ääripäät ja

Kumma kun on näemmä vain kaksi ääripäätä: kaunis, älykäs, hoikka, kuntoileva, menestynyt, terveydestään ja ulkonäöstään huolehtiva kunnon ihminen tai sitten ruma, todella lihava, tyhmä, piittaamaton, onneton, kaiken eteen osuvan syövä laiskajaakko joka ei edes töissä käy vaan makaa sohvalla ja syö, syö, syö. Itse olen nuori, kasvoiltani nätti nainen joka on lievästi ylipainoinen. meikkaan, laitan hiuksiani, pidän hyvää huolta hygieniasta ja ulkonäöstä noin muutoinkin. hyötyliikuntaa tulee harrastettua päivittäin, en ole punttis-ihmisiä. minulla on vilkas sosiaalinen elämä ja olen onnellisesti naimisissa, terveys on erinomainen. en polta, alkoholia otan muutaman kerran vuodessa. en ihannoi sairaalloista lihavuutta, sehän on sanomattakin selvää että se olisi typerää. koitan syödä suht terveellisesti, mutta tykkään myös herkutella ja joskus kun on kiireitä, haemme ukon kanssa pizzat. eli uskoisinpa lukeutuvani siihen ihmisryhmään, joka käsittää valtaosan suomalaisista. enkä ymmärrä sitten näitäkään ihmisiä joilla kuntoilu menee hullunhommaksi: kaikki syömiset lasketaan, lenkille mennään satoi tai paistoi, parin kilon painonnousu vetää mielen matalaksi, yhtään treeniä ei VOI jättää väliin... ikävä uusi sairaus tämä ortoreksia, joka yleisempi kuin luullaan. kohtuus kaikessa, maailmassa kun vain kaikki tuntuu menevän mustavalkoisesti laidasta toiseen...
8663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Noinhan tuo kanssaihmisten luokittelu menee. Vaikka olenkin lievästi ylipainoinen ja ikääkin on jo reippaasti, lohduttaudun sillä että tutkimuksissa minut on todettu keskitasoa älykkäämmäksi, puhukoon muut mitä haluaa.

Eniten minua harmittaa etten pysty tukielinsairauksieni takia liikkumaan niin tehokkaasti kuin olisi tarpeen. Siksi olen opetellut vastaavasti syömään vähemmän ja terveellisemmin. Tuolla olen saanut hiljalleen painoa pois.

Nuo kiireestä johtuneet epäterveelliset ruokailutavat olen välttänyt sillä että minulla on pakasteessa itse tehtyjä terveellisiä ruoka-annoksia. Kun ei ehdi tekemään ruokaa, sulatan annoksen pakkasesta. Annokset on vielä mitoitettu pienemmiksi kuin nuo kaupan einesruuat. Jos joskus tekee mieli pitsaa, ostan tuollaisen pienen einespitsan. Tuleehan sitä joskus herkuteltua, mutta vastaavasti sitten huomioin sen sitten seuraavien päivien ruuissa.

Äänestä
  • Tottakai se ylipainosi aiheutti sinun vaivasi
    etkä voinut enää liikkua kunnolla.

    Äänestä

  • olla totta kirjoitti:

    Tottakai se ylipainosi aiheutti sinun vaivasi
    etkä voinut enää liikkua kunnolla.

    ei aiheuttanut. Minulla on geeniperintönä taipumus polvien nivelrikkoon, jota ei ihannepainollakaan pysty välttämään. Mummoni oli ihannepainoinen, mutta molemmat polvet hajosi ja piti laittaa tekonivelet. Itse olen pärjännyt vanhemmaksi ennen kuin polvi petti, vaikka olikin ylipainoa.

    Äänestä

ja molemmissa ääripäissä on noita kaikkia ominaisuuksia, voi olla hyvin usenkin niin että on kaunis hoikka ihminen, mutta tyhmä, laiska, piittaamaton, ei käy töissä, makaa päivät päästään velttona sohvalla. Toki velttoja on siis myös lihavissa, mutta ihmisiä yhtä kaikki. Luulenpa että meistä kaikista, kaiken kokoisista, löytyy kaikenlaisia piirteitä, ei ole yhtä oikeaa. Sehän olisi mahdottomuus, että vain lihavissa esiintyisi kaikki huonot ihmisen piirteet ja vain hoikissa hyvät, kuitenkin koko ajan syntyy niin hoikkia kuin lihaviakin uusia ihmisiä ja koko ajan kuolee lihavia, kuin myös niitä hoikkia kauniita, jotka niin huolehtivat terveydestään. Luulisi että jos vain lihavat sairastavat ja kuolevat, olisimme jo ajat sitten kuolleet sukupuuttoon ja hoikat vastaavasti eläisivät ikuisesti. Onneksi tämä elämä on kuitenkin tarkoitetu kaiken kokoisille ja kaiken näköisille ihmisille. Ollaan siis iloisia olemassa olostamme kaikkine vikoinemme.

Äänestä

Pienikin lihavuus tappaa varmasti.

Äänestä
  • Tiedätkö muuten mikä muu tappaa, varmasti?

    Elämä. Kukaan ei ole vielä siitä hengissä selvinnyt. Ihan vain vinkkinä.

    Äänestä

  • meritursas kirjoitti:

    Tiedätkö muuten mikä muu tappaa, varmasti?

    Elämä. Kukaan ei ole vielä siitä hengissä selvinnyt. Ihan vain vinkkinä.

    JUURI SAMALLA TAVALLA! :) elämä on elämistä varten. mitä järkeä on ylipäänsä elää jos ei elämästä saa koskaan nauttia?

    Äänestä

  • VASTATA EDELLISELLE kirjoitti:

    JUURI SAMALLA TAVALLA! :) elämä on elämistä varten. mitä järkeä on ylipäänsä elää jos ei elämästä saa koskaan nauttia?

    Ei mitään järkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tontut täällä.. kirjoitti:

Kumma kun on näemmä vain kaksi ääripäätä: kaunis, älykäs, hoikka, kuntoileva, menestynyt, terveydestään ja ulkonäöstään huolehtiva kunnon ihminen tai sitten ruma, todella lihava, tyhmä, piittaamaton, onneton, kaiken eteen osuvan syövä laiskajaakko joka ei edes töissä käy vaan makaa sohvalla ja syö, syö, syö. Itse olen nuori, kasvoiltani nätti nainen joka on lievästi ylipainoinen. meikkaan, laitan hiuksiani, pidän hyvää huolta hygieniasta ja ulkonäöstä noin muutoinkin. hyötyliikuntaa tulee harrastettua päivittäin, en ole punttis-ihmisiä. minulla on vilkas sosiaalinen elämä ja olen onnellisesti naimisissa, terveys on erinomainen. en polta, alkoholia otan muutaman kerran vuodessa. en ihannoi sairaalloista lihavuutta, sehän on sanomattakin selvää että se olisi typerää. koitan syödä suht terveellisesti, mutta tykkään myös herkutella ja joskus kun on kiireitä, haemme ukon kanssa pizzat. eli uskoisinpa lukeutuvani siihen ihmisryhmään, joka käsittää valtaosan suomalaisista. enkä ymmärrä sitten näitäkään ihmisiä joilla kuntoilu menee hullunhommaksi: kaikki syömiset lasketaan, lenkille mennään satoi tai paistoi, parin kilon painonnousu vetää mielen matalaksi, yhtään treeniä ei VOI jättää väliin... ikävä uusi sairaus tämä ortoreksia, joka yleisempi kuin luullaan. kohtuus kaikessa, maailmassa kun vain kaikki tuntuu menevän mustavalkoisesti laidasta toiseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu