Elokuvateatterin pimeydessä - remix

Just me

Elokuvateatteri on täysin tyhjä, lukuun ottamatta minua ja kahta ystävääni, joiden kanssa olemme tulleet katsomaan umpimähkään valitun elokuvan yönäytöstä. Kundit, kaksi läheisintä ystävääni siis, valitsevat parhaat paikat ja levittäytyvät kotoisanoloisesti penkeille. He heittävät takkinsa viereisille istuimille ja nostavat jalkansa ylös. Minä istun heidän välissään, enkä voi olla nauramatta jatkuvalla syötöllä tuleville vitsinmurjaisuille ja toheloinnille. Hiljenemme kaikki vasta kun sali pimenee täysin ja videotykki syöksee valkokankaalle kuvan. Rapistelemme irtokarkkipussejamme ja ryystämme välillä limua pahvisista mukeista. Elokuva alkaa vihdoin mainosten jälkeen.

"Mikä hemmetin leffa tää on?!?!" toinen kundeista huudahtaa, kun valkokankaalta heijastuu kiihkeästi rakasteleva pariskunta. Veikkaamme kyseessä olevan uusi, voimakkaasti eroottinen pätkä, jossa ei paljasta pintaa ja ähinää ole säästelty. Pian huomaamme veikanneemme oikein..

Tahtomattani huomaan kiihottuvani katsellessani suurelta screeniltä kuumia suudelmia painettuna napaan ja korvanlehdille, kieliä pyörimässä toisiaan vasten, sekä miehiä työntymässä naisten pyhimpään. Tajuan tuijottavani kuvaa jähmettyneenä paikalleni, jotta en liikkeilläni ärsyttäisi kihelmöivää jalkoväliäni entisestään. Toivon hartaasti, etteivät ystäväni huomaa, kuinka tämä pehmopornon oloinen leffa minuun vaikuttaa. Koitan huolettomasti tarttua limuuni ja ottaa siitä huikan, mutta jo pillin työntäminen huulieni väliin saa minut taas ajattelemaan täysin kaksimielisesti. Vilkaisen kummallakin puolellani istuvaa kundia, joiden kasvoilta heijastuu valkokankaalla hyppelevät värit, valot ja varjot. He näyttävät niin totisilta ja keskittyneiltä!
Vaivihkaa kurkistan kummankin syliin ja olen varma, että heillä molemmilla seisoo! Olemmekin olleet epäilyttävän pitkään hiljaa paikallamme, sanomatta toisillemme mitään..

Suljen silmäni ja pelkästään kuuntelen elokuvan ääniä. Englannin kielistä puhetta, lakanoiden kahinaa, suutelun ääniä ja pian selkeästi rakastelun lomasta pääseviä huokailuja, ähinää ja puhinaa.. Ajatukseni kulkevat kuin itsestään ystäviini, joiden seurassa olen. Näen sieluni silmin heidän kasvonpiirteensä, nauravat silmänsä ja väistämättä myös vartalonsa. Olen nähnyt heidät ilman rihman kiertämää lukuisia kertoja mm. saunassa, mutta nyt ajatus niistä tuntuu kiihottavalta. Mielessäni nämä kundit muuttuvat ystävistä miehiksi.

Säpsähdän kosketusta jalallani. Lämmin, suuri kämmen lepää polvellani ja tajuan kummankin miehistä katselevan minua kiinnostuneina. He kysyvät, nukuinko. Pudistan päätäni ja nielaisen. En tiedä mitä sanoisin tai tekisin, sillä pelkään, että he ovat nähneet himon ja halun jo silmistäni. Niin hyvin tunnemme toisemme, että huomaan olleeni oikeassa.

"Pahastutko, jos.." toinen kundeista aloittaa ja kuljettaa kätensä haarojeni väliin. Kiemurtelen kiihkon ja ahdistuksen sekaisessa mielentilassa, enkä pysty lopettamaan tuota kosketusta, vaikka järkeni huutaa, että näin ei voi käydä! En saa sanaa suustani, joten tuo käsi jatkaa matkaansa päätyen lopulta häpyhuulteni kohdalle, housujen päälle. Toinen ystävistäni tuo kasvonsa lähelle omiani ja ottaa leukani käteensä. Hän sipaisee poskeani ja painaa kuuman suudelman suulleni. Kielemme kohtaavat ja nuolaisevat toisiaan uteliaan varovaisesti. Tuon pehmeän, kostean kielen kosketus huulillani ja omaa kieltäni vasten on tehdä minut hulluksi! Haluan häntä, haluan heitä molempia niin, etten meinaa pysyä housuissani. Kaikki jännite on minun osaltani kadonnut, enää en katsele näitä miehiä niin kuin pitkäaikaisia ystäviä katsotaan.. Näen heidät nyt sellaisina miehinä, jotka voivat tarjota minulle naisena suurta nautintoa, vaikka tässä ja nyt heti!

Avaan housuni ja lasken ne kaikessa hiljaisuudessa lattialle. Istun nyt syvällä pehmeässä penkissäni päälläni hihaton poolopaita ja mustat, pitsiset stringit. Niiden läpi kuultaa paljaaksi ajeltu häpyni, joka sykkii ja valuu kiimaista hunajaani. Käsi, joka oli jo aiemminkin eksynyt jalkoväliini palaa sinne entistä vaativampana. Sormi sukeltaa pikkuhousujen rajan ali iholleni, ja liukuu häpyhuulten välistä
klitorikselle, joka on paisunut jo varmaan peukalonpään kokoiseksi! Sormi alkaa hieroa sitä pehmeästi, tarpeeksi nopeasti, muttei kuitenkaan kovaa painaen.. Toinen kundeista suutelee minua jälleen, tällä kertaa kiihkeämmin ja ahneemmin. Hän ikään kuin haukkailee minua kuin nälkäinen ihminen maukasta välipalaa, ja alkaa samalla hieroa rintojani. Hänen kätensä eksyy paitani alle ja siirtää rintaliivejä syrjään. Kovettuneet nännini vastaanottavat hyväilyt kohoamalla entisestään, ja kun niitä pikkuisen nipistetään, huokaan syvään ihanasta tunteesta.

Toisen kundin sormi vaossani ja toisen rinnoillani saavat minut työntämään lantiotani eteenpäin, hyväilevää kättä vasten puskien ja sulkemaan taas silmäni.. Antaudun täysin näiden kahden miehen käsiteltäväksi ja herkistän kuuloni jälleen valkokankaalta kuuluviin seksin ääniin.
Kohta toinen kundeista pudottautuu lattialle ja alkaa riisua stringejäni kokonaan pois. Hän heittää ne läheiselle penkille ja työntää haarani täysin levälleen. Salin hämäryydessä erotan pienen kimalluksen kielellä, kun hän alkaa nuolla vakoani suutaan taitavasti käyttäen. Hän lipittelee välillä klitoristani, välillä imee ja suutelee häpyhuuliani ja melkeinpä koko ajan työntelee samalla sormeaan märässä, kuumassa pillussani. Pyöritän lantiotani tuota suuta vasten samalla, kun minulta riisutaan paita ja rintsikat pois, ja rintojani aletaan nuolla ja suudella toisen ystäväni toimesta. Huokailen jo varsin äänekkäästi, enkä edes halua pitkittää alkavan orgasmiaallokon tuloa. Se vyöryy ylitseni heti, kun vakoani nuoleva mies imaisee klittani huultensa väliin ja lutkuttaa sitä voimakkaasti. Tärisen ja vapisen nautintoni huipulla, enkä edes tajua, kuinka äänekkäästi voihkin hyvänolon tunteesta..

Minua nuollut kundi nousee penkilleen, kuivaa suunsa ja suukottaa minua nenänpäälle. Toinen auttaa minulle vaatteet päälle ja tyytyväisin mielin jatkan kiihottavan elokuvan katsomista loppuun asti. Lupaan kundeille, että kun pääsemme ulos teatterista, he saavat samanlaisen käsittelyn... ;)

4

20965

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihanan kiihottavaa, tahtoo lisää. :)

    • kiirijä

      Voisit seuraavana kirjoittaa käsittelystä minkä tuo nainen antaa kavereilleen vastapalveluksena.
      Tarina oli erittäin kiihottava, lisää tällaista

    • Apinat!

      Kuunnelkaa ny hetki, tossa oli hyvin vähän sellaista mitä voisi kuvitella tapahtuvan... "Heittää sringit läheiselle penkille" siis jonkun ihmisen syliin vai?! Eikö kukaan huomannu sie elokuva teatterissa mitä sie tapahtu?! 1/100 000 on mahdollisuus et ei huomaa...!!!

      Ajatelkaa aivoillanne! Ei tod lisää tällästä sontaa!

    • Guest

      "Elokuvateatteri on täysin tyhjä, lukuun ottamatta minua ja kahta ystävääni..."

      Apinat, mitäs siinä sanottiin? Lue huolellisemmin, kulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1549
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1241
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1074
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1045
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      936
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      90
      899
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      143
      737
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      614
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      589
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      581
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      568
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. 46
      553
    Aihe