haluan anoreksian.

nyt kumminkaan ihan oikeasti haluaisit, jos tietäisit mitä se on.
Siitä kun ei vaan parannuta halutessa, vaan se voi aiheuttaa todella vakavia fyysysiä sairauksia...Ja olo ei anoreksiaa sairastaessa todellakaan ole hyvä...

mulla on kans ollu tota.. Oon aina ihaillu laihoja ihmisiä ja valitettavasti tarkotuksella laihtunu anorektisiin mittoihin. Siihen meni kyllä aikaa, mut sit ku paino lähti laskeen olin niin ilonen et jatkoin ja jatkoin, kunnes jouduin sairaalaan. Painolla ja anoreksialla leikkiminen on vaarallista, koska jossain kohtaa se ottaa vallan, etkä enää pystykkään hallitseen ittees. Kaikesta huolimatta mun kauneusihanne on edelleen olla laiha

Et taida oikeasti tietää, millaista anoreksiaa sairastavan elämä on. Minun elämästäni on syömishäiriöni myötä tullut ihan hirveää. Ennen kauniista, iloisesta ja sosiaalisesta tytöstä on tullut eristäytynyt, masentunut ja ruma (upeista hiuksista ja ripsistä ei enää tietoakaan, iho muuttunut kalvakaksi ja niin ohueksi, että verisuonet näkyvät läpi sekä kroppa on hirvittävä törröttävine luineen). Ruoka pyörii jatkuvasti päässä ja mistään ei jaksa innostua. Mieti, mitä toivot! Anoreksia on omalla elämällä leikkimistä. Laihuuden ja lujan itsehillinnän ja anoreksian välillä on valtava ero.

Minä tulin juuri viikko sitten psykiatriselle osastolle, koska painoni on laskenut paljon ja kärsin masennuksesta. Itsekin haluan kovasti laihtua ja olenkin laihtunut. En syö oikein mitään ja urheilen, koska haluan olla laihempi ja laihempi. Täällä "hoitajat" ja vanhemmat yrittävät pakottaa syömään, mutta en vain tahdo. Ei tämä varmaan mitään tervettä ole.

Älä pyytele anteeksi! Mutta et sinä anoreksiaa halua. Minäkin ehkä osittain "halusin", ja sain haluamani.. Aluksi ehkä tuntuikin, että kaikki oli paremmin. Itsetunto kohosi sitä mukaa kuin paino laski. Mutta nyt.. palelen, voin huonosti, ravaan lääkäriltä toiselle, ja vaikka kuinka haluaisin parantua, en kuitenkaan pysty :S Jos en syö, itken. Jos syön, itken enemmän. Olen ahdistunut, masentunut ja elämään kyllästynyt nuori nainen, joka haluaisi kelata elämäänsä vuoden taaksepäin ja tehdä kaiken aivan toisin. Älä tee samaa virhettä kuin minä! Nauti elämästä ja maailmasta, olet kaunis ja hyvä juuri sellaisena kuin olet!!!

Itseäkin kaduttaa joskus, että haluan anoreksian, koska jotkut oikeesti kärsivät siitä :/ mutta sulla on just samat ongelmat ku mulla.. mitkä sun mitat on?

Tuntuu pahalta lukuea näitä kirjoituksia. Olen itse tällähetkellä voiton puolella anoreksiasta ja lujasti kiinni taas elämässä. Vielä vuosi sitten heräsin sairaalasta tehohoidosta, se jos mikä sai kunnioittamaan omaa elämää. Olen oppinut kylläkin kantapään kautta, että ei ihminen ole yhtään sen onnellisempi sairaalloisen laihana - päinvastoin, anoreksia rajoittaa elämää!! Se on helvettiä isolla hoolla, aina palelee ja väsyttää.
Elektrolyyttihäiriöt aiheutavat rytmihäriöitä yms.
Vaikka en ehkä koskaan parane täydellisesti tästä sairaudesta, suhtautumiseni ruokaan on kuitenkin muuttunut, en enää kiellä itseltäni kaikkea herkkuja....siis sinä, joka haaveilet anoreksiasta toivon että unohdat moiset vaaralliset haaveet....

haluaa anoreksian eikä tiedä edes mitä haluaa. Olisitkohan kirjoittanut: "Haluan sairastua mielenterveysongelmaan"? Tuskin! Kertoo kyllä aika paljon sinusta ja aivoituksistasi, kateudestasi ja ehkä siitä, että sinulla jo on mielenterveyden ongelmia, kun noin sanot. Laihduta hyvä ihminen, jos haluat, mutta älä puhu anoreksiasta, jos et tiedä siitä mitään. Toinen vaihtoehto on hakeutua hoitoon jo tuossa vaiheessa.

