Tyttömyys 0%

Kokoomuksen riveissäkin moni ihmettelee minne kaikki YT-neuvotteluissa irtisanotut ovat kadonneet, työttömystilastoja kun parannellaan koko ajan.

Käyttöön on mukaillusti otettu erään suomalaisen keksimä "työluuppi."

Periaatteessa 0% tyttömyys on siis mahdollista vaikka muutamassa viikossa.

Miten?

Osa-aikatyöt ovat yhtäkkkiä lisääntyneet: miksei työttömyystuella teetettäisi osa-aika työtä, samalla siivottaisi tilastoja ja saada siitä poliittinen hyöty?

Entä palkkatuet? Kun maksaa 1000 euroa palkkatukea saa sosiaalikuluina melkein puolet takaisin, ja se alkaa lähentyä jo työttömyysturvana maksettavaa määrää.

Lisäksi hyvin "hankalasti" työllistettäviä on runsain joukoin siirretty eläkkeelle, "sairaiksi" tai muuten työnhakijoista pois potkimalla.

Yleishyödyllisiin tehtäviin työttömien kannattaakin osallistua, eli olla ennemmin osa-aikaisia kuin työttömiä.

He voisivat antaa panoksensa vaikka yksinäisten auttamiseen sekä ilmastomuutoksen jarruttamiseen.

Tämä strategia kannatta huomioida vaalikeskusteluissa: "aidot" työpaikat eivät ole niinkään lisääntyneet.

Samalla työttömyystilastot ovat menettäneet perinteisen merkityksen.

Raja kaikkien tukien ja systeemien jälkeen; TYÖN ja työn välillä on marginaalinen.
0364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


STRATEGIA kirjoitti:

Kokoomuksen riveissäkin moni ihmettelee minne kaikki YT-neuvotteluissa irtisanotut ovat kadonneet, työttömystilastoja kun parannellaan koko ajan.

Käyttöön on mukaillusti otettu erään suomalaisen keksimä "työluuppi."

Periaatteessa 0% tyttömyys on siis mahdollista vaikka muutamassa viikossa.

Miten?

Osa-aikatyöt ovat yhtäkkkiä lisääntyneet: miksei työttömyystuella teetettäisi osa-aika työtä, samalla siivottaisi tilastoja ja saada siitä poliittinen hyöty?

Entä palkkatuet? Kun maksaa 1000 euroa palkkatukea saa sosiaalikuluina melkein puolet takaisin, ja se alkaa lähentyä jo työttömyysturvana maksettavaa määrää.

Lisäksi hyvin "hankalasti" työllistettäviä on runsain joukoin siirretty eläkkeelle, "sairaiksi" tai muuten työnhakijoista pois potkimalla.

Yleishyödyllisiin tehtäviin työttömien kannattaakin osallistua, eli olla ennemmin osa-aikaisia kuin työttömiä.

He voisivat antaa panoksensa vaikka yksinäisten auttamiseen sekä ilmastomuutoksen jarruttamiseen.

Tämä strategia kannatta huomioida vaalikeskusteluissa: "aidot" työpaikat eivät ole niinkään lisääntyneet.

Samalla työttömyystilastot ovat menettäneet perinteisen merkityksen.

Raja kaikkien tukien ja systeemien jälkeen; TYÖN ja työn välillä on marginaalinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu