Olen opiskellut matemaattis-luonnontieteellisessä 2 vuotta. Nyt olen miettinyt vaihtamista lääkikseen. Biologiaa, kemiaa, jne. luin viimeksi lukiossa ja sielläkin vain muutaman hassun kurssin.
Olen älykäs ja erittäin epäsosiaalinen ihminen.
Sisään tiedän pääseväni jos en laiskottele, mutta onko lääkis minun paikkani? Olen selvinnyt tähän mennessä opinnoistani käytämättä luennoilla, mutta ilmeisesti tämä ei tule ollenkaan kyseeseen lääkiksessä (ei välttämättä paha asia).
Olen älykäs ja erittäin epäsosiaalinen ihminen.
Sisään tiedän pääseväni jos en laiskottele, mutta onko lääkis minun paikkani? Olen selvinnyt tähän mennessä opinnoistani käytämättä luennoilla, mutta ilmeisesti tämä ei tule ollenkaan kyseeseen lääkiksessä (ei välttämättä paha asia).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tutkimuksen mukaan luennosta jää päähän vaan 5% -->ajan hukkaa. Sitä paitsi, joskus reilut kymmen vuotta sitten oli sääntö eikä poikkeus, että keskiverto-medisiinari lintsas luennolta. Nykyään suurin osa kyllä käy luennoilla, mutta niinhän ne ajat muuttuu...
PS. Ite oon sellainen kultaisen keskitien oppilas ja (tosi-)hyvin oon pärjänny ekat 4v.
PPS. Hae sinne lääkikseen.
...ehkä miettiä myös sitä, että lääkärinä tulet todennäköisesti kohtaamaan mitä erilaisempia ihmisiä ja silloin ne sosiaaliset taidot eivät olisi pahitteeksi. Myös itse opiskelussa tarvitsevat ainakin jonkin verran sosiaalisia taitoja mm. pienryhmäopiskelussa, mitä painotetaan erityisesti Helsingin yliopistossa.
Matikkaa lääkiksessä ei itse opinnoissa pahemmin tarvita, mutta biologiaa, kemiaa ja fysikkaa sitäkin enemmän. Kannattaa siis miettiä mikä kiinnostaa ja mikä ei. Lääkärintyö ei myöskään ole pelkästään tutkimusta(ellet sitten mene tutkijalinjalle), vaan suurelta osin käytännön töitä ihmisten parissa.
*Kiinnostaako* lääketiede? Kiinnostaako potilastyö? Ei tarvitse olla suunä päänä koko ajan saati ylisosiaalinen mutta täytyy *haluta* viettää aikaa ihmisten kanssa - ja paljon. Opiskeluaikana ei potilastyötä pakoon pääse, ja valmistunutkin joutuu täydet oikeudet saadakseen olemaan lähes vuoden töissä TK:ssa.
Aika outoa että viestissäsi käsittelit kaikkea muuta paitsi sitä MIKSI olet lääkistä ajatellut. Luennolla käyminen on epäoleellista, varsinkin klinikkavaiheessa ne oikeat asiat oppii vain kentällä, oikeata työtä harjoittelemassa.
Jos lääketiede kiinnostaa (riittävästi), niin toki paikka on oikea.
Minun mielestä potilastyön ei tarvitse kiinnostaa pätkääkään. Tutkijahemmoille on iso tilaus, ja oikein mukavaa jos saadaan päteviä epäsosiaalisia tieteilijöitä keksimään uusia asioita. Sen verran kun opiskelut vaatii pystyy kyllä sosiaalivammaisinkin yksilö sietämään sairaita kanssaihmisiä. 6 vuotta se opiskelu vaan kestää ja siitäkin vain vähän yli puolet pitää ronkkia ihmisten peräreikiä, muun muassa.
Tutkijana et tee täysillä lääkärinoikeuksilla mitään (pirtuakin saa kirjoittaa vain muutaman putelin vuodessa, tutkijat pääsee yleensä pirtuunkin paremmin käsiksi) eli terkkarihelvettiä ei ole pakko lusia. Palkkaus kyllä on surkea ennenkuin keksii mitään nobeltasoista uutta.