Vaalit tulee

Alkaa olla piakkoin se aika vuodesta, kun k-edustaja/ehdokas alkaa äänten kalastelun. Jopa minulta, mutta minun ääneni menee joko Aku Ankalle, Juice Leskiselle tai Jim Morrisonille. Näin olen aina tehnyt ja niin tulen aina tekemään. Noista kolmesta löytyy (kuolleenakin) enemmän potkua, kuin koko eduskunnasta yhteensä.
362498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Minä äänestän sen mukaan mitä puolueet kansanedustajineen ovat tehneet, en vaalivalheiden perusteella.

Ei ole mikään pakko äänestää näitä nykyisiä eduskunnan kiintiöakuankkoja...

Äänestä
  • Minkä enemmän hyvää lupaavat ennen vaaleja, sen kovempaa pitäisi hälytyskellojen soida!

    Äänestä

kyllä suomessa on kivaa äänestää kun saadaan sentään valita ruotsalaisten kansanpuolueelle hallituskumpppaneita taas kerran.

Äänestä
  • Onkohan ko. porukka hallituksessa vaikka eivät saisi yhtään ääntä?

    Äänestä

  • RKP on tosiaankin ollut kiitettävästi hallituksissa mukana, onko Suomessa joku kiintiö tai pakkoRKP hallituksessa =)
    (Ja huomatkaa hymiö ettei vaan kukaan luule tämän olevan yllytystä kansanryhmää vastaan vaikken Porvoossa asukaan).

    En ole päättänyt vielä ketä henkilöä tai mitä puoluetta äänestän, mutta en ainakaan samaa henkilöä kuin viimeeksi eduskuntavaaleissa vaikka läpi menikin. Kokoomusta ja demareita on tullut äänestettyä.
    Kunnallisvaaleissa tuli joskus sovittua kaveripiirissä että käydään antamassa sellaiselle numerolle ääni jota ei ole listalla, sai muuten se numero yli 20kpl ääniä ja ihmettelivät pikkukunnassa mikä sekaannus oli tapahtunut!

    Äänestä

Oletpa tyhmä, kun luulet tuollaisesta "protestista" olevan jotain hyötyä. Halonen, pallopää, Tuomioja & co. kiittävät ja kumartavat!

Äänestä
  • protestiäänet tai äänestämättä jättäminen hyödyttää eniten oikeistopuolueita.
    Keskimäärin eniten taisi äänestää kepun kannattajista, sitten kokoomuksen. RKP:kin varmaan aika kärjessä.
    Gallupeissa vihreät pärjäävät mutta uurnille eivät mene kovin vireästi, säästäisivätkö näin ympäristöä?

    Äänestä

Tee ennen niiku Juice, se ei äänestäny eläissään kertaakaan, edes sitä Aku Ankkaa.

Äänestä
  • On parempi käydä jättämässä vaikka tyhjä lappu kuin ei ollenkaan.

    Äänestä

  • annan ääneni Juicelle, periaatteessa.

    Äänestä

  • äänesti kaveriaan Mikko Alataloa ;)

    Äänestä

  • Typerintä, mitä voi tehdä, on äänestää Aku Ankkaa tai muuta sellaista, joka ei oikeasti ole ehdokkaana. Näin annatte vain äänenne nykypäättäjien hyväksi, vaikka aivan ilmeisesti muutosta toivoisitte.

    Jos luulette, että äänestämällä ei-ehdokasta tai tyhjän jättämällä jotenkin osoittavanne protestimieltänne, niin eihän siinä muuta käy kuin että vaalivirkailija laittaa tuollaiset lipukkeet hylättyjen pinoon. Ei niitä kukaan sen kummemmin noteeraa kuin että korkeintaan päättäjät hykertelevät tyytyväisyydestä, kun jälleen yksi 'väärä' ääni jää laskuista pois.

    Äänestä

Jokainen äänestämättä jättänyt, jokainen Aku Ankalle äänensä laittanut kansalainen edesauttaa politiikan pysähtyneisyyttä. On turha valittaa kuinka huonosti asiat eduskunnassa hoidetaan jos ei viitsi edes ottaa kantaa yhden paperin vertaa. Jos nykyinen tilanne ei miellytä, äänestä puoluetta tai ehdokasta joka mielestäsi on hyvä. Tai edes vähiten huono. Itse äänestäisin jos olisin tarpeeksi vanha.

Äänestä
  • Jos ei äänestä on turha valittaakaan. Lisäisin tuohon vielä sen, elleivät ehdokkaat ja/tai puolueet miellytä niin sitten vaan perustamaan omaa. Vaikkei pääsisi edes läpi, mutta jos onnistuu edes herättämään keskustelua niin hyvä. Ei nykyinen järjestelmä ole täydellinen, mutta passiivisuudella ja kotona nukkumalla vaalipäivänä mikään ei takuulla koskaan muutu.

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Jos ei äänestä on turha valittaakaan. Lisäisin tuohon vielä sen, elleivät ehdokkaat ja/tai puolueet miellytä niin sitten vaan perustamaan omaa. Vaikkei pääsisi edes läpi, mutta jos onnistuu edes herättämään keskustelua niin hyvä. Ei nykyinen järjestelmä ole täydellinen, mutta passiivisuudella ja kotona nukkumalla vaalipäivänä mikään ei takuulla koskaan muutu.

    Tohtori Sykerö saa ääneni. Sillä miehellä on enemmän tietoa ja ymmärrystä kun näillä pelleillä joita eduskuntaan taas pyrkii.

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Jos ei äänestä on turha valittaakaan. Lisäisin tuohon vielä sen, elleivät ehdokkaat ja/tai puolueet miellytä niin sitten vaan perustamaan omaa. Vaikkei pääsisi edes läpi, mutta jos onnistuu edes herättämään keskustelua niin hyvä. Ei nykyinen järjestelmä ole täydellinen, mutta passiivisuudella ja kotona nukkumalla vaalipäivänä mikään ei takuulla koskaan muutu.

    Vaalikynnys ja laskentatapa on tehokas tapa pitää vanhat jarrut eduskunnassa. Ehdokkaita otetaan paljon että saadaan nuortenkin äänet puolueelle, mutta koska heitä on paljon niin nuorten äänet jakautuvat liiaksi ja lopputulos on se että puolueen jarrut varmistavat niillä äänillä läpimenonsa.
    Pitäisi sopia ennakkoon että jos puolueella on mahdollisuus saada vaikkapa kaksi paikkaa vaalipiirissä niin tyydyttäisiin ennakkoon laittamaan vain yksi nuori ehdolle? Ehkä tuo ei ole kuitenkaan demokraattista.

    Äänestä

  • Kaikki ne on samanlaisia valehtelijoita ja takinkääntäjiä, joten siilä äänestämisellä ei todellakaan ole mitään merkitystä. Jos joku yrittää ihan vakavalla naamalla väittää, että nuorten milelipide tai esimerkiksi opiskelijoiden etu muka oikeasti otetaan huomioon eduskunnassa ja hallituksessa, niin sillon on pahasti todellisuudesta vieraantunut. Siellä eduskunnassa istuu ikälopuja kääpiä, joilla on tavotteena vain oman sukupolvensa edun ajaminen ja esim opiskelijat unohdetaan kokonaan. Se nähtiin taas viimesyksynä mikä se todellisuus on. Ensin puhutaan suureen ääneen miten opintotukia pitäs nostaa, ja sitten lopulta kuitenkin sanotaan että ei niitä nosteta. Eli loputulos on täysi nolla. Sama on nähty niin monta kertaa, että itse en usko enää keneenkään näistä riistäjäsukupolven edustajista, jotka valtaa pitää.

    Ihan turha äänestää, kun sillä ei ole mitään merkitystä, mikään ei muutu äänestät sitten ketä tahansa.

Miksi kaikki äänestävät Aku Ankkaa? Goeppels on paljon parempi puhuja.

Äänestä

..Mustanaamiota. On se sen verran kova jätkä.

Äänestä

Juuri teidän kaltaisten aku ankkojen äänestäjien takia minusta pitäisi tehdä äänestäjille jonkinlainen seulonta. Esim älykkyystesti. jos tulos olisi pienempi kuin mitä on kengän numero, ei saisi äänestää

Äänestä
  • Paras argumentti demokratiaa vastaan on 10 minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa. Toiseksi paras argumentti on suomi24:n politiikan keskustelupalsta.

    Äänestä

ELÄKÖÖN AKU ANKKA!

Äänestä
  • Ääneni saa Adolf Hitler!

    Äänestä

  • kaikesta huolimatta kirjoitti:

    Ääneni saa Adolf Hitler!

    Josef Mengeleä... Siinä oikea Psyhco... Tekis noista nykypelleistä koe-eläimiä jos sattuis elään... =)

    Äänestä

Olkoon vaikka kuinka paljon potkua, mutta päätökset ja lait tekee ne eniten ääniä saaneet, jotka on EHDOKKAANA!!

Sä vaan helpotat niiden läpimenoa, jotka siellä nyt jo istuu.

Wake UP! Me eletään ihan oikeessa maailmassa. Ei tää oo mikään sarjakuva, vaikka se joskus voi siltä tuntuakin.

Äänestä
  • Ankka tulisi valituksi?

    Äänestä

  • jos Aku kirjoitti:

    Ankka tulisi valituksi?

    tulisi hieno pääministeri, verrattuna Matti "tapetti" Vanhaseen, tarkoitan tarkoitan...

    Äänestä

  • jos Aku kirjoitti:

    Ankka tulisi valituksi?

    ... vaikka se sais 99 % äänistä, koska se EI OLE ehdokkaana. Sori vaan ankankin puolesta.

    Jos sä haluat protestoida äänestämällä, niin valitse joku EHDOKKAANA oleva, joka sun mielestä on lähinnä ankkaa ja äänestä sitä. Silloin sä VAIKUTAT ( mutta et hölmöltä ).

    Äänestä

Itse päätin tehdä aivan samoin, miksikö?

Se oli viimenen pisara, kun alkusyksystä puhuttiin, suureen ääneen että opintotukia nostettaisiin ja sitten viimetipassa ministeri karpela/saarela mikälie kavereineen päätti että ei sitä nosteta.

Se on tullut jo täysin sataprosenttisen selväksi, että suurilta ikäluokilta ei irtoa senttiäkään esimerkiksi opikelijoille. Koska riistäjäsukupolvi on eduskunnassa vallassa, niin on täysin turhaa äänestää yhtään ketään. lopputulos on aina sama. Riistäjäsukupolven edustajiin ei ole luottamista eikä heiltä irtoa rahaa tai resursseja nuorempien ikäluokkien ongelmiin.

Joten äänestän Aku Ankkaa, se ei ainakaan petä eikä anna perusteettomia lupauksia jotaka voi sitten tosta vaan kumota.

Äänestä
  • Onhan sentään pidetty huolta siitä että "kansanedustajilla" tilipussi kohenee..kummallista että tekemättömästä työstä maksetaan.

    Äänestä

  • ... äänestämällä ankkaa tai muita kotieläimiä elää sitkeästi. Totuus on kuitenkin että näin tehdessässi vaikutat lähinnä tyhmältä.

    Äänestyslippusi laitetaan syrjään, samaan pinoon missä on tyhjät, epäselvät tai muuten vialliset liput. Olet mappi öössä. Vaikuttavaa, vai mitä?

    Ja 'eduskunnassa vallassa oleva riistäjäporukka' nauraa partaansa. Ne toivoo että enemmän äänestettäisiin kotieläimiä, niin niiden paikka olisi turvattuna seuraavatkin neljä vuotta.

    Niiden oma tukijoukko aina kuitenkin äänestää niitä. Ja muut vois äänestää mappi öötä. Nää taitaa olla istuvien edustajien tukijoukoista lähteneitä viestejä, jotka kannustaa äänestämään ankkaa.

    Think about it .....

    Äänestä

Aku Ankka Tai Mikki Hiiri. Aivan sama sillä kumpikin on fiksumpia kuin kukaan eduskunnassa. Halme ku sieltä lähti niin ei siellä ole sen jälkeen ollut ketään järki-ihmistä vaikka ei se Halmekkaan kovin viisas ole.

Äänestä

Eipä tässä enää ole mitään väliä ketä/mitä äänestää, jos äänestää. Opintotukea luvattiin viime vaaleissakin noiden nykyisten hallituspuolueiden (so. vaalivoittajien) taholta, mutta pelkkää -ttuilua on tullut ja lunta tupaan opiskelijoille. Opinto-oikeuksia on rajattu ja piut-paut välitetään aidosti tärkeistä asioista. Populismia ja skeídaa tarjotaan, jotta uusi kierros "kansanedustus"laitoksessa olisi taattu.

Muutamat varmasti yrittävät parhaansa, mutta kun suurin osa äänioikeutetuista on omaan napaan tuijottajia, niin eipä tällaisen demokraattisen yhteiskunnan solidaarisesta rakentamisesta tule -skaakaan. Demokratia on se mitä aina vaaditaan, mutta minkäs teet kun äänioikeutettujen enemmistönä olevat idiootit äänestävät idiootteja. Sikäli kansaa (sen enemmistöä) edustavat sen omat ääniTORVET. Demokratiaa parempaa järjestelmää ei ole yleisesti tunnustetussa muodossa vielä onnistuttu rakentamaan, enkä itsekään ole moista ideaa keksinyt. Puoluepolitiikka alkaa kuitenkin lähestyä kaaoksen portteja, kun urheilijoita ja "koko kansan" pellejä valitaan päättämään tärkeistä asioista. Ennen sirkus ja politiikka käsiteltiin eri piireissä, nyt toimijat ovat niissä jo pitkälti samat.

Minusta Aku Ankka on paljon luotettavampi vaihtoehto kuin puoluepolitiikan populistiketkut. Fiktiohahmo, joka ei edes äänestyslistoilla virallisesti ole, ei ole minusta sen huonommin perusteltu valinta kuin se -tanan sika, joka pääsi viime vaaleissa mm. minun äänilläni eduskuntaan ja toimi juuri päin vastoin kuin oli luvannut. Ääneni meni vielä koko puolueelle, joka toimi päin -settä, eikä vain tälle äänestämälleni hyypiölle. D'Hondtinko vika?

Eduskuntaan!
www.laurarantanen.net

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antiäänestäjä kirjoitti:

Alkaa olla piakkoin se aika vuodesta, kun k-edustaja/ehdokas alkaa äänten kalastelun. Jopa minulta, mutta minun ääneni menee joko Aku Ankalle, Juice Leskiselle tai Jim Morrisonille. Näin olen aina tehnyt ja niin tulen aina tekemään. Noista kolmesta löytyy (kuolleenakin) enemmän potkua, kuin koko eduskunnasta yhteensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu