Ryssitty VALTA

Suomen Kansa on täysin alistettu punakoneen jalkoihin.

Kätensä tuntevat sidotuksi niin yritysjohtajat kuin tavalliset Kansalaisetkin.

Eikä ihme: nyt pelataan punakoneen ehdoilla ja Suomen Kansasta on jälleen kerran tullut alistettu ja kahlittu Kansa.

Suomesta liberaali Kansalaisyhteiskunta, yksilön vapaus ja yrittäminen kunniaan, aito demokratia sekä Suomen Kansan itsenäisyys arvoon kuuluvaan.

Eikä sitten mitään toverijuttu vasemmistolaisten kanssa vaan SDP:lle hanttiin ja kunnolla!

Vaalitaistelu on alkanut, kokoomus on jäänyt mediatulituksessa alakynteen!
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maksamme nyt laskua jonka nuo kaksi puoluetta yhdessä jakelupolitiikallaan saivat aikaan. Katsokaa historiaa ja huomatkaa kuinka erilaiset, mitä ihmeellisemmät tuet räjähtivät pilviin Sossujen ja Kokoomuksen hallituskausilla.

Äänestä

On alistettu , mutta mistä syystä? Suomi on alistettu EU:n takia. Yrittäminen kunniaan markkinat ja kilpailu määrää sen EU:n sisällä. Kokoomushan on ainut puolue joka on pytynyt ajamaan parhaiten omiensa etua , eli hyvätuloisten. Mitä vielä puuttuu muutakuin valta? Vaikka tosiasiassa Suomea hallitaan markkinavoimilla ja rahalla. Ryssittely kannataa jättää vähemmälle sellaiseen meillä ei ole varaa. Mitä tulee SDP , KESK , RKP ja KOK:seen niin sehän on melkei sama asia puolueen nimi on vain eri.

Äänestä

sanoja, nimimerkkikin oli tuulesta temmattu.

Äänestä

jos kokomustat katsovat jääneensä alakynteen,
niin se johtuu kokomustien optioveljien
ahneudesta ja muista puolueen rötöksistä.
Suomalaiset tulevat äänestämään rehellisiä
ihmisten puolueita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus.... kirjoitti:

Suomen Kansa on täysin alistettu punakoneen jalkoihin.

Kätensä tuntevat sidotuksi niin yritysjohtajat kuin tavalliset Kansalaisetkin.

Eikä ihme: nyt pelataan punakoneen ehdoilla ja Suomen Kansasta on jälleen kerran tullut alistettu ja kahlittu Kansa.

Suomesta liberaali Kansalaisyhteiskunta, yksilön vapaus ja yrittäminen kunniaan, aito demokratia sekä Suomen Kansan itsenäisyys arvoon kuuluvaan.

Eikä sitten mitään toverijuttu vasemmistolaisten kanssa vaan SDP:lle hanttiin ja kunnolla!

Vaalitaistelu on alkanut, kokoomus on jäänyt mediatulituksessa alakynteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu