Miksi on aina jotain, mikä ei ole tasapainossa elämässä? En osaa nauttia mistään elämän vaiheesta kunnolla... Tai osaan, mutten mielestäni tarpeeksi. Odotusaika oli ihaninta, olin hyvällä tuulella.
Nytkin on kaikki hyvin, läheiset terveenä, oma koti, kohtuullinen elintaso. Lapsi kohta puolivuotias, olen kotona hänen kanssaan, ja se on ihanaa. Vauva on melko tyytyväinen kaveri. Mutta... kuitenkin murehdin tulevaa, pitäisi tehdä kokoajan jotain muuta, opiskella esimerkiksi, minulla on tutkinto kesken yliopistossa.
Minulla on toisen alan vakituinen työ, josta olen äitiysvapaalla, mutta se ei ole ihannetyöpaikkani, enkä haluaisi palata sinne.
Ajattelen, että olisi ihanaa vain olla lapsen kanssa, ettei tarvitsisi miettiä kokoajan, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, kun ei kuitenkaan ehdi tai sitten ei viitsi! Ei minun olisikaan pakko opiskella, mutta en myöskään pysty olemaan huolehtimatta tulevaisuudesta. Aloitan aina jotain tekemään, mutta en kuitenkaan saa valmiiksi ja usko loppuu siihen asiaan. Mitä teen, että saisin aikaiseksi jotain???
Pitäisi alkaa elää tätä hetkeä, eikä "sitten kun elämää"... Tiedän, että lapsikin on niin pienen hetken vain tuollainen pieni suloinen, nämä hetket on ainutlaatuisia. Mieheni osaa paremmin elää nykyhetkessä, ja ottaa rennommin. Mitenkähän oppisin samaa ja etten olisi tällainen "yleishuolestunut" kaikesta... Kokemuksia?
Nytkin on kaikki hyvin, läheiset terveenä, oma koti, kohtuullinen elintaso. Lapsi kohta puolivuotias, olen kotona hänen kanssaan, ja se on ihanaa. Vauva on melko tyytyväinen kaveri. Mutta... kuitenkin murehdin tulevaa, pitäisi tehdä kokoajan jotain muuta, opiskella esimerkiksi, minulla on tutkinto kesken yliopistossa.
Minulla on toisen alan vakituinen työ, josta olen äitiysvapaalla, mutta se ei ole ihannetyöpaikkani, enkä haluaisi palata sinne.
Ajattelen, että olisi ihanaa vain olla lapsen kanssa, ettei tarvitsisi miettiä kokoajan, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, kun ei kuitenkaan ehdi tai sitten ei viitsi! Ei minun olisikaan pakko opiskella, mutta en myöskään pysty olemaan huolehtimatta tulevaisuudesta. Aloitan aina jotain tekemään, mutta en kuitenkaan saa valmiiksi ja usko loppuu siihen asiaan. Mitä teen, että saisin aikaiseksi jotain???
Pitäisi alkaa elää tätä hetkeä, eikä "sitten kun elämää"... Tiedän, että lapsikin on niin pienen hetken vain tuollainen pieni suloinen, nämä hetket on ainutlaatuisia. Mieheni osaa paremmin elää nykyhetkessä, ja ottaa rennommin. Mitenkähän oppisin samaa ja etten olisi tällainen "yleishuolestunut" kaikesta... Kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse opin elämään tässä hetkessä ja nauttimaan elämän pienistä iloista kun mieheni kuoli.
Otan osaa. Yleishuolestuneisuuteeni kuuluu myös se piirre, että pelkään kamalasti sitä, että menetän läheisiä, tietenkin niin käykin joskus, ja on käynytkin. Ja juuri sen jälkeen oikeastaan tunsinkin eläväni aidoimmin. Nyt se kaikki on kuitenkin unohtunut. Mutta sellaista elämä on, syntymistä ja kuolemista. Enken tuhlaa aikaani täällä palstalla tämän enempää, täytyy vaan elää näillä eväillä mitkä on annettu.
Kukaan ei vaadi sinulta tekemään tiettyjä asioita, lähinnä tarkoitan nyt tuota ammatinvalintaa. Ja muissakin vaatimuksissa ja "pitäis olla ja tehdä" olemme itse useimmiten syypäitä. Minultakin vaati vuosia, ennen kuin annoin armon itselleni ja aloin nauttimaan hetkestä ja meneillään olevasta päivästä. Tein aikoinaan kun kotiäitiys loppui, radikaalin päätöksen ja jätin vakituisen työpaikkani ja aloitin opiskelemaan alaa, jolle olin aina halunnut. Nyt teen lähes ihannetyötäni ja muistelen mennyttä aikaa suht' tyytyväisen ja onnellisenakin kun uskalsin rueta nauttimaan elämästäni. Tosiasia on, että me ihmiset usein kehittelemme ongelmia tai tyytymättömyyden kohteita silloin kun kaikki on elämässä kohdallaan; elämä saattaa tuntua tylsältä vaikka se uisen onkin mukavan tasapainoista ja seesteistä. Opettele nauttimaan arjesta, se on sitä oikeaa onnea, sen huomaan viimeistään silloin kun sen menettää.