Luonto ihmiskuntineen on kokonaisuus, ja terveestä luonnonsuojelusta hyötyy aina lopulta myös ihminen. Hyvä esimerkki tästä on lohen tilanne. Nyt lohi pyydetään ammattimaisesti merellä, ja tästä hyötyy muutama ammattikalastaja. Jos lohen annettaisiin nousta kutujokiin, pohjoisen jokivarsien ihmiset saisivat hyödyn ja sekä luonto että ihminen voisivat hyvin. Laittakaa nimi lohiadressiin, www.lohiadressi.fi.
Lohiadressi
6
373
Vastaukset
Vaikka pohjoisen ihmiset hyötyvätkin siitä taloudellisesti.Jos ajateltais nyt ihan suojelun kannalta lohiasiaa.Kalat vaan ei tunnu paljon kiinnostavan esim;pohjanmaan jokien täydelliset kalatuhot ei paljon puhuta.Minäkin kirjoitin nimen adressiin siitä huolimatta että näkyi olevan kaikenmmaailman pulliaisetkin siellä.Ps;en hyödy taloudellisesti tästä yhtään.
Tällainen suojelu voi jotain tuloksia saada aikaankin,ei jää räkytys tasolle netissä.Kalojen nousta kotijokiinsa, kaikki vähänkin luonnosta välittävät mukaan. Tarpeeksi nimiä niin kyllä sillä jotain painoarvoa on.
- Ålander
mitä se lohi teke joesa,se on merikala niinku hailiki ja silak.Pilale menee joesa kun muravesi pääsee henkitykseen
- on se
on se vaan kummaa ettei se nouse vanhoihin hyviin lohijokiin kuten Oulu- tai Kemijoki.
Ja mitäs hyötyä minulle siitä on että matkailuyrittäjät rahastavat lohen kustannuksella.
Tai että Norjan lohelle on mätkäisty niin isot tullit ettei sitä pysty ostamaan. (en osta periaatteessa suomalaista kasvatuskalaa sillä näitten kalankasvattajien vinkumisen takia Norjan lohen tulli nostettiin).
Jos kalan sittenkin sais suoraan merikalastajalta.
taitaa olla unta ... niin unta se taitaa olla.- ihmetys.
kummallista ettei lohi Oulu- ja Kemijokeen nouse.
Aivan käsittämätöntä, en ymmärrä. Tyhmiäkö ne lohet ovat?
;-) - rahanääni
ihmetys. kirjoitti:
kummallista ettei lohi Oulu- ja Kemijokeen nouse.
Aivan käsittämätöntä, en ymmärrä. Tyhmiäkö ne lohet ovat?
;-)näihin asioihin on ratkaisut olemassa, niitä sanotaan lohiportaaksi tai hissiksi.
tyhmiä on olemassa ja raharikkaitakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892558Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2011632- 1161570
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411441Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641182Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻73963- 56949
- 45847
- 63839
- 61815