Onko mahdollista yhdistää

oon aina ollut sellainen tunneihminen, koen ilot, surut, rakkauden, kaiken hirveän voimakkaasti ja yleensä reagoinkin sitten vahvasti tunteella kaikkeen, ennen kuin edes mietin mitään.

mutta kun antaa itselleen aikaa, hyväksyy tunteensa, oppii elämään niiden kanssa. kauniisti, järjellä ajatellen. itselle kyllä edelleen iskee hetkiä, kun kaikki tunteet nousevat kerralla pintaan, sitten itken, nauran, synkistelen, järkeilen.. olen sanalla sanoen sekaisin. mutta jossain siellä kaikkien niiden myrskyjen sydämessä on jo kirkas järjen tuoma rauha.

olen suunnattoman rakastunut yhteen ihanaan mieheen, mutta tiedän, ettei meillä tule koskaan olemaan yhteistä tulevaisuutta. kyllä asian myöntäminen teki kipeää, sekä sen että rakastaa, ilman vastarakkautta ja vielä enemmän sen, ettei toivoa, järjellä ajatellen, ole koskaan ollutkaan.
meni kauan ennen kuin tajusin, ettei se ole mikään häpeä, ettei hän rakasta minua. tai ettei mun tarvitse sen takia kitkeä itsestäni kaikkia kauniita tunteita häntä kohtaan. että on lupa rakastaa, kuitenkin.

ja niin mä aion tehdä edelleen, nyt kun taas olen pahimmista tuiskuista selvinnyt. en ota häneen enää yhteyttä millään tavoin. aloitan alusta uudestaan, puhtaalta pohjalta. avoimin mielin kohti tulevaisuutta. jätän hänet taakseni, vaikka kannan rakkautta mukanani. rakkaus on tunne, jota ei voi järjellä selittää, mutta sitä pystyy järjen kanssa ohjailemaan, niin että elämä onnistuu edelleen.

siis kyllä, on se (onneksi!) mahdollista.