Terve! Mikä on tuon laita nykyään AMK:ssa. Olen tämän vuoden abi ja tottakai haen kouluihin nyt. Armeijani alkaa tammikuussa 08 ja vuosi olisi tavoitteena olla siellä joten jos koulut alkaa syksyisin, minun kouluni alkaisi vasta syksyllä 09 joten kuinka tuon opiskelun aloittamisen siirtäminen onnistuu yleensä jos tässä johku amk:hon pääsee?
Koulun alotuksen siirtäminen
lykkäämistä
5423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No sehän onnistuu ihan ilmoittamalla oikeaan paikkaan, ei kai siinä mitään.
Toinen vaihtoehto on tehdä, kuten eräs "luokka"kaverini teki (tämän onnistumisesta joka paikassa en tiedä): Hän palasi armeijasta vuoden lopussa ja tuli tammikuussa ryhmäämme, me muut olimme siis aloittaneet syyskuussa. Hän kävi kevätlukukauden meidän kanssamme ja seuraavana syksynä siirtyi uuden, aloittavan ryhmän mukaan opiskelemaan sen syksyn, joka hänellä oli vielä suorittamatta. Kevätlukukaudeksi hän tuli taas meidän seuraamme jne.
Tosin sitä en ymmärrä, miksi hän ei voinut olla koko ajan meidän ryhmämme kanssa ja olisi käynyt sen puuttuvan ekan syksyn vaikka muiden kurssien ohessa tai aivan lopuksi - kun ei niillä opinnoilla niin merkitystä ollut, mistä järjestyksessä mitäkin kävi. Monella oli vielä 4 vuoden jälkeenkin ekavuoden opintojaksoja suorittamatta...
Jäi vielä sanomatta tuohon: "Olen tämän vuoden abi ja tottakai haen kouluihin nyt." - ei sen nyt niin "tottakai" tarvitsi olla, en itsekään hakenut vastaavassa tilanteessa (menin tammikuussa armeijaan ja oli 12 kk), kyllä niihin kouluihin kerkeää myöhemminkin ja niisä kerkeää olemaan. Toki voit hakea, mutta eivät läheskään kaikki niin tee, omasta inttiporukastani (tammikuussa aloittaneet siis) ei tietääkseni kukaan ollut hakenut kouluun edellisenä vuonna.
Jos pääset sisään, niin sieltä tulee lappu, jonka avulla on mahdollisuus lykätä opintoja. Rasti ruutuun ja syyksi armeija/sivari, niin asia on sillä selvä.
Meidän koulussa monet tammikuussa armeijaan menevät on tehneet niin, että on sen ekan syksyn opiskelemassa, on koko seuraavan vuoden pois ja tulee sitten kevääksi takaisin. Sinun tapauksessa siis syksy 07 koulussa, koko vuosi 08 pois ja vuoden alussa 09 kouluun - niinhän saat jo ekan vuoden opiskeltua ja valmistuisit nopeammin kuin jos menisit vasta syksyllä 09. Poissaolovuosia saa käyttää kaksi, eli noin käyttäisit vain yhden. (ja aika harva saa armeijassa luettua pääsykokeisiin, niin totta kai se on järkevämpää nyt lukea)
Juu tätä pitää nyt miettiä. Toki on se lisäpykälä että pääseekö sitä mihkään kouluun, mutta voihan sitä sitten kysellä.... sekin olisi tod. hyvä että ei hirveesti siirtyis ne opiskelut...