Seurustelin taannoin kolmisen vuotta itseäni aika reilusti vanhemman miekkosen kanssa. Minä olin oikeasti rakastunut häneen, hänkin ainakin vaikutti rakastuneelta, mutta teot puhuivat jotakin muuta. Hän vehtasi jatkuvasti muiden naisten kanssa, milloin livenä, milloin netissä tai puhelimessa. Joskus touhu oli melko viatonta, joskus äijä meni suoraan asiaan. Touhusta jäi toki arpia, mutta eroprosessin edetessä tajusin, ettei vika ollut minussa ja että mies on ja pysyy sikana. Minulla ei ole ollut sen jälkeen vaikeuksia luottaa niihin muutamaan tyyppiin, joita olen varsin viattomasti tapaillut uusiosinkkuiluni aikana.
Sitten kävi niin että tapasin mielettömän miehen, jonka kanssa harrastettiin seksiä, tapailtiin, puhuttiin ja sitten.. Naps.. Alettiinkin puhua seurustelemisesta. Aika nopeastihan homma toki eteni, mutta ei tämä ole väärältä tai pahalta tuntunut.
Mies on varsin ihana ja arvostan valtavasti hänen avoimuuttaan kaikissa asioissa. Hän kertoo minulle tekemisistään paljon ja on muutenkin juuri sellainen tyyppi, joka herättää luottamusta ainakin minussa. Lupauduin tässä taannoin hakemaan äijän baarista hänen autollaan ja viemään kotiin, ettei tarvitse ajaa taksilla. Autossa tovi hempeiltiin ja sitten mies kertoi, että joku misukka oli häntä tullut baarissa vonkaamaan, mutta hän oli omien sanojensa mukaan viitannut tilanteelle kintaalla. Aluksi tuntui kivalta kuulla tuollainen asia, koska moinen avoimuus oli minulle paitsi uusi juttu, myös huikea osoitus siitä että tähän äijään voi oikeasti luottaa.
Jälkeenpäin tämä lausahdus on kuitenkin jotenkin mörkönä alkanut kummittelemaan mielessä. Mitä helvettiä minulle tapahtuu? Vajoan mustasukkaisuuden tahmeaan ja tummaan mereen, vaikka minulla on kaikki avoimuuden ja luottamuksen kortit käsissäni.
Kiskon itseni noista kummallisista ahdistuksen hetkistä päättäväisesti pois, mutta ne palaavat silti. Syykin alkaa valjeta minulle. Se perkeleen traumaattinen avoliitto ammattipelimiehen kanssa on tehnyt minsta sittenkin liian pikkumaisen. Olen toki jo penskana kärsinyt surkeasta itsetunnosta ja se tekee minusta luonnostaan mustasukkaisuuteen taipuvaisen, mutta miksi ihmeessä olen pilaamassa kaiken jo nyt, ilman mitään syytä?
Pakkohan minun on tästä ryhdistäytyä, en minä voi alkaa kiusata omistushalullani uutuuttaan kiiltelevää parisuhdetta, jossa on kaikki onnistumiseen vaadittavat elementit.
Siis hyvät kanssasisaret ja toki myös omistushaluiset ja epävarmat miekkoset, miten minä karistan menneisyyden kahleet?
En todellakaan halua vajota ainaisen kyselemisen ja vahtaamisen loputtomaan suohon.
Sitten kävi niin että tapasin mielettömän miehen, jonka kanssa harrastettiin seksiä, tapailtiin, puhuttiin ja sitten.. Naps.. Alettiinkin puhua seurustelemisesta. Aika nopeastihan homma toki eteni, mutta ei tämä ole väärältä tai pahalta tuntunut.
Mies on varsin ihana ja arvostan valtavasti hänen avoimuuttaan kaikissa asioissa. Hän kertoo minulle tekemisistään paljon ja on muutenkin juuri sellainen tyyppi, joka herättää luottamusta ainakin minussa. Lupauduin tässä taannoin hakemaan äijän baarista hänen autollaan ja viemään kotiin, ettei tarvitse ajaa taksilla. Autossa tovi hempeiltiin ja sitten mies kertoi, että joku misukka oli häntä tullut baarissa vonkaamaan, mutta hän oli omien sanojensa mukaan viitannut tilanteelle kintaalla. Aluksi tuntui kivalta kuulla tuollainen asia, koska moinen avoimuus oli minulle paitsi uusi juttu, myös huikea osoitus siitä että tähän äijään voi oikeasti luottaa.
Jälkeenpäin tämä lausahdus on kuitenkin jotenkin mörkönä alkanut kummittelemaan mielessä. Mitä helvettiä minulle tapahtuu? Vajoan mustasukkaisuuden tahmeaan ja tummaan mereen, vaikka minulla on kaikki avoimuuden ja luottamuksen kortit käsissäni.
Kiskon itseni noista kummallisista ahdistuksen hetkistä päättäväisesti pois, mutta ne palaavat silti. Syykin alkaa valjeta minulle. Se perkeleen traumaattinen avoliitto ammattipelimiehen kanssa on tehnyt minsta sittenkin liian pikkumaisen. Olen toki jo penskana kärsinyt surkeasta itsetunnosta ja se tekee minusta luonnostaan mustasukkaisuuteen taipuvaisen, mutta miksi ihmeessä olen pilaamassa kaiken jo nyt, ilman mitään syytä?
Pakkohan minun on tästä ryhdistäytyä, en minä voi alkaa kiusata omistushalullani uutuuttaan kiiltelevää parisuhdetta, jossa on kaikki onnistumiseen vaadittavat elementit.
Siis hyvät kanssasisaret ja toki myös omistushaluiset ja epävarmat miekkoset, miten minä karistan menneisyyden kahleet?
En todellakaan halua vajota ainaisen kyselemisen ja vahtaamisen loputtomaan suohon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Todellinen luottamus rakentuu vain ajan myötä. Nopeasti syntyy mielikuvaluottamus. Ihmiseen itseensä rupeaa luottamaan vasta kun on kertynyt riittävästi yhteisiä kokemuksia, muistoja ja elämänpiiriä.
Niin että molemmat ovat sanan varsinaisessa merkityksessä kunnolla tottuneet toisiinsa.
Vaikutat järkevältä naiselta, jonka huonot kokemuksesi ovat saattaneet epävarmaksi. Kestä epävarmuus. Muista kuitenkin, että terveellä ihmisellä ei yleensä mustasukkaisuuden tai epäluulon kellot tarpeettomasti kajahtele.
Mielestäni seurustelukumppanisi ensinnäkin salli baarissa jonkin naisen muodostaa häneen sellainen kontakti, että vonkaus oli mahdollista. Toiseksi hän kertoi siitä sinulle.
Kontaktin mahdollistaminen edellyttää flirttailua ja sen viestintää, että kannattaa yrittää. Sinulle kertominen oli ajattelematonta ja kiusaavaa. Näistä kahdesta virheestä ensimmäinen on suhteenne kannalta vakavampi.
Älä siis turhaan syyllistä itseäsi.
Kyllä kuule voi tapahtua myös niin, että naikkonen baarissa oli ehkä kytännyt hänen poikaystäväänsä ja tullut itse päättäväisesti juttusille. Ei siihen mitään flirttiä tai kontaktia aina tarvita.
apua, mutta olen itse mustasukkainen parisuhteen alkaessa. Jotenkin en vain osaa luottaa, vaikka kuinka haluaisinkin. Minulle sen aiheuttavat erilaiset elämän varrella koetut hylätyksitulemiset. Koen siis, etten voi mitenkään olla sen arvoinen, että toinen minusta niin paljon välittäisi, ettei loukkaa tai ole muista kiinnostunut. Ainoa keino, jolla pääsen eroon tunteistani on se, että niistä pitää saada puhua toiselle. Se on kuitenkin osa persoonaani, eikä kyse ole siitä, ettenkö luottaisi sitten kuitenkin. Mielikuvitus vain on niin hurja ja kun siihen yhdistetään huono minäkuva, niin johan alkaa tulla kärpäsistäkin härkäsiä.
Eli sinun tilanteessasi puhuisin tuntemuksistani ja kokemistani asioista toiselle osapuolelle. Jos vastaava tilanne olisi vasta edessäpäin, niin kysyisin hänen kommenttinsa jälkeen, että miksi hän kertoo sellaisen asian sinulle. Todennäköisesti vastaus on, että koska hän haluaa sinun luottavan itseensä ja kertoo siten myös välittävänsä sinusta.
Ikävä kyllä on pakko sanoa, että vain naivi luottaa vielä vieraaseen ihmiseen kaikessa. Luottamus pitää ansaita, ei se ole automaatio. Ei ainakaan minulle.
Epäluulot, jotka alkavat kehitellä omia ratojaan päässä, voi poistaa kysymällä ja puhumalla. Älä nyt kuitenkaan kaikkia asioita mene hölöttämään, ettei lähde karkuun. Aika paljon ihmisestä saa selville, kun puhuu heidän kanssaan heidän entisistä parisuhteistaan ja kun olet kaveri hänen kavereilleen, niin on todella pieni mahdollisuus, että hän pitäisi sinua jotenkin vähäarvoisena ja petostelisi.
Voihan mies olla omista tunteistaan epävarma tai sinunkin tunteistasi ja tulihan hän kuitenkin kyytiin suukkojen kera.
Voisivat kyllä ihmiset hiukan ajatella mitä päästävät suustaan. Ihan turhaan hän sinulle kertoi, että joku muukin on hänestä kiinnostunut. Tiedät sen varmasti muutenkin. Ehkä se oli hänen epävarmuuttaan.
Ole siitä iloinen, että kelpaisi muillekin. Sinullahan on mielenkiintoinen ihminen vierelläsi =)
En ymmärrä tosiaankaan tota, että miksi kaikki siitä välittävät, että hän sanoi toisen naisen tulleen juttusille. Itse ainakin ajattelen sen niin, että hän halusi sen kertoa, koska halusi vakuuttaa kuinka onnellinen ja ihastunut hän on Sinuun. Ottakaa se suloiselta kantilta älkääkä tuomitko.