Saammeko me äänestäjät tietää, ketkä/mitkä yritykset rahoittavat Teidän vaalimyllynne?
Voisi olla kiva nähdä moinen lista ennen äänestystä, koska silloin tiedämme kenen viulujen tahdissa tanssitte sitten valtiopäivillä.
Voisi olla kiva nähdä moinen lista ennen äänestystä, koska silloin tiedämme kenen viulujen tahdissa tanssitte sitten valtiopäivillä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
punaiseen kaulaliinaan sotkeutunut punanuttu.
Ongelma on lähinnä yleismaailmallinen kaikissa nk demokratioissa. Siitä voi olla kiinnostunut ihan asiallisesti puoluesympatioista riippumatta.
Mielestäni kysytty informaatio on itsestään selvää.
Voihan oikeistolainenkin suhtautua kriittisesti ja nyansoidusti asioihin kuten ihmisoikeudet, demokratia, yhteiskunnan avoimuus jne.
Onhan kasvanut ilmapiiri, jossa kuluttajille annetaan mahdollisuus tarkastaa markkinoidun tuotteen/tuottajan alkuperä ja tuotanto-olosuhteet.
Miksi ei demokratiassa mahdollinen äänestäjä saa tietää, kuka kustantaa mahdollisen äänestettävän taloudelliset tukijat?
Onhan niin, että jo pelkkä kieltäytyminen voidaan käsittää siten, että hämät on nurkat. Se ei herätä luottamusta.
tuo vaalirahoitus on.. Tai ei varsinaisesti vaalirahoitus vaan siitä syntyvät riippuvuussuhteet..
Suuri ongelma on myös se, että me kaikki osallistumme SAK/SDP vaalikampanjan maksamiseen AY-maksujen veronvähennysoikeuden takia..
Taloudellisten ja poliittisten verkostojen erilaiset riippuvuussuhteet eivät ole ilman mielenkiintoa valitsijoille.
Alan pian itse halveksimaan demokratian poliittista showta, vaaleja; eikä se johdu siitä olen pintapuolisesti kiinostunut ja laiska.
Päinvastoin, olen kiinnostunut, mutta tarpeellisten tietojen saanti on vaikeahkoa, koska ei kuulu mainittujen rakenteiden sisäpiireihin...
Sitä ei pitäisi edellyttäkään valitsijalta.
NO:
EK
varmasti ainakin ja tehtaiden patruunat
Joo olisihan se hyvä juttu! (avoimuus)
Mutta kokoomus ei halua paljastaa rahoittajiaan.
Ja mepit vinku kanssa avoimuutta EU:n mutta mitä on tapahtunut sen hyväksi. Piia-Noora selittää pankkiirien papereista ehdotuksia ja kuittaa hyvät fyrkat. Tommosia sanottiin ennen h-alkuisella sanalla.
On itsestään selvää, että haluamme tietää ehdokkaan taloudelliset sitoumukset, sillä ne voivat tuoda mukanaan hyvinkin piileviä omia agendoja, jotka eivät näy vaalikampanjassa. Rahoittajan kannaltahan on tärkeintä saada oma edustaja valtiopäiville.
Jos ehdokas/puolue ei paljasta omaa kampanjarahoitustaan, on melko selvää, ettei se pelaa avointa, "rehellistä" peliä äänestäjiensä kanssa.
Sillä on yksinkertaisesti liian monta korttia hihassa.
Ehdoton minimivaatimus on, että äänestäjä saa mainittua tietoa jo vaalikampanjan aikana.
Vakuutusyhtiöthän ovat avoimesti rahoittaneet kokoomusta ja kokoomuksen ehdokkaita vuosikymmenten ajan. Kuitenkaan summista ja siitä ketkä kaikki ovat vakuutusalan palkkalistoilla ei ole saatu tietoa.
Mutta nyt hieman raottuu.
Katso Silminnäkijän Tuntematon potilas-jaksosta ja Suomen ihmisoikeustilanteesta lisää osoitteessa:
http://atuubi.yle.fi/node/10415
- – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - -
- – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - -
Katsottavissa myös Yle Areenalla:
Silminnäkijä: Tuntematon potilas
Ovatko vakuutusoikeus ja terveysviranomaiset vakuutusyhtiöiden asialla? Aivovammapotilaiden voitonmarssi on alkanut yleisissä tuomioistuimissa. Toimittaja Yrjö Hjelt.
# YLE TV2
# Maanantai 1.11. klo 22.05
# Kesto 00:28:15
# Esitysaikaa 30 päivää jäljellä
# Julkaistu: 1.11.2010 klo 22.05
# Katsottu: 2555 kertaa
# Poistuu: 1.12.2010 klo 22.05
# Katseltavissa ulkomailla
Suora linkki Silminnäkijä – Tuntematon potilas:
http://areena.yle.fi/video/1408957
- – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - -
- – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - -
Lisätietoja aivovammoista ja vakuutusongelmista
http://atuubi.yle.fi/node/10702
Kansanedustajien sidokset vakuutusyhtiöihin
http://atuubi.yle.fi/node/10704
Artikkeleja vakuutuslääketieteestä alan lehdissä
http://atuubi.yle.fi/node/10703
Silminnäkijä 1.11.; Tuntematon potilas ja vakuutusyhtiöt
Kirjoittanut: atuubi 01.11.2010 – 19:24
Terveys ja hyvinvointi
Onko vakuutusyhtiöillä liikaa valtaa riippumattomassa vakuutusoikeudessa?
Mitä on tehävissä vakuutuslääkärien ja hoitavien lääkärien erilaisille tulkinnoille?
Keskustele Silminnäkijän reportaasista Tuntematon potilas A-tuubissa!
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20010710
- Suosittelen ottamaan kaikki itseänne kiinnostavat materiaalit talteen omille koneillenne. Kiitos. -