mutta antaahan se hyvän mielen.
Mietippä sellasia ihmisiä, joiden tekemästä työstä tulee liian harvoin annettua kiitosta, vaikka ilman heidän panostaan tämä maailma olis paljon pahempi paikka elää.
KIITOKSET HEILLE JA SINULLE HYVÄ MIELI
Kiitoksilla ei elä
13
850
Vastaukset 13
- presitentti
Kekkonen on niin suuri Suomen kehittäjä ja rauhan tekijä, hänen työlleen annetaan aivan liian vähän kiitosta, Kiitokset hänelle.
- ihmisistä tulee
mieleen tämä meidän suuri Takametsien Mies Ahti Pekkala, hän ansaitsee erityis kiitokset tämän alueen kehityksen eteen tehdystä erinomaisesta työstä.
- desavuu
vaikka vähän pelkäsinkin...ovat syventyneet onnekseni kirkkoherran valintaan ja lakioppiin - hyvä näin. Kiitoksia saa antaa myös kaikenlaisille ammattiryhmille yms.
- tojelliset kehut
kuuluu niille, jotka yhteiskunnan heikoimpien puolella ovat.
Köyhät, sorretut, syrjäytyneet heidän puolustamisestaan ei tule kunniaa ei kä rahaa.
Ahti Pekkala on ollu rahanvallan puolella, eikä köyhien ja kippeitten.
Päinvastoin ilveili heille niillä marjastusjutuillaan. - alotus siinä
tojelliset kehut kirjoitti:
kuuluu niille, jotka yhteiskunnan heikoimpien puolella ovat.
Köyhät, sorretut, syrjäytyneet heidän puolustamisestaan ei tule kunniaa ei kä rahaa.
Ahti Pekkala on ollu rahanvallan puolella, eikä köyhien ja kippeitten.
Päinvastoin ilveili heille niillä marjastusjutuillaan.kysyttiin ketä kiitämme ,ei sitä ,että mitä sinäkin vasuri parjaat.Koita löytää kiitoksen aiheita ,elä aina synkistele.
- voimme kiittää
alotus siinä kirjoitti:
kysyttiin ketä kiitämme ,ei sitä ,että mitä sinäkin vasuri parjaat.Koita löytää kiitoksen aiheita ,elä aina synkistele.
vähäosasten ja syrjäytyneijen puolustamisesta.
Sitä varten meillä kirkot ja seurakunnat on, että Jeesuksen seuraaminen onnistus usiammalta.
Se lähimmäisten tukeminen eli vasuri-tie alakuun usiammalle. - desavuu
voimme kiittää kirjoitti:
vähäosasten ja syrjäytyneijen puolustamisesta.
Sitä varten meillä kirkot ja seurakunnat on, että Jeesuksen seuraaminen onnistus usiammalta.
Se lähimmäisten tukeminen eli vasuri-tie alakuun usiammalle.jokainen löytää kiitoksensanan lähimmäisistään, kun oikein pinnistää.
- pannu ihtes
voimme kiittää kirjoitti:
vähäosasten ja syrjäytyneijen puolustamisesta.
Sitä varten meillä kirkot ja seurakunnat on, että Jeesuksen seuraaminen onnistus usiammalta.
Se lähimmäisten tukeminen eli vasuri-tie alakuun usiammalle.nimi näkyviin jos kerta itseäs kiität ja ylistät.
- on tuhontie
voimme kiittää kirjoitti:
vähäosasten ja syrjäytyneijen puolustamisesta.
Sitä varten meillä kirkot ja seurakunnat on, että Jeesuksen seuraaminen onnistus usiammalta.
Se lähimmäisten tukeminen eli vasuri-tie alakuun usiammalle.näkipä sen miten kävi neuvostoliitollekkin.
- sinä mukana
on tuhontie kirjoitti:
näkipä sen miten kävi neuvostoliitollekkin.
sielä, jos tiijät?
Minusta ne oli kaikkia muuta ku vasuria.
Kepuli-konnina pitäsin.
Eikö se sieltä Haapaveen kepulien hallintomalliki ollu ? - malli oli
sinä mukana kirjoitti:
sielä, jos tiijät?
Minusta ne oli kaikkia muuta ku vasuria.
Kepuli-konnina pitäsin.
Eikö se sieltä Haapaveen kepulien hallintomalliki ollu ?neuvostoliitossa.
- desavuu
malli oli kirjoitti:
neuvostoliitossa.
"mopo" aikasta kauas aiheesta. Voisitte mennä vähän kauemmas leikkimään. Keskittykää mieluummin keskenänne väittelyyn jonkun oman alotuksen alla, koska on rasittavaa lukea samat jorinat lähes joka ketjussa. Kuka keksii teistä ensimmäisenä aloituksen - paikoillanne, valmiit, HEP!
desavuu kirjoitti:
jokainen löytää kiitoksensanan lähimmäisistään, kun oikein pinnistää.
Suuri kiitokset lähisuvulleni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va691893Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 140999
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu19927- 84674
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 52584
- 57557