Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

T O

Peräaukko ja sen seutu ovat myös erittäin kosketusherkkiä alueita ja seksuaalisesti kiihottavia. Moni lapsi ja nuori kokee mielihyvää koskettelemalla omin käsin peräukon seutua. Jotkut saattavat saada mielihyvää työntämällä peräukkoon sormen tai jonkin sopivan esineen. On syytä varoa, ettei mikään vierasesine pääse luiskahtamaan peräukosta sisään. Jos tällainen vahinko sattuu, kannattaa odottaa, että esine tulee ulosteen mukana pois. Jos esine on iso eikä tule itsestään, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin.



Yhdyntä voi tapahtua myös peräaukkoon. Peräaukon ulkosuun ympärillä on rengasmainen sulkijalihas, jonka kireyttä voi säädellä tahdonalaisesti. Sisempi rengasmainen sulkijalihas on tahdosta riippumaton eikä sitä voi tietoisesti löysätä. Peräukon hidas avaaminen sormilla tai kiilamaisella liukastetulla esineellä saattaa rentouttaa sisemmän rengaslihaksen siten, että siitinkin voi mahtua työntymään anaalikanavaan. Se on kolme senttiä pitkä putki, jonka seinämässä on runsaasti sekä naisella että miehellä seksuaalisia tuntoaistimia. Seksuaalisen mielihyvän tunteen voi saada siten työntämällä siittimen tai sitä vastaavan esineen tähän anaalikanavaan. Siitin aistii myös anaalikanavan puristuksen samaan tapaan kuin emättimen limakalvon kosketuksen. Anaaliseksi onnistuu parhaiten käyttämällä liukuvoiteita, jotka estävät limakalvovaurioilta.
2645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sulla olikin yllättävän paljon tietoa tästä asiasta. Ihan hienoo. Lisäisin tohon vielä
sen verran, että miehillähän eturauhanen tutkitaan peraaukon kautta. Tunustelemalla
sitä. Joten sekin alue tuntuu usein kiihottavalta, kun sitä hierotaan sisältä päin.

Terveisin: Jaretc

Äänestä
  • Muistetaan kuitenkin, että anaali-iloittelun varjopuoli on löystyneet sulkijalihakset. Eli vaipat tulevat pian tutuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petteri M kirjoitti:

Peräaukko ja sen seutu ovat myös erittäin kosketusherkkiä alueita ja seksuaalisesti kiihottavia. Moni lapsi ja nuori kokee mielihyvää koskettelemalla omin käsin peräukon seutua. Jotkut saattavat saada mielihyvää työntämällä peräukkoon sormen tai jonkin sopivan esineen. On syytä varoa, ettei mikään vierasesine pääse luiskahtamaan peräukosta sisään. Jos tällainen vahinko sattuu, kannattaa odottaa, että esine tulee ulosteen mukana pois. Jos esine on iso eikä tule itsestään, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin.



Yhdyntä voi tapahtua myös peräaukkoon. Peräaukon ulkosuun ympärillä on rengasmainen sulkijalihas, jonka kireyttä voi säädellä tahdonalaisesti. Sisempi rengasmainen sulkijalihas on tahdosta riippumaton eikä sitä voi tietoisesti löysätä. Peräukon hidas avaaminen sormilla tai kiilamaisella liukastetulla esineellä saattaa rentouttaa sisemmän rengaslihaksen siten, että siitinkin voi mahtua työntymään anaalikanavaan. Se on kolme senttiä pitkä putki, jonka seinämässä on runsaasti sekä naisella että miehellä seksuaalisia tuntoaistimia. Seksuaalisen mielihyvän tunteen voi saada siten työntämällä siittimen tai sitä vastaavan esineen tähän anaalikanavaan. Siitin aistii myös anaalikanavan puristuksen samaan tapaan kuin emättimen limakalvon kosketuksen. Anaaliseksi onnistuu parhaiten käyttämällä liukuvoiteita, jotka estävät limakalvovaurioilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu