Olen lueskellut eduskunnasta kaiken saatavilla olevan tiedon autoverolain osalta. Ei voi muuta kuin sanoa, että huh, huh.
Olen normaali lainkuuliainen kansalainen ja tottunut siihen että laki on aina laki ja sitä pitää ehdoitta noudattaa. Olen jo äidinmaidosta imenyt käsityksen, että lainlaatija kyllä tietää mikä on oikeudenmukaista ja kaikille parasta.
Mutta entäs nyt? Autoverolaista tehtiin kiistatta syrjivä, vastoin velvoittavia oikeudenpäätöksiä. Eduskunnan keskusteluissa vatkottiin turhia yksityiskohtia, niitä kuitenkaan korjaamatta ja jaettiin kiitosta omalle puolueelle sekä omalle ryhmälle (esim. hallitus itselleen, valiokunnat itselleen). Laista todettiin, että eihän se hyvä ole mutta pakko tämä on hyväksyä. Juuri kukaan ei nähnyt asiaa puilta, Bremer totesi että laki on edelleen syrjivä mutta se ei näyttänyt muita kiinnostavan. Ei edes harkittu vaihtoehtoa tehdä laki joka ei ole syrjivä.
Muutenkin asioiden käsittely tuolla tapaa on mahdotonta, minuutin puheenvuoroja peräjälkeen, ei niillä mitään järkevää saa aikaan. Kun vielä tuosta minuutista pitää osa käyttää puhemiehen pokkuriointiin (arvoisa rouva puhemies ja samma på svenska), oman puolueen ja ryhmän kehumiseen ja vaalipropakandan tekoon.
Ovatko laki ja lainlaatijat sittenkään ylivertaisen viisaita ja oikeudenmukaisia? Pitääkö meidän sittenkään sokeasti noudattaa näitä määräyksiä? Voiko lainlaatija olla väärässä? Voiko lain kyseenalaistaa? Voiko laki olla väärässä?
Näiden kysymysten myötä uhkaa romahtaa koko maailmankuvani. Koko kasvatukseni onkin perustunut ihanteelliselle, naiville illuusiolle.
Olen normaali lainkuuliainen kansalainen ja tottunut siihen että laki on aina laki ja sitä pitää ehdoitta noudattaa. Olen jo äidinmaidosta imenyt käsityksen, että lainlaatija kyllä tietää mikä on oikeudenmukaista ja kaikille parasta.
Mutta entäs nyt? Autoverolaista tehtiin kiistatta syrjivä, vastoin velvoittavia oikeudenpäätöksiä. Eduskunnan keskusteluissa vatkottiin turhia yksityiskohtia, niitä kuitenkaan korjaamatta ja jaettiin kiitosta omalle puolueelle sekä omalle ryhmälle (esim. hallitus itselleen, valiokunnat itselleen). Laista todettiin, että eihän se hyvä ole mutta pakko tämä on hyväksyä. Juuri kukaan ei nähnyt asiaa puilta, Bremer totesi että laki on edelleen syrjivä mutta se ei näyttänyt muita kiinnostavan. Ei edes harkittu vaihtoehtoa tehdä laki joka ei ole syrjivä.
Muutenkin asioiden käsittely tuolla tapaa on mahdotonta, minuutin puheenvuoroja peräjälkeen, ei niillä mitään järkevää saa aikaan. Kun vielä tuosta minuutista pitää osa käyttää puhemiehen pokkuriointiin (arvoisa rouva puhemies ja samma på svenska), oman puolueen ja ryhmän kehumiseen ja vaalipropakandan tekoon.
Ovatko laki ja lainlaatijat sittenkään ylivertaisen viisaita ja oikeudenmukaisia? Pitääkö meidän sittenkään sokeasti noudattaa näitä määräyksiä? Voiko lainlaatija olla väärässä? Voiko lain kyseenalaistaa? Voiko laki olla väärässä?
Näiden kysymysten myötä uhkaa romahtaa koko maailmankuvani. Koko kasvatukseni onkin perustunut ihanteelliselle, naiville illuusiolle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
..kirjoitus. Kokeileppa menisikö läpi Hesarin yleisönosastolla, veikkaanpa ettei... Seulan tuntuu läpäisevän vain oikeanlainen "valveutuneisuus".