Millaisia vaikutuksia LSD:llä?

acid rocker

En ole koskaan kokeillut edes kannabista vaikka se kyllä kiinnostaisi. Olen myös kiinnostunut siitä millaista olisi ottaa happoa eli LSD:tä? En kuitenkaan tiedä, kun siitä liikkuu näitä hurjia tarinoita sen vaikutuksista. Mitenkähän muuten 60-luvulla just vaikka amerikassa jossa silloiset nuoret ottivat happoa kuin nallekarkkeja, niin jos LSD on niin vaarallista, niin miksei ne sit pimahtanu enemmissä määrin? Onkohan asiaa ikinä tutkittu kuinkaan? Olen koko ikäni, nyt 25v, ollut kiinnostunut 60-luvun musasta, undergroundista, hippijutuista ynnä vastaavista. Ihailen sitä aikaa. Olen lukenut just siitä että jos on hyvällä tripillä voi nähdä hienoja värejä ja makeita juttuja. Sit taas toisaalta se voi olla kuulemma painajaistakin? Kenelle LSD sitten sopii? Onko LSD:tä erilaista tai riippuuko se siitä annoskoosta miten se vaikuttaa? En tiedä tohdinko ikinä kokeilla jos vaikka tilaisuus tarjoutuisikin. Aihe kuitenkin kiinnostaa. Tajunnan laajentaminen. Break on through to the otherside

35

6049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jsv

      En kyllä suosittele että lähdet LSD:tä kokeilemaan. Kannabiksesta voi saada kuvaamasi olotilan jossa näkee värejä ja ainakin itse kuulen musiikissa jotain aivan ihmeellistä.

      En tiedä LSD:stä paljoakaan, mutta ainakin voimakkaamman olotilan sillä saa. Jatkuvasti kuulee taroinoita LSD-tripeistä, joista en itse osaa erottaa totta ja tarua.

      Jos välttämättä kokeilla haluat, kannattaa kysyä joltain tutultasi jonka tunnet riittävän hyvin ja johon luotat. Häneltä kysyt annostuksesta. Kuulemma LSD-tripeille tulisi aina ottaa joku selvä vahtimaan, ettei vahingoita itseään esimerkiksi hyppäämällä jyrkänteeltä alas luullessaan osaavansa lentää.

      • Y.B

        lähinnä jos joku hyppää ikkunasta/jyrkänteeltä hapon vaikutuksen alaisena niin se on kyllä harkittu itsemurha. Sekä kannabiksella että lsd:llä voi tuoda syviä tuskia lähelle tietoisuutta, ja reaktio voi olla paniikkikohtaus, masentunut tila tai psykoosi.

    • mindless_fat

      No en suosittelisi kokeilla happoja. Henk. koht. en uskalla maistaa kun kaveri jäi tripille (ollu jo pari vuotta). Nykyään en tunne häntä, koska persoonallisuus on muuttunut täysin. Paljon riippuu mitä pää kestää. Turvallisempi tapa päästä tripille on sienimetsällä käynti. Sitä kyllä joutuu odottamaan ensi syksyyn.

    • tapani ganja

      LSD saa aikaan muutoksia mm. glukoosin, epäorgaanisen fosfaatin ja vapaiden rasvahappojen metaboliassa. Tuoreimpien tutkimuksien mukaan aivorungossa sijaitsevan raphe-tumakkeen neuronien suuri 5-HT-pitoisuus on erityisen herkkä reagoimaan jo pieneenkin LSD-annokseen. Raphe-tumakkeen serotoniinineuronit toiminevat sellaisten sensoristen hermoimpulssien "suodattajina", jotka liittyvät ajattelemiseen, havaitsemiseen sekä psyykkisiin tuntemuksiin ja kokemuksiin. Eikös olekin mielenkiintoista?

    • jepjep

      Kyllä kannattaa kokeilla. (Jos tältä palstalta kyselet) Eikun tajuntaa laajentamaan vaan, ja eihän se LSD mitään vaarallista ole. Varot vaan, ettet jää tripille koko loppuelämäksi, ja käyttelet sitten "hallitusti", niinkuin nää muutkin narkit, jotka väittää huumeita porkkanaakin terveellisemmäks. Että tervemenoa luusereitten maailmaan.

    • narkkari

      Kun(ja jos) otat ensimmäisen kerran happoa laita puhelin pois päältä, ole turvallisen tuntuisessa, tutussa paikassa ja tuttujen ja turvallisten ihmisten seurassa älkääkä päästäkö ylimääräsiä sisälle...happoon voi pärähtää, ole varovainen!! Jos et löydä asiantuntevaa seuraa, nii jätä koko kokeilu väliin, voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä!!

      • poreeero

        kuulostat iha mun frendilt otolt :D mut siis joo en ite ikinä oo kokeillu lsd:tä mut aikomus ois tossa heinäkuussa. Oon ite sitä mieltä että jos se ajatus kuumottaa ja epäröi että "mitä jos tuleeki se paha trippi" ni ei varmaan kannata kokeilla koska negatiiviset ajatukset ruokkii pelkoa, joka taas tuo lisää negatiivisiä ajatuksia ainakin pajareissa. Ja tässä puhutaankin nyt voimakkaasta psykedeelistä eikä kannabiksesta joka on hyvin mietoa. Totuushan on se ettei lsd:ssä ole yliannostuksen vaaraa. Pitäisi ottaa joku 10 000 kertaine määrä jos haluut kuolla siihen. Eikä fyysisen riippuvuuden vaaraa ole. Deeleihin voi jäädä koukkuun henkisesti jos innostuu niistä ja haluaa vetää niitä lisää. Ja voihan niitä sillontällöin vetääkkin kuhan ei vedä liijan usein. Mutta jos oot kokeilemassa ni rentoudu vaan, äläkä yritä taistella sitä vaikutusta vastaan koska et sä siihen kuole.

      • eihajuakaan
        poreeero kirjoitti:

        LSD:n toksisuutta on testailtu ja eläimet, jotka on saatu kuolemaan hapoilla on näyttänyt kaavaa, että mitä pienempi otus, sen suuremman annostuksen se kestää painoon suhteutettuna. Hiiri kestää siis elopainoon suhteutettuna monta kertaa enemmän LSD:tä, kuin elefantti.

        Kuolema ei kuitenkaan johdu myrkytyksestä vaan todennäköisesti stressin aiheuttamasta sydänpysähdyksestä.

        Tusko elefanttiin ruiskutettiin vuonna 1962 semmoset 297mg LSD:tä. Siis mg, ei µg. Eli siis 297 000 µg. Tästä riittäisi noin 6000 ihmiselle annos. Veti sen verran happoja ku 6000 ihmistä ja heti meni huonolle tripille. On se kumma.

        Ja tosiaankin, paras neuvo LSD:n ottamiseen on, että älä mieti sitä. Jos sitä miettii ja pähkäilee liikaa, niin se voi tosiaan johtaa huonoon trippiin. Ku antaa mennä vaan, niin menee paremmin. LSD:n vaikutuksen alaisena kuitenkin muistaa aina kaiken, eli ei tule alkoholin aiheuttaman muistikatkoksen kaltaista tilaa, eikä sitä tule näin ollen myöskään hypittyä parvekkeilta luullen osaavansta lentää. Semmoset on todellakin harkittuja itsemurhia, eikä mitään vahinkoja. Tai no, erään legendan mukaan eräs kitaristi pelleili sienissä tällä urbaanilla legendalla ja meni keikkumaan reunalle vitsaillen hyppäävänsä ku se luulee osaavansa lentää. Sit se liukastu.

    • Jim Morrison

      tiätääks kukaan saisko sitä mistään tampereen suunnalta ja paljonko se maksaa noin keskimäärin?

    • 35

      Luuletko että joku trokaaja kertoo oso. tai jonku frendinsä nimen? ootko iha aivoton, haistan tänne asti hikesi saastainen sika..

      • Jim Morrison

        asukko sattumoisisn pispalan tai tahmelan alueella?

    • cokie

      Itse en suosittele. Pahoi kokemuksia jääny ittelle. Mutta joillekki voi toimia. Osalla kavereista se on suuri rakkaus kun oma suuri rakkaus on eemeli

    • Machine-Sinde82

      Haluaisitko todellisia vaikutuksia vai niitä tilaamiasi? Ilman atomia olevan ihmisen puolustuskyvyttömyyttäkö näin käyttää hyväksesi? Atomiin luetaan esimerkiksi LSD:n sivuvaikutus suisaidaalisuus. Millaista sanasotaa se sinussa herättää? Näin voidaan psykologilta esimerkiksi arvioida Äota, tehdä Rosarchin-testejä tai tutustua. Aina kaiken ei tarvitse olla talvi, talvi, talvi, sota, sota, sota. Ja että Suomi saisi sotia suurvalta Neuvostoliittoa ja Stalinia vastaan. Kovin on suppeat kiinnostuksen kohteet, mutta sota on pelottava asia ja vaarallinen ja LSD:tä voi käyttää turvallisuussyistä. LSD on erilainen muuntaja omaan itseesi.

