Lepuuttajan täyttö?

Oudon vaikeaa

Osaatteko suositella hyvää ja käytännöllistä pumppua fendereiden eli lepuuttajien täyttämiseen? Myönnön toki sen, että kysymys saattaa äkkiseltään (ainakin virtuaalipurjehtijasta) vaikuttaa varsin uus-avuttomuudelta. Todellisuus vain paukahti tänään silmille yllättävällä tavalla.

Kyse oli siis uusien laadukkaiden norjalaisvalmisteisten lepuuttajien täyttämisestä. Korkki pois ja pumppaamaan! Rantapatjan täyttämisessä tehokkaaksi osoittautuneella kaksitehopumpulla sai kovalla ähellyksellä fenderin tehdasasenteista alipainetta hiukan lievennettyä, mutta oikean muodon saatikka oikean pulleuden saavuttaminen tällä tavoin ei vaikuttanut realistiselta.

Niinpä etsimme komeroiden kätköstä pölynimurimme mukana tulleen puhallusssysteemisarjan. Todettakoon, että samalla värkillä vierasvuoteen ilmapatja täyttyi alta aikayksikön niin, että hieman arastelin kyseisen järjestelmän käyttöä F-3 -kokoiseen fenderiin – äkkiä leviää fenderinriekaleet pitkin eteistä. Pelko oli turha. Miele puhkui ja kuumeni, mutta fenderit säilyttivät muotonsa kuin tärkätty lahna.

Kysymykseni on siis: Kuinka voi parhaiten täyttää Polyformin fenderit? Onko venttiilissä jokin juju? Vai pitäisikö hankkia OIKEA fenderipumppu? Ja jos näin (ilmeisesti on), niin mitä pumppua suosittelette?

16

19428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin...

      Meneppä huoltoasemalle ja täytä siellä, onnistuu...

      • näin!

        Siis huoltoasemalle mars. Etsi sellainen auton renkaiden ilma-asema, josta imaa saa lekusta. Ei siis mukana kanettavasta säiliöpumpusta (siinä ei ilma riitä). Sitten vain fendarin korkki auki ja painat suulaketta tiiviisti ilmareikää vasten. Suurin osa ilmasta suhisee harakoille, mutta ilmaa tulee niin paljon että osa aina menee fendariin.


    • tai auton....

      Rantapatjan pumpussa ja pölynimurissa ilmamäärä on suurehko mutta paine olematon (olisiko luokkaa 0,02-0,1 bar?, omassa halpahallista ostetussa patjoille tarkoitetussa ja niihin hyvin toimivassa sähköpumpussa max. noin 0,025bar), lepariin saa painaa aika reilusti painetta... eli ihan samoilla pumpuilla kuin fillarin/auton renkaisiin. Huoltoaseman täyttöletku on ihan hyvä tapa jos itsellä ei ole sopivaa pumppua....

    • clas ohlsonista

      Chlas ohlonista saat muutamalla eurolla sellaisen (nyt en muista tarkkaa hintaa) poljettavan polkupyöränpumpun, jolla homma onnistuu. Mukana tulee useita "nokkia", joista se suipoin sopii mainitsemiesi fendareiden täyttöön. Kuten jo edellä mainittiinkin, niin ne pölynimuri-systeemit antavat vain suuria ilmamääriä, mutta eihän se paine riitä ollenkaan. Ja huoltoasemallakin täyttö on ongelmallista, koska se venttiili on sisemmällä, jolloin suutin pitäisi saada jollain konstilla tiiviisti fendarin "kuoreen" ja kerran kokeilleena luovuin koko touhusta.

      Lisävinkkinä sen mainitsemani polkupyöränpumpun runko oli oranssi ja siinä oli painemittari (täysin turha fendareiden täyttöä ajatellen).

      • *yx vaa*

        Ei kai nyt muutaman fendarin täyttöä varten tarvii koko maailmaa ostaa, ota ne autoos ja aja tosiaankin huoltikselle (ei kylmäasemalle) sieltä pyydät yhden auton irtonaisen venttiilitapin, sen kun painaa päin sitä fendarissa olevaa reikää ei valskaa kuin hiukan, mutta täyttyy kyllä.
        Itse olen täyttänyt fendarini yhden kerran, eikä se muuta tarvii juurikaan... ei ne yleensä vuoda.


    • JRxxx

      seuraavaa (kerran yhden Polyform-fendarin vuosia sitten täytin tällä konstilla): ota ihan tavallinen fillarin käsipumppu, niille perinteisille neulaventtiileille tarkoitettu. Kierrät suutinpäästä sen tiivistettä paikoillaan pitävän muovirenkaan pois. Ainakin minä havaitsin, että pumpun kierre sopi suoraan fendarin tulppareiän kierteisiin! Ja sitten vain hetki käsilihastreeniä :)

      Takuuta en anna, voihan olla, että minulla kävi vain säkä sen kierteen kanssa...

