"Haluan tarjota kodin sitä tarvitsevalle"

Oletko sinäkin kuullut kymmeniä tai satoja kertoja, kun joku lapsen adoptoinut tai adoptiolasta odottava perustelee adoptiota siten, että hän haluaa tarjota kodin jollekin kotia tarvitsevalle lapselle? Minä olen. Tällä fraasilla etenkin biolapselliset perheet tai yksinhakijat perustelevat adoptiotaan. Minua vaan hirveästi ihmetyttää, miksi nämä pelastusintoiset ihmiset haluvat yleensä pelastaa nimenomaan korkeintaan kaksivuotiaan terveen lapsen. Kaikkein eniten kotia ja länsimaista terveydenhuoltoa kaipaavat kuitenkin vanhemmat ja etenkin jollain tavalla erityistarpeiset lapset. Keksikää parempia perusteluita adoptioillenne.
132120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joka paikassa vain toitotetaan, millä perusteilla EI saa haluta adoptoida lasta. Tuntuu lähes rikolliselta ja eettisesti epäilyttävältä, että jostakin näin paheellisesta edes uskaltaa pienessä pyyteettömässä mielessään unelmoida. Voisiko joku näistä viisaista täällä valaista, mikä heidän mielestään sitten on OIKEA syy adoptoida? Sellaista en ole näillä palstoilla vielä missään lukenut, ainoastaan syyttelyä väärin syin adoptoinnista.

Äänestä
  • "Oikea" ja ilmeisesti ainoa hyväksyttävä syy lähteä adoptioprosessiin on se kaikkein yksinkertaisin: Halu saada lapsi. :)

    Koska adoptiossa pyritään toimimaan vain ja ainoastaan lapsen parasta ajatellen, on tärkeää, että hän on haluttu tulevassa perheessään. Hän ei saa olla mikään hyväntekeväisyyden kohde, jolta kenties myöhemmin odotetaan kiitollisuutta. Hän ei saa olla myöskään biologisen lapsen "korvike", lapsettomuuden ollessa kyseessä.

    Äänestä

Tosin olen kyllä kuullut monen adoptioon perehtymättömän ihmisen olettavan, että adoptiossa kyse olisi nimenomaan hyväntekeväisyydestä. Kuitenkin viimeistään adoptioneuvonnassa adoption perusteet käydään hyvinkin tarkasti läpi ja ns. "pelastajat" seulotaan joukosta pois. Kajahtaneet julkkikset ovatkin sitten asia erikseen.

On kuitenkin erikoista, että oletat adoptioon ajautuvan lapsia, jotka eivät tarvitsisi kotia. Se, että on "terve", ei millään muotoa riitä lapselle. Lapsi tarvitsee myös rakastavat vanhemmat ja turvallisen ympäristön kasvaa. Niin kummalliselta kuin se saattaa kuulostaakin, niin näitä kahta asiaa ei ole tarjolla kaikille, esimerkiksi 14 miljoonalle AIDS-orvolle.

Äänestä
  • interpedian sivuilla kerrotaan juuri siitä,mitkä ovat motiivit ottaa adoptiolapsi.
    Itselläni oli syitä,kun aloin miettimään ,entä jos mekin?halu antaa koti,auttaa,kasvattaa esim.orpoa tai jonka vanhemmat eivät voi pitää lastaan.sisäinen kokemus siitä,että vaikka minulla on ennestään 7 lasta(biologista) mieheni kanssa,jonain päivänä voisin olla adoptiovanhempi.
    Kutsumukseni on lähetystyöhön Afrikkaan,ja tiedän sen toteutuvan joskus jos Jumala suo,mutta ilmeisesti motiivini eivät riitä edellämainittujen adoptiojärjestön mukaan,ja rahani vielä vähemmän...
    Ilmeisesti rikkaat ja korkeintaan 2-lapsiset perheet voivat vain saada adoptiolapsen...koen vain että minulla olisi tarjota hänelle jotain enemmän ja lapsi saisi kasvaa muiden lasten ympäröimänä.Mutta säännöt ovat sääntöjä,joten eipä taidakkaan olla meiän perheen juttu.harmi.

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    interpedian sivuilla kerrotaan juuri siitä,mitkä ovat motiivit ottaa adoptiolapsi.

    jos lähdet lähetytyöhön, voit varmasti adoptoida paikan päällä lapsen.

    pidäthän häntä sitten omana lapsenasi, samalla tavalla kuin biolapsiasikin...

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    interpedian sivuilla kerrotaan juuri siitä,mitkä ovat motiivit ottaa adoptiolapsi.
    Itselläni oli syitä,kun aloin miettimään ,entä jos mekin?halu antaa koti,auttaa,kasvattaa esim.orpoa tai jonka vanhemmat eivät voi pitää lastaan.sisäinen kokemus siitä,että vaikka minulla on ennestään 7 lasta(biologista) mieheni kanssa,jonain päivänä voisin olla adoptiovanhempi.
    Kutsumukseni on lähetystyöhön Afrikkaan,ja tiedän sen toteutuvan joskus jos Jumala suo,mutta ilmeisesti motiivini eivät riitä edellämainittujen adoptiojärjestön mukaan,ja rahani vielä vähemmän...
    Ilmeisesti rikkaat ja korkeintaan 2-lapsiset perheet voivat vain saada adoptiolapsen...koen vain että minulla olisi tarjota hänelle jotain enemmän ja lapsi saisi kasvaa muiden lasten ympäröimänä.Mutta säännöt ovat sääntöjä,joten eipä taidakkaan olla meiän perheen juttu.harmi.

    Pystyisit varmasti tarjoamaan hyvän kodin jollekin sitä tarvitsevalle lapselle...Ja sijaisvanhemmista on huutava pula.

    Äänestä

  • sijaisvanhemmuutta? kirjoitti:

    Pystyisit varmasti tarjoamaan hyvän kodin jollekin sitä tarvitsevalle lapselle...Ja sijaisvanhemmista on huutava pula.

    adoptoi mieluummin orpolapsiälä vie toisen äidin lasta!

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    interpedian sivuilla kerrotaan juuri siitä,mitkä ovat motiivit ottaa adoptiolapsi.
    Itselläni oli syitä,kun aloin miettimään ,entä jos mekin?halu antaa koti,auttaa,kasvattaa esim.orpoa tai jonka vanhemmat eivät voi pitää lastaan.sisäinen kokemus siitä,että vaikka minulla on ennestään 7 lasta(biologista) mieheni kanssa,jonain päivänä voisin olla adoptiovanhempi.
    Kutsumukseni on lähetystyöhön Afrikkaan,ja tiedän sen toteutuvan joskus jos Jumala suo,mutta ilmeisesti motiivini eivät riitä edellämainittujen adoptiojärjestön mukaan,ja rahani vielä vähemmän...
    Ilmeisesti rikkaat ja korkeintaan 2-lapsiset perheet voivat vain saada adoptiolapsen...koen vain että minulla olisi tarjota hänelle jotain enemmän ja lapsi saisi kasvaa muiden lasten ympäröimänä.Mutta säännöt ovat sääntöjä,joten eipä taidakkaan olla meiän perheen juttu.harmi.

    vaan kun sossut ei kykene järjestämään ---

    Äänestä

  • rikollispuuhaa kirjoitti:

    adoptoi mieluummin orpolapsiälä vie toisen äidin lasta!

    Taas sellainen loistava vanhempi, jonka lapset on väärin perustein ja laittomasti huostaanotettu kirjoittelee täällä mielipiteitään...

    Ei sijaisvanhemmat vie kenenkään lasta!!! Päin vastoin, he tarjoavat kodin sellaiselle lapselle, joka muuten joutuisi asumaan laitoksessa. Ei se ole sijaisvanhemman syy, jos lapsi on huostaanotettu!!! Nyt haukut väärää puuta...

    Äänestä

  • arvokas asia! kirjoitti:

    mutta suin surmin en antaisi häntä kenenkään kammottavan sijarin huostaan! kun voin ja saan hänet kotiin ainakaan ei lapsella ole mitään kummia kokemuksia oudosta vieraasta perheestä vaan tavanomaisia laitoskasvatuskokemuksia(kuten päiväkotikin nykyjään, ja ainahan lapsia on sisäoppilaitoksissa hoidettu koko maailmassa)

    Äänestä

  • laitoksessa kirjoitti:

    parasta? Vaiko sitä, ettei lapsella saa olla vertailukohtaa siihen perheeseen, jonka tarjoat hänelle?

    Sitä paitsi tämä on väärä palsta sinun ajatustesi esille tuomiseen. Tämä palsta käsittelee adoptiota, eikä ole oikea kanava katkeroituneille biovanhemmille, joiden lapset on otettu aiheettomasti huostaan!

    Äänestä

Isompana otettu lapsi on vaikeampi sopeuttaa. Siitäkin on kokemusta ja tuttavani perhe-elämä muuttui kamalaksi, kun yrittivät ottaa murrosikäisen kasvattilapsen... että siksi moni haluaa ottaa jo ihan pienen, joka sopeutuu. Olipa kyse sitten adoptiosta tai kasvattilapsista. Tosin sijaiskotilapset voivat olla vain vähän aikaa jos esim. tilapäinen huostaanotto..

Äänestä

Jos tajuaa mikä sitoumus se on, että ottaa lapsen vastuulleen, niin mitä pahaa siinä on, että motiivina on vilpitön auttamisenhalu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Oletko sinäkin kuullut kymmeniä tai satoja kertoja, kun joku lapsen adoptoinut tai adoptiolasta odottava perustelee adoptiota siten, että hän haluaa tarjota kodin jollekin kotia tarvitsevalle lapselle? Minä olen. Tällä fraasilla etenkin biolapselliset perheet tai yksinhakijat perustelevat adoptiotaan. Minua vaan hirveästi ihmetyttää, miksi nämä pelastusintoiset ihmiset haluvat yleensä pelastaa nimenomaan korkeintaan kaksivuotiaan terveen lapsen. Kaikkein eniten kotia ja länsimaista terveydenhuoltoa kaipaavat kuitenkin vanhemmat ja etenkin jollain tavalla erityistarpeiset lapset. Keksikää parempia perusteluita adoptioillenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu