Vast. nim. surullista kirjoitukseen.
"Tällä kertaa Anneli väitti kuulleensa Kahdella korvallaan eräiltä sosialidemokraateilta, että hänen syrjäyttämisellään oli tarkoitus nostaa Paavo Lipponen takaisin pääministeriksi. Hän sanoo demarien olleen asioista hyvin perillä olevia. Uskomattomalta tuntuisi, että joku demari olisi valehdellut Jäätteenmäelle toisin olevan."
Olet tosi uskovainen, kun perustelet uskollasi, ettei demari valehtele. Heinäluoma ei ole esittänyt minkäänlaista näyttöä puheensa todenparäisyydestä. Heinäluoma voi valehdella niin kuin muutkin demarit. Vain se on totta, että SDP-Lipponen, Heinäluoma jne. kostivat vaalitappion Anneli Jäätteenmäelle. Kostonujakassa oli mukana myös kokoomuslaisia saaliin keruusssa ja jaossa.
Tietysti asiasta voi kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, mutta tuomiokelpoista juritista näyttöä Annelin valehtelusta ei ole olemassa. TÄMÄ ON TOTUUS. Niinpä Anneli ei ole valehdellut oikeudessa, eikä nytkään.
Eritäin suuren ihmetyksen herätti asian oikeuskäsittelyn päätyttyä, päätöksen teossa mukana olleiden vasemmistolaisten tuomareiden lausuma, jonka mukaan Anneli olisi valehdellut. Mutta eivät jättäneet edes eriävää mielipidettä tuomioon. Eivät jättäneet, kun ei ollut minkäänlaista juridisesti pätevää näyttöä ja arvasivat, että eriävästä mielipidees syntyisi suuri haloo ja tuomarius tulee kyseenalaiseksi.
Ole huoleti, kyllä nimetkin tarvittaessa löytyvät. Juttu on saletti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten Heinäluomakin kommentoi, että Jäätteenmäen pitäisi lakimiehenä tietää jne.
Luulen, että lisäksi järkevänä, tietääkin.
Näiden tapahtumien aikaan sattui paljon ihmetystä herättävää. Ja tämäkin Itsevaltias-musikaali. Tuskin uskaltaisivat tuollaista esittää, vaikka viihdeohjelmasta onkin kyse, jos ei mitään perää ole.