Olin äsken oman kotini takapihan pellolla räjäyttelemässä raketteja, jotka oli ostettu Tokmannista äitini, hänen poikaystävänsä ja naapureiden kanssa. Se oli surullisin tilanne, missä minä, 17-vuotias yksinäinen olen koskaan ollut.
Tämä on elämäni huonoin uusi vuosi.
Ainut syy, miksi en tapa itseäni, on äitini, jonka huolenpito pitää minut liikkeessä.
Minun uudenvuodenlupaukseni on, että jos en ole onnistunut hankkimaan elämää itselleni siihen mennessä, kun äitini heittää veivinsä, tapan itseni. Hänen jälkeensä kukaan ei kaipaa minua.
Helvetin hyvää uutta vuotta......
Tämä on elämäni huonoin uusi vuosi.
Ainut syy, miksi en tapa itseäni, on äitini, jonka huolenpito pitää minut liikkeessä.
Minun uudenvuodenlupaukseni on, että jos en ole onnistunut hankkimaan elämää itselleni siihen mennessä, kun äitini heittää veivinsä, tapan itseni. Hänen jälkeensä kukaan ei kaipaa minua.
Helvetin hyvää uutta vuotta......
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hieno lupaus mutta kannattaa laittaa tuo "elämä"-käsite rankkaan pohdintaan ennen sen toteuttamista. Onko tosiaan niin että valtavirran käsitys elämästä(paljon kavereita, rahaa ja bilettämistä)on ainoa oikea? Ei todellakaan, vaan sisällön elämäänsä voi löytää myös itsensä sisältä.
Kannattaa alkaa lukemaan kaikkea, avartamaan mieltään. Pian huomaat että ei sitä ihmisen tarvitse olla kokoajan toisissa kiinni tai porukan keskellä ollaksen täysipäinen. Olet hienolla tavalla järjestäytynyttä materiaa, ja on melkoisen suuri onnenpotku että olet. Älä lopeta elämääsi vain koska et täytä valtavirran määrittelemää kuvaa kunnollisesta ihmisestä.
Moni kuolee oman käden kautta turhaan koska he elävät siinä harhaluulossa että asia olisi niin kuin valtavirrassa ajelehtivat laumaeläimet toitottavat. he ovat kuitenkin väärässä.
Mäkin ajattelin, että tää on mun huonoin uus vuosi, kun en päässyt ystävien kanssa juhlimaan, koska sairastuin alkusyksystä. Paranen toivottavasti ens kesään mennessä niin, että pääsen liikenteeseen ja elämään sellaista elämää mitä elin ennen tätä.
Tosiaan, aluksi harmitti hulluna, etten päässyt juhlimaan ja vietin vuoden vaihteen kuten säkin, vanhempieni kanssa. Tarkemmin ajatellen huomasin, että mullahan oli aivan ihana ilta isukin ja äipän kanssa. Ja ylpeänä kerron siitä muille, kun kysyvät mitä tein uutena vuotena..
Täällä on nyt yks sua yhdeksän vuotta vanhempi tytskä, joka toivottelee sulle oikein hyvää uutta vuotta ja toivoo ja uskoo, että vielä löydät kavereita. Meehän vaikka chattailemaan sellaseen paikkaan, jossa järjestetään miittejä. Sit vaan mukaan niihin ja tutustumaan uusiin ihmisiin.
Maltahan vielä. Olet vasta 17-vuotias. Älä anna pimeän vuodenajan ja laskuhumalan masentaa. Vuoden päästä jo saat ajaa autolla ja elinpiirisi laajenee. Pääset pois ahdistavista kotinurkista. Jos siis haluat. Hanki työ, että voit ostaa auton ja ylläpitää sitä.
Opiskele tai hanki ammatti muuten, niin saat tehdä mielenkiintoisia juttuja - ja sulle vielä maksetaaan siitä.
Suosittelen muutenkin oman viihtyvyyden vuoksi yleistä pikkuhiljaista ryhdistäytymistä. Pidä huolta kunnostasi. Osta vaatteita, pidä huolta siitä, ettet näytä looserilta. Pidä huolta, että kehityt ja opit uusia asioita. Näe vähän vaivaa. uskalla avata joskus suusi ihmisten ilmoilla. Itsenäisty. Ota etäisyyttä vanhempiisi.
Siitä se alkaa. Elämä. Sinullakin.
Parempaa uutta vuotta!
Kiitos, vanha pieru 30v.
Sinä sanoit kaikkein lohduttavimmat sanat.
Nyt, kun nukuin muutaman tunnin, minusta
tuntuu paremmalle. Olet oikeassa, minun
pitää yrittää muuttaa tekemisiäni.
Muuten jään siksi, mitä aina olen ollut.
Hyvää uutta vuotta....
juuri noin 16-vuotiaana, siitä todisteena päiväkirjani! Nyt olen vähän yli kolmikymppinen yhden ihanan pojanvesselin äiti ja elän avoliitossa rakastamani miehen kanssa. - Vakuutan: SINÄ LÖYDÄT VARMASTI OMAN TIESI ONNEEN. Malta! Nyt oli tämmöstä - mutta sen ei tarvitse olla pysyvää! Heittäydy rohkeasti positiiviseksi, teeskentele vaikka. Siitä tulee tapa! Siis elintapa! Voi kun täällä saisi mainostaa, ehdottaisin sinua tilaamaan koneellesi jokapäiväisen ilmaisen positiivisuus-aamiaisen! Mutta kun ei saa mainostaa...Vaikka tämä on naivi klisee: tuo mitä kerroit, kuuluu sinun ikääsi kasvaa aikuiseksi. Minä ajattelin yhtä itsetuhoisia ajatuksia noin samassa iässä ja olin myös yksinäinen, kun paras likkakaverini alkoi 15-vuotiaana seurustelemaan...Reipastu! kaikki tulee O.K.!
joo tutut on tuntemukset ja just samoin tunsin äskenikin.. olen 24v. tää oli tokaks ankein uusi vuosi. Kaikista ankein oli 17v. mut nyt olin samassa tilanteessa ku äskenkin. En tajua miks jatkan tätä paskaa elämää. No ihan sama!!! Kait siks etten uskalla tappaa itteeni koska oon niin luuseri!!!
Hehe. Joo toi itsensä tappaminen on kieltämättä aika vaikeeta. Tosin pitää aina muistaa ettei toista tilaisuutta saa jos ensimmäisen menettää..
Useimmilla tuo tilanne tietysti muuttuu aika paljon ja monet näkevät tuossa tilanteessa oman tilanteesa paljon huonommassa valossa kuin se todellisuudessa on.
Siis tarkoitin et monet näkee tuossa 15-17veenä oman tilanteensa paljon huonompana kuin se mitä todellisuudessa on.
tavallinen elämä ylipäätänsä on aika tylsää! Ensin on nuoruus,se on tylsää,sitten aikuisuus, sekin on tylsää,töihin-kauppaan-kotiin-töihin-kauppaan-kotiin-ei siinä juuri kohokohtia ole. Meilläkin suku, jossa ei tapahu yhtään mitään, ei mitään,kourallinen toisistaan irrallisia ihmisiä-ei mitään tekemistä keskenään.
Silti-luen,pelaan tietsikalla,juon jouluna yhden oluen,käyn elokuvissa,käyn teatterissa,käyn huvikseni kaupungilla...yritän itse täyttää niitä tylsiä kohtia elämässäni. Ei niitä kukaan mulle TEE-itse se tylsä elämä pitää täyttää jollakin, ettei se olisi niin kuolettavan tylsää.
Nytkin olen ollut viikon lomalla,sitä on ihan liikaa...ja voi että mä kidun...haluan töihin...onneksi huomenna jo pääsee...
Mutta,elämä on tylsää, usko pois!
Joskus tosiaan ihmetyttää mitä ihmniset tässä elämässä näkevät. Elämä osiaan on aivan käsittämättömän tylsää. Juuri niin kuin mummmumumuu sanoi, töihin-kauppaan-töihin-kauppaan, joskus kouluunkin. Lenkilläkin käyn, sekin on oikeastaan muuten helvetin tylsää puuhaa. Itse asiassa ainoa asia mikä minun mielestäni ei ole tylsää olisi maailmalla matkailu, mutta siihen kun ei ole varaa niin kyllä, TYLSÄÄ ON!
kun oikeesti sairastutte kroonisesti, vasta sitten te kaipaatte sitä "TYLSÄÄ", tavallista elämäänne takaisin! Olisin IKIONNELLINEN, kun kykenisin e d e s kauppaan kävelemään: en pysty, koska sairastuin pari vuotta sitten krooniseen kauhkosairauteen ja henkeä ahdistaa jo sadan metrin normaali kävelykin. Aamulla kestää toista tuntia saada itsensä siihen kuntoon, että voi alkaa pukeutumaan ja sekin kestää sitten puoli tuntia, kun hengästyn välillä. Minulle riittäisi, kun saisin kävellä tylsää jäkakäytävää myöten tylsään kauppaan ja ostaa tylsiä ruokatavaroita ja valmistaa ITSE tylsää ruokaa! - Voi teitä, te tylsyyden toitottajat ja itsetuhoa ajattelevat! Sääliksi käy...kun ette huomaa, että ELÄMÄ itsessään on lahja ja joka ikinen hetki voi olla ainutlaatuisen arvokas, kunhan havahdutte siihen, tylsimykset!
Toi on totta että vaikeuksien kautta oppii vasta arvostamaan asioita.
näitä juttuja lukiessani.
Olen pian 39 vuotta ollut jatkuvasti kroonisesti sairaan tyttäreni tukena. Ja minua suoraan sanoen ottaa usein päähän täällä olevat kaiken maailman turhat itsesääliä osoittavat kirjoitukset. En sano, etteikö osa olisi myötätuntoa herättäviä, mutta paljon on turhaakin, johon voisi itse vaikuttaa.
Itsetuhoisuuskin taitaisi hävitä monelta, kun saisi omalle kohdalleen diagnoosin vakavasta sairaudesta. Silloin huomaisi, että jokaisella on vain yksi elämä ja siitä kannattaa pitää kiinni.
Ja aivan oikeassa olet. Tavallinen tylsä arki riittäisi, kunhan ei koko aikaa tarvitsisi esim. puhelimen soidessa, pelätä tyttären tai jonkun vieraan ihmisen soittavan, että tytär on kaatunut ja viedään juuri ambulansilla sairaalaan.
Tai hän pystyy hädin tuskin soittamaan, kun makaa lattialla kompastuttuaan kotonaan ym. ym. vastaavaa.
Lisänä tulevat kaikki hänelle tehdyt hengenvaarallset leikkaukset, joiden tulosta odottaessa on itseltäkin melkein henki loppunut.
Jatkuvasti täällä joku valittaa yksinäisyyttään ja elämän tylsyyttä. Kuitenkin useimmiten on fyysisesti terve, monenlaisiin harrastuksiin ja liikuntaan pystyvä henkilö. Sen kun lähtee liikkeelle. Ottaa lehden käteensä ja lukee kaikki mahdolliset tilaisuudet. Usein sieltä jotain sopivaa löytää.
Itsesääliin voi kyllä vajota ja jäädä kotiinsa makaamaan.
Mitä ystäviä ja harrastuksia kroonisesti sairaalla on. Eihän kukaan vieras jaksa jatkuvasti sairaan ihmisen ehdoilla elää. Yksin joutuu menemään. Silloinkin tarkkaan harkiten, miten linja-autolla, kaatumisen välttämiseksi, pääsee tarpeeksi lähelle.
Onneksi vuosien mittaan on tullut niin paljon tuttavia, että on edes juttuseuraa.
Huonomminkin asiat voisivat olla. Olen vaan sinun laillasi täysin kypsä itsetuhoisiin ihmisiin, joilla olisi mahdollisuus ilman ruikutuksia elää ihan normaalia elämää.
Sinun tilanteesi ymmärrän. Olen kolmisen vuotta, lähes päivittäin seurannut keuhkoahtaumatautia sirastavan ihmisen elämää. Välillä jo luulimme, että kaikki loppuu siihen paikkaan, mutta ei. Hän on apuvälineitten ansiosta piristynyt, niin että elämä on taas ainakin puolisen vuotta jatkunut ilman sairaalakäyntiä. Suhteellisen hyvässä kunnossa hän tuntuu olevan, mutta ei olekaan koskaan vajonnut mihinkään masennukseen.
Sinulle toivon voimia ja uskon, että moni fyysisesti vakavasti sairas on kanssasi samaa mieltä.
Minulla kaikki uudetvuodet ovat olleet samaa harmaata kotona nyhjäämistä. Elokuvien tuijotusta tai tietokoneella istumista. Tänä vuonna olin vanhempien luona syömässä ja sitten tallustelin kotiin.
Sinä olet vielä nuori ja pystyt muuttamaan elämää, minä olen jo toivoton tapaus. Sitten kun vanhemmat ovat kuolleet ei minulla ole mitään velvollisuutta elää. Sitä odotellessa...
turha ihminen? - Ei kukaan! Itse olet niin päättänyt ja mitä enemmän sitä ajatusta hellit, sitä todemmaksi se tulee. Ei kukaan voi sinun sammuvaan elämänhaluusi tulta puhaltaa, ellet ITSE auta! Johan tällä palstalla on kolme-neljä "turhaksi" itsensä kokeva! Miksette tutustuisi todella toisiinne! Teillähän olisi yksi yhteinen tekijä; turhuuden tunne! Voi rakkaat ihmiset! Meillä jokaisella on välillä tunne, ettei ole missään mieltä. On vain katsottava seuraavaan päivään ja katkaistava ajatus VÄLITTÖMÄSTI! Narratkaa kehoanne: hymyilkää, vaikkei naurattaisikaan! Kroppa luulee että on hauskaa! Sanokaa peilikuvallenne: "Kuinka näin nuorena voi olla näin kaunis!" Mitä peilikuva vastaa? Oikeesti tsemppiä - JOKAINEN ihminen on laulun arvoinen!
Olihan sulla messissä edes heidät. Joillain ei ole yhtään ketään. Kerrohan meille syitä miksi luulet olevasi yksinäinen. Eikä 17v ole vielä ikä eikä mikään. Valita sitten kun olet yli kolmekymppinen ja edelleen yksin.
Kolmekymppinen (nainen) voi vielä saada oman perheen lapsineen, jos oikein tosissaan sitä haluaa.
vanhempienkin jälkeen. Ihminen on aina arvokas, vaikkei häntä kukaan kaipaisi (Puhun asiasta teoriassa; uskon kuitenkin, että sinua kaipaa useampi ihminen kuin ainoastaan äitisi).
Uusiavuosia on minullakin ollut ikäviä. Kun olin 16, itkin uutenavuotena huoneessani yksin. Vanhempieni seura ei sillä hetkellä oikein maittanut, koska isäni oli juuri käyttäytynyt huonosti minua kohtaan, eli tuttuun tapaansa huutanut ja soittanut suutansa. Niinpä katsoin yksin omassa huoneessani ilotulitteet.
Tämä uusivuosi oli varmaankin jo kivampi?