Kepu on ehtinyt pettämään kansan jo useaan kertaan ennen vaaleja. Vaalilupaukset ovat muuttuneet jo useaan otteeseen. Röyhkeä petos oli myös ensin ilmoittaa tukevansa kolmikantaisesti sovittuja pääpäätöksiä ja samanaikaisesti olla eduskunnassa repimässä työmarkkinajärjestöjen sopimaa eläkeratkaisua auki. Tajuaako kukaan miten paljon eläkevakuutusmaksut olisivat nousseet jos kepu olisi saanut tahtonsa läpi? Viimeisin suuri huijaus oli kun kepu kielsi olleensa öykkäröimässä tai edes paikalla demarien vaalitilaisuudessa. Seuraavana päivänä oli iltasanomissa sitten kuva kepun uudenmaanpiirin pampuista haastamassa riitaa demarien vaaliteltalla. Onko kukaan miettinyt miten kansaa huijataankaan jos kepu pääsee valtaan. Yleensä kepu on pettänyt vasta vaalien jälkeen. Nyt se on tehnyt sen ennätysajassa.
kepuvalta torjuttava
järkimies
4139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Halpaan menee näköjään mediakin kun sitä viedään kuin pässiä demarien talutusnuorassa. Laittaa nyt lehteen "uutinen" keskustalaisten öykkäröinnistä demareiden tilaisuudessa. Eivät tainneet demarit vaan kestää kilpailijoita.. Vähissä on jutut Suomen lehdistöllä, mutta onhan se nähty ennenkin. Tervetuloa vaan katsomaan miten "arvokkaasti" demarit haistattelevat päin naamaa keskustalaisten tilaisuuksissa. Että se siitä huijaamisesta. Järki käteen näissäkin asioissa. Ei pidä tehdä kärpäsestä härkästä.
Jos tutkimuslaitokset pudottavat kasvuennusteitaan niin järkevää politiikkaa on kyllä silloin muutta myös vaalilupauksiaan. Vai tietävätkä puoluejohtajat asioista aina enemmän kuin tutkijat. Tietääkseni kukaan ei ole vielä voinut äänestää 'väärin' sillä ennakkoäänestyskään ei ole vielä alkanut. Kokoomus ja demarithan voivat elää menneisyydessä jos haluavat.
Keskustelun avaus tällä kertaa"järkimiehenä".
Moneskohan nimimerkki jo käytössä tällä "paskanheittäjällä?"
Olipa jännää, että demarin entinen päätoimittaja oli saanut Iltasanomiin kuvan, jossa kepun miehiä on kepun teltalla uskotelluksi että siinä riitaa haastetaan. Neiti Heinäluoma (2 metriä) pelkäsi kepun 160 senttistä naisehdokasta. Ymmärrän että demareita jurppii kun keskusta kaahaa ohi sdp:n vahvoilla alueilla.