Musta

Mainilan laukauksista meillä ei ollut mitään tietoa. Se selvisi vasta myöhemmin. Suomen puolelta ei tietystikään voinut olla mitään ammuntaa. Suomi ei sitä sotaa tarvinnut. Me tarvitsimme. Ellei Mainilan laukauksia olisi ollut, ne olisi täytynyt keksiä - niin kuin ne keksittiinkin. Meidän oli pitänyt siirtää raja kauemmas vallankumouksemme kehdosta. Emme me silloin vielä olleet valmiit siirtämään voimalla - noin vaan ilman muuta. Meillä piti olla syy tai ainakin tekosyy. Ja sen me keksimme.

Talvisodan sytyttäminen oli kamala asia. Syntymämaani Neuvostoliitto oli hyökkääjä, ja sen me tunnustimme jo vuonna 1963. Suomalainen historiatiede salasi sen pitkään teiltä. Neuvostoliittolainen historian tietokirja vuodelta 1963 kertoo opettajani eversti Grigori Abramovit? Deborinin kirjoittamassa artikkelissa asian näin: "Neuvostoliiton pyrkimys taata turvallisuutensa solmimalla avunantosopimus Suomen kanssa kariutui Suomen taantumuksen vastustukseen. Suomen hallitus ei kallistanut korvaa järjen äänelle, mikä pakotti neuvostohallituksen antamaan käskyn Lenigradin sotilaspiirin joukoille siirtää Neuvostoliiton ja Suomen raja Karjalan kannaksella aktiivisia sotatoimia käyden."

http://heninen.net/raatteentie/joukkoviesti/ks2003_f.htm
0211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Rudolf kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu