Hei kaikille äideille. Mulla on sellainen pikkutyttönen n. 5 vuotta ja hän koettelee hermojani. Joopa joo, tiedänhän minä että äidin pitäisi olla rauhallinen eikä menettää malttiaan. Mutta kun minulle käy niin, että kun tuhat ja sata kertaa yritän saada tyttöä tottelemaan ja silti hän ei usko, minä sitten vain puren hammasta ja olen hiljaa, mutta joskus sitten teen jotain typerää, niinkuin nyt eilenkin kun tyttönen riehui nukellaan vaikka yritin lukea lehteä. Hän toi nuken aivan lehden päälle ja alkoi sillä rypistää lukemiani lehdensivuja. Oli aivan rauhallinen aika kauan, mutta hän vain jatkoi kielloistani ja pyynnöistäni huolimatta. Niin siinä sitten kävi että nappasin enempää ajattelematta sakset ja leikkasin nukelta jalat poikki ja heitin nuken apinan raivolla roskiin.
No nyt on tosi huono omatunto, tunnen itseni hirviöksi ja luulen aiheuttaneeni maailman pahimman trauman lapselleni. Miehenikin syyllisti minua aikalailla. Ja sanoi aika pahasti, mutta olen sen kyllä ansainnut typerän käytökseni takia. Mutta silti jotenkin haluaisin että minuakin lohdutettaisiin, sillä olen niin yksin tämän asian kanssa ja kelaan sitä koko ajan mielessäni. Ei ole itku kaukana. Tällaista en ole vielä koskaan tehnyt, miten voin korvata tämän tyttärelleni. Ei varmaankaan auta, että ostan uuden entistä hienomman nuken. Olenko pilannut kaiken, pääsenkö vielä tästä suosta ylös, auttakaa.....kertokaa omia kokemuksianne, ei ehkä vastaavia tapauksia löydy, mutta yleensäkin kasvatusasioissa. Mistä löydän pitemmän pinnan. Kyllä minullakin joskus on ollut pitkä pinna, enkä uskoisi että näin voi minulle käydä. Aivan kuin katselisin vierestä jotain kauhunäytelmää.... Help.
No nyt on tosi huono omatunto, tunnen itseni hirviöksi ja luulen aiheuttaneeni maailman pahimman trauman lapselleni. Miehenikin syyllisti minua aikalailla. Ja sanoi aika pahasti, mutta olen sen kyllä ansainnut typerän käytökseni takia. Mutta silti jotenkin haluaisin että minuakin lohdutettaisiin, sillä olen niin yksin tämän asian kanssa ja kelaan sitä koko ajan mielessäni. Ei ole itku kaukana. Tällaista en ole vielä koskaan tehnyt, miten voin korvata tämän tyttärelleni. Ei varmaankaan auta, että ostan uuden entistä hienomman nuken. Olenko pilannut kaiken, pääsenkö vielä tästä suosta ylös, auttakaa.....kertokaa omia kokemuksianne, ei ehkä vastaavia tapauksia löydy, mutta yleensäkin kasvatusasioissa. Mistä löydän pitemmän pinnan. Kyllä minullakin joskus on ollut pitkä pinna, enkä uskoisi että näin voi minulle käydä. Aivan kuin katselisin vierestä jotain kauhunäytelmää.... Help.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Juu, kyllä tuo maltin koettelu on tuttua. Meillä on 4,5v ihana poika, joka on aika seurallinen ja huomionkipeä. Puuhaan hänen kanssaan aika paljon, mutta välillä käy niin että kun koetan lukea tai muuta, niin hän rällää olan takaa, jotta saisi huomioni.
Yleensä kuuntelen, jos hänellä on asiaa, mutta nuo kiusanteot koetan jättää kokonaan huomioitta. Onhan kuitenkin niin, että aikuisella saa olla se omakin aika, ilman terroria. Läsnä kuitenkin olen, ja kuten sanoin, valmis kuunteleman jos asiaa.
Pari seikkaa:
Onko rajat selvät, eli tapahtuuko tietystä asiasta (tottelemattomuus, kiusaaminen ym..) aina sama rangaistus, kuten miettiminen?
Puuhaatko lapsesi kansssa hänelle mieluisia juttuja? Ehdotatko itse lapselle yhteistä puuhaa? Joskus lapset voivat kainostella pyytää seuraa, kun ajattelevat saavansa kieltävän vastausken tai olevansa häiriöksi aikuiselle..
Kehutko häntä? Muista hänen hyviä puoliaan ja muista "huomata, kun hän taas osasi.."
Katso häntä lempeästi silmiin kun puhutte. Käännä katse häneen aina, kun keskustelette. Osoitat arvostavasi häntä siten.
Tee rajat selviksi; kerrot, mitä haluat hänen tekevän. Turha jankuttaa tuhatta ja sataa kertaa, lapsi ei ole kuuro tai vajaaälyinen. Jos kuitenkin tuntuu, että sana ei kuulu tai sitä ei ymmärretä, niin asiaa voi mennä miettimään syvemmin jäähylle min/ikävuosi.
Huuto, uhkailu muut ylilyönnit vain pahentavat asioita, kuten tiedät. Tuohon nuken leikkaamiseen en osaa muuta sanoa, kuin että nyt uudella asenteella eteenpäin.
Nuken tai muiden lelujen poisottaminen on jossain tapauksessa ok, mutta niiden leikkeleminen ei ole ok-käytöstä meiltä wanhuksilta.
Koeta selvittää oman pahan olosi taustat, kuulostaa, että pinna ei ole kireä pelkästään lapsen tiimoilta..voin olla väärässäkin. Mene vaikka juttelemaan ammattilaiselle, neuvolaan ym..osaavat varmasti antaa oikeanlaisia vinkkejä..
Kaikkea hyvää perheellenne!
olen itse läppässyt lasta (eiköä ole edes 3) en niin että kovin sattuis, mutta en hyväksy lapsen pelottelua, ja huudan usein todella raa-astlla äänensävyllä pienelle...ja sit illalla itken...puhuin siitä neuvolassa ja sanoi siellä ettei kannata huolestua ja että hyvä että musta tuntuu pahalta.
en siis ole tän pahempaa ikinä tehnyt. toi nukke homma on aika hirvee juttu, ja hyvä että susta tuuntuu pahalta, mutta ymmärrän...
yrität nyt vaan korvat ja lupaat itsellesi ettet ikinä tee mitään pahaa tytöllesi. minäkin lupasin ja kun olin lupauksen pari kertaa rikkonut, sisuunnuin ja päätin että on pakko pystyä säilyttämään maltti, ja tilanne parani, pitää kasvatta itseään ja sekös vaikeeta on!
tällä kekustelufoorumilla on hirveetsi ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista omaatuntoa lastensa sadistisen kohtelun suuhteen (esim ruumiillisen rangaistukse) ja he ovat minusta niitä joista pitäisi huolestua.
lupaa ettet ikinä tee mitään noin pahaa!
itse rahoitui kun olin muutaman vuoden kotona kun pääsin töihiin vähän rauhottumaan ja tekemään omia hommia, ja lomaltaha se työ tuntuukin , verrattuna lastenhoitoon.
Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Pinna katkesi tyttären kanssa ennen joulua ja rikoin lapsen joulukalenterin suutuksissani kun se sattui käteen ensimmäisenä... Että olin idiootti hölmö ja kaduin heti kahden sekunnin päästä tapahtumasta. Ikinä ei pitäisi päästää tilannetta niin pitkälle, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi vaikka lähdettiinkin sitten samana päivän uutta kalenteria ostamaankin ja samanalainenkin löytyi.
Tyttäreni muistaa tapauksen varmaan koko loppuikänsä ja sehän ei ole mukava muisto ollenkaan. :(
Tyttäresi oppi siinä korvaamattoman läksyn, joka on hänelle vain hyväksi elämän varrella.
Itsellä tuo samainen tapahtuma käytiin vain vasta myöhäisemmällä iällä.
tytär oli jo 17, ja kohteena oli hänen fantasia-kirjansa. Kas revin sen silpuksi, koska tyttäreni kiristi minua laiskuudellaan.
Tulos oli hyvä, oikeudenmukainen, ja eikä ole kaduttanut koskaan mokoma tempaus.
Emmekä ole sen jälkeen riidelleet kuin sanallisesti.
Hei toinen hyvä oli kun suutuin heille molemmille ja vaihdoin tietokoneen salasanat, enkä itsekkään pystynyt muistamaan niitä enää. Vinkkinä luki vaan "perhanan kakarat" He saivat monen päivän työn tehdä ennenkun koneet toimivat taas.
AI, kun he olivat kilttejä monta kuukautta tän jälkeen..........
ja täytyy heti todeta varmuuden vuoksi että tääedellinenhän on ihan hevonpaskaa.
ei lapsi sais ikinä nähdä kun aikuinen raivostuu lapselle tolla tavalla, ei lasta saa "kasvattaa" ikinä raivon vallassa! se on lapselle erittäin hämäävää, epävarmuutta ja -luottamusta aiheuttavaa.