Tämän jutun kommentit sai todella ajattelemaan.. Kun luin niiden kirjoituksia, jotka on anoreksian kokeneet ja sairastaa ehkä vieläki.. jos tarpeeksi monesti tollaseen törmäisi, ni ehkä mä tästä vielä järkiintyisin, vaikka oon aika alussa vasta. toivon mukaan.

jaksamista ja voimia niille, jotka tän sairauden kaa kamppailee

nojoo. Niinhän se mullakin alkoi.....mutta mulla on aina ollut enemmän ja vähemmän päässä vikaa.

Pahasti kyllä särähti korvaan tuo: "haluan anoreksian". Et sä anoreksiaa halua, se on mielisairaus. Sä haluat laihtua, mutta sulla ei ole siihen tarvetta.

Katso nyt kuinka monet ovat vastanneet sulle....me tiedämme mitä tämä on, älä ajaudu samaan paskaan, jooko?

lupaan monesti itselleni olla syömättä.ärsyttää iha jumalattomasti kun pettää sitten itteen.
haluisin pysyä kurissa siitä,haluan.
kolmepäivää syömättä,seuraava tavote.
jos ei onnistu,okesennan.

Hei!!

Älä kuvittelekkaan, että anoreksia vain poistaisi läskisi! se tekee monia monia muitakin asioita joista et koskaan tule pääsemään eroon. Jos haluat laihtua niin lähde lenkille, haki harrastus ja syö terveellisesti. Jos luulet että saat huomiota anoreksialla niin sitä totisesti saat, mutta pelkästään kielteistä. Nyt järki käteen!!

edes leikillään hommaamaan mitään anoreksiaa... En itse ole ollut koskaan anorektisissa mitoissa, mutta muuten kyllä ollut ala-asteelta asti syömisen sairaalloista kontrollointia/pakko laihdutusta yms. ja voin sanoa, että se ei ole mitenkaan hohdokasta tai muutenkaan mukavaa... Yksi varoittava esimerkki on äitini serkku, joka sairastui anoreksiaan 20- vuotiaana ja ei pysty vieläkään elämään normaalia elämää ilman omahoitajaa, vaikka on jo yli 40- vuotias...

Mul on tasan sama ongelma!paitsi et ei olla muutettu mut haluun anoreksian ja haluun viillellä mut en pysty kumpaakaa ja oon ihan vitun nössö ku sanon näin ja aattelette kaikki et kerjään huomioo ja niin mä luultavast kerjäänkii mut haluun itelleni pahoi asioit et oppisin joskus arvostaa tät elämää :(

Tuntuu, että monet, jotka haaveilevat anoreksiasta näkevät sen vain prinsessatautina. Todellisuus on kuitenkin hyvin toinen. Oikeassa elämässä anorektikot eivät ole photoshopattuja malleja, vaan useimmiten hyvin sairaita ja surkean näköisiä. Kun katselen itsestäni kuvia hankalimmilta ajoilta, en voi nyttemmin kuin miettiä, että miten pystyin pitämään itseäni silloin kauniimpana kuin nykyään.

Moni anoreksiaa tavoittelevista myös kuvittelevat pystyvänsä lopettamaan ajoissa ja pitämään kiinni muustakin elämästä, mutta se ei kuitenkaan mene niin. Anoreksia ottaa otteeseensa niin, ettei pysty mitään muuta ajattelemaankaan ja ainoa asia, joka tuottaa tyydytystä on juuri laihdutus ja ruoan kanssa soutaminen ja huopaaminen.

Mitä elämän arvostamiseen tulee, olen sairastanut bulimian ja anoreksian. Kaksoissiskollani puolestaan on ollut syöpä kahdesti. Koen itseni lähinnä loppuun kulutetuksi selviytyjäksi. En siis ajattele pelkästään, että onpa hienoa, kun osaa arvostaa elämää. Mieluummin olisin enemmän ikäisteni kaltainen ja vähemmän kyyninen, vaikkei 20 vuoden elämänkokemuksella pitäisi olla vielä varaa olla kovin kyyninen. Tästä huolimatta olen iloinen, että olen elossa ja taudin voittaneena voi sen aiheuttamasta stigmasta huolimatta mennä eteenpäin.

Yritän vain tässä takoa teile, jotka ihailette anoreksiaa, että siitä annetaan proana yms. sivuilla ihan vääränlainen kuva. Tällaisilla sivuilla jätetään mainitsematta sairauden haitat ja epämiellyttävät puolet, kuten aiemmin mainitty hiustenlähtö. Ei se myöskään seniori-iällä ole varmaan kovin mieltälämmittävää kolistella koko ajan katkeavia luita.

Ceterum censeo Carthaginem delendam esse.

Mulla o anoreksia en todellakaan ois halunnu sitä mutta se vaa tuli oon 165 cm pitkä ja painan 43 kg

Itekki haluisin, ja ku lukee näit tulee vaa huonompi olo olin vähä masentunut vähä aika sitte ja olin eka sillee vaa et mul oli tosi huono olo. Sit olin sillee et haluun masennuksen ku sit ihmiset tajuis kui paska olo mul on oikeest. Sit mulle aloin satuttaa itteeni et ihmiset mäkis kui paha olo mul on sit mä en ees tajunnu et masennus ottaa mua valtaasa. Sit laitoin välit poikki mun parhaiden (ja Ainoiden) kavereiden kaa jotka on mulle mun 99% elämästä ku vanhemmat on uskovaisiin ni niitten kaa ei voi olla oma itteni. Kadun sitä, ja luulen et en enää ikinä voi olla niitten kaa normisti. Oon nykyää laitoksesi ja tääl on iha nii ihmisii "auttamassa" mua. Mut en osaa puhuu niillekkää totta. Oon ollu koko iän kriittinen mun vartalosta ja onhan se ihan sika läski ja ruma. Mut en osaa hillitä itteeni et tulisin kauniimaks ja hoikemmaksi, ajattelen kai et kyl se läski iän myötä lähtee vaik tiiän jo et ei se lähe. Ainoo mitä osaan tehä täs maailmas on valehdella et mul ois kaikki muka hyvin. Mä en ansaitse ketään, eikä kukaan ansaitse mun kaltasta läskii paskaa. Mun pitäs tappaa itteeni mut oon liian pelkuri tekee ees sen.

Itsekin haluaisin. Mutta ihan sen takia että voisin olla laiha. Mulla ei ole itsekuria tarpeeksi niin että voisin olla syömättä koko aikaa, mutta anoreksiassa niillä on niin hyvä itsekuri että pystyvät olla syömättä vaikka olisi nälkä eikä niillä edes tee mieli ruokaa. Muuten en kyllä haluaisi anoreksiaa, mutta haluan olla niin kovasti laiha

Olen varmasti ilkeä nyt, mutta monesti kun näitä lukee tulee mieleen että voi kun toiveesi toteutuisi!
Saisit kokea anoreksian ihanuuden. Sen kun siitä ei enää pääsekään irti. Sen kun elämä muuttuu helvetiksi, itkuksi, masennukseksi ja ahdistukseksi.
Kun se piru päässä piiskaa ja ruoskii, pakottaa jatkamaan. Haukkuu ja mollaa. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Lopulta sekään ei merkitse että makaat sairaalassa keikkumassa kuoleman kynnyksellä. Kunhan vain olet LAIHA! Etkä sittenkään ole tarpeeksi laiha. Et ole mitään jos et onnistu hävittämään itseäsi kokonaan.
Anoreksia ei ole tyytyväinen ennenkuin todellakin kuolet.
Tätä riemua olen läpi käynyt vuodesta 2008. Loppua ei näy, vaikka olenkin onnistunut valtavalla työllä ja psykologien ja lääkärien avulla pitämään itseni hengissä. Sen verran painoa että kroppa toimii ja pystyn elämään lähes normaalisti nyt.
Pahimmillaan olin sänkypotilaana koska en jaksanut olla jalkeilla. Se aika oli omaisille hirveää vaikka en sitä tajunnut. Jälkeenpäin vasta olen ymmärtänyt ja olen todella todella pahoillani siitä kaikesta tuskasta jota heille aiheutin. Tai siis sairaus minussa aiheutti.
En kerro nykyistä painoani enkä sitä mitä se oli pahimmillaan. Terve en kuitenkaan ole enkä koskaan enää tule olemaan. Jaksan kuitenkin elää ja se on pääasia. Masennus ja ahdistukset on kumppaneitani edelleen ajoittain, ei enää koko aikaa. Osteoporoosi on ja useampia luita olen katkonut. Hiukset yhden kerran menettänyt.
Kunpa saisitten kokea tämän ihanan ylimaallisen keiju-elämän!

Kyllä tuo toive kertoo sen että suhde kroppaan tai ruokaan on jo häiriintynyt.

Mulla on tapana liikkua ja urheilla joka päivä.. sit myös mua ahdistaa ajatus että mun paino nousee, ja ruokakin ällöttää jonkin verran. Mielestäni oon lihava vaikka kavereiden mielestä en oo, että onko tää ihan tavallisen nuoren ajattelua, vai jotain syömishäiriöön viittaavaa?

Oikeesti haluisin anoreksian...Tiedän tyhmää ja oon vasta 9vee mutta silti. Haluisin ees laihtua pari kiloo nii oisin ehk sopusuhtanen.
Pitäiskö vaan syyä joku 300 kaloria päivässä ja liikkua 20 kilsaa? Itellä ei oo siihen mahdollisuutta koska vanhemmat huomais...

Mulla sama että haluan anoreksian vaikka väkisin. Haluun huomiota ja huolenpitoa kun en sitä muuten saa.

En tajua, miten te anorektikot KEHTAATTE VALITTAA saamastanne siunauksesta. Itse oon ylipainoinen ja kuulen siitä joka viikko. Nauttikaa, kun ootte laihoja! Olkaa ylpeitä saavutuksestanne! Kyllä aina laiha on kauniimpi kuin läski mähö.

Normaalin painoindeksin sisällä toki ihminen on parhaan näköinen aina. Mutta jos pitää valita yli- ja alipainon väliltä, valitsisin alipainon ku sitten voisi nauttia elämästä.

Voih, tämän ketjun lukeminen on sydäntäsärkevää. Päädyin tänne vahingossa, mutta tunnistan täältä monia nuoremman minän ajatuksia. Kaikki, joilla ei ole jo jotain kontaktia hoitoon, hankkikaa! Mielestäni monen kuvaamat ajatukset ovat jo todella huolestuttaa asia, ja esim. hyvälle psykologille puhumisella voisi päästä elämässä eteenpäin. Kehon ei tarvitse olla laiha, jotta siitä voi pitää. (Game changer!) Oma kroppa voi olla vaikka vahva ja sillä voi tehdä haluamiaan asioita. Se on ihan todella palkitsevaa. Ruoka ei todellakaan ole vihollinen, vaan ystävä. Toivon, että kaikki voisitte hyvin ja löytäisitte sen oman jutun/jutut jolla kroppa on helppo hyväksyä ja ehkä jopa pitää siitä.

Minulle sellainen yksi ajatus oli sanonta "I don't diet and excersice, I eat and train". Mutta löytäkää ne omat keinonne ja juttunne voida hyvin, luonnoton laihuus ei ole sitä.

Mul on vaikeet syömisen kaa (en haluu sanoo anorexia kun ei oo diagnoosei ja en o varma) mut niih. Haluun vaa sanoo et joo näytik paremmalt ku olin 10kg laihempi mut mun elämä oli täyttä helvettii. Oksentelu ja jatkuva nälkä ei oo kivaa. Sitku paino on ainoo asia mitä sun elämässä on ni ei oo kivaa. Siin tilantees kroppa vääristyy ja näkee ittensä lihavana. Ny oon pois noita ajoista ja terve ja kyllä, näytän itteniki mielestä rumemmalt ny ku sillo. Mutku muistan mite inhottavaa se oli en kyl kaipaa. Jos oot terve ja nuori älä tuhlaa aikaas ruualla ja painolla leikkimisee. Elä ja nauti. Tiiän et ton alkuperäsen viestin kirjottaja ei oo enää varmaa lukemas tätä mut toivon et joku muu joka haluis laihikselle normaalipainosena lukis tän ja avais silmänsä.

Mä ite oon huomannu olevani aika sairas ja että mulla ois anorexia ja tää ei todellakaan oo kivaa. Mulla sitä ei oo todettu mut ravaan lääkärillä ja huomenna pitäis taas mennä. Syön päivässä (jos syön) niin alle 500kcal joinain päivinä en syö ollenkaan tai sitten syön vain alle 100kcal.
Painoni on laskenut todella paljon ja minun BMI on nyt jo 13.6 (anteeksi jos triggeröi)!!
Hiukseni ovat ohentuneet enkä jaksa enää tehdä samoja juttuja, kuin ennen. Näen luuni erittäin selvästi, ja vaatteet alkaa käydä isoiksi jotka ennen olivat ihan sopivia. Käyn kokoajan vaa'alla katsomassa paljon painan, rupean itkemään jos huomaan luvun nousseen.. Sanon että olen syönyt vaikka todellisuudessa olen heittänyt sen roskiin. Tälläkin hetkellä minulla on meneillään yli 60h paasto ja olen jo melkein lopussa. Et halua sitä sairautta!!!!

Voisit myös sanoa, että haluat sairauden, jonka kuolleisuus on psyykkisistä sairauksista korkein, noin 8-10%. Osalla sydän pysähtyy ja toisen osan vie itsemurha. Krooniseksi sairaus muuttuu noin puolella ja on varmasti perustelua sanoa, ettei heidän koko elämä on pilalla. Onko tämä sairaus, jonka haluat?

Aloittajan viesti on 15 vuotta vanha.