    • Rolf

      Itse täytän lepuuttajan seuraavasti: Ruuvaan autokäyttöön tarkoitetun jalkapumpun letkun päähän pitkäkärkisen neulaventtiilin (samanlaisen jolla aikoinaan potkupalloja täytettiin) sitten vaan neulaventtiili työnnetään lepuuttajan reikään ja pumpataan. Käsittääkseni näin lepuuttaja on tarkoituskin täyttää. Näitä neulaventtiilejä saa mm. Motonetistä.

    • Esim. näin

      Tapopja tuntuu löytyvän yhtä monta kuin tekijääkin, eikä yksikään ole välttämättä toista parempi.
      Laitan nyt kuitenkin tulemaan vielä yhden hyväksi havaitun konstin: Menet halpahalliin tms. halvennuskauppaan ja ostat autokäyttöön tarkoitetun 12 V kompressorin. Maksaa muutaman euron, eli siis alle kympin, ja toimii tupakansytytinpistokkeella. Mukana tulee suutinsarja, josta löytyy käypäinen myös fendareille. Pumppaa teoriassa kymmeniä bareja, joka tapauksessa aivan riittävästi fendareiden täyttöön, ja on lisäksi käytettävissä myös veneessä tarpeen niin vaatiessa.

    • Helppoa hyvillä neuvoilla!

      Kiitos kaikille tosi hyvistä ja erinomaisen asiallisiksi osoittautuneista vastauksista! Kysymykseni saattoi aluksi tuntua tosi uus-avuttomalta, mutta ehkä jollekin toisellekin elämänsä ensimmäisiä uusia lepuuttajia ostavalle saattaisi käydä yhtä tyhmästi kuin minullekin. Eli rantalelujen pumppaukseen sopivilla vehkeillä ei saa riittävää painetta aikaan.

      Kokeilin eilen JR:n fillaripumppuviritelmää, mutta suutin ei tiivistynyt kunnolla. Pienestä pakastepussista rullattu tilapäistiiviste auttoi asiaa tosin niin paljon, että ilmaa sai sisään varsin lupaavasti.

      Tänään hommasin Ohlsonin suositteleman autopumpun (5,95 egeä), jolla fenderit täyttyivät nopeasti ja kevyesti. Ilmeisesti mikä tahansa autopumppu ajaa saman asian. Pumpun mukana tuli (Jalkapallon täyttöön tarkoitettu?) neulamainen suutin, mutta ilmeisesti oleellisempaa oli varsinaisen suukappaleen painaminen tiukasti venttiiliaukkoon. Vielä täsmennys väreihin: kyseisen pumpun pakkaus oli oranssi, mutta runko sininen.

    • Anonyymi

      Täällä esitetyistä konsteista yksikään ei toimi, pahoittelut.

      Eivät toimi: huoltoaseman renkaantäyttö pistooli, patjan pumppu useilla eri kartioadaptereilla, jalkapallon täyttöpiikki, pyörän pumppu millään modauksilla, puhaltaminen voimakkaasti...

      Mikä toimii: paneilmapistooli.
      https://m.motonet.fi/fi/tuote/7000870/MTX-Tools-puhalluspistooli-taivutettu

      Eli hommaa kompura, painepistooli, letkua ja toki asianmukaiset pikaliittimet ja muut tilpehööri millä saat liittimet tiiviisti kiinni, kotona hyvö olla 16A sulake.

      Helppoa kuin mikä. Eikä mene montaa sataa rahaakaan jos hommaat halvinta paskaa. Näin!

      • Anonyymi

        Jos halvinta paskaa ostaa niin menee alle satanen ja 10 A sulake riittää ihan hyvin.


    • Anonyymi

      Ota makuuhuoneen kaapista pumpattava barbarasi.

      • Anonyymi

        Ei se osannut auttaa. Pihisi vain jotakin käsittämätöntä kun yritin avausta paineista, letkusta ja suuttimista. Taitaa olla enemmän tuota action tyyppiä kuin moottoriturpatyyppiä. Mites sun PB - onko se aina sun mukana lenkillä ja autossa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se osannut auttaa. Pihisi vain jotakin käsittämätöntä kun yritin avausta paineista, letkusta ja suuttimista. Taitaa olla enemmän tuota action tyyppiä kuin moottoriturpatyyppiä. Mites sun PB - onko se aina sun mukana lenkillä ja autossa ?

        Se on kesällä veneen ja laiturin välissä. Ajossa ottaa aurinkoa täkillä.


    • Anonyymi

      Maailmalla käytetään yleensä typpeä, joka pysyy paremmin sisällä fendereissä. Kannattaa tilata isompi pullo sitä kerralla, niin tulee halvemmaksi.

    • Anonyymi

      Yksi lisä vinkki isompien fendereiden täyttöön, mikse muidenkin.

      Olen saunottanut niitä ensin tunnin ja lämpiminä pullahtavat helpommin piukeiksi.

      Käytän pikkukopuraa 12V tupakansytsä ja selaista suutinta minkä saa runtattua sisään.

      Isoissa fendereissä on melkoista paine vaihtelua ulkolämpötilojen vuoksi, niin kylmänä piukeaksi pullistettu on kesällä todella piukea, joten voisi olla hyvä täyttää lämpimällä säällä sopivaksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4268
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2724
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2482
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      84
      1519
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe