Välillä, jos useinkin tuntuu kaikki niin merkityksettömältä. Sanakin on sitä, kun ei jaksa masennuksessa sanoa. Tuntuu kuin pitäisi jostain keuhkonpohjasta painaa ilmaa, jotta saisi sanottua jotain. Niin vaikealta tuntuu kun on masennuksessa. Olo on raskasta, pää painaa tonnin, tai liikaa kaulalihaksiin nähden.
Makaa, ajattelee ja märehtii samoja asioita koko ajan. Miksi minä tämmönen, miksi en saa tätä vannetta päästäni irti. Sama ajatusmaailma pyörii navan ympärillä. Päivästä toiseen kieriskelee samoissa aatoksissa. Väsyttää, nukuttaa, mutta kun unta ei riitä. Ei jaksa juuri itseä hinata sängystä ylös. Miksi nousisin, mitä mä tekisin. Päässä paine kasvaa päivän painaessa yhä pidemmälle. Ei viitsi lähteä ulos, ei voi iloita pienemmästäkään asiasta. .. ... .... ......
Nouse aamulla ylös, laita aamupala, syö ja nauti.
Päivä alkaa kun katsot ulos, mikä ilma, mitä tekisin. Lähde käymään ulkona, kävele jokin lenkki. Vedä keukoihin raitista ilmaa, pakota itsesi eteenpäin. Käy ihmisten ilmoilla, pakottaudu kahvilaan juttelemaan.
Käy kirjastossa, lainaa *masennus*ta käsittelevä kirja, lue, lue hitaasti, lue niin monesti jotta saat tekstistä itselle sisältöä. Tiedän, että kohta siitä ei muista mitään mitä on lukenut. Lue uudestaan sinua kohtaan satuttaneet asiat. Jotka koet että se kolahti. Sieltä löydät itsesi, juuri niinkuin sinä olet.
Terapiassa on hyötyä näistä lukemistasi asioista. Osaat pohtia minuutta, osaat keskustella minusta. Tiedät kuinka täytyy edetä, mistä pitää puhua. Koska puhuminen on se niin vaikeeta. Varsinkin kun se jokin satuttaa minuutta. Mutta kun olet uskaltanut tunnustaa itsellesi, että olet masentunut, tarvitset ulkopuolisen auttajan. Kaikki lähtee, kun itsekkin uskot siihen. Se jokin, joka on minussa, mistä se sitten johtuukin. Ei minusta itsestä, vaan sairaudesta, jokin asia nakertaa minua.
Toivon elämää ja jaksamista kaikista kovista koittelemuksistakin, niistäkin selviää, kun jaksaa kovasti luottaa itseensä.......
Makaa, ajattelee ja märehtii samoja asioita koko ajan. Miksi minä tämmönen, miksi en saa tätä vannetta päästäni irti. Sama ajatusmaailma pyörii navan ympärillä. Päivästä toiseen kieriskelee samoissa aatoksissa. Väsyttää, nukuttaa, mutta kun unta ei riitä. Ei jaksa juuri itseä hinata sängystä ylös. Miksi nousisin, mitä mä tekisin. Päässä paine kasvaa päivän painaessa yhä pidemmälle. Ei viitsi lähteä ulos, ei voi iloita pienemmästäkään asiasta. .. ... .... ......
Nouse aamulla ylös, laita aamupala, syö ja nauti.
Päivä alkaa kun katsot ulos, mikä ilma, mitä tekisin. Lähde käymään ulkona, kävele jokin lenkki. Vedä keukoihin raitista ilmaa, pakota itsesi eteenpäin. Käy ihmisten ilmoilla, pakottaudu kahvilaan juttelemaan.
Käy kirjastossa, lainaa *masennus*ta käsittelevä kirja, lue, lue hitaasti, lue niin monesti jotta saat tekstistä itselle sisältöä. Tiedän, että kohta siitä ei muista mitään mitä on lukenut. Lue uudestaan sinua kohtaan satuttaneet asiat. Jotka koet että se kolahti. Sieltä löydät itsesi, juuri niinkuin sinä olet.
Terapiassa on hyötyä näistä lukemistasi asioista. Osaat pohtia minuutta, osaat keskustella minusta. Tiedät kuinka täytyy edetä, mistä pitää puhua. Koska puhuminen on se niin vaikeeta. Varsinkin kun se jokin satuttaa minuutta. Mutta kun olet uskaltanut tunnustaa itsellesi, että olet masentunut, tarvitset ulkopuolisen auttajan. Kaikki lähtee, kun itsekkin uskot siihen. Se jokin, joka on minussa, mistä se sitten johtuukin. Ei minusta itsestä, vaan sairaudesta, jokin asia nakertaa minua.
Toivon elämää ja jaksamista kaikista kovista koittelemuksistakin, niistäkin selviää, kun jaksaa kovasti luottaa itseensä.......
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihastuksesta kirjoitukseesi. Kirjoitit, kuvailit niin hyvin. En tiedä, olisinko itkenyt vai nauranut. Tiätsä, mun piti oikein pariin kertaan tarkistaa, että luenko nyt tosiaan tekstiä, joka alkaa pohjalta ja eksyksistä ja sitten siinä kirjoittaja vastaa kuin muiden suulla itse itselleen ja päätyy johonkin.... ilmeisesti jatkamaan makaamista !
Voih, hyvänen aika, kun ymmärrän Sinua! Pääsin kyytiisi niin hyvin. Jokseenkin huvituinkin, älä loukkaannu. Joskus huumori on paras ja ainoakin lääke ajaa sielunvihollista ulos. Nauretaan pirulle ja sille vanteelle, mikä kenelläkin. Emmä tiä, mutta kiitos, kun kirjoitit.
Minulla niin kovin samanmoista. En tekisi yhtikäs mitään. Kauheaa on, kun pelkään jo, etten kykene pientä hushållianikaan edes välttävästi hoitamaan! Täydellistä puunausta ja järjestystä en edes tavoittele, mutta kun alkeellisimmatkaan asiat eiät suju. Pssst, älä kerro kelleen, mutta onko sinun vaikea saada roskat vietyä ulos, tiskattua viikkojen tiskit, pestyä koneellisia eriväristä pyykkiä (siis ei kovin vaikeaa, mutta nepä kerääntyy!), tehdä joskus imurointi ja tavaroiden ja vaatteiden paikoileen laitto. Kuivat pyykit roikkuvat narulla kylppärissä vaikka viikon. Ja sillei. - Mitä tälle voisi tehdä. Kuinka päästä alkuun. Olisiko kenelläkään neuvoa tästä umpikujasta. Alkuperäinen sanoi senkin niin hyvin, että yrittää nukkua, mutta untakaan ei voi riittää. Minusta tämä on surkeaa elämää.
Neuvokaa te tästä ylös päässeet. Kuinka päästä alkuun. Tämä kuvio nimittäin ruokkii juuri sitä pahinta, masennus-ahdistus-yksinäisyyttä, virikkeettömyyttä. Ei paljon ihmisiä tapaa, jotta he peileinä toimisivat, jolloin mielenterveys ja realistisuus myös alkaa olla vaarassa, omituisuus lisääntymässä, erakoituminen... Äsch. Sanon EI! Apua. Tahdon tästä pois, en minä niin huono ole !? :-(
näkymättömäksi ? ! Missä olet? Sinua kaivataan, olet niin merkityksellinen, nääs.
Olisi ihana, jos joku taidollinen ja kokenut osaisi neuvoa antaa myös tuohon toiseen kirjoitukseen: saamattomuuteen, aloitekyvyttömyyteen. Apua! Meille kaikille, parempaa päivää, vaikka sataisikin.
Niin,,, sanoja, asioita, jotka merkitsevät hyvin paljon. Kun sinun rinnalla on ihminen, ystävä. Ystävä, hän on silloin kun pysyy rinnallasi silloinkin, kun minulla on vaikeaa. Vielä senkin jälkeen ystävä on mukana ja kuuntelee, auttaa, huolehtii sinusta.
Kun kaikki tuntuu merkityksettomältä... TOIVOA SILTI ON. Tiedän mistä puhun, olen kokenut keskivaikean masiksen, monta vuotta, yksi vuosi elämää horjuvana. Tahto oli elämään mukaan, rakkaan rinnalle. Joka sitten ja tuolloin, kun oli kaikista raskainta aikaa, elämänlankaa kantaa, vaimo jätti. Sen jälkeen elämä oli hukassa, lähellä kuolemaa. Sinisiä neonvaloja hehkui, tuikki ympärillä....
Siitä iskusta, siitä epätoivosta, vaikeuksista nousta aamulla, miksi nousta... Jaksoin nousta, oli noustava. Oli syötävä, kävellä ulkona. Kävin kaupasta ruokaa.. En jaksanut kohdata ihmisiä, yksin, olin yksin. Vaikka rakkaat lapset kannattivat elämän jatkamista. Olihan minulla jotakin, jotka välittivät isästä...
Menin kirjastoon, hakuteoksella masennus, löysin monta kirjaa. Lainasin 2 kirjaa. Luin, luin uudestaan, alleviivasin kohtia, jossa olin mukana. Jokin oli jo kirjoittanut sairaudestani, masennuksesta. Sieltä löysin itseni, minut, ahdistuksen, minuuden, syyt siihen, joita en itse osannut informoida.. Luin monta kertaa, jotta muistaisin edes tän päivän ne asiat. Luin ainakin 3-4 kirjaa. Sitten jotka käsitteli psyykettä, psykologiaa jne.... Kävin samalla terapiassa, hänkin sattui olemaan kaukainen sukulainen. Pääsin asioiden ytimimeen, osasin, uskalsin tuoda asioitani esille, itkeä niille,, surra kun ne koskettivat. Kävin terapiassa kerran viikossa. Kaksi viikkoa surin, itkin ja huusin kohtaloani. Ristin käteni, eikö tähän ole muutosta. Kun palaseni alkoivat loksahdella paikalle, siitä se toipuminen alkaa. Kun saat henkisen tyhjyyden täytettyä. Se on pitkä tie..
Helpotus alkaa hiljalleen, niinhän se on tullutkin, hiipinytkin elämään hiljalleen. Samanlainen on parannus masennuksesta, lujaa työtä tehdä itsensä kanssa. Uskoa huomiseen, luoda toivoa tulevaan. Minulla oli päämäärä, saada vaimo takaisin. Tapailimme, kävimme kahvilla, olin hänen luona öitä. Usko huomiseen, parantumiseen oli. Hänen takia minun täytyy nousta. Kun kaikki on hyvin, elämme yhdessä rakastaen toisiamme. Vuosi vielä meni ennekuin sen möykyn sain tiputettua pois kehostani. Se paranee hijalleen. Omaa ajattelutapaa pitää muuttaa, lopettaa oman elämän surkuttelu. Tehdä itselle toisenlainen elämä, se sairastava minä pitää jättää pois, eikä siihen ajatukseen saa palata.. Oli pitkästi ,.,. toivon ystävät kalliit Teille jaksamista elämässä. Ei saa antaa periksi........ olen valmis auttamaan, luennoimaan, keskustelemaan,,,, miten juuri sinä jaksaisit eteenpäin mennä....
[email protected]
Mä olen samanlaisessa tilanteessa tällä hetkellä ,kuin sinä olet ollut . Mun aviomies on eroamassa minusta mun masennuksen vuoksi , jota on jatkunu jo jonkin aikaa . Olen alottanut terapian pikkasen ennen joulua ja käynyt siellä kerran viikossa .Onko ihan normaalia , että terapian jälkeen on jollain lailla levoton tai miten sen sanois masentava olo . Mulla on hirveän kova halu päästä pahasta olosta pois ja toiveena saada mieheni takaisin . Tuntuu , että olen ihan yksin ja en jaksa puhua kellekään . Terapiassa mä puhun ja itken ja tuntuu niin tyhjältä ,kun lähden sieltä kotiin . Kiitos sulle kirjoituksesta , se antoi toivoa ,että valon pilkahdusta voi vielä joskus olla !
että terapiaistunnon jälkeen on vähän sekava, toisaikainen olo. Sillai tunteikas. Siellä katsos kun huomaamattasikin kuopaistaan niin monilla alueilla, jotka saavat sinulla kaikenlaista liikkeelle. Siksi se olo on ei-hyvä terapiatunnin jälkeen. Terapiatunnin jälkeen ei itse asiassa kuulukaan olla mahtava ja hyvä ja rakentunut olo, vaan se menee vähän niinkuin päinvastoin. Älä ihmettele sitä. Et voi olla tunnin jälkeen rakentuneella tuulella, kun olettehan juuri keskittyneesti ns. repineet elämääsi & sinua itseäsi; sinäkin itkuinesi siellä, tunteet mylläävät. Tarviivat aikaa taas tasaantuakseen. - Terapiassa on kyse prosessista. Se yksi käynti laittaa aina jotakin liikkeelle, joka ikään kuin jää hautumaan ja se on just se, minkä saatat tuntea, että oot erilainen, ja sitten tulee seuraava tunti ja sitten taas lähtee jotakin liikkeelle tunne- ja trauma-maailmoissasi. Terapiassa oleva ihminen on koko sen ajan myös siis prosessissa, joka ei välttämättä ole tasaista oloa ja iloa; voi tuntua taistelulta ja uusia jutuja nousee pintaan. Vain tämmöisen hässäkän kautta vanha kuona voi poistua, ihminen päästä selvemmille vesille, jolloin siis psyykekin sitten tasaantuu. Ihminen alkaa tiedostaa asioiden syy-yhteyksiä ja monetkin vanhat asiat lakkaavat kokonaan vaikuttamasta ja häiritsemästä nykyisiä ihmissuhteita.
Luulen, että tulet saamaan hyvin apua ja elämääsi voimaa ja itsenäisyyttä. Toivon kaikkea hyvää. Varsinaista muuta kantaa en tässä nyt väsyneenä osaa ottaa. - Yörauhaa ja siunausta & johdatusta Sinulle kaikkeen!