      Onko sinulla henkilökohtaisesti jonkinlainen tuttavatarve vai oletko muuttunut tai muuttumassa Muumeista tutun hahmon tavoin näkymättömäksi? Psykologia LSD:stä paljastui taas tekstistäsi terrorismiksi. Ajattelit sen liittyvän sukupolveen, mihin sitä ei tule ehkä liittää perheen ja perheellisyyden takia. Eikö pelkällä demokratialla voisi olla hyviä lähtökohtia maailmassa? Mihin tarvitset LSD:tä.

      Mä ajattelin juuri psykologiaa hyvin julmana ammattialana. Suljettu osastoloppu. Mä pakotan sut tähän: ---> Tänäänkin sä olet heitteillejättämässä mua täällä. Mikään kätilö ei voi mua näin auttaa. Onko Euroopan Unioni aiheuttanut LSD:n käyttöön muutoksia? Jos sekoat, niin lääkehoito on vain hymiö vesikauhusta. Mun mielestä tämä juttu on melko nuorelle, ihan varhaisnuorelle, joka kärsii sukupuolieristyksestä tai jostakin muusta turvallisuushäiriöstä ja kaipaa siirtoa toiseen maailmaan tai toiseen ympäristöön. LSD on normaaliosa arkipäiväistä vaisto-, vietti-, ja normijärjestelmää parhaimmasta päästä. Esimerkkinä siinä puhutaan Napoleonista ja sodankäynnistä empatiakykyyn. Mä heitän välikysymyksen, että vaatiiko se satanismia tai jotain muuta?

      • Sinde vm-82

        Y.B:lle tarkoitatko jo todellakin, että olet itselähdössä jo ostelemaan LSD:tä. Kuinka yksinkertaisesti sulle pitää sitä tarjota? Etsit jopa mielestäni useita tapoja käyttää LSD:tä. Kyllä, LSD on suunnattu ihan normaalille tavalliselle ihmiselle. Kutsut tietoisuustiloja mielelläsi paniikkikohtaus, masentunut tila ja psykoosi, jotka ovat itselläsi. Muistathan LSD:n käyttäjän yksityisyyden oman psykoosisi tilalle. Haluat varmasti taas LSD:tä osallistumalla sinua koskevaan seksirikosoikeukden käyntiin? Mun mielestä et osaa näin Deja VU tai Matrix-porrastuksia esimerkiksi sairaalaan laboratorio tarvitsee näitä.

        LSD:n kanssa eletään päivittäistä elämää, mutta siihen tarvitsee aina kanssaihmisen. Haluat tällaistakin kysellä nyt, yksityisyydensuojaani loukaten. Kai vain normaalin tavallisen ihmisen. Tavallinen ihminen on jäänyt näin harhassa lapseksi lasten tielle. Vetoat saavasi ujoudella ja täystyöllisyydellä paikan maailmalle. Vetoat saavasi ujoudella ja täystyöllisyydellä höytyjä äänekkäästä joukkoharhastasi, perheestä ja perheellisyydestä. Ne ovat palanen omaa maailmaasi, eivät yhteiskuntaa tai kenenkään muun rasisti-ryhmää 'täynnä itseään', palanen yhteiskuntaa sisältää atomin, maailman ja maapallon. Olet punainen, ihmisryhmässä pienestä yhteiskunnasta, jossa ihmiset punertavat ja kerjäilevät.

        Osoitat ja huudat, että hän kykeni tappamaan unelman:
        Horo, mielenpide, mielenosoitus, Florismi... Näihin kysymyksiin vastaa arki ja LSD. Näin sinulla on vain pelkkä pelokas syndrooma yksityisyydestä.

      • Minervä; the Puu
        Sinde vm-82 kirjoitti:

        Yksinkertaisesti kovaan stressiin. Miksi siihen käytetään huumeita tämän Sinden kuvaileman tahattoman tahon mukaisesti?

