Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Paniikki

Olen tapaillut nyt n. puoli vuotta aivan ihanaa miestä. Minulla on hyvä olla hänen seurassaan, hän saa minut nauramaan ja vie minut välillä mitä mielukuvituksellisimmille treffeille. Nyt puolen vuoden jälkeen päädyimme ensimmäistä kertaa vihdoin sänkyyn (tiedän tiedän, olen vanhanaikainen tässä suhteessa, en voi mennä miehen kanssa sänkyyn ennen kuin oloni on mukava hänen seurassaan, luotan häneen ja tunnen häntä sen verran ja voin rentoutua).

Yllätys oli karmaiseva - miehen "kalun" (voiko sitä edes kutsua siksi?) pituus oli hätäiseen seisokissa ehkä 7cm?? Kalu oli suurinpiirtein yhtä leveä kuin pitkä!

Mittasin myöhemmin kämmeneni leveyden, se on n. 9cm. Kun otin miestä kalusta kiinni, kalu jäi kämmeneni sisään - en siis pystynyt hyväilemään häntä edes edestakaisin tai mitenkään muuten kuin pitämällä kiinni (en kyllä edes yrittänyt kun pyrin peittämään yllätykseni). Emme päässeet sitten edes sänkyyn asti, koska minulla ei ollut mukanani kuin Sultan-kumeja (jotka olisvat olleet TODELLA TODELLA väljiä hänelle) ja epäilen että edes magic-kumi joka on tietääkseni pienimpiä ja kapeimpia, sopii hänelle. Hänellä ei ollut mitään kumeja mukana ja koska en ole tällä hetkellä pillereillä, yritys jäi siihen.

Nyt olen kauhuissani ja hämmentynyt, välitän todella tästä miehestä, mutta olen aikaisemmin kerran harrastanut seksiä miehen kanssa jolla oli ehkä 13cm kalu (arvio, eli kalu meni ehkä hitusen kämmeneni yli..) ja se ei tuntunut miltään, jouduin jopa kysymään että joko hän todella oli sisälläni :S Seksistä ei tullut mitään, ja suhde loppui nopeaan.

En voi uskoa että olen taas tässä tilanteessa! Edellinen suhde oli sentään vain nuoruusajan (olimme molemmat alle parikymppisiä) lyhyt suhde, tähän suhteeseen olin panostanut enemmän. Nyt en tiedä mitä tehdä - tuntuu typerältä pistää poikki suhde jossa kaikki muu pelaa - toisaalta jos seksi ei pelaa, niin silloin myös suhteen muut osat alkavat hyvin nopeasti tökkiä. Mitä ihmettä minä nyt teen??
163039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hei, löytyi kohtalosisar! Se sun vanha 13-senttisen omistaja on nyt mulla, mutta sen kalu on vanhuuttaan kutistunu sentin! Oliko sillä myös olematon terska, sellanen kapeneva malli?

Koolla ei ole väliä tiettyyn rajaan asti!!! Jos oliski esim. tollanen 12 senttinen, mutta edes jotenkuten paksu, mutta ei, ku ohut kuin mikä.

7-senttinen, otan todella osaa. Kauhee tilanne. Mä varmaan jättäsin touhun siihen, vaikka mies olis muuten kuinka kiva, sillä eihän tosta tuu mitän. Sen täytyis löytää joku kääpiökasvuinen thai-nainen, niin ehkä se silloin sujuis molempia tyydyttävästi.

Äänestä
  • Itse olen kokeillut erilaisia kaluja n.15cm ihan reilusti yli 20cm kaluun ja olen ollut tyytyväinen (tosin kovin isoista kaluista en ole ikinä tykännyt, ne kun eivät oikein mahdu liikkumaan ja usein nuoret miehet luottavat siihen että riittää kun on iso kalu, muuta ei tarvii osata..) Peruskokoinen kalu on riittänyt vallan hyvin.

    Kalun koolla ei tosiaan ole mitään väliä, jopa suht paksu n.14-15cm riittäisi....Mutta kun olisi edes sen siedettävän määrän! Tämä on ihan kauheaa, miten kellään voi olla noin pieni kalu? :(

    {Entinen se 13cm mies olis nyt varmaan jotain 26-27v, eli jos olet "perinyt" miehen niin onnea ;) :D } Mutta jos pysytään asiassa..

    "Kauhee tilanne. Mä varmaan jättäsin touhun siihen, vaikka mies olis muuten kuinka kiva, sillä eihän tosta tuu mitän."

    No nimenomaan.. Rakastan seksiä, ja ajatuskin siitä että jo eka kerralla eka ajatus oli "ei helvetti ei voi olla totta"... :( Eihän parisuhde voi toimia jos miehen kalu ei tyydytä millään tasolla.

    Kai tämä suhde nyt sitten kaatuu tähän, ihan kauheaa.. Miten tämän sitten saa sanottua, mistään ei ole valittamista, olisi edes joku pieni syy mihin voisi vedota suhteen lopettamisen yhteydessä.. Mutta kun ei ole. Todella noloa kun olen jo tutustunut miehen perheeseenkin ja kaikkea, tulen toimeen sisarusten kanssa jne. Eihän kenellekään voi sanoa et sori, sun kyrpä on niin onneton et ei kiinnosta tapailla. Mitenkähän tästä nyt selvitään.. :S

    Kävi tässä mielessä että ehkä juuri tällaisten tapausten takia olisi hyvä pompata sinne sänkyyn suhteen alussa (vaikka suhde ei saiskaan sitä täydellistä aloitustaan ystävyydestä) niin näistä miehistä pääsisi sitten helposti vähin äänin eroon. :S

    Äänestä

  • Voi itku! :'( kirjoitti:

    Itse olen kokeillut erilaisia kaluja n.15cm ihan reilusti yli 20cm kaluun ja olen ollut tyytyväinen (tosin kovin isoista kaluista en ole ikinä tykännyt, ne kun eivät oikein mahdu liikkumaan ja usein nuoret miehet luottavat siihen että riittää kun on iso kalu, muuta ei tarvii osata..) Peruskokoinen kalu on riittänyt vallan hyvin.

    Juu, noinkin tärkee asia kuin seksin fyysiset toimintaedellytykset on suhteen yksi peruspilareista. Ilman toimivaa seksiä ei kyllä ole suhdettakaan, ainakaan, jos jo lähtökuopassa on selvää, että seksi tulee olemaan epätyydyttävää.

    Ikävä kyllä tämä fyysinen puoli on yksi niistä ehdottoman tärkeistä jutuista. Miksi oikeestaan naisen pitäisi potea huonoa omaatuntoa siitä, että asialla on merkitystä? Sehän on faktaa, että seksin onnistumisella on merkitystä koko suhteen onnistumiselle. Eikö olisi oikeastaan epäreilua lähteä suhteeseen nyt totuuden tultua ilmi, kun kerran tiedät itsestäsi, että huonot on onnistumisen mahikset.

    Ei tietenkään ole miehen syy, että hänellä on pieni. Sääliksi käy, kun muuten hyvä mies jää ilman naista sen takia. Elämän lottopelissä hänellä on käynyt huono tuuri. Voithan lopettaa suhteen sanomalla suoraan, että epäilet ettei teidän seksielämällä ole onnistumisen mahdollisuuksia. Ei sitä sitten tarvi erikseen sanoa, että sen sun pienen takii...

    Olen sitä mieltä, että puolta vuotta ei tosiaankaan kannata odottaa ennen kuin kokeilee seksin sujuvuutta. Mutta lopettele suhde kohteliaasti ja sitten taas uusin voimin eteenpäin! Onneksi voin minäkin kertoo, että keskimitat on kyllä ihan jotain muuta ku 7 tai 12cm, joten toivoa on.

    "reilusti yli 20cm" voi jumalauta.. tollasia mulkkuja et löydä suomalaisilta miehiltä, edes 20cm munia et suomalaislta tuu löytämään ihan helposti. Kyllä se keskimiotta pyörii siellä 13-15cm kohdilla ja sellanen muna kyllä tuntuu! Joten ei provos onnistunu pelle.

    Äänestä

  • hanipööööööh kirjoitti:

    mikropili hiljaa kun naiset puhuu kyrvistä

    Äänestä

  • vähän vanhempi nainen kirjoitti:

    Huomaa että tämä asia on monelle miehelle todella arka, nuo loput vastaukset väittävät ongelmaa joko provoksi tms. Ja kyllä olen sekä suomalaiselta että ulkomaalaiselta saanut sitä yli 20cm, ei se nyt niin harvinaisuus ole. (Enemmän noita isohkoja kaluja on kävellyt vastaan kuin näitä tosi pieniä, minun tielläni tämä kauhistus on toinen.) Mutta pidän enemmän näistä ns. peruskokoisista. Jostain muistan lukeneeni että n.15cm on joku suomimiehen keskimitta? En sitten mene sanomaan pitääkö paikkansa. Itse olen ainakin ollut ihan tyytyväinen tähän pituuteen, ja noin tuon pituinen on suurimmalla osalla edellisistä kumppaneistani ollutkin.

    Mutta siitä oikeasta ongelmasta.. Kyllä tämä ihan oikea ongelma on, eikä mikään provo. :( Pääsyy miksi emme ole päässeet ennen puolta vuotta sänkyyn on se että minä asun opiskelijasolussa ja mies kommuunissa. Tosi vaikea siis häätää kämppiksiä mihinkään :D Ja ohuiden seinien takia en kokenut mukavaksi tehdä mitään jos kämppiksiä paikalla...

