Mä oon JÄLLEEN miettinyt tätä päihdeasiaa ja tullut siihen tulokseen, että TÄYTYY olla muitakin tapoja luokitella itseään ja omaa terveyttään kuin sillä onko päihteiden käyttäjä vai ei ja et onko ongelmia vai ei tai onko vääristynyt naiskuva or not. Miten ihmiset muuten eläisivät pitkään?
Mun pitkäikäiset sukulaiset eivät ole tienneetkään sanasta identiteetti, mutta ovat jokaisen todenneet olevan paitsi hyviä myös huonoja ihmisiä. Tuoneet sekä huonoja et hyviä puolia aika estottomasti esille. Tosin vain läheisten kesken. Juoruilusta ei oo tykätty, ainakaan kauheesti... Ovat myös itse tajunneet olevansa ihmisiä.
Mun pitkäikäiset sukulaiset eivät ole tienneetkään sanasta identiteetti, mutta ovat jokaisen todenneet olevan paitsi hyviä myös huonoja ihmisiä. Tuoneet sekä huonoja et hyviä puolia aika estottomasti esille. Tosin vain läheisten kesken. Juoruilusta ei oo tykätty, ainakaan kauheesti... Ovat myös itse tajunneet olevansa ihmisiä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että päihdepalstoilla herkästi tempautuu mukaan tarkastelemaan päihdekysymyksiä kovin mustavalkoisista, on/off -tyyppisistä näkövinkkeleistä.
Toisaalta monen mukanaolijan päihdehistoria on sitä suuruusluokkaa, että se aidosti antaa aihetta puhua koko ihmiselämän, vähintään elämänhallinnan ja -sisällön kokoisesta ongelmasta.
On iäisyyskysymys (ja helvetin mielenkiintoinen sellainen) pohtia sitä, onko alkoholismin tms. väistämätöntä hirttää loppuelämän ajaksi päälle.
Strategiansa kullakin. Toiset saattavat selviytyä omin avuin, itsetutkiskelun eri keinoin.
Toiset samastuvat AA-yhteisöön. AA-yhteisö mieltää päihdeongelman loppuelämän mittaiseksi toipumisprosessiksi ja AA-lainen toipumisprosessi ei tätä kautta millään tapaa liity päihdeongelman hävittämiseen tai tappamiseen.
Eikö olekin hieman nurinkurista tämä AA-lainen logiikka; AA-palaverien tarkoitus kun tavallaan on päihdeongelman virkeänä pitäminen? Eikä siinä vielä kaikki; AA-laiseen pohdintaan on mahdollista yhdistää sadistista nautintoa, joka puolestaan kumpuaa erilaisista itseruoskinnan metodeista.
t. logiikka
Vai onko? Silloinkin, kun se perustuu tahdon ja psyyken murtamiseen, uhkailuun, pelkoon ja ryhmäkuriin (jota irvokkaasti nimitetään ryhmä"omaksitunnoksi"). AA-taipaleeni aikana ehdin nähdä karmaisevia itseruoskinnan tuloksia. Raittiinahan ollaan vain yksilön oman itsensä tähden, eikös? Ei esimerkiksi ryhmän tähden...
Ennen kuin oma AA-urani lopullisesti päättyi, olin jo päätynyt huomaamaan, että lauoin palavereissa etupäässä samoja fraaseja kuin kaikki muutkin. Ja mitä sillä ansaitsi? Jos ei muuta, hyväksyvät päänyökytykset ainakin...
Näin jälkiviisaana, sitäkin isompi ongelma piili siinä, että olin päätynyt hakemaan vikaa aina itsestäni. Sinänsä miellyttävää masokistisen perusluonteen kannalta, sitäkin ongelmallisempaa raittiuspyrkimysteni kannalta.
AA-lainen metodi ei toisin sanoen kyennyt auttamaan minua hahmottamaan eroa oman itsen hyväksymisen, päihdeongelman sisäistämisen ja päihdeongelmaan käsiksi käymisen välillä.
AA lähtee aika pitkälle (mielestäni) siitä, että ihmisen on muututtava. Se tarjoaa ihannemalleja tavoiteltavasta lopputuloksesta sekä nipun metodeja siihen yltämiseksi.
t. logiikka
Uskoisinpa, että mikä tahansa riippuvuudenkatkaisemismetodi lähtee muuttumisesta. Uskonnollisetkin metodit; esimerkiksi idän kirkko kutsuu tätä (mielen)muutosta metanoiaksi. Ei muuttumisessa ole mitään pahaa - päinvastoin: se on uuden elämän elinehto. Mutta, helkkari soikoon, muutos ei ole synonyymi omassa mädännäisyydessä rypemiselle. Ei edes päivä kerrallaan! 12 askeleen ohjelmista puuttuu yksi tärkeä seikka: anteeksianto ja armollisuus yksilölle itselleen. Kun tilane on nollattu, sen pitäisi todellakin olla nollattu niin, että katse on puhtaalta pöydältä uuteen ehompaan tulevaan eikä epäonnistuneeseen eiliseen.
yhdistän osan vajavaiseen käsityskykyyni pohjautuvasta näkemyksestäni.
Mutta jos olen epäilevätuomas, enkä hevillä usko mitään vaikka näkisinkin, ja lisäksi olen aika mätä liero, niin: tunnen, että tällainen on minun persoonani, ja, kovin paljon ainakaan, hyväksyväksi tai hurskaaksi muuttuminen olisi etovaa teeskentelyä ja mielestäni vahingollista persoonalleni, etenkin kun/jos tiedostaisin kaiken tuon.
Niin että onko minulla mahdollisuuksia?
Riittääkö jos muuttuu supernilkistä vain nilkiksi. Mun mielestä riittää. Ei mun tarvii muuttua toisten nuottien mukaan, kunhan muutos mahdollistaa uuden, ehkä päihteettömän elämän. Että säilyy itsekunnioitus sentään. En mä voi olla yhtäkkiä hyvis, jos mä olen perusluonteeltani paskis. Mutta mä voin olla vähemmän-, mutta raitis tollo. Tai vähemmänjuova tollo. Ihan sama.
Tosiasiathan pitää tunni/u/staa.
Tuo viimeinen lauseesi oli hyvä.
Tilanne pitää nollata, ei ehkä niinkään ihmistä. Ainakaan pysyvästi.
Silti voi olla, etten ole mistään mitään mieltä.
Tarkoitukseni oli prosessin alkuvaiheessa rajata tuo "muuttuminen" koskemaan kyseistä piintynyttä, automaattiseksi mekanisoitunutta, totaalista tapariippuvuutta ja kaikkia sitä tukevia ajattelumalleja.
Ajan kanssa edettyään, prosessi toi päivänvaloon lisää muutoksia. Taitaa olla jälkikäteen aika vaikea erottaa sitä, olivatko nämä "toisen aallon" muutokset seurausta prosessista itsestään vai oliko "päivänvalossa" itse asiassa jo kysymys prosessin aikaansaamasta raittiudesta.
t. logiikka
Heh, en millään suostu täysillä menemään rakentamaasi itseironiseen loukkuun. Vahvasti tuntuu, että lähtökohtasi ovat rakentuneet aikalailla terveen itsetunnon varaan ja vahvasti tuntuu, että osaat tosi hyvin lukea itseäsi.
Sitä paitsi; eikös meillä ole Jeesus jo ennestään?
t. logiikka
asia. Se on sitä ja siihen tulee oikein asennoitua, jotta toipumiselle syntyy otollinen maaperä. Toipumisen tulee olla kannustavaa. Se heikon ihmisen pienen pieni siemen pitää saada kunnolla itämään ja sitä tulee oikein ravita, jotta ihmisen oma ego lähtisi jälleen kasvuun. Sitä egoa ei saisi tuhota millään monimutkikkailla ihmistä nöryryyttävillä askeleilla vaan toipumisen tulee olla niin henkisesti kuin etenkin fyysisesti kannustavaa. Nimenomaisesti tämä fyysinen kannustus yhdistettynä oikeanlaiseen ravintoterapiaan on asia, jota ei yleisesti arvoteta. ''Persettä penkkiin'' -ajattelumekanismin sijaan siirtäisin ''persettä ylös'' -penkistä.
Koska on todennäköistä, että tämä(kin) ketju poistuu bittiavaruuteen, haluan toivotella tässä samantien niin Sinule aa:ton kuin kaikille muillekin:
Hyvää Kuluvaa Vuotta!
AA:n askel ovat peräänkuuluttamaasi anteeksiantoa ja armollisuutta alkoholistille itselleen. Loppuaskeleet ohjaavat ehompaan tähän päivään ja sitä kautta parempaan huomiseen.
Mahdotonta muuttua parempaan, jos ei tutki mitä heikkouksia ja vajavuuksia on korvattava.
Päivä kerrallaan on kuitenkin helpompi olla raittiina ja silloin voi antaa itselleen aikaa muutoksiin.
Kun ihminen onnistuu elämässään omilla voimillaan, on se paras vaihtoehto vaan ei aina mahdollinen.
Pelastusrenkaan varassa tai ikuisena potilaana ei ihminen ole onnellinen. Mutta voi luulla olevansa, kunhan vain saa säilyä hengissä.
Vaihtoehto sekin tietysti.
olisi hirveen tärkee kysymys, että miksi hirttää päälle ja et sellaisesta turhasta pelotteluvalistuksesta luovuttaisiin, myös nuorten kohdalla. Muistettaisiin, että puhutaan ääripäästä. Päättäjiä pitäisi kehottaa myös muistamaan, että pienet tulot aiheuttavat rikollisuutta sen eri muodoissa. Esim. kiristystä, kiskontaa, erityyppistä välitystä, ihmiskauppaa, rahanpesua, petoksia. Tää kaikki väkivallan lisäksi. Kehottaako yhteiskuntamme rikollisuuteen?
"Enpä tullut tuotakaan ajatelleeksi"
Mitä ne ongelmat on? Ei ne saa estää toimintaa, elämää.