      • Machine-Sinde vm-82
        Minervä; the Puu kirjoitti:

        Yksinkertaisesti kovaan stressiin. Miksi siihen käytetään huumeita tämän Sinden kuvaileman tahattoman tahon mukaisesti?

        Kun äiti vaatii LSD:tä...

        Sulta on jäänyt helpottamatta sellainen ja sellainen stressi-tila. Sulta on jäänyt makaamatta oman isäsi kanssa. Haitko Euroopan Uniolta helpotusta stressitilaasi, joka käsitteli äidin nussimista?

        Oletko pelkkä tappajalle annettava näyte? Mun mielestä se kuvasti pelkoa ja oli psykologiana eli mielikuvana turhauttava. Tunne oli vaarallinen ja siinä ei tarvinnut olla yksin. Hyvin nopeasti mulle kirjoitettiin aakkosista päähän hahmo-nimetön. Jotkut kuvittelevat LSD:n liittyvän uskontoon, se jotenkin vaihtaisi kieltä (kts.helluntailaisuus ja kielilläpuhuminen) ja valoa.

        "Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä."
        2. Kor. 5:15
        Mun mielestä tällä kohdalla luodaan neurotoimintoja vieras-satelliitilla. Ei olla kuule ollenkaan vaarallisia ja panetella. Kohta kertoo siis myös työllisyydestä, joihin tappamisen ei tule pyrkiä tai olla johtokohtana elämässä. Monet naiset joilla on ympäristössä tällaisia koneita, turhautuneita osia joukkosuggestiosta ja heitteillejätöstä, kärsivät frustraatiosta, johon LSD voi auttaa. Uskonto voi auttaa? No tuskin, ei hyvältä kuulosta:
        "Siitä ei saa jutella, se kertoo lahkosta."
        Sanoo joku pieni ääni pääni oskilloskoopissa. Pieni pelokas ääni.

        "Tänäkin kesänä olen kadulla, koska äitini oli ohjautunut vahingossa siten joukkosuggestiosta eli lestadiolaisesta ääniraudasta. " Lestadiolaisuudessa on kysymykset ajatus, ajatukset tai ajatelma.

      • lsd-kivikausi-82
        Machine-Sinde vm-82 kirjoitti:

        Mun ajatus oli, kun kävimme psykologilla, että "perheeseen kuuluminen on vahva tunne" . Tunsin vahvasti kuuluvani perheeseen. Tämä kertoo musta, hei tämä päihdehoito tällä hetkellä.

        Psykologilla, koska tarvitsin hyväksyntää ihan normaaliin ajatukseen iästä, näöstä, koosta ja sisimmästä. Hyväksyntää ihmisrymältä, joukolta ihmisiä, jotka vetosivat flrorismiin, jotka olivat ihan täysin mielikuvituksen tuotetta. Siksi he olivat niin täynnä itseään, täysin turhaan mulle ja muille. He halusivat kai vain pysyä ja olla hyväksymättömiä. Heillä on unelma maailmasta, usein puolue ja häly-ryhmä. He ovat enkeleitä enkeli ajatuksineen ja pyytävät apua, että enkeli läheittäisi apua heille ja uuden sanan. Usein he jäävät stressinsä takia ilman sitäkin. Enkeli-ajatukset olivat kiellettyjä kulkusten takia. Vaikka helinä-atomi onkin aika hieno, se on liian traumaattinen psykologian ollessa sadistinen ala. Mun mielestä sadistisuuteen ajaa yhteiskunnassa lause:
        - Se voi vaikuttaa mun äänioikeuteen.

        Mä olin niin pieni ja yksin. Olisi ollut kiva, jos mulla olisi ollut joku uusi kaveri mukana. Se oli vähän vaikea järjestää, koska kaikki tässä äänekkäässä ihmisjoukossa vaativat samanlaisuutta ja mä en jaksanut tai päässyt neuro-vankeudestani sellaiseenkaan, koska mulla oli takanani eristys, vesikielellä ja kostomielellä, vain sellaista ajantappoa ja kansanomaisuutta. Mä olin niin ruma...
        "Ei sellaista voinut pitää, ei sellaisesta voinut pitää." Ohikulkijat olivat pettyneitä, mutta heidänkin piti vain selvitä pettymykseen.

      • Sinder: DHT_82
        lsd-kivikausi-82 kirjoitti:

        Ekstaasi on vähän sellainen toisenlainen aine:

        "Hei, älä mee niin lujaa." Meetkö sä vähän liian lujaa nyt taas? Miten voisit rauhoittua ja hyväksyä, että tarvitset apua sekä stressiisi, että uupumukseesi, kun mitään apua ei ole olemassa.

        Onko sillä psykologilla taas mitään muuta asiaa, kuin että sä oot sika ja edessä? Mun mielestä hän jotenkin aina erehtyy ja toteaa vain, että "siitä ei saa jutella, se kertoo lahkosta." Sellainen pelokas pieni tiuku. Mä kutsun huumevaihetta mielessäni nyt kartonkinukkekodiksi, se on väärin, mutta ei varmaan aiheuta välitöntä pakkohoidollista tarvetta. Se on lapsuuteen ja kouluikään liittyvä vaihe, jossa empatiataso mun mielestä kehittyy ihmissuhteisiin. Siksi eristys on aika raskas asia päivittäisenä elämänä. Kartonkinnukkekoti vaihe on ja oli kehityksessä myös mielenkiintoinen. Empatia lohduttaa ja on ihan ohimenevä tunne. Olen nähnyt tästä vain tähän mennessä kirjan: Eläinten tunne-elämä.

        -Niin mä en saa hyväksikäyttää ketään huumeillakaan kovinkaan paljoa. Sen sijaan pitää pystyä olemaan mahdollisimman paljon itsekseen. Kiiresti fiktiona pitää ajatella. Mulla on sellainen ohje alitajunnassa ja piilotajunnassa, että mun pitää mahdollisimman nopeasti ajatella perhe-kriisejä fiktiona ja mahdollisimman paljon olla irti totuudesta ja fokusaatiosta, joka irroittaisi mua perheestä. Mä selitän tätä niin paljon kuin pystyn. Se on vähän kuin huumekypärä: Mitä pidän tästä ohjeesta, johon en pysty itse vaikuttamaan? Reginakin on eräänlainen huumekypärä ja tuntuu vähän nöyryyttävältä ja vaaralliselta, mutta on ihan hienoa kapitalismia ja ymmärrettävää. Ekstaasi toimii vähän samalla tavalla. Levittääkö ekstaasi syöpää, mun oma rupeaa varmaan kohta paranemaan? Huumeet ovat vain pelkkiä mielipiteitä, mutta mun oma keho ja ruumis eivät sitä ole, vaikka ne yhdistyisivätkin huumeisiin.

        Mä en itse ole voinut olla ihan kaikkia saapuneita perhe-ajatuksia todellisuutena tai muutenkaan mielikuvituksen osalta mahdollisina. Ne ovat jotakin maan ja taivaan väliltä; ihan hullu ajatus ja tunnistettavissa oleva rykelmä joukkoliikennevälineestä. Mä yritin paeta.... Kuinka? Se/Hän tekee tätä mulle "ihan kivasti". Päivän sanoma oli: Luovu Se-sanasta. Joskus on niin vaikea irrottautua, mutta sitten huomaat sen loppupeleissä turhaksi.

        "Huumemaailmassa on suuri talous!" Huumeet pelottavat vai pelottaako vielä kartonkinukkekodin omainen maailma? Me ollaan juteltu siitäkin, että miksi on halu tappaa sellaisen kotivirheen takia , kun on sellainen vaarallinen huumevaihe. Olin järjissäni, mutta koin sosiaalista painetta, niihin aikoihin. Se on mulle sama asia, kuin stressi.

        Tämä on eräs Apulannan kappale. Miksi soitat mua mua radiosta? Huumeet eivät ole Jumalkokemus tai Jumalkäsitys. Et saa väittää niin ihmissyönnin takia.

      • eihajuakaan
        Sinder: DHT_82 kirjoitti:

        Olipa sekavaa huttua. Eipä mulla muuta ku:

        "Huumeet eivät ole Jumalkokemus tai Jumalkäsitys." = Et ole koskaan kokeillut kunnon trippiä LSD:llä, sienillä etkä varsinkaan DMT:llä.

    • töökss

      Kirjallisuudessa löytyy paljon kertomusta aiheesta,ei tosin juuri suomeksi mutta tarkista John C.Lilly,Stanislav Grof,Antero Alli,Peter Stafford ja Robert Anton Wilson.

    • töökss

      ...tai Alan Watts,Alexander Shulgin ja G.Gordon Wasson.Sellaisesta mestasta kuin The Psychedelic Library saa tietoa kaikesta aiheeseen liittyvästä.

    • Lucifer Saatana

      LSD voi huumevalistuksen mukaan aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia jo kertakokeilulla, jossa maaperä on otollinen, paitsi jos on Irti Huumeista ry:n perustajan poika. Silloin se on erittäin runsaastakin käytöstä huolimatta täysin haitatonta.

      • Niinniinn

        Onpa LSD:tä käytetty joskus myös psyykenlääkkeenä. Mutta yksi tutuntuttuni kokeili sitä ja joutui vuodeksi mielisairaalaan.

    • Annunnaki79

      Itselleni equadorilaiset avasivat aivan kuin vahingossa uusia ajatusmaailmoja.. Aluksi olin vihainen kaverilleni, kun hän sai minut kokeilemaan sieniä, ilman että tiesin mitä suuhuni laitoin.. En oikeastaan aluksi ymmärtänytkään kuinka aivoni rupesivat huomaamattani ajattelemaan tavalla jota on vaikea kuvailla. Tottakai hallitseva taho ei halua ihmisen missään määrin heräävän ajattelemaan mitenkään poikkeavalla tavalla tätä maailmaa..

      Voisin heräämistäni kuvailla jokseenkin vaikka näin : " otin maailmasta kiinni, ravistelin sitä ja sitten käänsin sen täysin ylösalaisin". Siis, jokaisen ihmisen tulisi kokeilla/kokea matka sienillä. Ei oikeasti vahingoita ketään millään muulla tavalla kuin että rupeaa kuula toimimaan. Ihmiseen pitkään syötetty ohjelmointi alkaa pikku hiljaa purkautumaan ja ihminen huomaa sen kuinka me oikeasti vaan pureksitaan tässä yhteiskunnassa toisten ihmisten valmiiksi paskantamia asioita, ilman kykyä tarkastella näitä valmiiksi paskannettuja asioita kriittisesti. Ajatusmaailmani on jopa muuttunut siinä määrin että nykyisin on vaikea olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa joiden kanssa vielä muutama vuosi sitten oli sokeasti samaa mieltä kaikesta.

      Vaikea sitä on toiselle mennä kertomaan millä tavoin asiat ja maailman näkee, koska hulluksi on mahdollisuus siinä ohessa leimaantua vaikka tunnen olevani järjissäni enemmän kuin koskaan. Ajatus siitä että kuka tässä maailmassa on oikeasti oikeassa ja kenellä on oikeus nostaa itsensä ja oman ajatusmaailmansa toisen yläpuolelle. Koska totuus kaikesta on se että ihminen on tämän maailman rakentanut itselleen viihteeksi ja ihminen on ottanut rakentamansa tarinan liian vakavasti. On surullista nähdä kuinka ihminen tuhoaa itsensä stressillä ja kiireellä. Ihminen juoksee ympyrää ja yrittää jatkuvasti tavoitella asioita joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Ihminen ei tiedä mikä hän on, miksi hän täällä elää ja miten on tänne joutunut. Ihminen syntyy maailmaan ja alkaa vain suoraan kohta syntymänsä jälkeen koordinoimaan tätä maailmaa niinkuin ympärillä olevat sinulle koordinointia opettavat, ilman että sinulla on oikeastaan edes mahdollisuutta kyseenalaistaa oppimiasi totuuksia maailmasta.

      " kun ajatus pysähtyy kokonaan, kun olet liikkumaton kuin kivi, kun lopetat tavoittelemasta yhtään mitään, olet polulla joka johtaa sinut portille". Maailma on tuulen suhinaa, lintujen ja muiden elävien olentojen tuottamia ääniä, sadetta... Se on totuus tästä maailmasta. Totuus ei ole puolue, johtajat, palkkakuitti, bonukset, taulutelevisiot, multimediakännykät, työttömyys, työllisyys, talouskasvu, vähäpäästöinen, sähkönkulutus jne.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.. Kaikki tuo on pelkkää paskaa ja ihmisen itselleen kehittämää ajatusta, ajatusta jolla voi tuhota itsensä, johon voit käyttää loputtomasti aikaa. Valitettavasti maailma ympärilläsi painottaa näiden asioiden tärkeyttä ja miten tietenkään voisit olla erimieltä jos mikään sinussa ei ole herännyt ajattelemaan asioita toisin.. LSD:stä en tiedä mutta sienet ja varsinkin equadorilaiset ovat ihan turvallisia. Tosin huono trippi ei välttämättä ole vältettävissä. Riippuu siitä miten paljon olet kerännyt elämäsi varrella kaikenlaista paskaa itseesi. Huono tai hyvä trippi niin kumpaankaan et kuole. On mahdollista että mielesi aukeaa uusille ja hyville asioille. Kun kokeile niitä, huomaat että katselet maailmaa aivan eri perspektiivistä kuin aikaisemmin. Ei muuta kuin onnea vain matkaan.. ;)

