"Iloitkaa aina Herrassa!
Apostoli käyttää tässä aluksi uskonveljistänsä nimityksiä: ”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, minun iloni ja kruununi!” Nämä sanat tuovat julki sen lämpimän suhteen, joka Jumalan lapsilla on keskenään. Kun Pyhä Henki laskeutuu sovintosaarnan alla syntisen sydämeen, avautuvat silmät näkemään täällä maan päällä joukon matkaystäviä, joiden kanssa kaikki kallein elämässä on yhteistä. Yhteistä on oman raadollisuuden tunto. Yhteistä sama turva Jeesuksen lunastusarmoon. Yhteistä sama määränpää. Kaikkien kaidan tien kilvoittelijain kasvot ovat käännetyt uuden Jerusalemin avattuja portteja päin! – Kun tällä tavoin kaikki kallein on yhteistä, syttyy sisimpään sydämellinen, veljellinen rakkaus. Herran lauma näyttää ihanalta. Kerta toisensa perästä joutuu ihmettelemään: Voi, että näinkin kelvoton saa matkaa tehdä tuollaisessa juhlasaatossa!
Rakkaita veljiään Paavali kehottaa seisomaan Herrassa. ”Seisokaa näin Herrassa, minun rakkaani!” – Oikeata seisomista on siis se, että me veljet ja sisaret, odotamme Yljän saapumista, olemme valmiit häntä vastaanottamaan millä hetkellä hyvänsä. Emme tiedä, milloin kuolemanviikate sivaltaa elämämme langan poikki. Emme aavista , milloin idän taivaalta välähtää Ihmisen Pojan salama ja kuuluu huuto: Ylkä saapuu! Rientäkää häntä vastaan.¨
Tällaiselle rakkaudelle ja tällaiselle valmiudelle on sielunvihollinen vihainen. Varsinkin se koettaa saada Jumalan lasten välejä rikki. Lopunaika maailmassa on erikoisen vaarallista tässä suhteessa. Yksimielisyys säilyy siellä, missä Jumalan lapset itsessään suurina syntisinä lapsenuskossa turvaavat Herraan Jeesukseen ja hänen sovintotyöhönsä. Jos rakkaus on rikkunut, tulee se parhaiten korjatuksi silloin, kun riitelijöille kirkastuu pitkänperjantain ja pääsiäisen Kristus juuri omana Vapahtajana ja ainoana autuutena.
Erikoisesti apostoli muistuttaa työkumppaneitaan ja antaa heistä sen todistuksen , että heidän nimensä on kirjoitettu elämänkirjaan taivaassa. Tällainen todistus meilläkin tarvitsee olla toinen toisiltamme. Se on mahdollista silloin, kun me valkeudessa vaellamme, nurja puoli päällepäin käännettynä. Tämä Jumalan valtakunta on tässäkin suhteessa vapauden valtakunta. Sinun, veljeni ja sisareni, ei tarvitse mitään peittää. Saat matkaystävillesi kertoa hyväsi ja pahasi. Saat huojentaa rääkättyä sydäntäsi purkamalla esiin kaiken, mikä siellä povessa polttaa ja painaa. – Kun näin matkaa teemme, tunnemme toisemme sydämen kautta. Kun joku joukosta siirtyy iäisyyteen, seisomme turvallisin mielin haudan partaalla. Meille jäi tuosta avonaisesta vainajasta todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle.
Me tarvitsemmekin kolme todistusta autuudestamme: Ensimmäinen on Jumalan sanan todistus. Raamatuita lukiessamme näemme olevamme entisten pyhien askelilla. Toinen on sisäinen Pyhän Hengen todistus. Helluntain tuli todistaa povessamme, että olemme Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Kolmas on tämä Jumalan sanan antama todistus, kun he Paavalin tavoin voivat vakuuttaa meistä , että nimemme on elämän kirjassa taivaassa.
Tämän jälkeen apostoli kehottaa uskonveljiään iloon.
Raamatussa puhutaan yllä paljon Jumalan lasten murheista, mutta missään apostolit eivät puhtaalla tunnolla vaeltavia kristittyjä kehota suruun. He tietävät , että tuskaa ja kyyneliä on kaidalla tiellä opettamattakin. Muta iloa, taivaallista iloa, on vähän. Siksi tässäkin vankilan sellissä kaikuu kristityille kehotus: ”Iloitkaa aina Herrassa!” – Herrassa meillä on suurimpainkin kärsimysten alla kaksi ilon syytä. Ensimmäinen on se, että Herramme veressä ovat kaikki syntimme anteeksi annetutut. Toinen se, että onnelliseen iankaikkisuuteen päättyy tuskien kaita tie.
Paavali kehottaa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” Me saamme rakkaalle Isälle kertoa kaikki asiamme. Kun sinua puute puristaa, puhu leipähuolesi Herralle. Kun synti kiusaa sinuakin, nuori matkaystäväni, sano Jumalalle kuin toiselle ihmiselle vierelläsi: Isä rakas, auta minua! Anna voimaa taistelussani! Isällä on herkkä korva kuulemaan. Apu joutuu! – Kyllähän näin anella osaamme kutakuinkin. Hätä opettaa. Mutta kiitokseen olemme kankeita. Ja kuitenkin kiitokseen syytä on.!
Lopuksi meidät jätetään tässä rauhan alle. Jumalan rauhan hallittaviksi. Meidän rauhamme on Jeesus, Jumalan poika, joka teki ristillä rauhan. Se rauha kestää elämän raskaimmissakin koettelemuksissa. Se kestää kuolemassa. Se kestää tuomiolla.”
Suuret seurat Oulu 1943
lähde: SL 1/2007
Apostoli käyttää tässä aluksi uskonveljistänsä nimityksiä: ”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, minun iloni ja kruununi!” Nämä sanat tuovat julki sen lämpimän suhteen, joka Jumalan lapsilla on keskenään. Kun Pyhä Henki laskeutuu sovintosaarnan alla syntisen sydämeen, avautuvat silmät näkemään täällä maan päällä joukon matkaystäviä, joiden kanssa kaikki kallein elämässä on yhteistä. Yhteistä on oman raadollisuuden tunto. Yhteistä sama turva Jeesuksen lunastusarmoon. Yhteistä sama määränpää. Kaikkien kaidan tien kilvoittelijain kasvot ovat käännetyt uuden Jerusalemin avattuja portteja päin! – Kun tällä tavoin kaikki kallein on yhteistä, syttyy sisimpään sydämellinen, veljellinen rakkaus. Herran lauma näyttää ihanalta. Kerta toisensa perästä joutuu ihmettelemään: Voi, että näinkin kelvoton saa matkaa tehdä tuollaisessa juhlasaatossa!
Rakkaita veljiään Paavali kehottaa seisomaan Herrassa. ”Seisokaa näin Herrassa, minun rakkaani!” – Oikeata seisomista on siis se, että me veljet ja sisaret, odotamme Yljän saapumista, olemme valmiit häntä vastaanottamaan millä hetkellä hyvänsä. Emme tiedä, milloin kuolemanviikate sivaltaa elämämme langan poikki. Emme aavista , milloin idän taivaalta välähtää Ihmisen Pojan salama ja kuuluu huuto: Ylkä saapuu! Rientäkää häntä vastaan.¨
Tällaiselle rakkaudelle ja tällaiselle valmiudelle on sielunvihollinen vihainen. Varsinkin se koettaa saada Jumalan lasten välejä rikki. Lopunaika maailmassa on erikoisen vaarallista tässä suhteessa. Yksimielisyys säilyy siellä, missä Jumalan lapset itsessään suurina syntisinä lapsenuskossa turvaavat Herraan Jeesukseen ja hänen sovintotyöhönsä. Jos rakkaus on rikkunut, tulee se parhaiten korjatuksi silloin, kun riitelijöille kirkastuu pitkänperjantain ja pääsiäisen Kristus juuri omana Vapahtajana ja ainoana autuutena.
Erikoisesti apostoli muistuttaa työkumppaneitaan ja antaa heistä sen todistuksen , että heidän nimensä on kirjoitettu elämänkirjaan taivaassa. Tällainen todistus meilläkin tarvitsee olla toinen toisiltamme. Se on mahdollista silloin, kun me valkeudessa vaellamme, nurja puoli päällepäin käännettynä. Tämä Jumalan valtakunta on tässäkin suhteessa vapauden valtakunta. Sinun, veljeni ja sisareni, ei tarvitse mitään peittää. Saat matkaystävillesi kertoa hyväsi ja pahasi. Saat huojentaa rääkättyä sydäntäsi purkamalla esiin kaiken, mikä siellä povessa polttaa ja painaa. – Kun näin matkaa teemme, tunnemme toisemme sydämen kautta. Kun joku joukosta siirtyy iäisyyteen, seisomme turvallisin mielin haudan partaalla. Meille jäi tuosta avonaisesta vainajasta todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle.
Me tarvitsemmekin kolme todistusta autuudestamme: Ensimmäinen on Jumalan sanan todistus. Raamatuita lukiessamme näemme olevamme entisten pyhien askelilla. Toinen on sisäinen Pyhän Hengen todistus. Helluntain tuli todistaa povessamme, että olemme Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Kolmas on tämä Jumalan sanan antama todistus, kun he Paavalin tavoin voivat vakuuttaa meistä , että nimemme on elämän kirjassa taivaassa.
Tämän jälkeen apostoli kehottaa uskonveljiään iloon.
Raamatussa puhutaan yllä paljon Jumalan lasten murheista, mutta missään apostolit eivät puhtaalla tunnolla vaeltavia kristittyjä kehota suruun. He tietävät , että tuskaa ja kyyneliä on kaidalla tiellä opettamattakin. Muta iloa, taivaallista iloa, on vähän. Siksi tässäkin vankilan sellissä kaikuu kristityille kehotus: ”Iloitkaa aina Herrassa!” – Herrassa meillä on suurimpainkin kärsimysten alla kaksi ilon syytä. Ensimmäinen on se, että Herramme veressä ovat kaikki syntimme anteeksi annetutut. Toinen se, että onnelliseen iankaikkisuuteen päättyy tuskien kaita tie.
Paavali kehottaa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” Me saamme rakkaalle Isälle kertoa kaikki asiamme. Kun sinua puute puristaa, puhu leipähuolesi Herralle. Kun synti kiusaa sinuakin, nuori matkaystäväni, sano Jumalalle kuin toiselle ihmiselle vierelläsi: Isä rakas, auta minua! Anna voimaa taistelussani! Isällä on herkkä korva kuulemaan. Apu joutuu! – Kyllähän näin anella osaamme kutakuinkin. Hätä opettaa. Mutta kiitokseen olemme kankeita. Ja kuitenkin kiitokseen syytä on.!
Lopuksi meidät jätetään tässä rauhan alle. Jumalan rauhan hallittaviksi. Meidän rauhamme on Jeesus, Jumalan poika, joka teki ristillä rauhan. Se rauha kestää elämän raskaimmissakin koettelemuksissa. Se kestää kuolemassa. Se kestää tuomiolla.”
Suuret seurat Oulu 1943
lähde: SL 1/2007
Vastaukset 3
Vanhimmat
mainita
Oliko Väinö Havas noussut kuolleista? Hänhän kuoli Hyrsylän mutkasssa loppukesällä 1941. Siis, jos hän piti puheen vuonna 1943, ei asialle ole muuta selitystä???
Numerot heitteli, vaikka saarnan pyrinkin tarkastelemaan moneen kertaan.
Oikea tieto:Suuret seurat Oulu 1934