minulle miten voisin unohtaa tämän naisen? Emme seurustele, en ole koskaan kertonut rakastavani häntä, emme edes koskaan voisi elää yhdessä elämäntilanteidemme takia. Silti vaan en pysty tai pääse hänestä eroon. Hän on kuin henki joka seuraa ajatuksiani joka päivä. Tätä on kestänyt jo niin kauan eikä tunteiden laimenemista vaan tapahdu. Voisiko joku kertoa mikä ihme tähän vaivaan auttaa?
**Osaisiko kukaan
kertoa
335396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kuitenkin jollakin tapaa pidätte yhteyttä?
Millä tavoin tämä nainen tuntee sinua kohtaan? Onko kyse ehkä siitä ettet haluaisi pahoittaa hänen mieltään?
yhteyttä pidetään. En varmaan voisi elää jos en koskaan voisi tavata. En yhtään tiedä mitä hän ajattelee minusta. Minä taas en voi kertoa hänelle omista tunteista. Haluaisin jollain tapaa sen ehkä kertoakin mutta ei se kuitenkaan oikein käy.
helpottaa, kun yrittää hyväksyä tunteensa ja opetella elämään niiden kanssa ja niistä huolimatta. helvetin vaikeeta on. mut sitkeesti päivä kerrallaan eteenpäin. *iso huokaus*
niin vaikeaa, kun joka päivä tulee ajateltua häntä. olen jo harkinnut paikkakunnalta muuttoakin mutta kun sekään ei oikein käy
upotaan kahdestaan.
kyllä mä oon tässä venhossani ihan yksin. sad but true.
me ei olla nähty moneen kuukauteen, mutta silti on mielessä joka ikinen päivä.
sen olen miettinyt. ajattelin kerran että yksi keino olisi jos häneen voisi jotenkin suuttua, mutta kun ei sekään toiminut kuin päivän
yritin vihata. yritin unohtaa. yritin välittää toisesta. mikään ei tepsi.
totuus on ettei siihen mitään keinoja varmaan ole. se kestää, niin kauan kun loppu tulee. joko tunteille tai sitten tuntijalle.
pitäs päästä vaan jollain lailla sopuun niiden tunteidensa kanssa, että kykenis elämään. siinä sivussa, tai se siinä sivussa. toisina päivinä se onnistuu paremmin, toisina huonommin. joka päivä on vaan yritettävä.
mä olen niin loppu, ainakin tänään, että tahtoisin ampua itseni raketilla kuuhun. ehkä siellä olis helpompi olla?
ja nyt taidan painua punkan pohjalle synkistelemään.
voimia. niitä tarvii.
ja voimia myös toivon sulle. yritetään kestää tämä elämä! Hyviä unia!
mikä ei tapa, vahvistaa. karua, mutta totta... kai?
kauniita unia, ilman sen kullan kuvia ;)... tai ehkä sittenkin ;D... entten tentten teelika jne.
toisaalta, jos ei siitä pääse eroon, ainahan on unelmat. puoliunen maailmassa, ne kauniit =)
hyvää yötä!
aika surullista lukea näitä sun ja ap:n juttuja. toivon teille molemmille hyvää jatkoa elämässä ja onnea rakkaudessa :)
kiitos lohduttavista sanoistasi ja onnea sinullekin, sitä ei kai kellään ole liikaa?
onnea ei voi koskaan olla liikaa :) mutta te tarvitsette sitä roimasti enemmän kun minä tällä hetkellä =)
toivotaan että asiat menee hyvin ja saat kaipaamasi ihmisen mutta jos et niin kyllä löydät varmasti vielä jonkun upean ihmisen... :)
kauniita unia kaikille ikävöijille!
Itsellä on ollu samanlainen ongelma erään miehen suhteen jo aika pitkään. Ongelmapa tämäkin, ettei muut miehet juuri nappaa. Jotkut ex- deitit ottaa yhteyttä, mut minkäs teet... Ei kiinnosta edes sitä vertaa, että jaksais treffeille asti lähteä. Uuttakin miesseuraa kyllä saisin, mutta eipä nappaa. Elämäntilannekin vielä tukee tätä jumimista tuossa ihastuksessani, kun ei oikeasti juuri ole aikaa/ juuri hyviä mahdollisuuksiakaan tsekkailla kiinnostavia miesehdokkaita.
En siis valitettavasti osaa sanoa mitään ohjetta. Kai sun pitäis ap vain joko ottaa reilusti siihen ihastukseesi yhteyttä tai sitten tehdä tietoinen päätös, että unohdat hänet ja myös pysyä siinä? Itse oon miettiny, että jonkin verran varmaan vois asiaa auttaa uusi miesystävä, mutta kun ketään ei halua käyttää hyväksi, niin parempi kai yksin.:/ Ajan kanssa voi uuteen ihmiseen toki oikeasti ihastua, mutta itse ainakin pelkään sitä, ettei niin kävisikään.
Ehkä olis tervettä ajatella, että on kuitenkin idolisoinut sitä ihastustaan liikaa, eikä se illuusio kuitenkaan vastaa todellisuutta.;) Se kun useassa tapauksessa niin tottakin.
Tämä sinun viestisi oli tuttua, kuin omasta elämästäni kirjoitettua.
Kiitos viimeisestä kappaleestasi, siinä on pohdittavaa kerrakseen. :)
En tuota osaa kertoa ku itse olen erästä miestä kaivannut jo puolitoista vuotta eikä sitä helekutin loppua näy kerrassaan missään. Joka päivä pyörii päässä niin että arki ei tahdo sujua..On kokeiltu jos mitä temppuja..Surullista mutta totta.. Mutta ainahan sitä saa rakastaa, minkäs teet!
Silloin kannattaa miettiä, onko oikeesti elämäntilanne este tai ehkä muuttuva.
Jos /kun näin voimakkaasti kokee ,niin useimmiten
ehkä tahdon kanssa löytyy ratkaisu myös useimpiin tilanteisiin, jos ei luovuta liian helpolla.
todella. Se ei ole mitään teinirakkautta, olen jo 'aikuinen' mies ainakin jos ikä on kriteerinä. Elämäntilanteet muuttuu aikanaan molemmilla ja ehkä silloin on minun tilaisuuteni kuka tietää.
On se niin kummallista miten paljon ihmisiä elää parisuhteissa joissa ei ole rakkautta enää jäljellä ja miten paljon sitä hukataan väärien ihmisten kanssa ja sitten näitä mahdottomia tarinoita niinkuin edellä on saatu lukea. :(
sinua ja häntä olemasta yhdessä?
onko sinulla vaimo?
vai mikä estää?
itsekin unohtaa yhden miehen, joka on vainonnut mieleni reunoja jo muutaman vuoden ajan. Kaikki muut tuntuvat hänen rinnallaan harmailta ja tiedän, etten voi koskaan rakastaa ketään muuta enempää. Pettäisin vain itseäni, sekä toisia.
Tuttua tarinaa. Olen ollut ihastunut monta vuotta mieheen, joka on naimisissa. Tunnen suorastaan, milloin hän ajattelee minua. Luokittelen sen telepatiaksi. Tutustumisemme alussa tunne oli voimakas molemmin puolin, mutta nyt monen vuoden jälkeen, tunne on lupaavasti heikentynyt. Järki alkaa voittaa tunteet. Myös se, ettei hän ollut valmis uhrauksiin suhteemme eteen, on saanut järjen päähäni. Enää en joka aamu ajattele häntä ensimmäiseksi.
Miksi roikkua henkisesti ihmisessä, joka ei voi koskaan tulla elämääsi pysyvästi. Omaisuus ja velvoitteet ovat asioita, jotka on vaikea ylittää suomalaisella mentaliteetilla.
Olemme myös liian aloitekyvyttömiä keskustelemaan vaihtoehdoista. Elämänpelkoa nurkat pullollaan.
vatvot häntä vielä kuolinvuoteellakin ja joka yö hänen henkensä leijailee sänkykammarissasi sakeana. Puhumattakaan hänen päivittäisistä pistäytymisistään kallosi sisällä; koputtamatta kulkee, kuin kotonaan.
...mutta en enää tiedä haluanko edes unohtaa miestä. Mitään en halua toki rikkoa, enkä siksi mitään suurempaa hänen kanssaan, mutta nautin pienistä hetkistä hänen lähellään. Olen toki yrittänyt unohtaa, mutta ei se vain onnistu. Hänessä on jotain mitä ei muissa. Unohtamisen yrittäminenkin tekee vain surulliseksi.
..minäkään olla rakastunut sinuun. Hitto tää on kuluttavaa. Kannattaako laittaa asetelmat paskaksi?
Laitetaan vaan... mutta miten sitten? En minäkääm enää jaksa tätä tämmöistä menoa... :(
se oleellinen: mitä sitten?
ap. kysy että; "miten sitten?".
T: Auttava käsi
kertoi sen mitä hain....
Jos todella olet 'se' osallinen tiedät miten, olenhan jo yrittänyt, vain sinä jarruttelet...
Niin tuttua toi on mullekkin. Toivottavasti otat yhteyttä, ettei vaan tarvii kärvistellä omassa olossaan. Parempi surra surut pois, mutta se vaatii ensin sen, että yritettäis, muuten joutuu elämänsä elään ikuisessa ikävässä. Toi idolisoiminen, en mä ainakaan usko moiseen sortuvani, kyl ne on tunteet mitkä puhuu.
yleinen ongelma tämäkin on? Tässäkin ketjussa jo monta kohtalotoveria. Tekeeköhän sitä itse elämästään vaikeata rakastumalla silloin kun muuten menisi hyvin. Tulin samaan johtopäätökseen, idolisoiminen kuuluu nuoruuteen, ei enää tähän ikään, kyllä ne on ne tunteet jotka pitäisi jollain lailla vaan viilentää. Auttako aika, siis tarpeeksi pitkä aika vaiko mikä? Kai sekin selviää joskus.
Voi surkeus! :(
reilut kaksi vuotta ei riitä. Ei toimi myöskään se kuuluisa poissa silmistä - poissa mielestä :(
minäkin pelkään ettei mikään toimi, en kai olisi muuten täällä valittamassa tai tukea hakemassa :(