Olen uunituore eläkeläinen.
Mitä puolueenne voi antaa juuri minulle?
Olen mielestäni siinä iässä, että nyt minulla on aikaa alkaa pohtimaan omaa panostani sukupolvien ketjussa.
Minä olen akadeemikko ja tottunut tarkastelemaan yhteiskuntaa ja politiikkaa kriittisesti.
Olen asunut osan elämästäni ulkomailla. Suomeen palattuani näen maan kehittyneen hyvin omituiseen suuntaan: Suomessa eduskunta hyväksyi uuden kielilain (joka astui voimaan 2004). Sen mukaan vähemmistö sanelee ehdot enemmistölle, sen opinnoille, akateemiselle uralle, työnsaantiin, sairaanhoito-alalla, poliisina jne. Hyvin nopeasti korkeimmat virat on annettu suomenruotsalaisille ja suomalaiset ovat saaneet alempia virkoja.
Kalliilla rahalla on nyt lain johdosta alettu kouluttamaan suomalaisia vähemmistökielessä, jotta virkamiehistö kokonaan asteittain ruotsalaistuisi. (nämä ruotsalaistamisrahat voitaisiin käyttää parempiin tarkoituksiin)
Oma isoisäni toimi Savossa suomalaisen kansan lakiasoiden hoitajana 1800-luvulla. Silloin maan juridinen toimi oli täysin ruotsinkielinen.
Jos uusi kielilaki saa jäädä voimaan, se edistää kehitystä, joka on omiaan uudelleen ruotsalaistamaa suomalaisen virkakoneiston. Tälle kehitykselle on sitten ratkaisevaa juuri EU-jäsenyys. Jos ruotsinkielestä tehdään Brysselissä koko suomalaisen kansan virallinen kieli, ovat suomalaiset paljolti samanlaisessa tilanteessa kuin 1800-luvulla.Virkamiehistö, ja etenkin juristit ruotsalaistuvat.
Mikä on asenteenne uuteen kielilakiin?
Minun valintani ratkaisee se,oletteko halukkaita aktiivisesti ainakin keskustelemaan uudesta kielilaista.
Tiedän, että aihe on monimutkainen ja vaatii erityistä syventymistä siihen-olen tietoinen siitä.
Juristina näen, kuinka laki hyvin nopasti ohjaa maan kielikehitystä meille suomenkielisille kohtalokkaan negatiiviseen suuntaan.
kiinnostunut uudesta
9
776
Vastaukset 9
- ainakaan ensin alkuun
senioripuolueen työssä ottaa kantaa ruotsinkielen asemaan suomessa.ensin tärkeämmät asiat.eli eläkeläisten asema.palataan ruotinkielen asemaan sitten kun muut asiat kunnossa
- ymmärrän
Kielihän on todellakin vain yksi ongelma-alue muiden joukossa.
Lykkyä tykö!
Olen myös kauhuissani todennut, että kapakoiden ympärillä pyörii lapsia kuin koiria irrallaan, kun vanhemmat ovat kaljoilla. Suomessa on todella tapahtunut yleistä kurjistumista, jolloin lapset ja ikääntyneet ovat ikäänkuin jääneet heitteille.
Onneksi ilmeisesti eläkeläiset kykenevät organisoitumaan ja ainakin yrittämään lobbata ryhmänsä puolesta.
Lapsilla ei ole kykyä moiseen.
Vielä kerran: Onnea eläkeläisille poliittisena liikkeenä!
>(Koska omat asiani ovat kohtalaisen hyvin, minulla on "varaa" välittää myös kielestämme ja kulttuuristamme.)
- anja koivistoinen
Asiapuolue!
Melko tuoreena seniorina löysin nyt vasta tämän mielipiteen. Enkä ole ollut tietoinen uudesta kielilaista. Onkohan se hyväksytty kaikessa hiljaisuudessa. - Pidetään yllä Suomi
Hyvä kirjoitus mutta se voi joutua kielikiihkoisten hyökkäyksenkohteeksi
ja jopa poistettavaksi sillä jotkut pakkoruotsittaja tahot eivät halua, että
heitä arvostellaan missään palstoilla. Useimmin he saavat palstalle omat
valvojat jotka poistavat kirjoituksia omien mieltymyksiensä mukaisesti.
Meidän suomalaisten pitää hoitaa myös omaa suomalaisuuttamme ja puolustaa kieltämme hyökkääjiä vastaan joille Suomi on vain pilkkaamisen kohteena. - Seniorina ei ymmärrä
Mitä uudessa kielilaissa on päätetty? Onko kielilakiuudistus jotenkin piilossapidetty
ettei vain suomenkielinen kansa tiedä asioista yhtään mitään?
Muistan kun aikaisemmin 1970 luvulla kielilakia uudistettiin se oli vain
RKP:n ja jonkun keskustalaisten yhteinen lehmäkauppa ja Virolainen oli
pääministerinä päättämässä tuosta asiasta.
Kuka ymmärtää että kieliasioista päättää vain pieni 4% kielipuolue kun kyseessä
95% pääväestön kieliasiat? - Eläkeläinen vain
Olen sitämieltä ettei pidä laittaa rkp-läisiä sellaisia lakiesityksiä tekemään jotka
ovat suomenkielisten asioista.
Lipponenhan antoi aikoinaan kielilain valmistelun rkp-läisille, sanoen: ”Tehkää siitä mieleisenne" ja siitähän rkp teki omanmielensensä eli pakkoruotsitus on vahvoilla
edelleen ja vaikea poistettava koska puoluejohtajistoa on rahoitettu pitämään tuosta.
On meidän vallassa päästämmekö pukin kaalimaallemme tallomaan suomalaisten kielivapautta ja itseoikeutta omaan kieleemme Suomeen? - Suomi kyykyssä
Suomalaisten kieliasioista päättää pieni kiihkoinen RKP:n puolue.
Tuo puolue on hallituksessa jo kohta 40 vuotta yhteensoittoon ja
luultavasti jatkaa edelleen koska rahoituksilla täällä Suomessa saa valtaa? - Freudenthall rasisti
Kaiken päälle tuo suomenruotsalainen ylimielisyys ja suomalaisiin
kohdistuva ivaaminen se on oikeastaa aika rumaa ja härskiä toimintaa. - Me vain keskustellaa
Aloittajalta hyvä kirjoitus mutta missä hän on nyt?
Säihkätikö hän kenties näitä palstalla olevia jotka yläpidolla uhkailevat?
Meillä kaikilla on oikeus keskustella täällä palstoilla ja siihen ei RKP:n
vahtijapolitrukit mahda mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399