      • Mua kiinnostais tiet

        ää mitä ihminen EI VOI ymmärtää ilman psykedeelistä kokemusta esimerkiksi sienillä? Olen lukenut paljon matkakokemuksia eri aineilla ja jotenkin jäänyt vaivaamaan se mitä ei ehkä pystytä kertomaan tai kuvailemaan kokemuksesta, tai mitä ei pystytä selittämään toiselle ilman kokemusta. Voiko toiselle edes kertoa mitä jää paitsi jollei kokeile?

    • tyyni hella

      Internet Archive on paras paikka - ja laillinen -löytää tietoa lähes mistä tahansa.Musaa,leffoja,dokkareita,kirjoja...LSD,marijuana,Kerouac,Timothy Leary,Albert Hofmann,Charles Baudelaire,Grateful Dead,NRPS,(...well,almost anything.)

    • lsd

      mä oon kokeillut kerran lsd ja saa jäädä viimeiseks kerraks. se mitä koki, oli aivan hullua.. mä luulin että mun eteisessä on hirvee ylämäki, aloin menemään ''ylämäkeä'' pitkin jotta pääsin vessaan, puolessa välissä mäkeä pysähdyin nojautumaan seinään ja totesin huhhuh. ku pääsin vessaan nii lattialla oli kämmenen kokoinen vesilammikko, hapoissa huusin kavereille että hei tääl on vesivahinko!!! selväpäinen kaveri tuli tarkistaa ja sanoi nauraen et se on vaa harmiton pieni vesilammikko. ku mentiin käymää ulkona (mikä oli iha vitun huono idea), oli lunta maassa ja pimeetä, luulin et kävelin kuussa myös yhessä vaiheessa kaverin ruskeet hiukset muuttui liiloiksi ja sen jälkeen harmaiksi. jäin myös tuijottamaa mun kättä ja näin sen luurankona, myös kun tuijottelin ikean jalkalamppua joka tehty paperista tai jostai nii näin et siinä ois ollu aurinkolasku ja järvi siin lampun varjostamisessa. se vie paljon voimia, mä hoin etten jaksa enää sekoilla enkä jaksa tätä tilaa. kaveri huikkas että vasta tunti menny hapoissa, viel ois 11h jäljellä.. ja ku se 11h menny, alkaa väsyttää ja ku laittoi silmii kiinni ni näky vaa lisää kaikkee.

      jos otat, ni kokeile vaikka kannabista aluks ja sit piriä ja sit sitä lsd. mut silti en suosittele kokeilla, jopa puolikkaasta hapost voi jäädä pahalle tripille ja sit ei oo paluuta täysin normaalii elämään. se vaikuttaa erilailla ihmisillä.. se nii riippuu millainen mieli sulla on, miten vastaanotat sitä, millainen seura, ympäristö..

      • urpå123

        siis kuka helvetti ikinä lähtee suosittelee piriä :DDDD plus nää hapot on kyl vitu jees, nyt sohval chillii ja kattoo visui <3 peace and love

      • Olet.Idiootti

        No hermanni oletko kuullut set settingeistä mitään veikkaampa että et...

    • LSDforeverborn1991

      Itse vedän LSD:tä aina ennekuin lähden ajamaan. Sen jälkeen ajaminen sujuu paremmin, siis erittän hyvin

    • Anonyymi

      lsd on ihan helvetin potentti huume, jota en suosittele ottaan jos et oikeesti koe olevas valmis siihen, otin toissapäivänä yhen satsin ja se oli mun elämän samaan aikaan pelottavin ja paras kokemus, suosittelen sieniä mielummin jos on psykedeelistä kiinnostusta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe