Valistakaa

Miksi ihmiset ottavat lainaa asuntoon, autoon, lomamatkaan ym. ja vielä vinguttavat luottokorttia siihen päälle? Ja sitten valittavat, kun rahat on loppu! Eikö olisi parempi elää tulojen mukaan?

Avokin kanssa tulot olleet pitkään yhteensä n.900€/kk, kiinteät menot n.700€/kk, loput ruokaan ja jos yli jää, niin pistetään säästöön. Pyrin pitämään säästössä aina n.200€ pahan päivän varalle. Haaveissa on valmistuminen ja työpaikka, palkkarahoista voi sitten säästää johonkin isompaan.

Tulot ovat pienet, mutta riittävät. En tahdo nostaa elintasoani keinotekoisesti opintolainalla, mielestäni lainaa tulisikin ottaa vain kun on ehdoton pakko ja silloinkin niin vähän kuin mahdollista.

Kertokaa siis tyhmälle, miksi niin monet elävät velaksi?
81186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

näyttää niin hyvältä ja jonkin aikaa varmasti tuntuukin.

Järjenvalo ja tunteidenpalo, on joillakin vaan eri järjestyksessä.

Äänestä

että maksan sillä omaani enkä jonkin toisen asuntoa kuten vuokralla asuessa joutuisin maksamaan.
Siksi luottokortti että sen kanssa on helppo matkailla. Niin, rahat matkailua varten säästän tietysti etukäteen.
Siksi säännöllistä rahasto- ja eläkesäästämistä että pystyn säilyttämään nykyisen elintason myös eläkkeellä.
Siksi hiukan autolainaa, että edellämainitut eivät toteudu ilman töitä, jotka taas vaativat luotettavan kulkupelin.
Ja lopuksi: siksi ei turhia kulutusluottoja koska ne tekevät tuon kaiken edellä olevan vaikeaksi ellei peräti mahdottomaksi.

Äänestä

Asunnon hinnan säästäminen on palkansaajalle mahdotonta. Eli huonekalujen sateen suojassa pitäminen on omassa halvempaa kuin vuokra-asunnossa.

Auto tai muitakaan vastaavia lainoja en ymmärrä.
Ei ole kokemusta.

Maksamme maitotölkistä alkaen kaiken luottokortilla (maksuaikakortilla). Korotonta lainaa koko ajan 1,5kk.
Ei tule impulssiostoksia.

Rahat ovat olleet loppu yhden kerran ollessani poikamiehenä.

Äänestä

Siksi koska maksukyky antaa periksi. Valitettavasti olette äärimmäisen pienituloisia yhteiskunnan mittakaavalla.
Tulojen mukaan eläminen on ok, mutta jos sulla on maksukykyä esim. vajaa neljä tonnia netto per kk (kuten meillä) niin kyllä sitä rahaa voi mitoittaa etukäteenkin.
Rajat täytyy kyllä huomioida eikä elää turhan takki auki, mutta eläminen on kivaa - ja niin on säästöjenkin kerryttäminen.

Äänestä
  • Heh. Enpä tuolla neljällä tonnilla ja 'maksukyvyllä' juuri repostelisi. Meillä tuloja on jonkin verran enemmän, mutta kyllä silti olemme pennosinemme melkolailla palkkahaitarin mollipuolella.

    Hyvin tullaan toimeen - ei siinä mitään ja tosiaan, jos rahan käyttöään vähänkään miettii, niin jää säästöön ja voi matkustella ja tehdä muuta mukavaa.

    Mutta samoihin tuloihin pääsee melko helposti kahden pienempipalkkaisen tuloilla tukien ansiosta. Joten 'maksukyky antaa periksi' vasta sitten, kun tilille rapsahtaa tonni, pari kuussa enemmän.

    Kaikki kun tuppaa olemaan nykypäivänä melko kallista.

    Äänestä

  • vajaa 400 netto kirjoitti:

    Heh. Enpä tuolla neljällä tonnilla ja 'maksukyvyllä' juuri repostelisi. Meillä tuloja on jonkin verran enemmän, mutta kyllä silti olemme pennosinemme melkolailla palkkahaitarin mollipuolella.

    Hyvin tullaan toimeen - ei siinä mitään ja tosiaan, jos rahan käyttöään vähänkään miettii, niin jää säästöön ja voi matkustella ja tehdä muuta mukavaa.

    Mutta samoihin tuloihin pääsee melko helposti kahden pienempipalkkaisen tuloilla tukien ansiosta. Joten 'maksukyky antaa periksi' vasta sitten, kun tilille rapsahtaa tonni, pari kuussa enemmän.

    Kaikki kun tuppaa olemaan nykypäivänä melko kallista.

    4000 netto jo jotain kun pitää ne kulut samassa kuin tuon 900 / kk aikana. Jos tuolloin sai säästöön 200 niin nythän jäisi 3300. Lasketaan sitten että menot kasvaa vaikka 1000 jää kuitenkin 2300 sijoitettavaksi maksukykyyn. Vuodessahan tuo ei ole kuin 27600e eli 156000mk
    Siihen vielä korot päälle. Tuota kun tekee 5-10 vuotta niin alkaa olla tilanne hallussa ja voi miettiä lapsia / ehkä lainaa sitä omakotitaloa varten.

    Äänestä

Vuokralla asuminen on huomattavasti stressittömämpää kuin "omassa" asunnossa. En sitä asuntoa mukaani koskaan saa muutenkaan. "omassa" asunnossa kustannukset kun ei jää pelkkään velan maksuun. En kannata tajuttomia talovelkoja vain statuksen vuoksi:)

Äänestä

Tätä olen itsekin miettinyt,miksi monet elävät velaksi. Todennäköisesti syynä on se,että kaikki pitää saada tässä ja nyt. Eli ei voida odottaa seuraavaa tilipäivää. Sitten ajatellaan,että kyllä esim. pikavipit pystyy maksamaan,kunnes huomataan,ettei pystykään maksamaan niitä pois ja kierre on valmis.

Itse asun yksin ja tuloni ovat n. 883€/kk,josta vuokra ja muut asumismenot vievät n. 401,loput ruokaan ja laskuihin ja jos yli jää,niin pistän säästöön tai ostan jotain tarpeellista,kuten vaatteita ym. ja hyvin tulen toimeen. Välillä tietysti tekee tiukkaa,jos tulee yllättäviä menoja tms,mutta aina olen selviytynyt. En voisi kuvitellakaan ottavani pikavippejä,tai yleensäkään velkaa,koska en halua joutua velkakierteeseen. Asunnon ostokin on kysymysmerkillä,teenkö sitä sitten,kun saan töitä,koska en halua olla kenellekään velkaa. Tosin mulla menee säästötilille 40€/kk,mutta jos jää yli,niin teen ylimääräisiä siirtoja. Kyseinen tili on varatili,johon säästän pahan päivän varalle,matkarahat ja muuhun isompaan.

Tuloni ovat pienet,mutta riittävät ja niillä koitan selvitä päivästä toiseen ja niin selviydyn,kun katon tarkkaan,mihin rahani pistän. Köyhyysraja on 750€/kk,eli en ole köyhä,vaikka on pienet tulot.

Kertokaa lisää,miksi niin monet elävät velaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmää kirjoitti:

Miksi ihmiset ottavat lainaa asuntoon, autoon, lomamatkaan ym. ja vielä vinguttavat luottokorttia siihen päälle? Ja sitten valittavat, kun rahat on loppu! Eikö olisi parempi elää tulojen mukaan?

Avokin kanssa tulot olleet pitkään yhteensä n.900€/kk, kiinteät menot n.700€/kk, loput ruokaan ja jos yli jää, niin pistetään säästöön. Pyrin pitämään säästössä aina n.200€ pahan päivän varalle. Haaveissa on valmistuminen ja työpaikka, palkkarahoista voi sitten säästää johonkin isompaan.

Tulot ovat pienet, mutta riittävät. En tahdo nostaa elintasoani keinotekoisesti opintolainalla, mielestäni lainaa tulisikin ottaa vain kun on ehdoton pakko ja silloinkin niin vähän kuin mahdollista.

Kertokaa siis tyhmälle, miksi niin monet elävät velaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu