisit jos vaimosi olisi pihtari?"
"Juoksentelisin kapakoissa."

Äänestä

Ruotsinkielisen on helppo oppia saksaa, koska hän osaa ruotsia jo valmiiksi. Suomenkielinen ei voi nopeuttaa saksan kielen oppimista lukemalla ruotsia. Miten typerä väite tuo onkaan?


Pakkoruotsittajat perustelevat pakkoruotsia usein teorialla että ruotsia opiskelemalla oppii muita kieliä helpommin. Tämä on naiivi ja ulkoa opeteltu väittämä kun muuta parempaa ei ole vuosikymmenien aikana keksitty.

Kuinka ranskan tai saksan kielen oppiminen voisi millään nopetua jos aikansa käyttää ruotsin kielen opiskeluun? Saksan kieli varsinkin sekoittuu ja sotkeentuu ruotsin kanssa erittäin helposti. Tämä porttiteoria osoittautuukin jo pintatarkastelussa kaksikertaiseksi haitaksi.

Pintatarkastelussa havaittu kaksinkertainen haitta kasvaa entisestään kun tarkastellaan missä pakkoruotsilla pärjää. Tyypilliseseti pakkoruotsilla ei pärjää edes Tukholmassa. Kouluruotsi on niin erilaista kuin ruotsinruotsi ettei edes sillä pärjää Ruotsissa. Sitä paitsi Ruotsissa pärjää englannilla, mihin muka suomessa tarvitaan ruotsia?

Pakkoruotsittajien väite ruotsinkielen hyödyllisyydestä on räikeästi valheellinen ja ajaa vain suomenruotsalaisten etuja ja estää suomenkielisten kielellistä sivistymistä supistamalla suomenkielisten kielitaitoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mark7777 kirjoitti:

Olen RiikinRuotsalainen ja sen voin sanoa että teidän maassanne(Suomessa)asuvat suomenruotsalaiset ovat täysin suomalaisia,he ovat syntyneet teidän maassanne,eli ovat syntyperäisiä suomalaisia.Itse ajattelen RiikinRuotsiksi ja sen sanon että englannin,saksan,ym.indoeuroppalaisten kielten oppiminen on paljon helpompaa.Suomen kielellä ajatteleminen tekee näiden kielten oppimisen paljon vaikeammaksi.Ruotsin kieli kuuluu germaaniseen kieliryhmään,Suomen kieli taas kuuluu ugrilaiseen kieliryhmään,jolloin teidän kun te ajattelette suomeksi on hankala oppia indoeurooppalaisia kieliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu