Ajatuksissa on vaihteeksi testata Bulgaria, koska lähes kaikki muut Välimeren maat on tullut käytyä.
Löytyykö suosituksia kolmikymppiselle pariskunnalle seuraavilla toivomuksilla
-ei mikään teinihelvettihotelli, mieluummin lapsiperhehotelli :) Sunny Beach käy kyllä kohteeksi, mutta mieluummin rauhallisempi keskitason hotelli
-hotellissa hyvä uima-allasalue, parveke plussaa, merinäköala suuri plus
-alle kilometrin matka puhtaalle rannalle ja keskustaan, keskustassa mielellään marketteja ja ostosmahdollisuuksia
-lomakohteen baareilla ja diskoilla ei mitään väliä, kunhan löytyy hyviä ruokailupaikkoja illanistumista varten
-nähtävyydet ja kulkuyhteydet muualle (isompaan kaupunkiin) plussaa, koska tarkoitus olla 2 viikkoa
Löytyisikö suosituksia jopa hotellin tarkkuudella?
Vatsataudeista yms. ei tarvitse varoitella, ne on jo koettu muissakin paikoissa :)
Mihin Bulgariassa kesällä?
83
17681
Vastaukset
- Jonne69
Noilla kriteereillä unohtaisin SB:n. Sveti Konstantin Varnan kyljessä on parempi paikka. Hotelli voisi olla esim. Dolphin Marina tai Sirius Beach. Itse olin jälkimmäisessä viime kesänä.
Svetin paras puoli on Varnan läheisyys. Varnaan pääsee bussilla alle kymmenessä minuutissa. Varnassa on hyviä ruokapaikkoja, nähtävää ja hyvät shoppailumahdiollisuudet. Hyvä ruokapaikka Svetissä oli ravintola Kopitoto (?, tai jotain sinne päin), Varnassa hyvää pastaa ja pizzaa sai Gotzilasta ja Red Foxista. - vastata sinulle
asialliseen kysymykseen, mutta täällä se on miltei mahdoton, että siihen tulee heti erkit, vahit ja muut ihmeelliset kirjoitteleen räävistelyjä.
(saatpa nähdä)
Mainitsen Bulgarian kokemuksistani. Rajoittuu muutamaan käyntiin, GS:lla, jonka totesin aivan mainioksi paikaksi. Siisti, ystävälliset ihmiset, hyvä ruoka, asialliset kauppiaat, Varna lähellä y.m.s.
Hotelli mielestäni vähintään ****-tähteä.
Minun kokemukset Admiral, Astera ja Iberostar.
Kaikissa mahtava merinäköala, hyvät parvekkeet, hyvä ruoka (ja älyttömästi), rannalla, rauhalliset siistit huoneet. Tietysti toisessa toinen asia parempi kuin toisessa, mutta kaikissa OK. Matka tehkää elo-syyskuun vaihteessa viimeistään. Tuskimpa tulette pettymään, sopii hyvin syyslomaksi, talvella voi sitten käydä jossain euroja tuhlaamassa, kuten tapani on, mutta se on eri juttu.
Mielelläni vastaan kysymyksiä herättäneisiin asioihin. - Juhani&Liisi
Olen laittanut liitteeksi omia kokemuksiamme viime kesältä ja hotellimme oli Sirius
Viime yönä Svetistä palanneet
Kirjoittanut: Juhani & Liisi 14.7.2006 klo 20.46
Heipä vaan taas kaikille keskustelijoille ja terveiset Sveti Konstantinista ja hotelli Sirius Beach:stä.
Tuossa otsakkeessa jo mainitsin että suomeen palattiin viime yönä kolmen lomaviikon jälkeen.
Ensin hotellista. Sirius Beach on aivan meren rannassa ja keskellä kaupunkia. Varnaan matkaa alle 10 kilometriä. Paikallisbussilla matkan hinta 2 levaa ja taksilla n. 12-15 levaa riippuen vähän siitä mihin aikaan sinne meni, päivällä vai illalla.
Hotelli itsessään erittäin siisti ja henkilökunta todella ystävällisiä ja kohteliasta. Paikka ei ole ns. " menomesta " vaan siellä on jo hiukan varttuneenpaa väkeä sekä lapsiperheitä.Eli sopii erittäin hyvin auringon palvojille ja vähän rauhallisempaa elämää viettäville. Ja jos sitä menoa ja meininkiä kaipaa ovat molemmat, sekä Golden Sands että Varna lyhyen taksimatkan päässä.
Sirius on all.incl. hotelli joten rahaa siellä ei saa kulumaan vaan sekä ruoka että juomat( paikalliset) ovat ilmaisia. Alkoholijuomien tarjoiluun on aikarajana 11-23. Ruokaa tietenkin saa jo aikaisemmin esim. breakfast on alkaen klo 7.30.
Hotellin alakerrassa on maksullisina palveluina manikyyri ja pedikyyri sekä kampaaja, kosmetologi ja hierontapalvelut. Todella suosittuja ja ihmiset käyttivät niitä paljon. Itse kävin kampaajalla ( leikkaus 20 levaa, siis 10 euroa ) manikyyri ja koristekynnet yht. 30 levaa sekä mieheni kävi jalkahoidossa ja sen hinta oli 25 levaa. Suosittelen lämpimästi.
Sitten ostoksista. Muutaman sadan metrin päässä hotellilta on pitkä puistomainen kävelykatu joka on ahdettu täyteen jos jonkinlaista myymälää ja kojua.Omaan ostoskoriin sielä lähtivät esim. Leviksen 501 jäljitelmä farkkuja jotka maksoivat lyhennyksineen 32 levaa kpl.Miesten lyhythihaisia kauluspaitoja, ei pikee eikä T-paita malleja vaan jotain miellyttävän tuntuista keinokuitua. Niiden hinta oli 15-20 levaa kpl.Nahkakengät saivat meidät oikein ostosvimmaan ja niitä tulikin suomeen 6 paria. Hinta n. 40-60 levaa, halvemmat sellaisia sandaaleja ja kalliimmat reiluja kunnon kävelykenkiä ajatellen suomen syksyä. Kaikki kengät ostettiin samalta myyjältä. Liike oli kävelykadun puolessa välissä ja muistutti vähän meidän suutarinliikettä. Myyjä vanhempi herrasmies ja tuoteet erittäin laadukkaita ja kaikki nahkaisia.Kaikissa sekä päälliset että vuoret aitoa nahkaa ja ompeleet tehty todella hyvin joten ei tarvitse pelätä että ensimmäisellä vesisateella pohjien liimaukset irtoavat.Lisäksi ostettiin sitten alusvaatteita, sukkia, koulureppua, mausteita ja jotain muuta pientä.
Tuosta tavaramäärästä johtuen jouduimme myös vaihtamaan ne suomesta mukaan lähteneet ikivanhat ja melko klintallaan olleet matkalaukut uusiin hienoihin,pyörillä varustettuihin matkapakaaseihin eikä niidenkään hinta päätä huimannut. Kaksi isoa (siis todella isoa) laukkua ja vetokahvoihin kiinnitettävä ja helposti irrotettava käsimatkalaukku yhteensä 130 levaa (65 euroa!!)
Me teimme kaikki ostokset Svetissä koska laskimme että jos Varnan hintoihin lisätään ne taksikulut on hinta jotakuinkin sama ja siten pystyi tekemään noita ostoksia vähän rauhallisemmassa tahdissä eikä " kauppareissuun " tuhraantunut koko päivää.
Ja vielä jokunen sana muista hinnoista.Joku muistaakseni kysyi esim. lääkkeiden hinnoista. No, karkeasti voi sanoa että kolme kertaa halvempia kuin suomessa,mm. Panadol joka suomessa maksaa 2.89 euroa on siellä 1.89 levaa eli 0.90 euroa. Sama pätee B-vitamiiniin ja muihin käsikauppatavaroihin. Reseptilääkkeistä en tiedä.
Eiköhän tuossa tuota tekstiä jo olekin ensialkuun ja jos jollakulla on kysyttävää vastaan mielelläni jos osaan.
Vastaa tähän viestiin- hakuampuja
Kiitos vastauksista!
Nyt kallistuu kyllä aika pahasti Sveti Konstantinin ja siellä sijaitsevan Koral-hotellin (Finnmatkat) puolelle. - Krasimira
hakuampuja kirjoitti:
Kiitos vastauksista!
Nyt kallistuu kyllä aika pahasti Sveti Konstantinin ja siellä sijaitsevan Koral-hotellin (Finnmatkat) puolelle.Soneran Matkalaukkuun kirjoitin aamulla Sveti K:sta ja siitä onpaljon muitakin juttuja eri palstoilla.
Koral on ok. Siellä on vanha ja uusittu puoli. Huoneessa ei lomalla kai paljon olla, että vaatimattomassakin huoneessa pärjää hyvin (vanhalla puolella).
Koral on omassa rauhassaan hyvällä paikalla, iso nurmikkoalue ympärillä ja allas on. Se on matalahko hotelli, että sitä merimaisemaa tuskin saa, mutta meren äärellä on jokunen terassi.
Varna on tosi mukava kesäkaupunki. Ruokapaikkoja on ihan keskustassa lukemattomia, melkein vieri vieressä, erilaisia. On drinkki- ja ruokaterasseja, joissa voi istuskella piiiiitkään aamuyön puolelle ja seurata elämänmenoa. - Krasimira
hakuampuja kirjoitti:
Kiitos vastauksista!
Nyt kallistuu kyllä aika pahasti Sveti Konstantinin ja siellä sijaitsevan Koral-hotellin (Finnmatkat) puolelle.Myös Lomamatkoilla on Koral/SvetiK, en tiedä onko hintaeroja tai muuta, mutta lennot oli ainakin viime kesänä mukavat aikataulultaan. Ekana iltana ehti vielä ulos rentoutumaan, syömään ja juomaan ja viimeisenä päivänä vaikka rantaan tai Varnaan lounaalle yms.
- hakuampuja
Krasimira kirjoitti:
Myös Lomamatkoilla on Koral/SvetiK, en tiedä onko hintaeroja tai muuta, mutta lennot oli ainakin viime kesänä mukavat aikataulultaan. Ekana iltana ehti vielä ulos rentoutumaan, syömään ja juomaan ja viimeisenä päivänä vaikka rantaan tai Varnaan lounaalle yms.
Voisiko joku kertoa, mikä on ihan konkreettisesti noiden Koralin huoneiden ero. Lomamatkatkin kauppaa 2 ja 3 tähden huoneita, hintaeroa 150 Eur/2vk. Kannattaako panostaa kalliimpiin huoneisiin?
- Krasimira

....vanhoissa huoneissa on sängyt erillään (peräkkäin seinän viertä pitkin), kuten Lomamatkojen kuvista näet.
Pariskuntana on varmaan kivampi nukkua toisen kyljessä ?
Uudistetut huoneet näyttävät tilavimmilta ja viihtyisämmiltä - kahta viikkoa ajatellen ehkä mukavampaa ?
Ja kylppäri varmaan parempi. - Krasimira
Krasimira kirjoitti:
....vanhoissa huoneissa on sängyt erillään (peräkkäin seinän viertä pitkin), kuten Lomamatkojen kuvista näet.
Pariskuntana on varmaan kivampi nukkua toisen kyljessä ?
Uudistetut huoneet näyttävät tilavimmilta ja viihtyisämmiltä - kahta viikkoa ajatellen ehkä mukavampaa ?
Ja kylppäri varmaan parempi.en ole käynyt Lomamatkojen nettisivuilla, mutta "paperiesitteessä" on hyvä, huoneitten eron kertova kuva.
- hakuampuja
Krasimira kirjoitti:
en ole käynyt Lomamatkojen nettisivuilla, mutta "paperiesitteessä" on hyvä, huoneitten eron kertova kuva.
Kiitos, pitääpä tutustua siihen esitteeseenkin. Lomamatkojen sivut vaikuttavat aika huonoilta.
- Krasimira
hakuampuja kirjoitti:
Kiitos, pitääpä tutustua siihen esitteeseenkin. Lomamatkojen sivut vaikuttavat aika huonoilta.
En tiedä mitä netissä on ja kuinka "aneemiset" ovat sivut, mutta Matkavekka/Lomamatkat on omien kokemuksiemme perusteella hyvä matkanjärjestäjä. Ei ole ollut mitään valittamista koskaan ja kymmenisen Lomamatkojen matkaa on meillä takana Bulgariaan.
Lomamatkat ei mainosta yhtä "agressivisesti" kuin muut, heillä on tasaisen varmaa laatua ja suuri joukko kanta-asiakkaita.
Kanta-asiakkaalle tulee esite kotiin ja siitä valkkaamme hotellin ja kohteen.
En halua heitä sen kummemmin mainostaa, mutta ei kannata jättää huomioimattakaan heidän matkojaan.
Heillä on pisin kokemus Bulgariasta, joskin jokaisella matkanjärjestäjällä on joskus uusiakin oppaita, jotka eivät kohteesta juuri sen enempää tiedä kuin ensimmäistä kertaa tuleva turistikaan.
Lomamatkoilla on kuitenkin aina yhteinen kokenutkin opas kullakin alueella. Esimerkiksi Varnan suunnassa, Albena, Kultahietikko ja Sveti Konstaninin alueella Nina Sillanpää, loistavan avulias opas. Muistakin on hyvät kokemukset.
Kaikki varmaan ovat hyviä matkanjärjestäjiä.
Me olemme pysytelleet Lomamatkoissa, koska kaikki on toiminut hyvin tähän asti. Sattuman kautta tuli tavaksi ensimmäisen pikalähdön myötä.
Ei ole palstoillakaan valitettu heistä.
PS. Emme tunne ketään henkilökohtaisesti ko. firmasta, että ei ole mitenkään "oma lehmä ojassa", mitä pitäisi kehua.
Tämä on vain yksi mielipide muitten joukossa. - Krasimira

Tämä on vain yksi mielipide muitten joukossa.Ei Lomamatkoilla ole kaiketi mitään "kanta-asiakkuutta", "plussakortteja" tms, mutta esite tulee kotiin ja palvelu pelaa - kuten kai muillakin ?
Haluan olla puolueeton, mutta antaa tunnustustakin.
Jokainen valitsee matkansa makunsa mukaan vähän sekä vaistolla, tunteella että järjellä, vai mitä ?
Lomahan on vähän sellainen "unelma", että saa rentoutua mieleisellään tavalla mieleisessä paikassa, eikö vain ? - Krasimira
Krasimira kirjoitti:
Ei Lomamatkoilla ole kaiketi mitään "kanta-asiakkuutta", "plussakortteja" tms, mutta esite tulee kotiin ja palvelu pelaa - kuten kai muillakin ?
Haluan olla puolueeton, mutta antaa tunnustustakin.
Jokainen valitsee matkansa makunsa mukaan vähän sekä vaistolla, tunteella että järjellä, vai mitä ?
Lomahan on vähän sellainen "unelma", että saa rentoutua mieleisellään tavalla mieleisessä paikassa, eikö vain ?Ei ole paljon Cooglessa Sveti K:sta, tässä pari kuvaa hotellista ja yksi alueesta (ja "komea" video)
http://www.hotel-koral.com/
mutta jotain kuitenkin.... vaikka vähän onnetonta ? - Saku, ei sammakko
Krasimira kirjoitti:
Ei ole paljon Cooglessa Sveti K:sta, tässä pari kuvaa hotellista ja yksi alueesta (ja "komea" video)
http://www.hotel-koral.com/
mutta jotain kuitenkin.... vaikka vähän onnetonta ?Hyvin toimi videot. Ei huono !
4x n. 3 min pätkä.
Paras tähän asti alueelta näkemäni esittely ja hotellista ulkoa ja sisältä. - mää vaan
Krasimira kirjoitti:
Ei ole paljon Cooglessa Sveti K:sta, tässä pari kuvaa hotellista ja yksi alueesta (ja "komea" video)
http://www.hotel-koral.com/
mutta jotain kuitenkin.... vaikka vähän onnetonta ?vähän sekavaa mun mielestä.
oliko se videojutska kaikki siitä yhestä alueesta ja yhestä hotellista? - Krasimira
mää vaan kirjoitti:
vähän sekavaa mun mielestä.
oliko se videojutska kaikki siitä yhestä alueesta ja yhestä hotellista?Hotelli videolla on Koral, kuvia aulasta, huoneesta, ulkoalueesta, baarista, näyttäisi olevan myös diskoravintola, kuntosali ym.
Alue on Sveti Konstantin.
Videolla näkyi myös kuvia alueen pikku luostarista ja ravintolalaivasta, Siriuskohan se oli nimeltään.
Alueen luonnon rehevyys tulee hyvin esiin kuvissa.
Bulgaria on yleensäkin rehevä kasveiltaan ja puiltaan. - hakuampuja
Krasimira kirjoitti:
Hotelli videolla on Koral, kuvia aulasta, huoneesta, ulkoalueesta, baarista, näyttäisi olevan myös diskoravintola, kuntosali ym.
Alue on Sveti Konstantin.
Videolla näkyi myös kuvia alueen pikku luostarista ja ravintolalaivasta, Siriuskohan se oli nimeltään.
Alueen luonnon rehevyys tulee hyvin esiin kuvissa.
Bulgaria on yleensäkin rehevä kasveiltaan ja puiltaan.Katselin eilen Lomamatkojen esitettä ja siellähän ne 2 ja 3 tähden huoneet eroineen oli selkeästi esitetty.
Edellinen kommentti nettisivuista oli vain siksi, että isommilla toimistoilla nettisivut ovat ehkä hiukan paremmat ja informatiivisemmat. Luinkin St Konstantin -tietoa enemmän A-matkojen ja F-matkojen sivuilta. Hotel Koralin omat sivut olin jo googlettanut aiemmin. Hyvältä näyttää.
Itse en myöskään jaksa uskoa, että noilla matkanjärjestäjillä paikanpäällä kovin suurta eroa on. Lomamatkojen retketkin taisivat olla St. Konstantinissa suurin piirtein samat kuin näillä isommilla.
Osaako Krasimira vielä suositella jotain erityisiä paikkoja tai retkiä, missä tuolla kannattaisi ehdottomasti käydä? - Krasimira
hakuampuja kirjoitti:
Katselin eilen Lomamatkojen esitettä ja siellähän ne 2 ja 3 tähden huoneet eroineen oli selkeästi esitetty.
Edellinen kommentti nettisivuista oli vain siksi, että isommilla toimistoilla nettisivut ovat ehkä hiukan paremmat ja informatiivisemmat. Luinkin St Konstantin -tietoa enemmän A-matkojen ja F-matkojen sivuilta. Hotel Koralin omat sivut olin jo googlettanut aiemmin. Hyvältä näyttää.
Itse en myöskään jaksa uskoa, että noilla matkanjärjestäjillä paikanpäällä kovin suurta eroa on. Lomamatkojen retketkin taisivat olla St. Konstantinissa suurin piirtein samat kuin näillä isommilla.
Osaako Krasimira vielä suositella jotain erityisiä paikkoja tai retkiä, missä tuolla kannattaisi ehdottomasti käydä?Kerron mielellään ihan mitä vain, istun nimittäin jalka kipsissä kotona muutaman viikon, aikaa on.
Olemme Bulgariaa kokeneet myös omatoimilomilla yhteensä muutamia kuukausia vuosien varrella, "kaikentietäviä" emme tietenkään ole, yritän typistää nyt typistää pikku paketteihin, mitä kertoisi nähtävyyksistä omien kokemuksien perusteella.
Vastaus on ehkä pettymys sinulle, mutta joka tapauksessa saat jonkinlaista kuvaa maasta.
Bulgarian historia on vanha, siellä löytyy kirkkoa, luostaria, rakennusta, monumenttia, hautakammiota, museota ym. ympäri maata niin paljon kuin jaksaa kulkea.
Kun tulee lomalle rentoutumaan, historialliset nähtävyydet hajallaan maassa eivät ehkä kuitenkaan jaksa kauheasti kiinnostaa kaikkia. Ne ovat historiasta ja arkeologiasta kiinnostuneille "suuria nähtävyyksiä", mutta 95 % turisteista ei pidä niitä sen kummemmin mielenkiintoisena.
Olemme itse kolunneet paikkoja paljonkin, ja Bulgaria on avannut silmiä koko itäisen Euroopan olemassaololle.
Kun saa saa tietää ja nähdä vähän, kiinnostus kasvaa.
Kaiken ristiriitaisuus on yksi "nähtävyys" sinänsä, joka laajentaa omaa perspektiiviä elämään.
Bulgaria on köyhin EU-maa. Poliittishistoriallisten syiden takia.
On köyhyyttä ja suurta kurjuutta ja suurta rikkautta.
On tuhannen euron merkkilaukkuja ja 20 sentin leipää, joka on köyhän eläkeläisen ainoa muona ja suvun avustukset. Sosiaaliturvaa ei juuri ole.
On pieniä kivimökkejä, joissa suku on asunut 150 vuotta ja on uusrikkaitten ökylinnoja.
Maaseudun terassin puomiin voi olla sidottu aasi tai laiha hevonen ja viereisellä asiakkaalla on parkkeerattuna "millin mersu".
Kun lähtee kauemmas kylille lomapaikan ulkopuolelle nähtävyydet tuppaavat unohtumaan. Ei tarvitse aina kauaskaan mennä. Bussin rahastajan palkka saatta olla jotain 100 euroa kuussa. Sillä pystyy hengissä itsensä pitämään joten kuten.
50 % kansasta elää "trapetsitaiteilijan" elämää ansioillaan, putoaako "narulta" vai ei. Suuri osa on jo pudonnut.
Nyt ei ole tarkoitus kuitenkaan masentaa sinua bulgarialaisella todellisuudella. Kaikesta huolimatta bulgarialaiset ihmiset ovat iloisia, hyväntuulisia, positiivisia, avuliaita ja tosi ystävällisiä, hyvän loman elementit ovat olemassa ja tiedossa ja uskon, että nautitte paljon Bulgariasta. Lomapaikoissa ei juuri huomaa, missä maassa on, ne ovat aika "länsi-euroopalaisia".
Aluksi nyt ehdotan jotain päivän kierrosta ympäriinsä. Matkatoimistollakin näytti olevan "maaseutukierros"/kaunis Bulgaria-retki. Sen aikana näkee pikku kyliä, kaupunkeja, ehkä käynti Kaliakran niemellä, Baltsikissa ja muuta.
Tämmöinen reissu voittaa aina aina päivän turistipaikassa. Piristää ja avartaa kummasti näkemyksiä.
Kahdessa viikossa ehtinee ja jaksaa hyvin tehdä pari reissua ja tutustua Varnaankin monta kertaa, ainakin me olemme viihtyneet siellä tosi hyvin.
Baltsikista ja Kaliakrasta laitan muutaman sanan vähän myöhemmin ja muustakin.
Tämä oli "alkusoitto".
Käy kurkkaamassa palstalla silloin tällöin. - Krasimira
Krasimira kirjoitti:
Kerron mielellään ihan mitä vain, istun nimittäin jalka kipsissä kotona muutaman viikon, aikaa on.

Käy kurkkaamassa palstalla silloin tällöin.Eipä tule mieleen mitään yhtä tai kahta ikimuistoista nähtävyyttä, monta mukavaa käyntipaikkaa kylläkin,
mm. Veliko Tarnovo, Plovdivin vanha keskusta, pienet saarekkeet vanha Nessebar ja vanha Sozopol varsinaisen sesongin ulkopuolella alkukesällä tai syksyllä. Sesongin aikaan ne ovat valitettavasti niin täynnä meitä turisteja ja myyntikrääsää, ettei oikein mitään näe eikä ole nautinto kierrellä ruuhkassa. Mihin aikaan kesästä menette ?
Nessebar on yli 100 km:n päässä Varnasta etelään. Sozopol vielä siitä etelämpänä. Kiemurainen tie rannikkoa pitkin siihen suuntaan kiertää puolet aikaa metsissä, meri pilkahtaa vain joskus, pikkukaupunkeja ja kyliä näkyy siinä välillä.
Nessebar on kooltaan pieni, sen kiertää parissa tunnissa kertaalleen ristiin rastiin. Aikaa saa tietysti kulumaan paljon enemmänkin. Kauppoja ja terasseja on paljon.
Sozopol on samantapainen.
Nessebariin ainakin tehdään päivän retkiä.
Varnan ykkösnähtävyytenä pidämme on arkeologista museota.
Tässä 4 melko laadukasta kuvasarjaa (yhteensä parisataa "slideshow"- kuvaa)
joista saa vähän käsitystä, minkä näköistä on Bulgarian eri alueilla ja kannattaako lähteä kiertelemään, vaikka otos ei kata kuin osan Bulgariaa:
http://www.pbase.com/alangrant/bulgaria
Neljännen kuvasarjan (Other places in Bulgaria) 39. kuva esittää Varnan kultakupolista katedraalia (taksialueineen), johon tulee Sveti Konstantinin portilta bussi nro 8, se on ihan keskustassa ja siinä poistuvat viimeisetkin bussista. Helppo maamerkki. Varnaan kun tulee ensimmäisiä kertoja ei oikein tiedä, mistä koko Varna alkaa ja missä pitäisi jäädä pois.
Varnassa on kuitenkin niin helppo kierrellä ja käydä bussilla, että en uhraisi 18 euroa/hlö matkatoimiston puolipäiväretkeen Varnaan.
Silläkin 18 eurolla kaksi henkilöä syö ja juo hyvin Varnassa.
Vertailun vuoksi sillä saa Varnassa paikasta riippuen esimerkiksi:
kahdelle henkilölle alkusalaatin, liharuoan, ja lisäksi pullon viiniä tai kymmenkunta paikallista pikkutuoppia.
Siis hyvän lounaan tai illallisen kahdelle.
Järjestetyt kävelyretket ovat tietenkin ihan hyviä olemassa henkilöille, jotka eivät omin päin uskalla lähteä, esimerkiksi iäkkäämmät ihmiset.
"Normaali-ihmiselle" se on vähän sama kuin maksaisi 18 euroa retkestä kotikaupungin keskustaan Suomessa. - Krasimira
Krasimira kirjoitti:
Eipä tule mieleen mitään yhtä tai kahta ikimuistoista nähtävyyttä, monta mukavaa käyntipaikkaa kylläkin,
mm. Veliko Tarnovo, Plovdivin vanha keskusta, pienet saarekkeet vanha Nessebar ja vanha Sozopol varsinaisen sesongin ulkopuolella alkukesällä tai syksyllä. Sesongin aikaan ne ovat valitettavasti niin täynnä meitä turisteja ja myyntikrääsää, ettei oikein mitään näe eikä ole nautinto kierrellä ruuhkassa. Mihin aikaan kesästä menette ?
Nessebar on yli 100 km:n päässä Varnasta etelään. Sozopol vielä siitä etelämpänä. Kiemurainen tie rannikkoa pitkin siihen suuntaan kiertää puolet aikaa metsissä, meri pilkahtaa vain joskus, pikkukaupunkeja ja kyliä näkyy siinä välillä.
Nessebar on kooltaan pieni, sen kiertää parissa tunnissa kertaalleen ristiin rastiin. Aikaa saa tietysti kulumaan paljon enemmänkin. Kauppoja ja terasseja on paljon.
Sozopol on samantapainen.
Nessebariin ainakin tehdään päivän retkiä.
Varnan ykkösnähtävyytenä pidämme on arkeologista museota.
Tässä 4 melko laadukasta kuvasarjaa (yhteensä parisataa "slideshow"- kuvaa)
joista saa vähän käsitystä, minkä näköistä on Bulgarian eri alueilla ja kannattaako lähteä kiertelemään, vaikka otos ei kata kuin osan Bulgariaa:
http://www.pbase.com/alangrant/bulgaria
Neljännen kuvasarjan (Other places in Bulgaria) 39. kuva esittää Varnan kultakupolista katedraalia (taksialueineen), johon tulee Sveti Konstantinin portilta bussi nro 8, se on ihan keskustassa ja siinä poistuvat viimeisetkin bussista. Helppo maamerkki. Varnaan kun tulee ensimmäisiä kertoja ei oikein tiedä, mistä koko Varna alkaa ja missä pitäisi jäädä pois.
Varnassa on kuitenkin niin helppo kierrellä ja käydä bussilla, että en uhraisi 18 euroa/hlö matkatoimiston puolipäiväretkeen Varnaan.
Silläkin 18 eurolla kaksi henkilöä syö ja juo hyvin Varnassa.
Vertailun vuoksi sillä saa Varnassa paikasta riippuen esimerkiksi:
kahdelle henkilölle alkusalaatin, liharuoan, ja lisäksi pullon viiniä tai kymmenkunta paikallista pikkutuoppia.
Siis hyvän lounaan tai illallisen kahdelle.
Järjestetyt kävelyretket ovat tietenkin ihan hyviä olemassa henkilöille, jotka eivät omin päin uskalla lähteä, esimerkiksi iäkkäämmät ihmiset.
"Normaali-ihmiselle" se on vähän sama kuin maksaisi 18 euroa retkestä kotikaupungin keskustaan Suomessa.Alkuvuosina teimme taksiretkiä kaksin tai jonkun mukavan tapaamamme pariskunnan kanssa. Kuulostaa ehkä ökymäiseltä, mutta lomalla ei ole paljon aikaa, kulkuyhteyksistä selvän ottaminen olisi oma prosessinsa, painettuja aikatauluja ei juuri ole, asemilla ei paljon kieliä puhuta, teksit on kyrillisin kirjaimin. Taksiretki on sujuva, mukava ja vaivaton ja niitä käytetään paljon.
On olemassa ns. retkitakseja, joilla on valmiita reittiehdotuksia tai voi valita itse minne huvittaa mennä.
Jos vaan pystyy kommunikoimaan, melkein minkä tahansa taksin kanssa voi tehdä sopimuksen retkestä. Paikallistaksin kanssa pääsisi vähän edullisemmin, turistipaikkojen takseilla on 4-5 kertainen hinta.
Paikallistaksin taksa viime kesänä oli 59 stotinkia/km = noin 30 senttiä. Eikö olekin halpaa ? Retkikeikka on tietenkin vähän könttäsumma, mitä sovitaan.
Taksiretket ovat mukavia ja vapaita, voi pysähtyä missä ja milloin haluaa, vaikkapa syömään ja oluelle, ei ole kiinni aikataulusta ja koko bussilastillisesta ihmisiä. Meistä ne olivat tosi mukavia ja antoisia. Kannattaa ehkä valita itse se mukavannäköinen ruokapaikka, kuskit vievät joskus johonkin omiin "provikapaikkoihinsa", joka ei aina ehkä ole paras ruokapaikka ja jossa saattaa olla vähän "turistirokotusta" hinnassa. Ei se mitenkään "vaarallista" ole silti, Bulgariassahan on suomalaisen kukkarolle kaikki niin halpaa. Kuskille tarjosimme tietysti myös ruoat ja kahvit. Paikallisravintolassa se on noin 2-4 euron luokkaa, ruoasta riippuen.
V. 97-98 aikoihin tällaiset puolipäiväretket, kuutisen tuntia, maksoivat n. 20 e/hlö, jos oli neljä kyydissä. Hinta on tietenkin noista vuosista noussut, en yhtään tiedä paljonko, koska sittemmin olemme vuokranneet auton. Hinta pitää tietysti sopia etukäteen.
Ensimmäisen retken taksilla teimme toista tietä Kaliakraan ja rantatietä takaisin Baltsikin kautta Varnaan. Taksi tuo vaikka hotellin ovelle ja hakee.
Kaliakraan on 60-70 km kylien, peltojen ja metsien läpi. Myöhemmin kesällä on silmänkantamattomiin auringonkukkapeltoja.
Kaliakra on pitkä, kapea, korkea, mereen työntyvä niemi, josta on hulppeat näköalat. Siellä on vähän vanhan linnoituksen rauniota ja minikappeli ja pari ravintolaa turisteille. Ei mikään "maailman seitsemäs ihme", mutta hyvinkin näkemisen arvoinen kierroksella.
Kaliakran ravintoloissa oli niin täyttä, että päätimme lähteä paluusuuntaan ja lounastaa Baltsikissa meren äärellä terassilla. Baltsik on pieni merenrantakaupunki, jonka kupeessa on Romanian ex-kuningattaren Marian "kesälinna". Sitä ympäröi laaja ja kaunis kasvitieteellinen puutarha. Sielläkin on pikku kappeli ja alhaala rannan lähellä ravintola. Rannassa voi vaikka virkistäytyä uimalla. Paikka on viehättävä, joskin nykyään tuloväylä on niin täynnä turistikrääsän myyjiä, että alkaa jo vähän tökkiä, mutta sitä bisnestä ei voi kai välttää enää missään.
Baltsikin rannasta ostimme muuten vastapyydettyjä savustettuja simpukoita. Miehet savustelivat niitä pöntöissä laiturin vieressä.
Iso pussi maksoi 2 euroa.
Yhdellä tällaisellakin retkellä näkee paljon mielenkiintoista, vaikkei suuria ihmeitä olekaan. Saa paljon käsitystä itse maasta.
Turistipaikoissahan ei juuri paikallisuutta ole, paitsi työntekijät.
Toivottavasti näissä jutuissa on jotakin teitä hyödyttävää.
Esitteet eivät paikallistason touhuista ja elämästä kerro juuri mitään. - sijainti
Krasimira kirjoitti:
Alkuvuosina teimme taksiretkiä kaksin tai jonkun mukavan tapaamamme pariskunnan kanssa. Kuulostaa ehkä ökymäiseltä, mutta lomalla ei ole paljon aikaa, kulkuyhteyksistä selvän ottaminen olisi oma prosessinsa, painettuja aikatauluja ei juuri ole, asemilla ei paljon kieliä puhuta, teksit on kyrillisin kirjaimin. Taksiretki on sujuva, mukava ja vaivaton ja niitä käytetään paljon.

Esitteet eivät paikallistason touhuista ja elämästä kerro juuri mitään.Kaliakra on siis Varnasta pohjoisen suuntaan noin 70 km.
Lähin kaupunki kartalla taitaa olla Kavarna ( jossa on kesäisin rockfestivaaleja, kansainvälisiäkin bändejä) - Juhani&Liisi

Esitteet eivät paikallistason touhuista ja elämästä kerro juuri mitään.Kiitos Krasimira,
on tosi mahtavaa että olet viitsinyt nähdä näin paljon vaivaa kertoaksesi lukijoille upeasta Bulgariasta ja Sveti Konstatinista.
Kun olen selaillut noita muita kirjoituksia, niissä on aina mainittu että tämä keskustelupalsta on pelkkää haukkumista, solvaamista ja Bulgariaan matkaavien halveksimista ja ettei mikään keskustelu ole muka asiallinen. Nyt on varmaan monelle ilkkujalle todistettu että keskustelua voidaan käydä ihan terveellä pohjalla, jakaa kokemuksia ja antaa hyviä vinkkejä uusille matkaan lähtijöille.
Vaikka itse olemme jo muutaman kerran olleet Bulgariassa, on tuo sinun rakentamasi juttu myös meille todella mielenkiintoinen kaikkine upeine kuvinee ja vieoineen. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että " taas tekee mieli lomalle Sveti Konstantiniin ", no, se on onneksi jo hoidettu. Matka on varattu ja me olemme uskollisia Aurinkomatkoille ja suuntaamme Dolphin Marinaan.
Kiitos vielä kerran ja jos jostain " lokerosta" vielä löydät jotain mielenkiintoista, meitä on varmaan monta jotka innolla odottelevat salaisuuksiasi. - Krasimira
Juhani&Liisi kirjoitti:
Kiitos Krasimira,
on tosi mahtavaa että olet viitsinyt nähdä näin paljon vaivaa kertoaksesi lukijoille upeasta Bulgariasta ja Sveti Konstatinista.
Kun olen selaillut noita muita kirjoituksia, niissä on aina mainittu että tämä keskustelupalsta on pelkkää haukkumista, solvaamista ja Bulgariaan matkaavien halveksimista ja ettei mikään keskustelu ole muka asiallinen. Nyt on varmaan monelle ilkkujalle todistettu että keskustelua voidaan käydä ihan terveellä pohjalla, jakaa kokemuksia ja antaa hyviä vinkkejä uusille matkaan lähtijöille.
Vaikka itse olemme jo muutaman kerran olleet Bulgariassa, on tuo sinun rakentamasi juttu myös meille todella mielenkiintoinen kaikkine upeine kuvinee ja vieoineen. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että " taas tekee mieli lomalle Sveti Konstantiniin ", no, se on onneksi jo hoidettu. Matka on varattu ja me olemme uskollisia Aurinkomatkoille ja suuntaamme Dolphin Marinaan.
Kiitos vielä kerran ja jos jostain " lokerosta" vielä löydät jotain mielenkiintoista, meitä on varmaan monta jotka innolla odottelevat salaisuuksiasi.Iloiset kiitokset ystävällisestä palautteesta, jalkani on kipsissä vielä ainakin viisi viikkoa, että pienen kirjan verran on juttua ehkä tiedossa eri aiheista :)
- Krasimira
Juhani&Liisi kirjoitti:
Kiitos Krasimira,
on tosi mahtavaa että olet viitsinyt nähdä näin paljon vaivaa kertoaksesi lukijoille upeasta Bulgariasta ja Sveti Konstatinista.
Kun olen selaillut noita muita kirjoituksia, niissä on aina mainittu että tämä keskustelupalsta on pelkkää haukkumista, solvaamista ja Bulgariaan matkaavien halveksimista ja ettei mikään keskustelu ole muka asiallinen. Nyt on varmaan monelle ilkkujalle todistettu että keskustelua voidaan käydä ihan terveellä pohjalla, jakaa kokemuksia ja antaa hyviä vinkkejä uusille matkaan lähtijöille.
Vaikka itse olemme jo muutaman kerran olleet Bulgariassa, on tuo sinun rakentamasi juttu myös meille todella mielenkiintoinen kaikkine upeine kuvinee ja vieoineen. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että " taas tekee mieli lomalle Sveti Konstantiniin ", no, se on onneksi jo hoidettu. Matka on varattu ja me olemme uskollisia Aurinkomatkoille ja suuntaamme Dolphin Marinaan.
Kiitos vielä kerran ja jos jostain " lokerosta" vielä löydät jotain mielenkiintoista, meitä on varmaan monta jotka innolla odottelevat salaisuuksiasi.Loma on ihana "vapautus" ruokakauppojen jonoista ja hellan äärestä.
Bulgariassa voi täysin siemauksin nauttia pitkistä illallisistujaisista. Se on maan tapa.
Bulgarialaisten illallinen on useimmiten ja parhaimmilllan tuntikausia kestävä seurustelumuoto, jossa myös rakiaa ja viiniä kuluu...ja tupakkia poltellaan kesken ateriankin.
Joskus tuntuu, että paikallisille itse ruoka on sivuasia, ystävien kanssa tapaaminen ja rupattelu se pääasia.
Ruoka tuleekin (turistille valitettavasti) joskus jo valmiiksi haalean lämpöisenä pöytään, sillähän ei ole heille väliä, koska viimeiset palat ehtivät kuitenkin jäähtyä illan kuluessa.
Se on suomalaiselle vähän erikoinen taitolaji syödä ja juoda tuntikausia tulematta "ähkyyn" ja humalaan.
Aikaa illalliseen kannattaakin varata paljon, lämpimän ruoan tulo voi kestää tunninkin, sehän kypsennetään keittiössä kutakin ruokailijaa varten erikseen, ei mikron kautta viidessä minuutissa.
Alkupaloja ja raikkaita salaatteja on monenlaisia pääruoan odottelua varten.
Paikalliset tilaavat niitä aina ja niitäkin napostellaan usein hitaasti koko illan pääruoan rinnalla.
Yleensä tilataan myös litran pullo mineraalivettä pöytään.
Tilatut ruoat voivat tulla myöskin missä järjestyksessä vain ja eri aikaan kullekin. Salaatti ja juomien tilaaminen on aika hyvä aloitus. Niitä nauttiessa voi katsella listalta pääruokaa.
Valinta ei ole aluksi helppoa eikä nopeaa.
Bulgarialainen illallinen ravintolassa on aika kotoisa,
kuin koti-illanistujaiset parhaimmillaan Suomessa: pöytä on täynnä sitä sun tätä ja istutaan iloisesti kauan.
Salaateista sen verran, että ne tuodaan pöytään useimmiten melkein ilman kastiketta. Pöydässä on aina viinietikka ja öljy, jolla kukin saa kostuttaa salaattinsa makunsa mukaan. Öljypullot täytetään useammankin kerran päivässä, menekkiä on, ne eivät siis ehdi eltaantua helteessä.
Bulgarialainen voi syödä puoli ranskanleipää illallisen kanssa, sekin on maan tapa. Leipää syödään paljon. Tulette huomaamaan ne leipäpinot lautasen reunalla...
Itse syömme sitä vain joskus salaatin tai keiton kera.
Laskua saa yleensä odottaa myös kauan ja rahoja takaisin.
Koska he niin pitkään viihtyvät, on kai paikallisesti sitten jotenkin epäkohteliasta lämäyttää äkkiä lasku pöytään.
Asiakashan voi tulla toisiin ajatuksiin ja haluta tilata vielä yhdet pikkupalat ja rakiaa...
Aina joka paikassa kannattaa pitää mahdollisimman monenkokoista rahaa mukana, varsinkin pientä.
Esimerkiksi Varnassa jossain kaupassa tai torilla aamulla
20 levaa (noin 10 euroa) voi olla niin iso raha, että myyjän täytyy lähteä naapurikauppaan sitä rikkomaan.
Pohjakassoja ei ole kai ollenkaan. Stotinkeja on hyvä pitää taskun pohjalla, niitä kysytään melkein aina.
Turistipaikassa, jossa on hintavampaa, on helppo asioidessaan rikkoa rahaa paikalliskäyntejä varten.
Sitä ei heti tajua, kuinka pieni raha on bulgarialaiselle suuri.
Keskipalkkahan on vain noin 160-170 euroa.
Aikakäsityksen voi unohtaa Bulgariassa, kellään ei ole kiire mihinkään, lomailijakin pääsee heti aika mukavasti leppoisanrauhalliseen lomatunnelmaan.
Maanteillä kiirettä on liikaakin, joskus kauhistuttaa ylinopeuksilla ajo ja kannattaa ottaa huomioon, että jalankulkija on altavastaaja. Autoilija ei tietä anna. Ei kannata yrittää kadun yli epävarmoissa paikoissa, autoilija painaa silloin kaasua eikä jarrua.
PS. turistipaikkojen ruoista tänä päivänä en osaa sanoa enää mitään.
Olemme siirtyneet paikallisravintoloiden tarjontaan.
Meistä traditionaalinen bulgarialainen ruoka on herkullisempaa ja tuoreempaa. Onhan se huomattavasti edullisempaakin, vaikka se on pikku pointti.
Jos näkee turistipaikassa aterioivan bulgarialaisen, hän on melkoisen hyvin tienaava. Kahden turistin illallinen turistipaikassa voi vastata bulgarialaisen viikon palkkaa. - hakuampuja
Juhani&Liisi kirjoitti:
Kiitos Krasimira,
on tosi mahtavaa että olet viitsinyt nähdä näin paljon vaivaa kertoaksesi lukijoille upeasta Bulgariasta ja Sveti Konstatinista.
Kun olen selaillut noita muita kirjoituksia, niissä on aina mainittu että tämä keskustelupalsta on pelkkää haukkumista, solvaamista ja Bulgariaan matkaavien halveksimista ja ettei mikään keskustelu ole muka asiallinen. Nyt on varmaan monelle ilkkujalle todistettu että keskustelua voidaan käydä ihan terveellä pohjalla, jakaa kokemuksia ja antaa hyviä vinkkejä uusille matkaan lähtijöille.
Vaikka itse olemme jo muutaman kerran olleet Bulgariassa, on tuo sinun rakentamasi juttu myös meille todella mielenkiintoinen kaikkine upeine kuvinee ja vieoineen. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että " taas tekee mieli lomalle Sveti Konstantiniin ", no, se on onneksi jo hoidettu. Matka on varattu ja me olemme uskollisia Aurinkomatkoille ja suuntaamme Dolphin Marinaan.
Kiitos vielä kerran ja jos jostain " lokerosta" vielä löydät jotain mielenkiintoista, meitä on varmaan monta jotka innolla odottelevat salaisuuksiasi.Kiitos matkajutuista. On tullut luettua ne kaikki.
Tarkoitus tosiaan lähteä Svetiin tuolla heinäkuun viimeisellä lennolla, muistaakseni 26. päivä. Turistikausi siis silloin lähes pahimmillaan, mutta eiköhän siitä selvitä. Kaksi viikkoa on joka tapauksessa matkan pituus.
Tuo St. Konstantin taitaa kuulua Varnaan, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Ainakin Noiden Svetin hotellien osoite näyttäisi olevan Varna. - Krasimira
Tuossa monipuolisessa ja hyvässä Juhanin ja Liisin kertomuksessa on yksi varmaan ihan vahingossa kirjoitettu asia, jonka korjaisin, jos ette pahaa tykkää, ettei tule kellekään väärää käsitystä, minkätyyppiseen paikaan menee:
Sveti kontanstin ei ole kaupunki.
Se on puistomainen lomahotellialue, joka talveksi hiljenee.
Alueelle pääsee, mutta siellä ei asu kukaan talvella.
Sitä ympäröi huvila- ja hotellialue, jota kokonaisuutena Sveti Konstantinin kanssa paikalliset kutsuvat Drusbaksi (tai Druzba, äänne on ässän ja zetan väliltä jos tarkaksi aletaan :)
Taloissa ja huviloissa Svetin ulkopuolella asuu tietysti paikallisia.
En ole varma, mutta ymmärtääkseni Drusba kuuluu Varnaan kaupunginosana.
Varnan keskustasta Svetiin on matkaa noin 7-8 kilometriä.
Kun taksikuskille Varnassa sanoo osoitteeksi "Sveti Konstantin", hän melko varmasti toistaa: "Drusba".
Paikallistaksin oikea hinta vuonna 2006 Varnasta Drusbaan oli pyöreästi 6 levaa (n. 3 euroa).
Bussilla väli maksoi muistaakseni 1,80 (n. 90 senttiä) sekä Kultahietikolta, että Svetistä Varnaan.
"Turistilinja" on kalliimpi, normaali paikallisbussin kertalippu lippu maksaa 60 stotinkia (n. 30 senttiä).
Svetistä ja Kultahietikolta "turistitaksin" taksa on kai lähes 3 levaa/km (karkeasti 1,50 e/km). Vähän alkaa kääntyä niinpäin, ettei kiskota enää mitä vain, kuten 90-luvun lopussa, pikemminkin on joskus hinnoillakilpailua asiakkaista, varsinkin Kultahietikolla.
Menimme vuosia sitten paikallistaksilla Kultahietikolle (yli 10 km matka) Svetistä, hinta oli 6 levaa (3,5 euroa), sieltä takaisin turistitaksi yritti pyytää 40 levaa.
Kyllästyimme totaalisesti turistitaksien "villeimpinä" vuosina niiden ainaisiin ärsyttävän aggressiivisiin kyydin tuputtamisiin ja aloimme kulkea Varnan suuntaan busseilla, jotka kulkevat monta kertaa tunnissa ja ovat tosi vaivattomia. Sen kun istut bussiin ja rahastaja tulee hakemaan maksun.
Nykyään kaikista palveluista pitää antaa asiakkaalle kuitti, taksienkin. Huijaus on vähentynyt ihan minimiin, kun mittari päällä mennään. Monena lomana ei ole ollut yhtään yritystäkään.
Tosin parilta Varnan isolta taksiasemalta voi vieläkin "onnistua" plokkaamaan taksin, joka laittaa "pumpun" ja pyhätaksan päälle. Kilometrejä tuleekin tupla, turistille kaikki näyttää kuitissa oikealta, vaikeahan sitä on aina huomata paljonko on ajettu, eikä kuitin kyrillisistä kirjaimista ja numerosotkuista monikaan saa selvää, puhumattakaan, että viitsii alkaa "tapella". Jos kuski onkin ensin puhunut vähän englantia, niin "tappeluvaiheessa" se ei osaakaan sitä "yllättäen" enää yhtään, kiihtyy vaan bulgariaksi. Eipä noilla harvoilla tapauksilla ole mitään merkitystä lomalla, joskus vain otti periaatteesta päähän, ei raha, vaan se, että turistia pidetään niin tyhmänä.
Varnassa käytämme taksifirmoja, joilla on isot puhelinumerot ovissa ja pelleissä, ovat luotettavammasta päästä, voisi sanoa luotettavia.
Taksit pelkin kapein "ralliraidoin" ovat yksityisyrittäjiä, joista aina ei voi olla varma.
Taksat ovat näkyvissä joka taksin takalasissa ja jos joskus km-hintalappu etulasissa.
Varna keskustan kävelykadulla on kaksi bussipysäkkiä paluusuuntaan (sekä Svetiin että Kultahietikolle) ja ison katedraalin edessä yksi. Siinähän on molemmat, lähtö ja päätepysäkki.
Ydinkeskusta on aika kohtuullisen kokoinen, sen oppii nopeasti hahmottamaan.
Tämä oli vähän "nippelitietoa", mutta kenties jollekin paljon liikkuvalle joku pieni apu ? - pubi

Tämä oli vähän "nippelitietoa", mutta kenties jollekin paljon liikkuvalle joku pieni apu ?varnassa?
- Krasimira
pubi kirjoitti:
varnassa?
Jo aikaisemminkin täällä on kai asiasta kerrottu useammassakin vastauksessa, mutta tässä vielä kerran:
Sveti Konstantinin sisääntuloväylän kohdalta alkaa pieni kauppa- ja ravintola-alue. Vuosia sitten se oli paikallisalue, turistit alkoivat käyttää sen palveluita ja se alkoi laajeta. Tuli kauppoja, joissa on tyypillistä turistitavaraa, t-paitaa jne ja on myös uudempi kauppa, missä myydään (turisti)hintaan juomista (limsaa ja alkoholia) ja pikkupurtavaa, suolaista ja makeaa. Vielä viime kesänä oli myös
vanha pikkukauppa vähän alemmin hinnoin. Bulgarian loma-alueilla ja niitten ulkopuolella tapahtuu joskus niin nopeita muutoksia, että kun joku havaitsee "markkinaraon", ei tiedä, mitä kaikkea alueella on tulevana kesänä.
Vasemmalla mäessä on ravintola "Kopitoto" (hevosenkenkä). Siitä on tullut "puolipaikallinen", koska turistit ovat sitä alkaneet suosia, eikä ihme.
Se on mukava paikka ja ruoka on hyvää. (lämmin ruoka kestää kauan tulla, kannattaa mennä ajan kanssa istuskelemaan. Lomallahan ei voi olla kiire ? Ihan oluellakin voi käydä, ruokapakkoa ei tietenkään ole)
Terassialue on iso vihreine nurmineen, sitä voisi oikeastaan kutsua pihaksi.
Se on traditionaaliseen bulgarialaistyyliin rakennettu, "maalaismaiseksi", penkkeineen ja pöytineen ja katoksen alla on vanhoja bulgarialaisia työkaluja, hevoskärryt ja muuta roinaa
"somistuksena". Samaisessa nurkkauksessa on joskus iltaisin kahdeksan maissa soitettu pari settiä vanhaa perinteistä bulgarialaista musiikkia, 2-4:n miehen orkesterin voimin.
Joskus on ohjelmassa "kuumilla hiilillä tanssia".
Myös tien toisella puolella on ravintola terasseineen, hyvää ruokaa ja joinakin iltoina musiikkia.
Vielä viime kesänä molemmat ravintolat olivat Svetin hintoja edullisemmat ja suurin osa ruoasta bulgarialaisen tyyliin tehtyä.
Nämä ovat lähimmät paikalliskuppilat, "puolipaikalliset" siis.
Niissä käyvät syömässä sekä duunarit lähiraksoilta että paikalliset asukkaat Svetin ulkopuolelta, Drusbasta, turistien lisäksi.
Sivuteitten varsilla Svetin ympäristöstä Varnaan asti on paikalliskuppiloita, jos jaksaa helteessä kierrellä mäissä.
Suurinpiirtein Sveti K:n kohdalla päätien toisella puolella on iso
ravintola-hotellikompleksi, jonka ravintola tarjoaa myös paikallisruokaa ja siellä harvoin näkee turisteja. Ravintola on viihtyisästi sisustettu, kesäisin on käytössä yleensä vain iso terassi, jossa tuurilla voi nähdä suuret paikallisjuhlat, koko suku ja ystäväpiiri jonkun syntymäpäiviä juhlimassa tai häitäkin.
Yleensä sielläkin on "kahden miehen bändi", ja ihmiset saattavat innostua tanssimaan letkassa "horoa" (= bulg. vanha tanssi)
Varnassa ravintoloita ja terasseja on tietysti melkein vieri vieressä, vaikka tyypillistä pubia sieltä on hyvin vaikea löytää.
Bulgarialainen menee mihinkään ravintolaan aniharvoin vain juomaan !
Juomiseen liittyy aina syöminen, jos ei muuta, niin tilataan "shopska"-salaatti kylkeen.
Bulgariassa tuskin voi ikinä nähdä yhtäkään ravintolaa, jossa kaikki istuvat vain "keppana" nenän alla. - 7pistepirkko

Bulgariassa tuskin voi ikinä nähdä yhtäkään ravintolaa, jossa kaikki istuvat vain "keppana" nenän alla.Onko St. Constantin and Elena sama kuin Sveti Konstantin ?
Onko se kaupunkimainen vai maalaismainen? - Krasimira
7pistepirkko kirjoitti:
Onko St. Constantin and Elena sama kuin Sveti Konstantin ?
Onko se kaupunkimainen vai maalaismainen?Jollain kansainvälisillä sivuilla puhutaan Saint (St.) Constantinista and Elena'sta.
Sveti tarkoittaa "pyhää", eli Pyhä Konstantin.
Bulgariassa "pyhiä"/"pyhimyksiä" on paljon, kirkkokalenteri täynnä, ja niiden mukaan nimetään monenlaisia paikkoja. Elena siinä kyljessä lienee joku "naispuolinen pyhimys", en tunne heidän kirkkohistoriaansa kovin paljon.
Bulgariaksikin paikka on virallisesti Sv. Sv. Konstantin i Elena.
(pyhät Konstantin ja Elena).
Mitä tulee kaupunkimaisuuteen tai maalaismaisuuteen, se on jotain siltä väliltä. Katso aikaisempia vastauksia, varmaankin kuva selkenee ? - bussilla
Krasimira kirjoitti:
Tuossa monipuolisessa ja hyvässä Juhanin ja Liisin kertomuksessa on yksi varmaan ihan vahingossa kirjoitettu asia, jonka korjaisin, jos ette pahaa tykkää, ettei tule kellekään väärää käsitystä, minkätyyppiseen paikaan menee:
Sveti kontanstin ei ole kaupunki.
Se on puistomainen lomahotellialue, joka talveksi hiljenee.
Alueelle pääsee, mutta siellä ei asu kukaan talvella.
Sitä ympäröi huvila- ja hotellialue, jota kokonaisuutena Sveti Konstantinin kanssa paikalliset kutsuvat Drusbaksi (tai Druzba, äänne on ässän ja zetan väliltä jos tarkaksi aletaan :)
Taloissa ja huviloissa Svetin ulkopuolella asuu tietysti paikallisia.
En ole varma, mutta ymmärtääkseni Drusba kuuluu Varnaan kaupunginosana.
Varnan keskustasta Svetiin on matkaa noin 7-8 kilometriä.
Kun taksikuskille Varnassa sanoo osoitteeksi "Sveti Konstantin", hän melko varmasti toistaa: "Drusba".
Paikallistaksin oikea hinta vuonna 2006 Varnasta Drusbaan oli pyöreästi 6 levaa (n. 3 euroa).
Bussilla väli maksoi muistaakseni 1,80 (n. 90 senttiä) sekä Kultahietikolta, että Svetistä Varnaan.
"Turistilinja" on kalliimpi, normaali paikallisbussin kertalippu lippu maksaa 60 stotinkia (n. 30 senttiä).
Svetistä ja Kultahietikolta "turistitaksin" taksa on kai lähes 3 levaa/km (karkeasti 1,50 e/km). Vähän alkaa kääntyä niinpäin, ettei kiskota enää mitä vain, kuten 90-luvun lopussa, pikemminkin on joskus hinnoillakilpailua asiakkaista, varsinkin Kultahietikolla.
Menimme vuosia sitten paikallistaksilla Kultahietikolle (yli 10 km matka) Svetistä, hinta oli 6 levaa (3,5 euroa), sieltä takaisin turistitaksi yritti pyytää 40 levaa.
Kyllästyimme totaalisesti turistitaksien "villeimpinä" vuosina niiden ainaisiin ärsyttävän aggressiivisiin kyydin tuputtamisiin ja aloimme kulkea Varnan suuntaan busseilla, jotka kulkevat monta kertaa tunnissa ja ovat tosi vaivattomia. Sen kun istut bussiin ja rahastaja tulee hakemaan maksun.
Nykyään kaikista palveluista pitää antaa asiakkaalle kuitti, taksienkin. Huijaus on vähentynyt ihan minimiin, kun mittari päällä mennään. Monena lomana ei ole ollut yhtään yritystäkään.
Tosin parilta Varnan isolta taksiasemalta voi vieläkin "onnistua" plokkaamaan taksin, joka laittaa "pumpun" ja pyhätaksan päälle. Kilometrejä tuleekin tupla, turistille kaikki näyttää kuitissa oikealta, vaikeahan sitä on aina huomata paljonko on ajettu, eikä kuitin kyrillisistä kirjaimista ja numerosotkuista monikaan saa selvää, puhumattakaan, että viitsii alkaa "tapella". Jos kuski onkin ensin puhunut vähän englantia, niin "tappeluvaiheessa" se ei osaakaan sitä "yllättäen" enää yhtään, kiihtyy vaan bulgariaksi. Eipä noilla harvoilla tapauksilla ole mitään merkitystä lomalla, joskus vain otti periaatteesta päähän, ei raha, vaan se, että turistia pidetään niin tyhmänä.
Varnassa käytämme taksifirmoja, joilla on isot puhelinumerot ovissa ja pelleissä, ovat luotettavammasta päästä, voisi sanoa luotettavia.
Taksit pelkin kapein "ralliraidoin" ovat yksityisyrittäjiä, joista aina ei voi olla varma.
Taksat ovat näkyvissä joka taksin takalasissa ja jos joskus km-hintalappu etulasissa.
Varna keskustan kävelykadulla on kaksi bussipysäkkiä paluusuuntaan (sekä Svetiin että Kultahietikolle) ja ison katedraalin edessä yksi. Siinähän on molemmat, lähtö ja päätepysäkki.
Ydinkeskusta on aika kohtuullisen kokoinen, sen oppii nopeasti hahmottamaan.
Tämä oli vähän "nippelitietoa", mutta kenties jollekin paljon liikkuvalle joku pieni apu ?heips tietääkö kukaan bussin numeroita tältä kesältä svetistä varnaan ja kultahietikolle ja missä kultahietikolla on pysäkkejä
- Wag
hakuampuja kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, mikä on ihan konkreettisesti noiden Koralin huoneiden ero. Lomamatkatkin kauppaa 2 ja 3 tähden huoneita, hintaeroa 150 Eur/2vk. Kannattaako panostaa kalliimpiin huoneisiin?
yÖVYIN KORALLIN 2 TÄHTIHUONEESSA,Suosittelen parempaa matolaatikkoa.Vaatekaappia ei voinut käyttää,haisi homeelle.Näkymä takapihalle .koiria ulvoi .huone rempallaan.ns.kokolattiamatto ah niin siisti...
Hotellin parempi puoli siisti ja henkilökunta ystävällinen
- Juhani&Liisi
Muistin äsken, että olinhan minä kirjoittanut vielä toisenkin " artikkelin " asiasta, joten ajattelin senkin sinulle lähettää, sillä uskoisin että haluat tietoja mahdollisimman paljon.
Lisää Sveti Konstatinista
Kirjoittanut: Juhani & Liisi 16.7.2006 klo 22.08
Sveti on hyvin puistomainen ja vihreä alue. Hotellit sijoitettu sopivasti harvakseltaan rannalle,yksi hotelli Sirius Beach:ia vastapäätä.
Paikka on pieni ja siihen voi mukavasti tutustua minijunalla joita kiertää kaksi alueella, toinen pohjoiseen ja toinen etelään.Etelään menevä juna ottaa kyytiin suoraan hotellin edestä ja toisen matkustajaksi pääsee noin sadan metrin päästä Aldo supermarketin vierestä. Hinta 2 levaa kierros.
Ostoskuja josta mainitsin on ison puiston laidalla eikä kujalla ole liikennettä, se on tarkoitettu vain jalankulkijoille. Siellä kyllä ajelee turistijunioreita sellaisilla sähkömopoilla mutta ei ne hirveästi haittaa. Puistosta löytyy lapsille tarkoitettuja leikkipaikkoja ainakin yksi ja alue jossa on noita tivolilaitteita, siis karuselleja ja sellaista.
Ruoka oli hotellissa erittäin hyvää, ei minkäänlaista pelkoa mistään vatsataudista. Se hyvin kasvisvoittoista mutta lihaa ja kalaa löytyy myös eritavoin laitettuna. Miesväki kehui kovasti liharuokia koska ne oli meheväksi haudutettuja ja sopivan mausteisia. Itselleni kävi kyllä niin että söin vain joka toisen tai kolmannen aterian koska kuumuudessa ei ruoka maistu.Ja ne kerrat kun söin sain todella vatsani täyteen herkullista ruokaa.
Muualla kävimme syömässä kaksi kertaa, ensimmäinen paikka oli Koptiti ( hevosenkenkä ) ravintolan vieressä olevassa grilliravintolassa. Mieheni söi siellä pitsan joka oli ehkä enemmän sellainen pannupitsa eikä ohutpohjainen mihin me olemme tottuneet. Itse söin pippuripihvin ja pyysin sen heti kevyesti pippuroituna sillä mausteita he osaavat todella käyttää.Hinta yhteensä noin 27 levaa juomineen ( 2 isoa olutta )
Toisen kerran kävimme Laguunassa joka on siellä ostoskujalla.Annokset olivat Lasgne ja grillattu lampaanpaisti. Hinta 55 levaa ja siinä oli mukana kaksi pulloa viiniä punainen ja valkoinen.
Varnassa emme syöneet mutta kehuja sieltä oli saanut paikka nimeltä Godzilla joka on erikoistunut pitsoihin ja pastoihin.
Ranta hotellin edessä ja muuallakin on oikein hyvä ja loivasti syvenevä. Aika pitkälle saa aikuinen kävellä ennenkuin saa itsensä seisoviltaan kastelluksi. Tosin ranta on myös tuulinen ja aallokko reipaskin tuulen nopeudesta riippuen eli ihan pienten ja uimataidottomien seuraaminen on hyvin tärkeää ettei satu vahinkoja. Rannalla on myös paikallisia uimavahteja jotka sitten laittavat punaisen lipun salkoon jos aallokko on liian vaarallinen eivätkä päästä veteen.Vesi on puhdasta ja ranta erittäin siisti. Siriuksen rannalla on myös sellainen rikkivesiallas josta moni kävi nauttimassa, mieheni mukaanluettuna. On kuulemma sitä parantavaa voimaa siinä vedessä, mene ja tiedä.Rantatuolien hinta on 4levaa kpl ja varjo 4 levaa eli kahdelta yhteensä 12 levaa. Emme käyttäneet koska hotellin uima-allas oli merelle päin ja siellä loikoilu maksutonta ja drinksuakin sai hakea vapaasti.
Varnassa kävimme pari kertaa ja yhtenä suosittelen argeologisen museon kuuluisaa Traakkien kulta-aarretta. On todella näkemisen arvoinen, hinta sisäänpääsyyn 10 levaa ja avoinna kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin. Muut Varnan reissut menivät enemmän tai vähemmän tuohon jalkapalloon liittyviin keikkoihin esim Brittiläiseen baariin katsomaan ottelua.
Ostokset tein Svetistä ja sieltä saa kyllä melkein mitä tahansa mutta pääosin vaatetavaraa ja niitä nahkakenkiä. Vaatteissakin puuvilla on hyvä laatuista eikä ensimmäisessä pesussa menetä kuosiaan.
Että semmosta tälläkertaa
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä- tzööz
Hyvästä katsauksesta ensi kesän tulevasta lomapaikastamme. Tänään varasimme Svetin Siriuksesta Kesäkuulle viikon matkan ja nyt on pienen tutkailun aika mitä tuleman pitää. Meitä lähtee nelihenkinen lapsiperhe ja valinnan teimme sillä perusteella ettemme mihinkään täys hulinaan halua itseämme ympätä. Mukavalta paikalta vaikuttaa!!
- Krasimira
sattumalta naputtelin jonkinlaisen vastauksen muitten aiheitten ohella tuohon Svetin kuulumisesta Varnaan samanaikaisesti kysymyksesi kanssa.
- Krasimira
Juhannuksesta elokuun loppupuolelle on tosiaankin sesonki ja paljon väkeä. Luulisinpa kuitenkin, että väljemmässä Svetissä se ei niin paljon tunnu kuin paikoissa (Kultahietikko ja SB), joissa on hotelli hotellin vieressä ja aikamoinen "sirkus". Lähes puolet turisteista on muuten saksalaisia, loppu sieltä sun täältä.
Saksaa puhutaan herkästi aloitukseksi turistialueilla, mutta myös englantia osataan. Kielitaito on kyllä hyvin vaihtelevaa. Sekaannuksiin saa varautua - huumorilla.
Ystävällinen ja palvelualtis bulgarialainen sanoo joskus helposti "jees, jees", vaikkei ole juuri mitään ymmärtänyt.
Heinä-elokuun vaiheessa on myös melkein joka vuosi hellepiikki, illat ovat mukavan samettisen pehmeitä ja lämpimiä, 30 asteen paikkeilla.
Kylmä olut on onneksi olemassa ja valkoviinit, jotka täytyy joskus pyytää laittamaan jäihin. Ei ole itsestäänselvyys, että se on suomalaiselle riittävän viileää.
Paikallisoluet ovat oikein hyviä ja sanottakoon tämäkin, puolta halvempia.
Niitä kolme parhaasta päästä on:
Zagorga
Astika
Kamenitza
Jotakin niistä, tai kakkia, myydään joka ravintolassa ja terassilla, tuopissa sekä pullossa, myös lomakeskuksissa.
(on myös "erikoisen" makuisia bulgarialaisia paikallisoluita...outoja suomalaiseen makuun)
Tuoppiolut on usein Zagorgaa, Kamenitzan menekki on kasvussa voimakkaasti. Astika ehkä menettänyt markkinoita. Mauissa ei ole suurtakaan eroa, mutta ehkä en sitä huomaa, koska olen enemmän viininjuoja enkä niissäkään expertti.
Tuoppi kannattaa tilata.
Pullo-olutta saa harvoin kylmänä ja kuumassa ilmassa olut lisäksi lämpiää nopeasti.
Hitaana "litkijänä" (nainen) tilaankin aina pieniä tuoppeja, joka on joko 0,3 tai 0,5 l.
Jos et tilatessa pyydä bulgarialaista olutta, tuodaan melkein poikkeuksetta Heinekenia ym. (Varnassakin turistille)
Viime kesänä Varnassa pikku tuoppi maksoi 50-60 senttiä.
Samaten pikku vodka. Vodkaa myydään pientä ja isoa, 50 gr ja 100 gr. Kaikkea on, whiskyä, giniä, niistäkin tietysti bulgarialaiset edullisimpia ja ihan kelvollisia. Kaikki tuontitavara on luonnosisesti tuplasti kaalliimpaa. Rakiijaa (rakia/rakija) on kymmeniä eri valmistajien. Se on sitä "ponua", bulgarialaisten "kansallisjuomaa". Drinkkisekoituksia on satoja niinkuin muuallakin maailmassa.
Drinkkilistat on pöydillä tai tuodaan.
98 %:sti kaikissa kahviloissakin myydään alkoholia.
Kahvia on vaikka minkälaista.
Kakut ja leivokset ovat ihania ja jäätelöannokset.
Kippis ! Na zdrave !- Krasimira
Oluttekstissä "kakkia" tarkoittaa tietysti "kaikkia" :)))))
- Juhani&Liisi
Kiitos jälleen kerran Krasimira,
enkä todellakaan pane pahakseni jos vaikka korjailet minun kirjoituksiani. Olen luultavasti tehnyt " itsepäätelmän " siitä että Sveti Konstantin olisi kaupunki, se kun mainittiin myös siinä matkaesitteen osiossa missä kerrotaan välimatkoja eri paikkojen välillä. Ja kun siellä olivat myös Varna ja Sofia niin kai " se siitä se ajatus sitten kai lähti "
Mutta se itse asia miksi nyt kirjoitan on, että nämä sinun antamasi " nippelitiedot " ovat todella tarpeellisia. Viime kesänä kun olimme itse Svetissä, olin tulostanut mukaan erilaisia kirjoituksia mm. Varnan parhaista ostoskaduista ja ravintoloista, erilaisista vihjeistä hyvistä käyntikohteista j.n.e.
Ne olivat tosi kysyttä tavaraa myös muiden suomalaisten keskuudessa koska eihän se hotellissa oleva opaskirja ole välttämättä päivitetty muilta osioiltaan kuin retket ja lentoaikataulut. Ja kun niissä oli vielä oikein kirjoitettuna ne kyseiset paikat niin oli taksillekin helpompi esittää asia.
Tuosta vielä että kyllä Sveti Konstantin on todella rauhallisempi silloin Juhannuksen aikaan ja siitä eteenpäin kuin esim. Kultahietikko. Olimme viime kesänä Svetin puolella ja kaksi edellistä Golden Sandissä - Krasimira
Juhani&Liisi kirjoitti:
Kiitos jälleen kerran Krasimira,
enkä todellakaan pane pahakseni jos vaikka korjailet minun kirjoituksiani. Olen luultavasti tehnyt " itsepäätelmän " siitä että Sveti Konstantin olisi kaupunki, se kun mainittiin myös siinä matkaesitteen osiossa missä kerrotaan välimatkoja eri paikkojen välillä. Ja kun siellä olivat myös Varna ja Sofia niin kai " se siitä se ajatus sitten kai lähti "
Mutta se itse asia miksi nyt kirjoitan on, että nämä sinun antamasi " nippelitiedot " ovat todella tarpeellisia. Viime kesänä kun olimme itse Svetissä, olin tulostanut mukaan erilaisia kirjoituksia mm. Varnan parhaista ostoskaduista ja ravintoloista, erilaisista vihjeistä hyvistä käyntikohteista j.n.e.
Ne olivat tosi kysyttä tavaraa myös muiden suomalaisten keskuudessa koska eihän se hotellissa oleva opaskirja ole välttämättä päivitetty muilta osioiltaan kuin retket ja lentoaikataulut. Ja kun niissä oli vielä oikein kirjoitettuna ne kyseiset paikat niin oli taksillekin helpompi esittää asia.
Tuosta vielä että kyllä Sveti Konstantin on todella rauhallisempi silloin Juhannuksen aikaan ja siitä eteenpäin kuin esim. Kultahietikko. Olimme viime kesänä Svetin puolella ja kaksi edellistä Golden SandissäVaikka en Bulgariaexpertti olekaan, vain usein siellä käynyt, enkä koko maata kiertänyt, enkä uusia lomapaikkojakaan, olen itsekin todennut saman kuin Sinä, että esitteet ovat joskus harhaanjohtavia, ei se varmaan ole tahallista, mutta joskus olen ajatellut, että voisi selkeämmin kirjoittaa, koska useimmat ihmiset kai tekevät esitteen perusteella päätöksiä ?
Harvemmat ottavat summassa lähdön, vaikka juuri niin me satuimme tekemän ensimmäisellä kerralla, kun oli lomaa jäljellä ja aivan viimehetken matka oli "kaksi yhden hinnalla".
Emme päivässä ehtineet hankkia mitään ennakkotietoa maasta, emmekä tulleet ajatelleeksi siinä hötäkässä.
Tuli pieniä yllätyksiä...
Varnassa ei ollut latinalaisin kirjaimin kuin Kodakin mainosvalo.
Ruokalistoja ei ollut juuri muulla kuin bulgariankielellä.
Varnassa ei paljon turisteja näkynyt.
Tarjoilijat melkein pakenivat ulkomaalaista. Syitä saattaa olla monta, ujoudesta lähtien.
Ulkomaalaisten kanssahan ei saanut puhua sosialismin aikana, ettei vaan leimautunut "imperialistien kätyriksi".
Bulgariahan itsenäistyi vasta 90-luvun vaihteessa. Sitä ennen oli kuulemma tietyt paikat vain, mihin turisti sai edes mennä.
En tiedä, onko se totta, en ole silloin käynyt. Se on kuulopuhetta.
Kaupunki on muuttunut täysin, ainakin keskusta.
Sille on käynyt kuin 90-luvun alun Tallinnalle.
Ei uskoisi samaksi paikaksi. Tallinnan keskusta on kyllä muuttunut enemmän.
Yleensäkin Varnan kaupungin "ilme" oli hienoinen yllätys, sekoitus itää ja länttä. Kaikkialla kaikui "itämaisen" tyyppinen musiikki, meille vieraine soittimineen.
Myöhemmin tulimme tietämään, että se on kansallismusiikkia ja kansallistanssimusiikkia, nopearytmistä "horoa", älä naura, se on todellakin sen nimi !
Nykyään sen tilalla usein soi kaduilla "länsipoppi".
Monta muutakin asiaa on muuttunut lyhyessä ajassa.
Mukavaa lomanodotusta, kyllä se sieltä tulee...
- Krasimira
Maailmassa on tuhansittain hienompia kaupunkeja, mutta Varnakin on kiva.
Varna on yli 300000:n bulgarialaisen kotikaupunki.
Joka alan tarjontaa on paljon.
Ravintoloita, kahviloita ja terasseja tietenkin.
Museoita on useampi ja teatteri/ooppera. Samat elokuvat pyörivät kuin meillä.
Varnan meripuistossa on ulkoilmakonsertteja, kansainvälisiäkin tähtiä. Täytyy kyllä häpeäkseni myöntää, että niin paljon kuin Varnassa olen viettänyt aikaa, en ole sattunut yhteenkään meripuistokonserttiin.
Pari kertaa olen ollut teatteriaukion ilmaiskonserteissa, ravintolan terassilta katsellen, satojen varnalaisten kanssa.
Kerran oli komeat bigband-jazz/swingpäivät Kultahietikolla elokuussa, se on kai perinne ?
Erilaista musiikkitarjontaa on eri ravintoloissa ja klubeissa.
Tuppaa vaan olemaan niin, että kun "meno" alkaa vasta puoliltaöin, ei enää jaksa, kun päivän kulkee.
Varnan rannassa on myös parin kilometrin diskoalue, jota voi välttää tai käydä katsomassa, mielenkiinnosta riippuen.
Ja voi sielläkin iltakävelyllä käydä, kaikki baarit ja ruokapaikat eivät ole itse diskoissa.
Ostosmahdollisuudet Varnassa ovat hyvät, kauppoja on kävelykeskustassa vieri vieressä, sitä tyypillistä: kenkää, vaatetta, koruja, laukkuja, farkkuja ym.
Kävelykeskustan "markkinointikohde" on turisti (tai varakas bulgarialainen) hinnat ovat sen mukaiset, mutta ei aina välttämättä ollenkaan kallista suomalaisen kukkarolle, hintahaitari on laaja.
Jos naisia kiinnostaa, niin esimerkiksi italialaisia kenkiä on puolella Suomen hinnoista. Kulta ei ole juuri halvempaa, se on yleensä 14 karaatin, hopea on halpaa ja sitä on röykkiöittäin myynnissä. Myös laatukelloja voi ostaa edullisemmin kuin Suomesta - laatuliikkeistä.
Kannattaa muistaa, että Bulgaria on feikkikaman "luvattu maa".
Merkkituotteet yleensä maksavat saman kuin meillä.
Koska en merkeistä välitä, itse käyn ostoksilla siellä missä tavalliset varnalaisetkin,
eli ison katedraalin takana molemmin puolin olevilla kaduilla. Sama tavara maksaa siellä paljon vähemmän ja on enemmän ja monipuolisempaa tarjontaa. Myös miesten laatupukuja ja paitoja on ja kenkiä. Lastenvaatekaupat tulevat mieleen ja muitakin liikkeitä on, ei vain vaatteita.
Kävelykeskustan ulkopuolelta muualtakin (kaupunkihan on iso)voi helposti löytää eri alojen puoteja ja monenlaista mielenkiintoista, mielenkiintoisempaa kuin keskustassa. Myös moni vaatimattoman näköinen pikku ravintola on tarjonnut hyvää ruokaa.
Liepeillä vähän "vierastetaan" turistia, joskus on pikkuisen ynseyden tuntuakin, tilanne on heille jotenkin kiusallinen, kun kaikki eivät ole tottuneet edes ulkomaalaisiin ja kielitaitoa ei ole. Parikin bulgarialaista sanaa laukaisee tilanteen ja elekielellä pärjää hyvin.
Bulgariaseuran sivuilta löytyy sanastoa ja paljon tietoa maasta.
http://www.suomi-bulgaria-seura.fi
Ensimmäisellä lomalla opettelin muutaman yksinkertaisen fraasin, "dobar den" (hyvää päivää) ja "kolko struva"
(mitä maksaa) ja blagodarjaa (kiitos), sekin jo auttoi !
Oltiin joskus melkein kuin vanhat tutut, vaikka jouduinkin olemaan "kuunteluoppilaana" hymyssä suin, kun bulgariankielistä tekstiä alkoi tulla kuin papupadasta, eikä yhtään ymmärtänyt mistä on kysymys.
Ne on niitä hauskoja alkuaikojen muistoja, kun "tungettiin"
arkailematta melkein kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Opittiin myös nopeasti erilaisia asioita maasta ja sen tavoista.
Varnan kokoisessa kaupungissa on paljon kaikkea.
Selviö on, että juna- ja linja-autoasema on, jos kiinnostuu reissaamaan.
Se on kyllä vähän hankalaa ensikertalaiselle ja ensikertalaiselle on muutenkin paljon uutta, eikä aika millään riitä kaikkeen.
Kaikki eivät palaa koskaan toiste, makuja ja elämäntilanteita ja matkailutapoja on niin monenlaisia.
Lomillamme käymme Varnassa lähes joka ilta/iltayöllä, joka tapauksessa päivän kuumimman vaiheen jälkeen.
Kaupat ovat auki pääsääntöisesti 10-20, kesäisin sunnuntaisinkin useimmat.
Ravintoloita on aina auki myöhäänkin, jopa aamupuoleen asti.
Oppaat yleensä varoittavat Varnaan menosta yksin. Se on varmaan hyvä varmuudeksi, mutta emme ole kokeneet mitään vaarallista siellä, siellä voi kulkea kuin kotikaupungissaan.
Kuten turistipaikoissa useimmiten, taskuvarkaita tietenkin on, se on yksi "ammatti" ja toinen on kerjäävät ja varastelevat romanit, aikuiset ja lapset (anteeksi vain kaikki romanit), joita päinkään ei kannata katsoa, muuten he roikkuvat perässä kilometrin.
Poliisi pitää nykyään aika hyvää huolta, romaneilla on ilmeisesti "porttikielto" Varnan keskustaan...eikä heitä paljoakaan enää näe entisiin aikoihin verrattuna.
Vastoin oppaitten ohjeita, illalla ja yöllä on mielestämme helpompaa ja turvallisempaa.
Varkaat ja kerjäläiset tietävät nimittäin kellon tarkkuudella milloin suuret turistiryhmät tuodaan Varnan keskustaan kierrokselle. Sen jälkeen he häipyvät, ei heitä joku yksittäinen massaan hukkuva iltaturisti kiinnosta.
Varnan keskusta (kävelykatualue) on mielestämme kuitenkin vihreä ja viihtyisä, "pittoreski", vähän kulahtanut, osittain entisöity, ainakin rappaukset ja maalit. Siellä on eri tyylisiä taloja kuin reunustojen "sosialismin arkkitehtuuria" edustavat betonibunkkerit, jotka ovat ensimmäisenä näkyvissä lentokentälle tultaessakin.
Se panee miettimään, mihin tuli lähdettyä...
Mutta siitä se paranee, uskokaa pois !
Varnasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta sittenhän menee uuden kokemisen riemu !
Siksi vain ostos- ym. mahdollisuuksissa pitäydyn.
Tämäkin on hyvin päällisinpuolinen juttu, kuten sanottu, Varnan kokoisessa kaupungissa on jo monenlaista moneen menoon. - herkutteliat
mikä ero on tavallisten paikkojen ja lomapaikkojen safkalla käytännössä? mitä se bulkkisafka on?
- arvaan ja tiedän
hinta ero ! ! !
vähintään 4x - Krasimira
arvaan ja tiedän kirjoitti:
hinta ero ! ! !
vähintään 4xLomapaikoissa oli ainakin aikoinaan melko ympäripyöreää-keskiverto-eurooppalaista ruokaa. Ruoka oli sellaista, että se sopii vähän jokaiseen makuun. Tämän päivän tasosta kertokoon joku paremmin tietävä, mutta nykyään on ruokapaikkoja ainakin niin paljon, että vaihtelua luulisi löytyvän.
Aikoinaan oli myös lomapaikoissa bulgarialaisen ruoan ravintoloita, mehanoita (yksikkö mehana), mutta ne ovat saaneet kai väistyä uusien hotellien tieltä.
Bulgarialainen ruoka on konstailematonta perinneruokaa, ilman "ranskalaispiperryksiä", "eksoottista" se ei ole, mutta usein yrteillä maustettua, selkeää, täyteläistä ja herkullista, ei maultaan kovin voimakasta.
Vastoin monien harhaluuloja, se ei ole oikeastaan ollenkaan venäläisvaikutteista, hapankaalia tai kaalisoppaa ei hevin löydy.
Balkanilla on oma ruokamaailmansa, joka on ottanut lievästi vaikutteita Kreikasta ja Turkista.
Vihannesruokia on paljon, joista shopska-salaatti kuuluu jokaiseen bulgarialaiseen pöytään. Sitä napostellaan hyvin usein rakia palanpainikkeena.
Shopska on yksinkertainen hyvä salaatti, jossa on päällä sirenejuustoraastetta (sirene on fetatyyppinen juusto).
Salaatteja on tietenkin kymmeniä muitakin.
Myös lämpimiä vihannesruokia on monenlaisia, sirenellä täytetyt paneroidut paahdetut paprikat ovat yksi suosikeistani alkuruoaksi. Myös täytetyt kesäkurpitsat tomaattikastikkeella ovat hyviä. Eri maakunnnista on vaikka kuinka monenlaista vihannesruokaa, kylmää ja lämmintä.
Keittoja on pelkistä vihanneksista ja lihaisia.
Kanakeitto on esimerkiksi oikein hyvää. Keitot ovat yleensä kevyitä ja kirkasliemisiä. Myös sosekeittoja on, sekä sieni-, papu- ja tomaattikeittoa.
Bulgariassa ei harrasteta paljon kastikkeita (kuten meillä, vaikkapa perunoitten ja lihapullien kanssa pitää olla "ruskeaa soosia")
Bulgariassa kastike voi olla luonnonjogurtin tapainen "kiselo mljako" tai tomaattikastike.
Kanaa syödään paljon ja possua. Molemmat ovat muhevia myös grillattuna, kuten maksakin.
Yksi tavallinen oiva ruoka on bulgarialaiset lihapullat (kyfteta) tai samasta aineesta tehdyt jauhelihapötkylät (kebaptzeta).
On myös monenlaisia herkullisia lihapatoja/liha-vihannespatoja, jotka tuodaan pöytään pienissä keramiikkavuoissa, lisukkeet kukin voi tilata makunsa mukaan. Perunoita on monin tavoin valmistettuna. Riisiä en yllytä tilaamaan, se saattaa joskus olla vähän mautonta (kuorittua ja valkaistua) ja vetistä.
Sisäfilegrillivartaat (naudan tai possun) ovat erinomaisia ja kanavartaatkin. Liha-annoksissa on yleensä mainittu grammoina koko. On niinkin pieniä, että voi tilata kaksi, ja suuria 400-500 grammaan asti.
Keväällä teurastetaan lampaita. Silloin on lammasruokien aika. Lammasruoat ovat hyviä.
Ennakkoluulot kannattaa unohtaa.
Ruoista on niin monenlaisia versioita eri aromeineen, että ei voi ehtiä kyllästyä, pikemminkin on runsauden pula.
Annosten nimet eivät heti kerro minkälainen ruoka on sitten pöytääntuotuna, mutta ruokalistoissa on useimmiten kerrottu ainekset, josta ruoka koostuu.
Arvioisin, että ruoka paikallisravintoloissa on 30-60 % lomapaikkoja edullisempaa. Vaikea sanoa, ravintoloitakin on monta hintatasoa.
Muuta:
Pizzat ja spaghetit eivät aina vastaa meidän käsityksiämme hyvistä sellaisista.
Mäkkärit ovat Suomea noin puolta halvempia, ainakin Varnassa. - Krasimira
Krasimira kirjoitti:
Lomapaikoissa oli ainakin aikoinaan melko ympäripyöreää-keskiverto-eurooppalaista ruokaa. Ruoka oli sellaista, että se sopii vähän jokaiseen makuun. Tämän päivän tasosta kertokoon joku paremmin tietävä, mutta nykyään on ruokapaikkoja ainakin niin paljon, että vaihtelua luulisi löytyvän.

Mäkkärit ovat Suomea noin puolta halvempia, ainakin Varnassa.Jos jossakin on tarjolla, niin padassa (punaviinissä) haudutettua villisikaa kannattaa maistaa. Riistaruoat ovat hyviä, mutta paikkoja, joista niitä saa, on vähän ja tarjontaa on luonnollisesti enimmäkseen syksyllä.
Sattumalta voi jonkun ravintolan listalta löytää riistaa.
Varnan Paraklisa-ravintolassa taitaa olla, se on muutenkin loistoravintola, tasokas bulgarialaisen ruoan erikoispaikka, jonne mennessään täytyy varata koko ilta aikaa rauhalliseen nautiskeluun. Ruokalista on laaja.
Myös kalaa on tarjolla Paraklisassa ja kaikki maakuntaherkut ympäri Bulgariaa.
Alkuillasta voi löytyä vapaa pöytä ja iltapäivällä, jos haluaa lounastaa pitkään ja ihanasti.
Hintoja ei tarvitse pelätä, lomapaikkojen ruoat ovat kalliimpia.
Paraklisan uusi osoite on kadoksissa, se muutti vanhasta kivasta paikastaan uuteen, mutta ihan lähelle. Se on Varnan keskustasta sataman suuntaan, ei kaukana.
Jos otatte taksin sinne ja sanotte osoitteeksi Paraklisa, kuski kysynee, mihin paraklisaan ? (paraklisa tarkoittaa kappelia ja niitä Varnassa löytyy useita)
Eli sekaannuksen välttämiseksi kannattaa sanoa: Restorant Paraklisa.
Huippupaikka ! - fisun ystävä
Krasimira kirjoitti:
Lomapaikoissa oli ainakin aikoinaan melko ympäripyöreää-keskiverto-eurooppalaista ruokaa. Ruoka oli sellaista, että se sopii vähän jokaiseen makuun. Tämän päivän tasosta kertokoon joku paremmin tietävä, mutta nykyään on ruokapaikkoja ainakin niin paljon, että vaihtelua luulisi löytyvän.
Aikoinaan oli myös lomapaikoissa bulgarialaisen ruoan ravintoloita, mehanoita (yksikkö mehana), mutta ne ovat saaneet kai väistyä uusien hotellien tieltä.
Bulgarialainen ruoka on konstailematonta perinneruokaa, ilman "ranskalaispiperryksiä", "eksoottista" se ei ole, mutta usein yrteillä maustettua, selkeää, täyteläistä ja herkullista, ei maultaan kovin voimakasta.
Vastoin monien harhaluuloja, se ei ole oikeastaan ollenkaan venäläisvaikutteista, hapankaalia tai kaalisoppaa ei hevin löydy.
Balkanilla on oma ruokamaailmansa, joka on ottanut lievästi vaikutteita Kreikasta ja Turkista.
Vihannesruokia on paljon, joista shopska-salaatti kuuluu jokaiseen bulgarialaiseen pöytään. Sitä napostellaan hyvin usein rakia palanpainikkeena.
Shopska on yksinkertainen hyvä salaatti, jossa on päällä sirenejuustoraastetta (sirene on fetatyyppinen juusto).
Salaatteja on tietenkin kymmeniä muitakin.
Myös lämpimiä vihannesruokia on monenlaisia, sirenellä täytetyt paneroidut paahdetut paprikat ovat yksi suosikeistani alkuruoaksi. Myös täytetyt kesäkurpitsat tomaattikastikkeella ovat hyviä. Eri maakunnnista on vaikka kuinka monenlaista vihannesruokaa, kylmää ja lämmintä.
Keittoja on pelkistä vihanneksista ja lihaisia.
Kanakeitto on esimerkiksi oikein hyvää. Keitot ovat yleensä kevyitä ja kirkasliemisiä. Myös sosekeittoja on, sekä sieni-, papu- ja tomaattikeittoa.
Bulgariassa ei harrasteta paljon kastikkeita (kuten meillä, vaikkapa perunoitten ja lihapullien kanssa pitää olla "ruskeaa soosia")
Bulgariassa kastike voi olla luonnonjogurtin tapainen "kiselo mljako" tai tomaattikastike.
Kanaa syödään paljon ja possua. Molemmat ovat muhevia myös grillattuna, kuten maksakin.
Yksi tavallinen oiva ruoka on bulgarialaiset lihapullat (kyfteta) tai samasta aineesta tehdyt jauhelihapötkylät (kebaptzeta).
On myös monenlaisia herkullisia lihapatoja/liha-vihannespatoja, jotka tuodaan pöytään pienissä keramiikkavuoissa, lisukkeet kukin voi tilata makunsa mukaan. Perunoita on monin tavoin valmistettuna. Riisiä en yllytä tilaamaan, se saattaa joskus olla vähän mautonta (kuorittua ja valkaistua) ja vetistä.
Sisäfilegrillivartaat (naudan tai possun) ovat erinomaisia ja kanavartaatkin. Liha-annoksissa on yleensä mainittu grammoina koko. On niinkin pieniä, että voi tilata kaksi, ja suuria 400-500 grammaan asti.
Keväällä teurastetaan lampaita. Silloin on lammasruokien aika. Lammasruoat ovat hyviä.
Ennakkoluulot kannattaa unohtaa.
Ruoista on niin monenlaisia versioita eri aromeineen, että ei voi ehtiä kyllästyä, pikemminkin on runsauden pula.
Annosten nimet eivät heti kerro minkälainen ruoka on sitten pöytääntuotuna, mutta ruokalistoissa on useimmiten kerrottu ainekset, josta ruoka koostuu.
Arvioisin, että ruoka paikallisravintoloissa on 30-60 % lomapaikkoja edullisempaa. Vaikea sanoa, ravintoloitakin on monta hintatasoa.
Muuta:
Pizzat ja spaghetit eivät aina vastaa meidän käsityksiämme hyvistä sellaisista.
Mäkkärit ovat Suomea noin puolta halvempia, ainakin Varnassa.Eikös kalaa saa ollenkaan Mustasta merestä?
- Krasimira
fisun ystävä kirjoitti:
Eikös kalaa saa ollenkaan Mustasta merestä?
Mustamerestä saa toki kalaa, jopa pikkuhaita, "akulaa", jota on ravintoloissa joskus tarjolla, kannattaa maistaa.
Itsekin söisin kalaa mielellään, mutta ainakin 90-luvun loppupuolella "kylmäketju"-ajatus oli aika tuntematon Bulgariassa kalan suhteen, joka pilaantuu herkästi. Siksi jäivät kalaruoista nauttimiset vähemmälle.
Kehitystä on tapahtunut.
Myös bulgarialainen kalanvalmistustapa poikkeaa vähän suomalaisesta.
Suomalainen usein paistaa kalansa voissa pannulla rapeaksi tai kypsentää uunissa.
Bulgarialaiset paistavat kalansa usein pannulla öljyssä "lötköksi".
Se ei iske ainakaan oikein meidän makuumme.
Tilaamme mieluiten grillissä kypsennettyä kalaa, joskus on tarjolla foliossakin kypsennettyä.
Bulgariassa olemme syöneet kuhan-, ahvenen- ja lohensukuisia kaloja, makrillia, karppia. Myös kampelaa, "kalkan", joka on maukasta, ja isoa ja monen sentin paksuista, noin viisi kertaa isompaa kuin Suomen vesistöissä elelevät.
Bulgariassa on myös silakankokoista kalaa, joka jauhotetaan ja tiristetään öljyssä samoin kuin meidän "neulamuikut", jonkatapaisia heillä on myös. Kummatkin ovat hyviä oluen kanssa suolapalaksi. Isommat ovat listoilla muistaakseni nimellä "tritsona".
Hyvän kalakeiton olemme saaneet vain yhdessä pikku paikassa Varnassa.
Muitakin kaloja olemme maistelleet ja paljon muita on, mutta kun en ole erikoisemmin kalojentuntija enkä tiedä suomalaista vastinetta bulgarialaisille nimille, enempää en pysty lajeista kertomaan. Vaikka ruokalistoilla ei ole, (paikallis)ravintoloissa saattaa olla myös aina keittiössä suolattua ja eri tavoin marinoitua kalaa. Annokset näyttävät hyviltä perunoitten ja voin kanssa (bulgarialaisten) lautasella, meiltä ei ole tilaus vielä onnistunut vajavaisen kielitaidon takia.
Yhden vasta olemme oppineet, "palamud", se on jotakin marinoitua kalaa, joka on hyvää vaikkapa kevyeksi lounaaksi, juuri perunoitten ja voin ja kylmän valkoviinin tai oluen kanssa.
Bulgaria ei ole suuri "kalaruokaelämysmaa", kohtuullista ja hyvääkin kalaa voi sattua saamaan. Kokista ja paikasta se on kiinni - ja kylmäketjusta. Ja omista tottumuksista, mikä maistuu kellekin ja mikä on hyvää ja riittävän tuoretta kenenkin mielestä. - sb.lle menossa
Krasimira kirjoitti:
Mustamerestä saa toki kalaa, jopa pikkuhaita, "akulaa", jota on ravintoloissa joskus tarjolla, kannattaa maistaa.
Itsekin söisin kalaa mielellään, mutta ainakin 90-luvun loppupuolella "kylmäketju"-ajatus oli aika tuntematon Bulgariassa kalan suhteen, joka pilaantuu herkästi. Siksi jäivät kalaruoista nauttimiset vähemmälle.
Kehitystä on tapahtunut.
Myös bulgarialainen kalanvalmistustapa poikkeaa vähän suomalaisesta.
Suomalainen usein paistaa kalansa voissa pannulla rapeaksi tai kypsentää uunissa.
Bulgarialaiset paistavat kalansa usein pannulla öljyssä "lötköksi".
Se ei iske ainakaan oikein meidän makuumme.
Tilaamme mieluiten grillissä kypsennettyä kalaa, joskus on tarjolla foliossakin kypsennettyä.
Bulgariassa olemme syöneet kuhan-, ahvenen- ja lohensukuisia kaloja, makrillia, karppia. Myös kampelaa, "kalkan", joka on maukasta, ja isoa ja monen sentin paksuista, noin viisi kertaa isompaa kuin Suomen vesistöissä elelevät.
Bulgariassa on myös silakankokoista kalaa, joka jauhotetaan ja tiristetään öljyssä samoin kuin meidän "neulamuikut", jonkatapaisia heillä on myös. Kummatkin ovat hyviä oluen kanssa suolapalaksi. Isommat ovat listoilla muistaakseni nimellä "tritsona".
Hyvän kalakeiton olemme saaneet vain yhdessä pikku paikassa Varnassa.
Muitakin kaloja olemme maistelleet ja paljon muita on, mutta kun en ole erikoisemmin kalojentuntija enkä tiedä suomalaista vastinetta bulgarialaisille nimille, enempää en pysty lajeista kertomaan. Vaikka ruokalistoilla ei ole, (paikallis)ravintoloissa saattaa olla myös aina keittiössä suolattua ja eri tavoin marinoitua kalaa. Annokset näyttävät hyviltä perunoitten ja voin kanssa (bulgarialaisten) lautasella, meiltä ei ole tilaus vielä onnistunut vajavaisen kielitaidon takia.
Yhden vasta olemme oppineet, "palamud", se on jotakin marinoitua kalaa, joka on hyvää vaikkapa kevyeksi lounaaksi, juuri perunoitten ja voin ja kylmän valkoviinin tai oluen kanssa.
Bulgaria ei ole suuri "kalaruokaelämysmaa", kohtuullista ja hyvääkin kalaa voi sattua saamaan. Kokista ja paikasta se on kiinni - ja kylmäketjusta. Ja omista tottumuksista, mikä maistuu kellekin ja mikä on hyvää ja riittävän tuoretta kenenkin mielestä.onkohan se totta että melkeen jokainen saa turistiripulin?
- totta,
sb.lle menossa kirjoitti:
onkohan se totta että melkeen jokainen saa turistiripulin?
tietenkään, uskokaa jo !
- tietäisittekö ?
totta, kirjoitti:
tietenkään, uskokaa jo !
Onko autonvuokraus helppoa? Edullista ?
Mistä kannattaa vuokrata?
Suoraan vuokraamosta vai onko hotelleilla välityspalveluja? - kokenut!
tietäisittekö ? kirjoitti:
Onko autonvuokraus helppoa? Edullista ?
Mistä kannattaa vuokrata?
Suoraan vuokraamosta vai onko hotelleilla välityspalveluja?unohda koko juttu. enempää tässä kertomatta, mutta jos jotain sattuu ja varmasti sattuu(vähintäin autolle, mukamas) ja sinä olet aina maksumies ja kalliisti! Ota taxi, tee kontrahti! Tosi halpaa ja järkevää.
- Katso tämä
tietäisittekö ? kirjoitti:
Onko autonvuokraus helppoa? Edullista ?
Mistä kannattaa vuokrata?
Suoraan vuokraamosta vai onko hotelleilla välityspalveluja?Autonvuokrausfirmoja Bulgariassa tietoa löytyy osoitteesta
http://www.need.bg/en/?c=23 - Krasimira
tietäisittekö ? kirjoitti:
Onko autonvuokraus helppoa? Edullista ?
Mistä kannattaa vuokrata?
Suoraan vuokraamosta vai onko hotelleilla välityspalveluja?cooglettamalla rent a car varna (tai muu paikkakunta) vuokraamoja löytyy pilvin pimein.
Yhden firman sivut alla, niistä löytyy mm. erilaisia järjestettyjä urheilullisia retkiä, rannikon loma-alueet, niiden hotellikuvia, Svetistäkin, joka taisi olla tämän ketjun aihe, ja vuokra-autojen hinnat, joita yleensä ei ole näkyvillä sekä takuuraha kullekin autotyypille. Takuu pitää jättää, se on alkaen 100e.
Moottoripyöriäkin on.
Paikalliselle hinnat ovat eri taulukon mukaan, ulkomaalaiselle on ulkomaalaisen hinnat, vaikka kaksoishinnoittelu on periaatteessa kielletty, sitä harrastetaan vielä esimerkiksi hotellihuoneittenkin hinnoissa. Huone, josta maksat 60 euroa, voi maksaa 60 levaa paikalliselle.
Hotellissakin on melkein aina autonvuokrausmahdollisuus, yleensä jollakin vuokraamolla on esitteet hotellin respassa, siten se tulee vähän kalliimmaksi kyllä, mutta on helpompaa käytännössä.
http://motoroads.com
- ekaa kertaa menossa
ketä ovat bullgaarialaiset ? venäläisten vaiko romanialaisten sukupuuta?
- Krasimira
Katsopa Wikipediasta ->bulgaarit->bulgarialaiset !
- B. Virtanen ja rva
Krasimira kirjoitti:
Katsopa Wikipediasta ->bulgaarit->bulgarialaiset !
Onko muita kun Sveti Konstaninin?Meitä olisi 2 aikuista menossa Bulgariaan eikä haluta missään nimessä diskohälyihin.
Kylpyläpalvelu ei haittaisi. Hierontaa ym. - Krasimira
B. Virtanen ja rva kirjoitti:
Onko muita kun Sveti Konstaninin?Meitä olisi 2 aikuista menossa Bulgariaan eikä haluta missään nimessä diskohälyihin.
Kylpyläpalvelu ei haittaisi. Hierontaa ym.Pitkin rannikkoa on tullut uusia rauhallisempia paikkoja, Obzor, Tsarevo, Primorsko jne. ja kylpyläpalveluja ja hierontaa ym. on monissa hotelleissa.
Sisämaassakin on Sandanski ja Hissaria, kylpyläkohteita, ainakin Sandanski hyvä sellainen. Sandanskiin on matkoja jo aikaisin keväällä, se on lämmin paikka vuorten laaksossa.
Kahteen viimeksimainittuun ei ehkä tee matkoja kuin yksi ainoa suomalainen matkanjärjestäjä. - "koiraihminen"
Krasimira kirjoitti:
Pitkin rannikkoa on tullut uusia rauhallisempia paikkoja, Obzor, Tsarevo, Primorsko jne. ja kylpyläpalveluja ja hierontaa ym. on monissa hotelleissa.
Sisämaassakin on Sandanski ja Hissaria, kylpyläkohteita, ainakin Sandanski hyvä sellainen. Sandanskiin on matkoja jo aikaisin keväällä, se on lämmin paikka vuorten laaksossa.
Kahteen viimeksimainittuun ei ehkä tee matkoja kuin yksi ainoa suomalainen matkanjärjestäjä.millon alkaa Sandanskimatkat?
kuka niitä tekee?
onko Bulgariassa koiranäyttelyjä?
voiko sieltä ostaa koiran? - MATKAT
"koiraihminen" kirjoitti:
millon alkaa Sandanskimatkat?
kuka niitä tekee?
onko Bulgariassa koiranäyttelyjä?
voiko sieltä ostaa koiran?Käy osoitteessa
http://www.lomamatkat.fi/www.lomamatkat.fi/VasenNavi/Kylpylälomat/Bulgaria/Sandanski/
http://www.pomorie.com/trakiatravels/fi/balneo/sandanski.html
http://www.okmatkat.fi/page.php?page_id=197 - Krasimira
"koiraihminen" kirjoitti:
millon alkaa Sandanskimatkat?
kuka niitä tekee?
onko Bulgariassa koiranäyttelyjä?
voiko sieltä ostaa koiran?Tuskin kysyit ihan tosissasi, mutta koiriahan siellä kuleksii, vaikka ilmaiseksi ja bulgarialaiselle koira ei ole lemmikki, se on vahti, jota valitettavasti kohdellaan "kuin koiraa".
Ehkä jostain "löydät" koiran, älä kuitenkaan kysy bulgarialaiselta, mistä voi ostaa koiran ! Bulgarialainen lupaa heti järjestää asian.
Hän nappaa kiinni vähän siistimmän kulkukoiran tai oman tai naapurin koiran ja myy sen sinulle 100% voitolla ja nauraa sinulle.
Lisäksi joudut istumaan päivän eläinlääkärin vastaanotolla saadaksesi rokotukset ja paperit kuntoon, lääkäri "rokottaa" samalla sinutkin ulkomaalaisena, 500 % palkkiolla.
Karanteeni Suomessa jne.
Unohda ideasi tai "vitsisi", sitä kai se oli ? - mönni menee bulgariaan
Krasimira kirjoitti:
Tuskin kysyit ihan tosissasi, mutta koiriahan siellä kuleksii, vaikka ilmaiseksi ja bulgarialaiselle koira ei ole lemmikki, se on vahti, jota valitettavasti kohdellaan "kuin koiraa".
Ehkä jostain "löydät" koiran, älä kuitenkaan kysy bulgarialaiselta, mistä voi ostaa koiran ! Bulgarialainen lupaa heti järjestää asian.
Hän nappaa kiinni vähän siistimmän kulkukoiran tai oman tai naapurin koiran ja myy sen sinulle 100% voitolla ja nauraa sinulle.
Lisäksi joudut istumaan päivän eläinlääkärin vastaanotolla saadaksesi rokotukset ja paperit kuntoon, lääkäri "rokottaa" samalla sinutkin ulkomaalaisena, 500 % palkkiolla.
Karanteeni Suomessa jne.
Unohda ideasi tai "vitsisi", sitä kai se oli ?harvoin näin hyvää saa lukea!
- mani mani mani
mönni menee bulgariaan kirjoitti:
harvoin näin hyvää saa lukea!
missä kannattaa vaihtaa paikallista rahaa kun menee lomakohteeseen?
voiko hotellissa?
pankissa?lentokentällä?
voiko automaatilta nostaa?
uskaltaako käyttää luottokortteja? - rahaa
mani mani mani kirjoitti:
missä kannattaa vaihtaa paikallista rahaa kun menee lomakohteeseen?
voiko hotellissa?
pankissa?lentokentällä?
voiko automaatilta nostaa?
uskaltaako käyttää luottokortteja?Joka puolella sijaitsee Crownin rahanvaihtopisteitä
jotka ovat todella turvallisia.
Älkää vaihtako missään muualla vaikka tarjolla olisi kuinka hyvä kurssi tahansa, koska saatatte saada esim. vanhaa romanian valuuttaa
millä ei luonnollisesti tee yhtään mitään. - luottokortteja
rahaa kirjoitti:
Joka puolella sijaitsee Crownin rahanvaihtopisteitä
jotka ovat todella turvallisia.
Älkää vaihtako missään muualla vaikka tarjolla olisi kuinka hyvä kurssi tahansa, koska saatatte saada esim. vanhaa romanian valuuttaa
millä ei luonnollisesti tee yhtään mitään.maksamiseen Bulgariassa, mutta paikallista valuuttaa on kätevä nostaa esimerkiksi Visa Electronilla, viikonloppuisin se ei ole aina onnistunut, liekö pankkiyhteydet poikki..?
- Pena P
luottokortteja kirjoitti:
maksamiseen Bulgariassa, mutta paikallista valuuttaa on kätevä nostaa esimerkiksi Visa Electronilla, viikonloppuisin se ei ole aina onnistunut, liekö pankkiyhteydet poikki..?
Miksi ei uskalla luottokorttia käytää?
- esimerkki
Pena P kirjoitti:
Miksi ei uskalla luottokorttia käytää?
Bulgaria on kaiken väärennöstehtailun tuotteliaimpia kotimaita.
Hesarissa oli kerran luottokorttihuijausjuttu. Eräs henkilö oli maksanut jonkun laskun luottokortilla Bulgariassa. Suomeen tultuaan mies huomasi, että oli myöhemmin tullut vielä ylimääräinen melko iso veloitus hänen tilitään.
Hän pystyi onnekseen todistamaan, ettei ollut silloin enää ollut Bulgariassa. - tässä:
MATKAT kirjoitti:
Käy osoitteessa
http://www.lomamatkat.fi/www.lomamatkat.fi/VasenNavi/Kylpylälomat/Bulgaria/Sandanski/
http://www.pomorie.com/trakiatravels/fi/balneo/sandanski.html
http://www.okmatkat.fi/page.php?page_id=197 - Sandanski
tässä: kirjoitti:
on aika tuntematon ? Ei juuri kukaan kirjoita tai kysele siitä koskaan !
Minkälaista lomaa haluaville se on tarkoitettu ? - Krasimiralle kysymys
Krasimira kirjoitti:
Katsopa Wikipediasta ->bulgaarit->bulgarialaiset !
Voitko kertoa siitä?
- palkalla
Krasimiralle kysymys kirjoitti:
Voitko kertoa siitä?
on mahtava ostovoima paikalliskaupoissa.
Turistialueilla on tietysti turistihinnat, eikä paljon mitään ostettavaakaan. - sitä että
Krasimiralle kysymys kirjoitti:
Voitko kertoa siitä?
bulgarialaisen keskipalkka on 150€, ja sinä saisit käteen 1500€, niin eiköhän ostovoima ole loistava ?
Kymmenkertainen !
Ei tietenkään turistirysissä, se on selvä. - kulttuuri yleensä?
Minkälaista kulttuuri on yleensä siellä ihmissuhdetasolla ?
Suomessahan ei paikoin sanota edes naapurille päivää.
Mitkä asiat ovat erilaisia kuin Suomessa ? - Juhani &Liisi
kulttuuri yleensä? kirjoitti:
Minkälaista kulttuuri on yleensä siellä ihmissuhdetasolla ?
Suomessahan ei paikoin sanota edes naapurille päivää.
Mitkä asiat ovat erilaisia kuin Suomessa ?Meidän kokemuksemme mukaan Bulgaarit ovat erittäin ystävällistä kansaa. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme olleet sekä Kultahietikolla ( Golden Sands ) että Sveti Konstantinissa ja kummassakin paikassa olemme tavanneet erittäin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Ainoa ero mikä voi johtaa epäymmärretyksi tulemiseen on bulgaarien tapa nyökyttää päätä joka Suomessa tarkoittaa kyllä, mutta Bulgariassa EI.
Samoin pään " ravistelu " sivulta sivulle on KYLLÄ, kun taas Suomessa ei.
Kun sen muistat, tulet mielestäni oikein hyvin toimeen heidän kanssaan. - Gunu
Juhani &Liisi kirjoitti:
Meidän kokemuksemme mukaan Bulgaarit ovat erittäin ystävällistä kansaa. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme olleet sekä Kultahietikolla ( Golden Sands ) että Sveti Konstantinissa ja kummassakin paikassa olemme tavanneet erittäin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Ainoa ero mikä voi johtaa epäymmärretyksi tulemiseen on bulgaarien tapa nyökyttää päätä joka Suomessa tarkoittaa kyllä, mutta Bulgariassa EI.
Samoin pään " ravistelu " sivulta sivulle on KYLLÄ, kun taas Suomessa ei.
Kun sen muistat, tulet mielestäni oikein hyvin toimeen heidän kanssaan.Kuinka yleistä on, että kaikesta yritetään rokottaa turistilta moninkertaista hintaa eri tilanteissa? Siis paikallisesti. Turistipaikoissahan on tietysti valmiiksi kaikki hinnat "korotettu" viisinkertaisiksi, vai mitä ?
- Juhani&Liisi
Gunu kirjoitti:
Kuinka yleistä on, että kaikesta yritetään rokottaa turistilta moninkertaista hintaa eri tilanteissa? Siis paikallisesti. Turistipaikoissahan on tietysti valmiiksi kaikki hinnat "korotettu" viisinkertaisiksi, vai mitä ?
...onko ne korotettu "viisinkertaisiksi". Itse olemme ostaneet mm. Levis 501 piraattifarkkuja jotka maksaneet n. 32 levaa, eli euroissa 16. Laatu on erittäin hyvää, sillä niitä pidetään ja pestään paljon. Hyvin tuntuvat kulutuksen kestävän. Unohdin tuossa aikaisemmin sanoa, että ne farkut myös lyhennettiin samaan hintaan.
Myös ostamamme nahkakengät ovat olleet hintaansa nähden erittäin hyviä. Ostimme useamman parin viime kesänä ( tarkemmin kuudet ) ja kaikki ovat kestäneet todella hyvin. Hintahaarukka kengillä oli 25-42 levaa, riippuen olivatko sandaaleja vai täysinvuorattuja ns. kävelykenkiä. Minusta hintaa ei ainakaan niissä meidän hankkimissa tuotteissa voi luokitella kovinkaan korkeaksi ns. "turistikorotetuksi" koska vastaavia tuotteita en kuitenkaan suomesta saa lähellekkään sillä hinnalla.
Vielä yhtenä esimerkkinä voin mainita matkalaukut.Ostin kaksi sellaista isoa pyörillä varustettua ja toiseen vielä erillisen vetokahvaan kiinnitettävän, irrotettavan lentolaukun. Kaikki laukut maksoivat yhteensä 130 levaa, eli siis 65 euroa. Vertailukohdaksi voisi laittaa hinnan yhdelle vastaavan tyyppiselle laukulle suomessa. Halvimman hinnan olen nähnyt yhdessä isossa supermarketissa viime viikolla ja hinta ilman lentolaukkua oli 99 euroa. - on yleistä
Gunu kirjoitti:
Kuinka yleistä on, että kaikesta yritetään rokottaa turistilta moninkertaista hintaa eri tilanteissa? Siis paikallisesti. Turistipaikoissahan on tietysti valmiiksi kaikki hinnat "korotettu" viisinkertaisiksi, vai mitä ?
Siellä missä turistit käyvät tai heitä suorastaa kuskataan "ryhmäreissulle", on tai voi olla turistilisä.
Muuten hinnat pätee aika hyvin, samat kaikille.
Taksien huijauksetkin on vähentyneet paljon, koska asiakkaalle on annettava kuitti ja taksi voi saada isot sakot huijausyrityksestä, jos asiakas kertoo (uhkaa kertoa) poliisille. - kallista siellä !
Juhani&Liisi kirjoitti:
...onko ne korotettu "viisinkertaisiksi". Itse olemme ostaneet mm. Levis 501 piraattifarkkuja jotka maksaneet n. 32 levaa, eli euroissa 16. Laatu on erittäin hyvää, sillä niitä pidetään ja pestään paljon. Hyvin tuntuvat kulutuksen kestävän. Unohdin tuossa aikaisemmin sanoa, että ne farkut myös lyhennettiin samaan hintaan.
Myös ostamamme nahkakengät ovat olleet hintaansa nähden erittäin hyviä. Ostimme useamman parin viime kesänä ( tarkemmin kuudet ) ja kaikki ovat kestäneet todella hyvin. Hintahaarukka kengillä oli 25-42 levaa, riippuen olivatko sandaaleja vai täysinvuorattuja ns. kävelykenkiä. Minusta hintaa ei ainakaan niissä meidän hankkimissa tuotteissa voi luokitella kovinkaan korkeaksi ns. "turistikorotetuksi" koska vastaavia tuotteita en kuitenkaan suomesta saa lähellekkään sillä hinnalla.
Vielä yhtenä esimerkkinä voin mainita matkalaukut.Ostin kaksi sellaista isoa pyörillä varustettua ja toiseen vielä erillisen vetokahvaan kiinnitettävän, irrotettavan lentolaukun. Kaikki laukut maksoivat yhteensä 130 levaa, eli siis 65 euroa. Vertailukohdaksi voisi laittaa hinnan yhdelle vastaavan tyyppiselle laukulle suomessa. Halvimman hinnan olen nähnyt yhdessä isossa supermarketissa viime viikolla ja hinta ilman lentolaukkua oli 99 euroa.vaikka huijattaisiinkiin :)
kiitos tiedoistasi ! - Wagner to
Gunu kirjoitti:
Kuinka yleistä on, että kaikesta yritetään rokottaa turistilta moninkertaista hintaa eri tilanteissa? Siis paikallisesti. Turistipaikoissahan on tietysti valmiiksi kaikki hinnat "korotettu" viisinkertaisiksi, vai mitä ?
No on siellä niin halpaa että saavat ainakin minua huijata omaksi ilokseen...
- viisvitoset hupakot
Sveti Konsatnin ja Varnan illanistujaiset on varmaan just teille tarkoitettu:) Hyvä valinta. Olimme edellis vuonna hotelli Mistralissa, hotelli on okei, vaikka viimeistä silausta vaille, emme tiedä valmistuiko koskaan kokonaan ja onko listoilla enää, ulkoalue ei ollut vielä lähellekään valmis, mutta ei haitannut, huoneet olivat hyvät, palvelu pelasi ja olimme paljon Varnassa just syömässä ja istuskelemassa ja tykkäsimme älyttömästi.
Otamme uusiksi, ehkä toiseen hotelliin :)- hakuampuja
Kiitos vain jälkikäteen suosituksista. Matka on varattu jo yli kuukausi sitten ja Koralin uudempi puoli tuli valittua. Matkakuume on siis korkealla jo tässä vaiheessa vuotta :)
- matkailija4
Kannattaa ehdottomasti koittaa Bulgariassa sellaista hotellia kuin Sirius Beach . Vastaa kaikki mahdollisuudet mitä te haitte =) Olen itse kerran käynyt kyseisessä paikassa ja suosittelen !!
- Kultahietikko
Olen lähdössä tänä kesänä kultahietikolle ja haluaisin tietää paljon Bulgariassa maksaa mm. topit, kengät ja hupparit? Myydäänkö siellä esim. Niken tai puman piraattituotteita? toivoisin saavani vastauksen piakkoin:)
- bul55
Kultahietikko kirjoitti:
Olen lähdössä tänä kesänä kultahietikolle ja haluaisin tietää paljon Bulgariassa maksaa mm. topit, kengät ja hupparit? Myydäänkö siellä esim. Niken tai puman piraattituotteita? toivoisin saavani vastauksen piakkoin:)
Piraattituotteita löytyy...
hinnat 2-5 kertaa Suomen hintoja edullisemmat
- Bulgarian kävijä
Sveti Konstantin
Atlant tai Splendid hotellit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882