Toimenpide suolauksen lopettamiseen
Kaikki me jotka vastaustamme tätä tolkutonta teiden suolausta tehdään seuraavasti.
Hannu Karpo teki aikoinaan tästä teiden suolauksesta monta hyvää ohjelmaa ja nyt me pyydämme vielä että Karpo tekisi niitä lisää. Nyt kirjoitetaan kaikin Karpolle kirjoituksia tästä järkeä vailla olevasta suolauksesta. Kirjoitetaan erityisesti seuraavista asioista:
On suolattu vaikka vettä on satanut.
On suolattu kovilla pakkasilla.
On suolattu vaikka tie olisi jo vähänaikaa sitten suolattu.
On suolattu liuos suolalla täysin kuivatie mikä ei ole edes ollut liukas.
On suolattu täysin turhaan.
Suolaamalla on pilattu alueen pohjavedet.
Suolaus on ruostuttanut autoja.
Suolaus on aiheuttanut teknisiä ongelmia autoille esim. jarrujen ym. vaurioita.
Suolaus on aiheuttanut pahoja näkyvyys ongelmia esim. pakkasilla, kun ei enään tuulilasin ja lampunpesimet toimi.
Suolaus on aiheuttanut loskaliirron vaaroja.
Tässä vain muutama esim. mutta keksikää te lisää.
Yhteystiedot on seuraavat (sähköpostin saa vain kun ensin soittaa)
Tekijät ja taustaa
Tekijät:
Toimittaja Hannu Karpo
Toimittaja Anna Otsamo
Kuvaaja Mikko Kainiemi
Yhteystiedot:
MTV / Karpon toimitus
00033 MTV3
p. 09-1500570
fax 09-15008136
Sähköpostiosoitteen saa soittamalla.
Taustaa:
Hannu Karpo on tehnyt ohjelmia MTV:lle jo vuodesta 1984. Kanavalle tehtyjen ohjelmien nimiä ovat olleet: Liikennekarpo, Kyllä kansa tietää ja Karpolla on asiaa ... Karpon joulupakettia unohtamatta.
Vastaava päätoimittaja:
Uutis- ja ajankohtaisohjelmien päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.
Tuotanto:
Pallosalama Karpo Oy
Palaute: http://www.mtv3.fi/ohjelmat/karpo/minierikoissivu.shtml?palaute

Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja sitten kun suolaus on lopetettu, Karpo ja muut ajotaidottomat ruikuttavat taas televisiossa kuinka on liukasta ja ihmisiä kuolee.
Liukkaalla ajetaan hiljempaa. Evoluutio tapaa pois tyhmät ylinopeusyrjöt.
Olisi mielen kiintoista laittaa karpolle kysymys auton valojen päiväkäyttöä koskevasta laista.
Onko hänen mielestään turha vai ei?
Pitäiskö laittaa:D Ei se vastaa kuitenkaan koska ongelmaa sen suhteen ei juurikaan ole joten ei se varmaan sellaiseen kuluta aikaansa.
SUOLAUKSESTA:
Mun mielestä suolaa tarvitaan joissain tietyissä paikoissa ja hiekoitusta siinä samalla. Joka paikkaa sitä ei tarvitse kylvää kuten suoralle tielle esimerkiksi vaikka olisikin vilkkaasti liikennöity. Minä ainakin olen laittanut merkille että tällä hetkellä vain tietyn tyyppiset paikat suolataan ei kaikkia teitä enää. Suolausta on vähennytty huomattavasti.
Pitäiskö suolaus poistaa kokonaan?
Osataanko ottaa kaikki näkökulmat huomioon!
Hyvät ja huonot puolet. Kumpi tulee halvemmaksi suolaaminen vai suolaamattomat tiet?
Jos luit niin kirjoituksessa luki, että tolkuton suolaus ja sillä tarkoitetaan juuri tätä nykyistä rajua suolan kylvämistä.
Itse olen ollut aina sitä mieltä että pahat kohdat tiessä voitaisiin edelleen suolata järkevällä suolankäytöllä. Näitä olisi esim. mäet ja risteykset.
"Pimeyden ruhtinas" senkun jatkaa tuomitsemistaan.
Seuraavaksi varmasti kyseenalaistat turvavyön käytön, aurauksen ja talvirenkaat.
Kyseessä on enimmäkseen ollut virheet suolanlevittämisen ajankohdissa yms. Hyödyt ovat vähintään yhtä kiistattomat. Eivät ihmiset osaisi ajaa, jos tiet olisivat jäässä marraskuusta maaliskuuhun. Suolaus on kompromissi, eli vähiten huono vaihtoehto. Muuttakoot ne Lappiin, jotka kärsivät teiden suolauksesta.
nyt oikeen tosissas...tottakai se on henkilöautoille haitta,mutta mieti joku 60tkg painava rekka joka jarruttaa ja yrittää väistää jotain avutonta perseen reikää joka on parkkeerannu uunonsa keskelle tietä(vaikka nyt sitten suoralla) niin rekkahan nyt pyyhkääsöö kaikki vastaan tulevat autot...autokoulussa on tehty selväksi yx juttu...kun sä yhden jutun selvität kuten väistät jonkun muorin ja jos on ollut läheltä piti tilanne niin unohtaa muun liikenteen ja sen mummon jälkeen vasta katsoo muuta liikennettä!eli väistät sen saamarin uunon ja huomaat vastaan tulevia autoja oho oho oho oho...ja kaikilla on kiwaa...osta kuule pekka persen reikä mersu niin ei sun tuulilasin pyyhkijät hajoa...kyllä mersukin ruostuu tietysti jos ei tyhmään päähän tule ajatusta josko auton voisi öljytä/massata...siinä ongelma kun ei tälläästä toimenpidettä tehdä...
Kyllä rekat ja muut pärjää ihan hyvin esim. sorateillä mitä ei suolata. Kyllä tukkirekkakin lastinsa hakee metsätieltä ja mutkaisten ja mäkisten taipaleiden takaa eikä ongelmia synny.
Miksi ongelmat alkaa sitten suorilla ja tasasilla valta ja kanta ja moottoriteillä? Eikö siellä tulla toimeen jos vain pahat mäet ja risteykset suolattaisiin? Miksi pitää pitkä suorat osuudet suolata? En ymmärrä. Suurin osa rekkakuskeista on nyky suolausta vastaan.
"Kyllä rekat ja muut pärjää ihan hyvin esim. sorateillä mitä ei suolata. Kyllä tukkirekkakin lastinsa hakee metsätieltä ja mutkaisten ja mäkisten taipaleiden takaa eikä ongelmia synny. "
Ajattelitko että sorateiden pinnoite on eri kuin maanteillä oleva asfaltti?
Kun soratie jäätyy on se hieman erilainen pinta kuin tasainen asfaltti - ajattelitko?
Kun ajat soratiellä et välttämättä aja rekalla sitä suurinta sallittua 80km/h nopeutta - ajattelitko?
Et näköjään kun tyhmiä kysyt.
"Miksi ongelmat alkaa sitten suorilla ja tasasilla valta ja kanta ja moottoriteillä? Eikö siellä tulla toimeen jos vain pahat mäet ja risteykset suolattaisiin? Miksi pitää pitkä suorat osuudet suolata?"
Ei kait niillä suorilla olisi mitään väliä, jollei niillä kukaan koskaan haluaisi mm. rekkansa pysähtyvän. Nyt vain sattuu olemaan usein niin, että ei ne jarrutustarve aina katso tuleeko suoralla vaiko mutkassa - ajattelitko sitä?
"En ymmärrä. Suurin osa rekkakuskeista on nyky suolausta vastaan. "
Jaaha sinä taas tiedät tämänkin asian heidän puolestaan vai?
Koita Hintt-Ari ajatella niin ei tarvitse näitä päättömiä väitteitäsi täällä turhaan laukoa.
Ei siten, ettäkö suolausta kannattaisin, mutta ihmettelen vain typeriä väitteitäsi aiheesta. Mikset edes koita saada jotain järkevää kirjoitusta aikaiseksi, alkaa jo hävettää olla samaa mieltä kanssasi tästä?
Ajattelitko
Kirjoittanut: Et kait?, 22.2.2003 klo 16.20
"Kyllä rekat ja muut pärjää ihan hyvin esim. sorateillä mitä ei suolata. Kyllä tukkirekkakin lastinsa hakee metsätieltä ja mutkaisten ja mäkisten taipaleiden takaa eikä ongelmia synny. "
Ajattelitko että sorateiden pinnoite on eri kuin maanteillä oleva asfaltti?
Jaa talvellako? On myös päällystettyjä teitä jotka ovat entisiä sorateitä eikä niitäkään suolata.
Kun soratie jäätyy on se hieman erilainen pinta kuin tasainen asfaltti - ajattelitko?
Eikä ole. Liukas sekin on.
Kun ajat soratiellä et välttämättä aja rekalla sitä suurinta sallittua 80km/h nopeutta - ajattelitko?
Ei tietenkään, mutta on siellä jo hiljaisempikin vauhti pahempi kuin suorallatiellä tai moottoritiellä tuo 80km/h
Et näköjään kun tyhmiä kysyt.
Sinä tässä tyhmiä väität senkin hinttari en minä.
"Miksi ongelmat alkaa sitten suorilla ja tasasilla valta ja kanta ja moottoriteillä? Eikö siellä tulla toimeen jos vain pahat mäet ja risteykset suolattaisiin? Miksi pitää pitkä suorat osuudet suolata?"
Ei kait niillä suorilla olisi mitään väliä, jollei niillä kukaan koskaan haluaisi mm. rekkansa pysähtyvän. Nyt vain sattuu olemaan usein niin, että ei ne jarrutustarve aina katso tuleeko suoralla vaiko mutkassa - ajattelitko sitä?
Eikö sorateillä tule jarrutustarvetta? Kuinka usein esim. moottoriteillä tulee jarrutustarve? Ja kuka käskee niiden rekkojen ajamaan toisen perseessä kiinni? Eikö he voi jättää riittävän turvavälin edellä ajavaan?
"En ymmärrä. Suurin osa rekkakuskeista on nyky suolausta vastaan. "
Jaaha sinä taas tiedät tämänkin asian heidän puolestaan vai?
Tiedän, koska itse olen kuljetusalalla ja myös itse ajan omistajana isoa yhdistelmää. En ole koskaan kuullut kenenkään rekkakuskin puoltavan suolausta.
Koita ajatella niin ei tarvitse näitä päättömiä väitteitäsi täällä turhaan laukoa.
Päättömiä laukoo täällä aivan muut en minä.

Koita sinä saada joskus joku järkevä kirjoitus aikaiseksi.
Ei osaa edes lainata viestejä!
Tästähän sen sinun 'älysi' parhaiten huomaa...
Alapas haukkua täällä vähän vaikka kepulaisia perusteillasi, niin saadaan Suomeen häviäjien puolue valtaan - sinun väitteitteisi idioottimaisuudella keräävät sympatiat puolellensa - heh heh eh heh.
Lainaus oli kokonaisuudessa sinun hinttarin kirjoituksesta. Eli sinä hinttari olet silloin kirjoittanut väärin enkä minä ole lainannut sinua väärin. Että se siitä senkin hinttari.
Ei edes lukea osaa. Voi pikku poikaa.
Lisää vain tyhmiä hintt-Ari väitteitäsi, niin saadaan nauraa 'älyllesi'.
Ajattelitko
Kirjoittanut: Et kait?, 22.2.2003 klo 16.20
"Kyllä rekat ja muut pärjää ihan hyvin esim. sorateillä mitä ei suolata. Kyllä tukkirekkakin lastinsa hakee metsätieltä ja mutkaisten ja mäkisten taipaleiden takaa eikä ongelmia synny. "
Ajattelitko että sorateiden pinnoite on eri kuin maanteillä oleva asfaltti?
Jaa talvellako? On myös päällystettyjä teitä jotka ovat entisiä sorateitä eikä niitäkään suolata.
Kun soratie jäätyy on se hieman erilainen pinta kuin tasainen asfaltti - ajattelitko?
Eikä ole. Liukas sekin on.
Kun ajat soratiellä et välttämättä aja rekalla sitä suurinta sallittua 80km/h nopeutta - ajattelitko?
Ei tietenkään, mutta on siellä jo hiljaisempikin vauhti pahempi kuin suorallatiellä tai moottoritiellä tuo 80km/h
Et näköjään kun tyhmiä kysyt.
Sinä tässä tyhmiä väität senkin hinttari en minä.
"Miksi ongelmat alkaa sitten suorilla ja tasasilla valta ja kanta ja moottoriteillä? Eikö siellä tulla toimeen jos vain pahat mäet ja risteykset suolattaisiin? Miksi pitää pitkä suorat osuudet suolata?"
Ei kait niillä suorilla olisi mitään väliä, jollei niillä kukaan koskaan haluaisi mm. rekkansa pysähtyvän. Nyt vain sattuu olemaan usein niin, että ei ne jarrutustarve aina katso tuleeko suoralla vaiko mutkassa - ajattelitko sitä?
Eikö sorateillä tule jarrutustarvetta? Kuinka usein esim. moottoriteillä tulee jarrutustarve? Ja kuka käskee niiden rekkojen ajamaan toisen perseessä kiinni? Eikö he voi jättää riittävän turvavälin edellä ajavaan?
"En ymmärrä. Suurin osa rekkakuskeista on nyky suolausta vastaan. "
Jaaha sinä taas tiedät tämänkin asian heidän puolestaan vai?
Tiedän, koska itse olen kuljetusalalla ja myös itse ajan omistajana isoa yhdistelmää. En ole koskaan kuullut kenenkään rekkakuskin puoltavan suolausta.
Koita ajatella niin ei tarvitse näitä päättömiä väitteitäsi täällä turhaan laukoa.
Päättömiä laukoo täällä aivan muut en minä.
Ei siten, ettäkö suolausta kannattaisin, mutta ihmettelen vain typeriä väitteitäsi aiheesta. Mikset edes koita saada jotain järkevää kirjoitusta aikaiseksi, alkaa jo hävettää olla samaa mieltä kanssasi tästä?
Koita sinä saada joskus joku järkevä kirjoitus aikaiseksi.
Pahimmat paikat voisi suolata, mutta muuten suolauksen saisi lopettaa. Talven tai kaksi pelti kolisisi, mutta sitten ihmiset oppisivat. Vai oppisivatko? Haluaisin ainakin uskoa niin.. Oma vika jos ajavat liian kovaa, höh. Ja mitä siitä, jos pari ihmistä kuolee, meitä on tällä pallolla muutenkin ihan liikaa.