    Kiitos asiallisille vastaajille. :) Kai elämä tästä jonkin ajan kuluttua taas hymyilee... :'(

    Äänestä

  • Voi itku :'( kirjoitti:

    Haluaisin näin miehenä kovasti väittää, ettei koolla väliä. Ja eipä sillä kai niin paljon väliä ole, kuin tällä palstalla annetaan ymmärtää. Mutta väliä tai ei, niin joku raja silläkin. Ymmärrettävää, että jos mieheltä löytyy noin pieni, niin ongelmia melkein väistämättä tulee.

    Kannattaisi jokaisen normaalimittaisen omistajan lopettaa se valittaminen, ja kiitellä että on kuitenkin edes se 12 senttinen, tai millainen sieltä housuista sitten löytyykin. :)

    Ikävää muuten, että monelle ensimmäinen reaktio tähän on sääli. Vähän niin kuin ei mies olisi mies ollenkaan, kun ei kunnollisen kokoista penistä ole.. :)
    Huonoa tuuriahan tuo on, ja asian kanssa on vain opittava elämään. Enpä itse ainakaan haluaisi, että minua tuon takia säälittäisiin..

    Rakkaus antaa paljon anteeksi, ja varmaan joku joskus pystyy asian (miehen) kanssa elämään, jos se et sinä ole.

    Äänestä

  • AnnuT kirjoitti:

    mikropili hiljaa kun naiset puhuu kyrvistä

    sinäki siellä joku karvaperse friimani vissiin

    Äänestä

  • hanipööööööh kirjoitti:

    "reilusti yli 20cm" voi jumalauta.. tollasia mulkkuja et löydä suomalaisilta miehiltä, edes 20cm munia et suomalaislta tuu löytämään ihan helposti. Kyllä se keskimiotta pyörii siellä 13-15cm kohdilla ja sellanen muna kyllä tuntuu! Joten ei provos onnistunu pelle.

    > Kyllä se keskimiotta pyörii siellä 13-15cm kohdilla ja

    Et tainnut tajuta, miten keskimitta lasketaan. Tyhmyys näkyy viestistäsi. Tässä sinulle matikkaa:

    Jos jollakin on 10 cm ja jollakin on 20 cm, niin näiden kahden keskimitta on 15 cm.

    Jos jollakin kolmannella on sitten 12 cm, niin näiden kolmen keskimitta on 14 cm. Sitten jos jollain neljännellä on 15 cm, niin keskimitta on 14,25 cm. Ja jos viidennellä on 11 cm, joten silloin näiden viiden keskimitta on 13,6 cm. Jne.

    SIIS se, että keskimitta on jotain, ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikilla on sellainen keskimittainen. Jos sinulla itselläsi on sellainen keskimittainen, niin se ei tarkoita sitä että muillakin olisi.

    Äänestä

Tää on samaa säälittävää paskaa kuin ne 20cm kyrvät saatana netissä!! haistakaa paska luuserit ja keskittykää saamaan pillua niin tiedätte mille nysänne tuntuu naidessa saatana!!

Äänestä

kyllä on jollain värikäs mielikuvitus ja pienimunaongelma.=)

Äänestä
  • taitavat olla tuollaiset nysäkullit. Yhden olen nähnyt, se oli urheilijalla (himojuoksija).
    Itsellä levossa 14, juhlakunnossa 17 cm, vaan eipä naisia tunnu kiinnostavan. Joten lienevät nysäänkin tyytyväisiä vai mikä lienee.
    Joten on niitä muitakin vapaana kuin nysiä!

    Äänestä

  • keskikokoinen? kirjoitti:

    taitavat olla tuollaiset nysäkullit. Yhden olen nähnyt, se oli urheilijalla (himojuoksija).
    Itsellä levossa 14, juhlakunnossa 17 cm, vaan eipä naisia tunnu kiinnostavan. Joten lienevät nysäänkin tyytyväisiä vai mikä lienee.
    Joten on niitä muitakin vapaana kuin nysiä!

    Ei se munan koko ole ainoa asia, joka suhteessa kuuluu toimia. Pitää olla yhteisiäkin asioita, eri asiat on toisille tärkeitä. Jos muuten on esim. täys toope, mahdottoman ruma, öykkäri tms, niin edes iso muna ei auta saamaan naista...

