niin että voiko 90-litraseen laittaa yhden tuliliskon? pärjääkö se yksin? sen seuralaisena olisi 1 partamonni(naaras). Mitä kasveja liskoakvaarioon kannattaa laittaa?? mitä kaikkea
tuliliskot syövät? sen tiedän että matoja mutta entä kasviksia tai esim. keitettyä porkkanaa.
tuliliskot syövät? sen tiedän että matoja mutta entä kasviksia tai esim. keitettyä porkkanaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei
Minulla/meillä on ollut tuliliskoja, ovat varsin mukavia ja pitkäikäisiä eläimiä. Niiden akvaarion lämpötila ei saisi olla (ainakaan jatkuvasti) korkea. Tulilisko tarvitsee sellaisen paikan, jossa se voi olla vedenpinnan yläpuolella (kuten mangrovejuuri). 90 l varmasti riittää yhdelle, pienempikin riittää. Meillä ne olivat n 60 l akvaariossa.
Söivät kyllä lähinnä lihaa. Kärpäsen toukkia, surviaissääsken toukkia, joita saa pakastettuna. Eivät ne juuri porkkanasta perusta. Sikäli vähän hankalia ruokittavia.
Tuliliskot ovat todella suloisia lemmikkejä. Muistelen edelleen niitä kauniisti.
Minulla on neljä tuliskoa noin 100-litraisessa akvaariossa. Joten hyvin mahtuu yksi tulilisko 90-litraiseen ja kaverikin. Minulla on liskojen lisäksi akvaariossa 2 kynsisammakkoa ja 3 partamonnia. Monet ovat varoitelleet kalojen ja liskojen yhdessä elosta, mutta meillä ei ainakaan ole ollut mitään ongelmia. Ja jos yhden partamonninaaraan aiot liskon kanssa asuttaa, en usko että siitä seuraa ongelmia. Meidän liskot syövät pilkkitoukkia, kuivattuja katkarapuja ja tubifex-matokuutioita. Tietääkseni tuliliskojen ruokavalioon ei kuulu kasvikset. Tosiaankin tuliliskot ovat kiinnostavia ja pitkäikäisiä, vanhin liskoistani on n.10-vuotias. Ja muista oikea lämpötila ja maa-alue laittaa, siitäpä tulikin aiemmin jo neuvoja.
voisinkin ottaa kaksi, mutta kun 1 kpl maksaa jo 10 euroa! täytyy varmaan säästää aika kauan...maa-alueen tiedän että pitää laittaa ja olen muutenkin tutkaillut nettisivuja että tietoa kyllä löytyy. mikäs se "oikea lämpötila" muuten on? onko 23-24 asteen lämpötila liian korkea? jos on niin miten sitä voi viilentää? akvaario on huoneessa joka on päinvastaisella puolella kuin aurinkoinen puoli. eli varjoinen puoli, viileä huone jo valmiiksi. mutta käykö argenttiinan vesirutto hyvin siihen akvaan? ja tämä on tärkeä kysymys: syövätkö tuliliskot pieniä kotiloita? ja syökö ne myöskin koivujen riesaa, kirvoja? näihin ruokavalioihin minulla olisi loistava mahdollisuus, sillä asun maalla ja vieläpä merenranta on meiän takapihalla.
No ei 10e minusta mikään kallis hinta ole!Ajattele kumminkin, että eläin saattaa elää yli 10vuotta, siis tietysti hyvässä hoidossa.
Kotiloita eivät oikein taida saa rikotuksi.Voit koittaa antaa kirvoja, kunhan eivät ole autotien vierestä kerätty.
Kaikkia muitakin luonnosta löytyviä pikkuöttiäisiä voi antaa(paitsi ei myrkyllisiä, pistäviä, karvaisia(ns.karvamadot), eikä tienvierustoilta kerättyjä(saasteet))
Hyvä lämpötila liikkuu siinä 20asteen molemmin puolin, kovin lämpöistä vesi ei sa olla.
...luultavasti ne itikat ei oo saasteisia, koska asun maalla jossa tuskin enempää kun pari kertaa päivässä menee auto tiellä ohi. sitäpaitsi puut on kaukana tiestä. entäs jos kotilon murskaa, syökö sitten? mutta onko 22-24 asteen lämpötila liikaa ja jos on, voiko sitä alentaa millään? onko sorapohja liskolle hyvä? onko tuliliskoja montakin lajia myynnissä?
tässä löytämiini linkkei
http://www.herppi.net/phpBB2/viewforum.php?f=7 http://www.herpetomania.fi/marikan_herppisivut/japaninvesilisko.html
http://www.jounipaakkinen.fi/liskot.html
maa-alue olisi hyvä.. ei nyt KAI ihan pakollinen, mutta olis hyvä olla... hätätilanteessa käy myös esim. kelluva kelluva pullonkorkki!
toivottavasti otat myös kaverin sille.... mutta onnea etsinnöissä ja HAUSKAA KEVÄTTÄ KAIKILLEWWWW!!!!!