Joskus lukion päättäneenä en uskaltanut hakea lääkikseen, koska pelkäsin, että potilaat kuolee syliini.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin alkoi lääkis kiinnostaa, mutta mielenterveys ongelmaisena hieman mietityttää. Toinen seikka on lääkitykseni, joka aiheuttaa käsien tärinää. Kemistinä tämä jo tuottaa ongelmia. Joten kirurgin tai hammaslääkärin ammatit voin unohtaa.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin alkoi lääkis kiinnostaa, mutta mielenterveys ongelmaisena hieman mietityttää. Toinen seikka on lääkitykseni, joka aiheuttaa käsien tärinää. Kemistinä tämä jo tuottaa ongelmia. Joten kirurgin tai hammaslääkärin ammatit voin unohtaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
muu ammatti kuitenkin?
Se oikeinkirjoitus on joillekin vaikea asia jopa vielä lääkiksessä...
Eikø yhdys sana kirjoitetaan yhteen...? Niinku siis yhdyssana? Muutenhan se ei olisi yhdys sana. Tai siis, yhdyssana. Kiinnittækææ læækæriksi aikovat enemmæn huomiota yhdys sanojen (tahi yhdyssanojen) kirjoittamiseen. Eivæt mene sitten beeta salpaajat ja beetasalpaajat samaan sækkiin!
Vaikea asia, eikä kukaan voi sinulle vastausta antaa. Suht terveellekin voi lääkis olla hermojaraastava, rankka paikka. Potilastyö vaatii sitä, että edes yksi huoneessa eli lääkäri ei hajoa psyykkisesti vaikean paikan tullen. Tämä on jatkuvaa epävarmuuden, oman osaamattomuuden, opiskelijoiden arvostuksen puutteen sietämistä, eikä asioita todella opi ellei kärsivällisyys ja pokka riitä olemaan aktiivinen ja jopa aggressiivinen harjoittelumahdollisuuksien hankkimisessa. Kaikkeen tottuu, mutta jos psyykenrakenne on heikko ja kaikki aika menee itsensä niskasta kiinni pitämiseen niin pystyykö tästä nauttimaan?
Tokihan löytyy vähästressisempiä erikoisaloja ja tutkijaksikin voi ryhtyä, mutta opiskeluaikana joutuu kyllä ne stressaavatkin puolet kohtaamaan.
Avainkysymys voikin olla millaisesta ongelmasta on kyse. Masennus? Tosi yleistä - myös opiskelijoilla, ja uskoisin ettei ole este. Syömishäiriö? Kuten depressionkin kohdalla, tukea ja hyvä hoitosuhde tarvitaan. Skitsofrenia / kaksisuuntainen mielialahäiriö / persoonallisuushäiriö = voi olla jo kyseenalainen juttu potilasturvallisuuden suhteen, ellei sairaudentuntu itsellä ole hyvä; näihin sairauksiin valitettavasti usein liittyy se ettei pt itse ole kovin tietoinen siitä miten hänellä menee. Itse pitäisin rajana sitä, että sairauteen ei saa liittyä todellisuudentajun hämärtymistä. Mitä mieltä muut olette?
Saanko muuten kysyä, että mihin itse erikoistut, kuulostaa melko hektiseltä?
Suorittelen viimeisiä klinikkakursseja, eli en ole vielä erikoistumisvaiheessa. Ei ole tainnut se oma alakaan vielä ihan valikoitua.
kädet rätisee litiumista.
Joo ehkä seuraavassa elämässä sitten.
Harvemmin kuolevia potilaita tarvitsee ottaa syliin, joten tämä huolenaiheesti on melko turha.
Mielenterveysongelmat ovat lääkäreillä varsin yleisiä, joten tuossa mielessä voisit ajatella kuuluvasi joukkoon jo etukäteen. Monet paiskivat töitä jo kandiajoista saakka viinan ja pillereiden voimalla. Alkoholinhajuista hengitystä voi kätevästi peitellä tupsuttelemalla ahkerasti joka välissä käsidesiä tassuihin: lemu on kamala mutta työkaverit kuvittelevat sinun vain huolehtivan hygieniasta. Näitä ei tietystikään kannata kovin suureen ääneen kailottaa toreilla.
Käsien tärinä voi tietysti jotain hommia hiukan haitata, mutta kaikilla meillä on ristimme kannettavana. Se on sitten vain tilastotappio niissä kohdissa kun teet källin jotain hienomotoriikkaa vaativassa hommassa. Ei aina voi onnistua, ei edes joka kerta.
Ihan vakavasti ottaen, jos olet ihan seinähullu niin en suosittele lääkistä. Joka kurssilla muutama tyyppi pimahtaa tavalla tai toisella; kait se on psyykeelle rankkaa nähdä ihmisistä hiukan niitä huonompia ja raadollisempia asioita.
Se tosissaan kyllä munkin mielestä on aika tapauskohtaista. Mikään noista asioista ei itsessään vielä sulje pois lääkistä vaihtoehtona. Itselläni on käsien tärinä aikamoisena ongelmana, ei minkään mielenterveysongelman takia vaan ihan jostain muusta syystä, tiedä sitten syytä. Ja lääkiksessä olen enkä usko tämän tien tuohon kaatuvan.
Kuten joku jo tässä ketjussa sanoikin, oleellisempaa on ehkäpä juuri tuo sairaudentunto ja se, kuinka hyvin pystyy itsensä pitämään sellaisessa kunnossa, että jaksaa opiskella ja pystyy hoitamaan vaativatkin potilaskontaktit hajoilematta siinä potilaan edessä. Oon kylläkin kurssikavereita tarkkailtuani sitä mieltä, että mielenterveysongelmaisiakin lääkiksestä kyllä löytyy ihan hyvin. Moni ehkä oppii vaan elämään asian kanssa, keinolla tai toisella.