    Äänestä

  • itkeä vai nauraa - leikkaa tuosta puolet tai vähän päälle puolet pois ja saat sen kalun pituuden mikä minun miesystävälläni on. (Tai kohta ex-miesystävällä..) Tuolla kalulla pärjää hyvinkin pitkälle. Kannattaisi olla onnellinen että on edes tuollainen, jos tuollainen olisi miehelläni niin en harkitsisikaan hänen jättämistään :(

    Äänestä

  • Voi itku :'( kirjoitti:

    itkeä vai nauraa - leikkaa tuosta puolet tai vähän päälle puolet pois ja saat sen kalun pituuden mikä minun miesystävälläni on. (Tai kohta ex-miesystävällä..) Tuolla kalulla pärjää hyvinkin pitkälle. Kannattaisi olla onnellinen että on edes tuollainen, jos tuollainen olisi miehelläni niin en harkitsisikaan hänen jättämistään :(

    Pahoitteluni alkuperäiselle. Vaikka suhteen ei pitäisikään olla kalun tai muun ruumiinosan koosta kiinni, niin tuo on jo hieman surullista... ja kai jo ymmärrettävääkin, jos haluat jättää miehen tuon takia. Olisko kuitenkin kannattanut varalta vielä kokeilla sitä seksiä? Voisiko mies tyydyttää sinut käsillä tai suulla tai vaikka dildolla? Jos mies on muuten ihana, niin kannattaako suhdetta lopettaa kalun koon takia? Itselläni on myös suht. pienen omaava mies (oisko suunnilleen samankokoinen ku tuossa yhessä linkissä, eli ehkä 12-13cm). Kyllähän sekin aluksi harmitti kun oli hieman isompaan tottunut, mutta huomasinpas kuitenkin että nykyisen kanssa saan elämäni parasta seksiä!! Mies osaa tyydyttää suulla, käsillä ja myös peniksellään!! Vaikka kalu onkin suht. pieni, niin kyllä se tuntuu ja hyvältä tuntuukin!! ;) Joten ei kannata masentua hieman pienempi munaistenkaan miesten!! :) Mutta alkuperäisen kirjoittajan miehellä on ilmeisesti vielä tätäkin paljon pienempi, joten valitettavasti (tai onnekseni) en voi sanoa tietäväni miltä susta tuntuu... :( Tee niinkuin parhaaksi näet. Ikävä homma kuitenkin, niin sinulle kuin miehellesikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voi itku :'( kirjoitti:

Olen tapaillut nyt n. puoli vuotta aivan ihanaa miestä. Minulla on hyvä olla hänen seurassaan, hän saa minut nauramaan ja vie minut välillä mitä mielukuvituksellisimmille treffeille. Nyt puolen vuoden jälkeen päädyimme ensimmäistä kertaa vihdoin sänkyyn (tiedän tiedän, olen vanhanaikainen tässä suhteessa, en voi mennä miehen kanssa sänkyyn ennen kuin oloni on mukava hänen seurassaan, luotan häneen ja tunnen häntä sen verran ja voin rentoutua).

Yllätys oli karmaiseva - miehen "kalun" (voiko sitä edes kutsua siksi?) pituus oli hätäiseen seisokissa ehkä 7cm?? Kalu oli suurinpiirtein yhtä leveä kuin pitkä!

Mittasin myöhemmin kämmeneni leveyden, se on n. 9cm. Kun otin miestä kalusta kiinni, kalu jäi kämmeneni sisään - en siis pystynyt hyväilemään häntä edes edestakaisin tai mitenkään muuten kuin pitämällä kiinni (en kyllä edes yrittänyt kun pyrin peittämään yllätykseni). Emme päässeet sitten edes sänkyyn asti, koska minulla ei ollut mukanani kuin Sultan-kumeja (jotka olisvat olleet TODELLA TODELLA väljiä hänelle) ja epäilen että edes magic-kumi joka on tietääkseni pienimpiä ja kapeimpia, sopii hänelle. Hänellä ei ollut mitään kumeja mukana ja koska en ole tällä hetkellä pillereillä, yritys jäi siihen.

Nyt olen kauhuissani ja hämmentynyt, välitän todella tästä miehestä, mutta olen aikaisemmin kerran harrastanut seksiä miehen kanssa jolla oli ehkä 13cm kalu (arvio, eli kalu meni ehkä hitusen kämmeneni yli..) ja se ei tuntunut miltään, jouduin jopa kysymään että joko hän todella oli sisälläni :S Seksistä ei tullut mitään, ja suhde loppui nopeaan.

En voi uskoa että olen taas tässä tilanteessa! Edellinen suhde oli sentään vain nuoruusajan (olimme molemmat alle parikymppisiä) lyhyt suhde, tähän suhteeseen olin panostanut enemmän. Nyt en tiedä mitä tehdä - tuntuu typerältä pistää poikki suhde jossa kaikki muu pelaa - toisaalta jos seksi ei pelaa, niin silloin myös suhteen muut osat alkavat hyvin nopeasti tökkiä. Mitä ihmettä minä nyt teen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu