Keskenmenosta nyt n. puolitoista kuukautta. Vuoto on loppunut, yhdet menkat on olleet mutta olo tuntuu vielä sellaiselta etten uskalla tulla raskaaksi. Pelkään ettei vauva vielä pysy sisällä, että kohdun limakalvot on liian heikot vielä. Mutta onko joku tullut yksien menkkojen jälkeen onnistuneesti raskaaksi ja raskaus edennyt onnellisesti loppuun saakka? Vai monetko menkat olette odottaneet ennenkuin uskalsitte yrittää? Ja tulitteko heti raskaaksi?
Onhan näistä ollut puhetta ennenkin mutta en nyt jaksanut alkaa selailemaan kauheasti taaksepäin.. Mieli tekisi kovasti uutta vauvaa, toisaalta viimeksi eilen illalla puhuimme lapsenteosta ja itkuhan siinä vain tuli kun vanha raskaus ja keskenmeno vielä muistuttaa itsestään enkä edes tiedä miten pystyn tekemään uuden lapsen kun pelkään että se vain muistuttaa menetetystä pikku pojasta.. :/ No, ehkä se tästä ajan kanssa, ei tämä surutyö vielä ole tehty. Mutta uutta raskautta silti toivon mahdollisimman pian. :)
Onhan näistä ollut puhetta ennenkin mutta en nyt jaksanut alkaa selailemaan kauheasti taaksepäin.. Mieli tekisi kovasti uutta vauvaa, toisaalta viimeksi eilen illalla puhuimme lapsenteosta ja itkuhan siinä vain tuli kun vanha raskaus ja keskenmeno vielä muistuttaa itsestään enkä edes tiedä miten pystyn tekemään uuden lapsen kun pelkään että se vain muistuttaa menetetystä pikku pojasta.. :/ No, ehkä se tästä ajan kanssa, ei tämä surutyö vielä ole tehty. Mutta uutta raskautta silti toivon mahdollisimman pian. :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
..ja siellä näkyi olevan muutamia jotka ovat tulleet raskaaksi jo ennen niitä maagisia ensimmäisiä kuukautisia ja kaikki on mennyt hyvin, käsittääkseni kyseessä oli kuitenkin aikaisemmin kesken mennyt raskaus kuin sinulla. Sisareni taas synnytti viikolla 38 kuolleen vauvan 05/97 ja 07/98 syntyi terve pieni tyttö, "palautumisaika" oli vähän pidempi koska raskaus oli kestänyt niin pitkään mutta uusi raskaus kuitenkin meni hyvin. Mitä minä olen lääkäreiden kommentteja kuullut niin käsitykseni on se, että raskaaksi ei voi tulla ennenkuin keho on siihen valmis. Jos limakalvo ei ole toipunut niin alkio ei kiinnity ja jos se kiinnittyy niin raskaudella on samat mahdollisuudet jatkua hyvin kuin ihan "normaalillakin" raskaudella.
Kirjoitin juuri tuohon alemmas että halu yrittää uudestaan ja pelko käyvät täälläkin taistelua. Raskaus meni kesken viikolla 10 mutta havaittiin vasta viikon 13 ultrassa, aika usein näen painajaista missä olemme taas ultrassa ja taas katsomme liikkumatonta sikiötä ruudulla. Kai tässä ainakin ne ensimmäiset kuukautiset odotetaan että mielikin saa vähän toipumisaikaa. Nuoriahan tässä ollaan, vasta 28v... :/(grrrr ja huokaus).
samanlaisia mietteitä. Tosin koin keskenmenon vasta viime viikolla, tai siis kyseessä oli keskeytynyt keskenmeno ja sikiö oli ollut kuolleena kohdussa jo yli kolme viikkoa. Lääkkeellisesti sitten saatiin sikiö ulos kahdeksan tunnin kauhean urakan jälkeen.
Nyt tietysti olen vielä todella alamaissa, mutta olen kuitenkin jo miettinyt seuraavaa raskautta. Minulle sanottiin, että yhdet kuukautiset pitäisi odottaa ja syyksi sanottiin vain se, että raskauden keston määrittely helpottuu. Mitään kohdun limakalvojen heikkoudesta ym. ei sanottu. (olen kylläkin lukenut siitä)
Nyt olen miettinyt, että uskaltaisiko sitä kuitenkin jo yrittää ennen niitä ensimmäisiäkin kuukautisia, eli heti kun jälkivuoto loppuu. Toisaalta sitten jos jotain sattuisi seuraavassa raskaudessa, niin syyttäisin varmasti itseäni siitä kun en odottanut.
Minäkin haluaisin kuulla, että kuinka pian keskenmenon jälkeen joku on tullut "onnistuneesti" raskaaksi ja raskaus jatkunut normaalisti. Vaikka yksilöitähän me ollaan, että ei kai se mitään vaikuta miten muilla on mennyt...
Tuli muuten mieleen, että se on hassua miten ihminen usein kuvittelee kuuluvansa enemmistöön. Kun oma raskauteni siirtyi 13. viikolle, oikein onnittelin itseäni, että nyt ollaan aika lailla kuivilla, kun on enää niin pieni mahdollisuus että sikiölle sattuisi jotain. Kun kuitenkin ihan lapsen syntymään asti on n. 0,33% mahdollisuus että sikiö kuolee. Jokuhan niissäkin tilastoissa aina on! Jotenkin sitä vaan aina kuvittelee, että ei minulle voi käydä niin. (Vaikka pelkäsin kuitenkin koko raskauden ajan keskenmenoa.)
No nyt tuli vähän sekavia ajatuksia, toivottavasti sai jotain selvää.:)
Ollaanpa samoissa kuviossa, minulla keskenmenon toteamisesta 2 viikkoa ja se lääkkeellinen tyhjennys tosiaan oli melkoinen urakka (sairaalassa 12 tuntia, kotiin ja sitten kolmen tunnin jälkeen takaisin sairaalaan koska kivut olivat ihan karmeat).
Sitä tosiaan miettii olevansa voiton puolella kun se maaginen 12 viikkoa tulee täyteen. Vaikka meilläkin suvussa on näitä samoja kokemuksia niin enemmänkin se pistää miettimään että ei kai KAIKILLA voi olla niin huonoa tuuria.. Keskenmenoista ei kuitenkaan sitten kai puhuta niin paljoa ja ne ovat paljon yleisempiä kuin mitä kuvitellaan. Ja vaikka minulla oli huonoja aavistuksia (rintojen aristus lakkasi jne.) niin kuitenkin ajattelin että kai sitä olisi jonkinlaista kipua/verenvuotoa, oireiden hiipumisen selitettiin johtuvan siitä että nyt se katala ensimmäinen kolmannes on ohi..
kovat kivut lääkkeellisen tyhjennyksen yhteydessä, vaikka kipulääkettä sain ties mitä kautta ja isoja määriä. Siinäkin mielessä minulla oli samanlainen tilanne kuin sinulla, että huonoja aavistuksia oli, koska pahoinvointi lakkasi yllättäen 10. viikolla. Mitään kipuja tms. ei kuitenkaan ollut.
Sinulla kun on ollut "jo" kaksi viikkoa tapahtuneesta, niin minkälaisin mielin olet nyt? Itsellä välillä sellainen tunne, ettei tästä pääse koskaan yli..:(
Juttelin muuten päivällä neuvolan tädin kanssa ja hän sanoi, että kyllä todellakin kannattaa odottaa ainakin ne yhdet kuukautiset, koska hän on kuulemma useamman kerran törmännyt tilanteeseen, joissa on tultu heti km:n jälkeen raskaaksi ja on tullut uusi keskenmeno. Eli ei auta muu kuin odottaa. Toisaalta ehkä ihan omien hermojenkin kannalta parempi näin.
..kuin esim. viikko sitten. Silloin kun joku kysyi miten menee niin vastasin koko sydämestäni että huonosti, nyt vastasin jo että paremmin. Eli niin klisee kuin se onkin niin kun rauhassa kun suree niin ajan kuluessa huomaa ettei tunnukaan enää niin hirvittävän pahalle.
Reilu viikko keskenmenon jälkeen (tarkka aika on itse asiassa 2 ja puoli viikkoa, pyhät sotkivat pään) ajoimme anoppilaan ja koko automatkan ajan(6h) vaan tirskahtelin itkuun, tuntui siltä että suru ei vaan millään hellitä ja että miehestä huolimatta olen yksin suruni kanssa. Tuntuu että suru oikeastaan helpotti vähän vasta viime viikonloppuna, itkin koko lauantain ihan hysteerisesti (mies joutui yllättäen työmatkalle ja minä jäin yksin kotiin suremaan ja "juhlimaan" vuodenvaihdetta), pohdin kaikki kamalat vaihtoehdot päässäni.. Mitä jos emme saakaan ikinä lapsia, mitä jos meille tulee ero, mitä jos mies kuolee lento-onnettomuudessa (??? en tiedä mistä se tuli). Nyt mies on taas kotona, on uusi vuosi ja pieniä arkirutiineja jotka auttavat eteenpäin. Varmasti vielä tulee surua (nytkin muuten vähän itkettää kun kirjoitan tätä.. ;) ja ihan varmasti pelkään ja pelkäämme molemmat jos uusi raskaus onnistuu mutta nyt kuitenkin jo pystyn ajattelemaan ensi kesää itkemättä ja miettimään jopa suunnitelmia viidennelle hääpäivälle (jonka tienoilla lasketun ajan piti olla). Luulen että siinä onkin meille se avain, keskittyä elämään vähän kerrallaan ja antaa asioiden tapahtua. Kunhan vaan maltan pysyä tässä suunnitelmassa enkä ala hätäillä. :)
Halaus ja voimia sinulle, vielä tulee valoisampia päiviä!
Pahoittelut Bumblelle jonka ketjun vein ihan toisille raiteille.. :I
Niin tutun kuuloista tuo sun kirjoitus!! Mullakin tuli km jälkeen (lokakuussa 06) hirvee pelko siitä että mies kuolee auto-onnettomuudessa (työmatka kun n. 40 km joista ekat 20 km pelkkää metsätaivalta) tai ajaa hirvikolarin ja mä jään yksin kun kaikki muut kuolee ympäriltä (appiukko oli jo kuollut yllättäen edelllisessä kuussa, melkein myös mun äitini, joka joutu sairaalaan mutta onneksi ajoissa ja selvisi, sitten vielä tää km päälle...)... Koko ajan on tunne ettei me saada koskaan yhteisiä lapsiakaan, yksi mulla on liki 10 vuoden takaa edellisestä liitosta. Huoh.
Mulle rankimpia oli ne puolen tunnin ajomatkat keskellä ei mitään, pimeydessä, valtava pelko rakkaiden kuolemisesta ympärillä. Nyt on jo helpottanut, mäkin voin sanottaessa jo vastata että paremmin... paitsi ettei juuri kukaan tiedä tästä keskenmenosta, vain näistä muista suruntuojista...
Vielä ei oo tärpänny, 2 menkat ollu km jälkeen, yrittämään alotettiin heti ilman menkkoja välissä. Jatketaan toivomista! Valoisampaa kevättä toivotellen!
munkin pakko sanoa, että minulla on ihan samoja tuntemuksia! Miehelle n. kerran viikossa yötyötä ja varsinkin tuolloin pelkään ihan älyttömösti, että miehelleni tapahtuu jotain ajomatkalla. Tämä pelko alkoi kyllä jo odotusaikana, pelkäsin jotenkin, että jään yksin lapsen kanssa, mutta nyt pelko on vielä lisääntynyt entisestään km:n jälkeen. Kylläpäs me saadaan kärsiä paljon..=)
sain myös keskenmenon n.puoltoista kuukautta sitten.olin mukamas 12 vkolla,kun lääkäri ilmoitti sikiön kuollen jo vkolla 7.tuntu tosi tyhjältä.Kaavinta tehtiin melko saman tien.Halusin kaavinnan,vaikka lääkäri puhuikin lääkehoidosta.En vaan jotenkin luottanu siihen et se vois niinkin hoitua.Muutama päivä pikkusta veristä vuotoa.Viikko sitten luulin kuukautisten alkavan,mutta tulikin pari päivää vain jotain pun/rusk vuotoa,mitä sitten lie.Me mietitään mieheni kanssa uutta raskautta,mutta ei tiedetä kuinka pian vois tulla uudelleen.pelko uudesta keskenmenostakin on hurja...
Tässä ei ollut vissiin yhtäkään vastausta suoraan kysymyskeesi...eikä tule vieläkään. =) Kerron vain oman kokemukseni. Eli tuulimuna todettiin syyskuun lopulla (rv10) ja tehtiin lääkkeellinen tyhjennys (kamala!!), jonka jälkeen vuotoa kesti n.5 viikkoa. Sitten alkoikin ekat normimenkat.
Lääkäri suositteli odottamaan kahdet menkat. Odotimme yhdet. Ei kuitenkaan tärpännyt seuraavassa kierrossa...eikä sitä seuraavassa. Eli nyt on kolmet menkat jo tulleet eikä ole tärpännyt. Eli kai se uusi raskaus alkaa, kun kroppa on siihen valmis.
Edelleen muakin itkettää tuulimunani (vaikkei siinä alkiota/sikiötä olekaan) monestikin ja harmittaa, kun ympärillä olevat ihmiset tuntuvat vain kuin ihmeen kaupalla pamahtavan "paksuiksi". Mutta olemme silti siirtyneet eteenpäin ja uutta yrittämään. Paha olo helpottuu sitten ajan kanssa. Vauvan saaminen olisi meille unelmien täyttymys ja jos sen unelman haluaa syliinsä, niin sen eteen pitää tehdä jotain!! ;D Ei ole tarkoitus kuulostaa tylyltä...kukin aikanaan.
Meidän pikkuinen lensi taivaaseen syksyllä rv24. Siitä asti olemme mekin pyöritelleet uuden raskauden mahdollisuutta päässämme. Haluamme kovasti uudelleen raskaaksi, mutta tiedän, että en ole ollut vielä tähän mennessä henkisesti enkä fyysisesti siihen valmis. Vaikka haluaisin jo olla raskaana, tiedän, että kroppa on ollut asiasta eri mieltä.
Minulla on ollut lapsen kuoleman jälkeen kolmet kuukautiset. Nyt on sitten tässä kierrossa erilainen olo. Olen päässyt pahimman surun yli ja tunnen olevani todella oma itseni. Tuntuu hyvälle. Tähän asti kuoleman jälkeen elämä on ollut vuoristorataa - liian paljon mielialavaihteluja. Nyt kun tilanne alkaa tasaantua, luulen, että otamme härkää sarvista ja uuden lapsen tekoon. Tunnen olevani siihen vihdoinkin valmis ja että kehonikin on myöntyväinen uudelle raskaudelle.
Hyvää ja vielä parempaa uutta vuotta:)
kohtukuoleman jälkeen tosiaan tulin kolmannesta kierrosta raskaaksi uudestaan. Ja sen synnytyksen jälkeen ehti yhdet tulla ennenkuin oli uutta tulossa. Grrh... väittävät nuo lääkärinplantut ja uskon itkein että korppa ei ota uutta raskautta vastaan (eli kiertoa ei tule) ennen kuin siihen kykenee. Mene ja tiedä.
***
myös, että kohtu ei ota uutta asukasta vastaan, jos ei siihen ole valmis. Yhtä lailla olen kuullut tapauksista, joissa raskaus on mennyt kesken, kun ei ole odotettu niitä yksiä kuukautisia. Sitähän ei sitten kai voi todistaa, johtuivatko ne keskenmenot sitten juuri siitä, ettei odotettu. Onhan kuitenkin todistetusti sellaisiakin tapauksia, joissa ollaan heti tultu raskaaksi ja kaikki on mennyt hyvin.
Itse olen nyt kuitenkin ajatellut, että oli miten oli, niin odotan ne yhdet kuukautiset ainakin ihan oman mielenrauhan vuoksi. Jos nimittäin tulisin heti raskaaksi ja sitten tulisi km, niin syyttäisin itseäni varmasti tapahtuneesta.
Nyt pitää sanoa se, että lääkärit keneltä olen asiaa kysellyt ovat sanoneet, että siksi suositellaan odottamaan yhdet kk välissä, että tiedetään seuraavan raskauden alku paremmin ja osataan laskea tarkasti hedelmöittymisaika. Ei kohtuun kiinnity mikään ellei limakalvo ole kunnossa mutta siihen ei ne kuukautisten odottelut liity juurikaan. Itsellä spontaani keskenmeno ..ja tulin heti sen jälkeen raskaaksi uudestaan.
sanoivat kätilöt ja lääkärit. Siihen sanoin, että tuo ei ole minulle ollenkaan riittävä syy odottaa. Silloin sitten vasta sanoivat, että ehdottomasti kannattaa odottaa, koska kohdun limakalvot ovat huomattavasti paremmassa kunnossa yksien kuukautisten jälkeen. Näin lukee myös monessa eri lähteessä ja tosiaan kun soitin neuvolaan, niin sanoivat sieltä aivan samaa.
Mutta onneksi olkoon sinulle, kun tulit heti raskaaksi! Onko raskaus pitkälläkin?