Äänikuningattaren

Anneli Jäätteenmäki oli viime EU-vaalien äänikuningatar. Ääniä taisi tulla siinä 150 000 pintaan. Esimerkiksi kukaan sosiaalidemokraatti ei päässyt sitä äänimäärää lähellekään.

Siis 150 000 suomalaista äänesti tätä punapropagandakoneen koko voimalla valehtelijaksi leimattua naista, aika ällistyttävää!

Tässä hänen virallinen kuvansa:

http://www.europarl.fi/modules/doku/files/33/Jaatteenmaki_Anneli.jpg

Kuva on julkaisuvapaa ei kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan lähde mainitaan "Euroopan parlamentti".
6173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

enemmän ääniä, Hitleristä puhumattakaan.

Äänestä
  • vallan väkisin - siinä muistuttavat SDP:tä.

    Äänestä

Yök. Oksennus tulee, kun katselee tota Luihu-Annelin rumaa pärstää.

Äänestä

Annulin suuri äänisaalis johtui siitä, että halusimme hänet pois sotkemasta Isänmaamme asioita, EU:ssa hän voi sekoilla mielinmäärin

Äänestä

Valehtelijan teki, juonilla ansallaan!
Ja sossut toimi aivan kuin Vapaamuurarit oli suunnitellet.

Äänestä

Rohkea nainen Pohjanmaalta. Bravo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virallinen kuva kirjoitti:

Anneli Jäätteenmäki oli viime EU-vaalien äänikuningatar. Ääniä taisi tulla siinä 150 000 pintaan. Esimerkiksi kukaan sosiaalidemokraatti ei päässyt sitä äänimäärää lähellekään.

Siis 150 000 suomalaista äänesti tätä punapropagandakoneen koko voimalla valehtelijaksi leimattua naista, aika ällistyttävää!

Tässä hänen virallinen kuvansa:

http://www.europarl.fi/modules/doku/files/33/Jaatteenmaki_Anneli.jpg

Kuva on julkaisuvapaa ei kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan lähde mainitaan "Euroopan parlamentti".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu