kansan kahtiajako on fakta. On rikkaita omistusasujia, jotka ovat yleensä akateemisia, hyväpalkkaisia ja vaikutusvaltaisessa asemassa. Ratsastavat Euroopan ja Suomen hyvän talousvireen aallonharjalla nyt ja lähivuosina. Varallisuus kasvaa vinhasti ja elämä on laadukasta.
Sitten on köyhiä vuokralaisia, enimmäkseen laitapuolenkulkijoita, jotka näkevät piruja seinillä ja laman merkkejä. Ainoa lama on heidän henkilökohtainen lamansa eli heillä menee todella kurjasti, ruoatkin syödään jätelavalta.
Onko kuilu ollut aiemmin näin selvä? Palstankin vuokralaiset pelkkää roskaväkeä, omistusasujat taas välkkyjä.
Sitten on köyhiä vuokralaisia, enimmäkseen laitapuolenkulkijoita, jotka näkevät piruja seinillä ja laman merkkejä. Ainoa lama on heidän henkilökohtainen lamansa eli heillä menee todella kurjasti, ruoatkin syödään jätelavalta.
Onko kuilu ollut aiemmin näin selvä? Palstankin vuokralaiset pelkkää roskaväkeä, omistusasujat taas välkkyjä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse ehkä kuulun ensi mainitsemaasi ryhmään mutta sillä erolla että en usko hamaan tappiin jatkuvasta nousukaudesta. Itse tavallaan vahvistat tätä koska toteat että yhteiakunnassa on edelleen kaksijaikoisuutta.
Ei taloudessa edes ole menty koko ajan ylöspäin.
"kansan kahtiajako on fakta. On rikkaita omistusasujia, jotka ovat yleensä akateemisia, hyväpalkkaisia ja vaikutusvaltaisessa asemassa. Ratsastavat Euroopan ja Suomen hyvän talousvireen aallonharjalla nyt ja lähivuosina. Varallisuus kasvaa vinhasti ja elämä on laadukasta."y
Peruskoulun jälkeen ammattikoulun käyneet asuvat lähes velattomassa asunnossa 30-vuotiaana kun taas vastaavat akateemiset päättelevät opintojaan
ja ovat pätkätyökierteessä ja asuvat tietenkin vuokralla.
Suomi on sellainen maa,jossa tällä hetkellä opiskelu ei todellakaan kannata ja kaikkein fiksuin aines ei osta edes täältä omistusasuntoja,vaan lähtevät ulkomaille,jossa opiskelusta todella palkitaan.
Ei se ihan noin mene koska valtaosa vuokralaisista on syrjäytyneitä.
Minulla on useita sijoitusasuntoja ja yhdessäkään ei asu syrjäytyneitä. Jos syrjäytyneiksi ei siis lasketa opiskelijoita ja pienyrittäjiä.
Tuskinpa vain. Vai onko sinulla esittää jotain tilastotietoa väitettäsi tukemaan..tuskinpa vain.
Ainakin meidän vuokratalossa (vieläpä kaupungin) näyttävät käyvän töissä lähestulkoon kaikki, lukuunottamatta eläkeläisiä, muutamaa kotiätiä ja tietysti muutamaa laiskamatoa, mutta siis todellakin suurin osa on aivan tavallisia työssä käyviä ihmisiä.
Täytyy kuitenkin myöntää, että löytyy myös taloja joihin on pesiytynyt sitten enempi taas näitä todellisia syrjäytyneitä.
Ai niin, ja asun siis espoossa (02320)
On muuten aivan totta. Ulkomailla yritetään kaikin keinoin päästä koulunpenkille ja sitä kautta hyville ansioille.
Suomessa kannattaa välttää kouluja ja rynnätä rakennukselle 16-vuotiaana jos haluaa taloudellisen turvallisuuden.
Minulle kelpaa näin, mutta on tämä hiukan outoa ulkomaisten ja akateemisten kotimaisten ystävieni mielestä...