Tuntuupas hyvältä olla taas minä... Voisinpa varastoida nämä hyvät fiilikset jonnekin ja ottaa esiin kun on taas huono hetki.
Kävin illan päätteksi pyörimässä tatamilla puolitoista tuntia. Kaikki tämän päivän ja eilisen ahdistukset ja kivut jäi jonnekkin sinne mattoon. Nautin siitä mitä tein. Pystyin keskittymään oleelliseen ja olemaan tilanteessa läsnä. En miettinyt olemustani, kilojani ja kulutustani koko ajan. Urheilin, eikä se ollut kipua ja ahdistusta.
Nykyään treenaamisesta voi nauttia. Keho toimii ihan toisin, nyt kun paino on normaalilukemissa. Toista se oli silloin kun painoin 39 kiloa ja luut törrötti ihon läpi. Kylkiluut osui koko ajan kipeesti mattoon ja pelkkä tatamilla istuminen sattui takapuoleen.
Sitä paitsi oon nyt paljon vahvempi vaikka en enää juokse tai jumppaa joka aamu ennen koulua.
Ei niistä ahdistuksista ihan heti pääse. Näin joulun jälkeen ahdistaa taas normaalia enemmän. Usein tuntuu siltä, että haluan luovuttaa ja hypätä takaisin siihen suohon. Mutta tänään siellä tatamilla minä hetkeksi pääsin niistä eroon. "Pullottava" maha ei ollu tiellä, jokainen kertynyt lisäkilo toimi minun eduksi. Mulla on syy huolehtia terveydestäni, koska haluan olla siellä. Eikä siellä anorektikot pärjää.
Hassua, että läheiset on yhä huolissaan minun urheiluista. Treenaan kuulemma vieläkin liikaa.
Menen nukkumaan, että jaksan herätä aamulla kouluun. Ihanaa kun on taas loman jälkeen syy herätä jonnekkin.
Tsemppiä kaikille. Toivottasti löydätte syyn (monia syitä) tulla terveeksi. Maailmassa on paljon kaikkea ihanaa, mitä ei saa, jos ei luovu syömäongelmistaan... Älkää luovuttako!
Kävin illan päätteksi pyörimässä tatamilla puolitoista tuntia. Kaikki tämän päivän ja eilisen ahdistukset ja kivut jäi jonnekkin sinne mattoon. Nautin siitä mitä tein. Pystyin keskittymään oleelliseen ja olemaan tilanteessa läsnä. En miettinyt olemustani, kilojani ja kulutustani koko ajan. Urheilin, eikä se ollut kipua ja ahdistusta.
Nykyään treenaamisesta voi nauttia. Keho toimii ihan toisin, nyt kun paino on normaalilukemissa. Toista se oli silloin kun painoin 39 kiloa ja luut törrötti ihon läpi. Kylkiluut osui koko ajan kipeesti mattoon ja pelkkä tatamilla istuminen sattui takapuoleen.
Sitä paitsi oon nyt paljon vahvempi vaikka en enää juokse tai jumppaa joka aamu ennen koulua.
Ei niistä ahdistuksista ihan heti pääse. Näin joulun jälkeen ahdistaa taas normaalia enemmän. Usein tuntuu siltä, että haluan luovuttaa ja hypätä takaisin siihen suohon. Mutta tänään siellä tatamilla minä hetkeksi pääsin niistä eroon. "Pullottava" maha ei ollu tiellä, jokainen kertynyt lisäkilo toimi minun eduksi. Mulla on syy huolehtia terveydestäni, koska haluan olla siellä. Eikä siellä anorektikot pärjää.
Hassua, että läheiset on yhä huolissaan minun urheiluista. Treenaan kuulemma vieläkin liikaa.
Menen nukkumaan, että jaksan herätä aamulla kouluun. Ihanaa kun on taas loman jälkeen syy herätä jonnekkin.
Tsemppiä kaikille. Toivottasti löydätte syyn (monia syitä) tulla terveeksi. Maailmassa on paljon kaikkea ihanaa, mitä ei saa, jos ei luovu syömäongelmistaan... Älkää luovuttako!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääasia urheillessa että syö tarpeeksi kuitenkin, niinhän teet?
Ihana että oot löytänyt sen "valon", mäkin alan pikku hiljaa taas näkemään sen :) Onnea! perässä tullaan!
Voi ei! Minusta tuntui aivan samalta, kun pitkästä aikaa ratsastustunnilla ei tarvinnut keskittyä siihen, että luihin sattui kun istui satulassa. Jaksoin keskittyä muuhunkin kuin selässä pysymiseen. Pystyin ratsastamaan!!
Osaan kuvitella mitä olet käynyt ja käyt läpi. Olemme ehkä aika samoissa asetelmissa: ensimmäinen erä voitettu. Kirjoitit niin osuvasti tekstissäsi, että oikein pala nousi kurkkuun. Ihanaa, että olet jaksanut ponnistaa noin ylös. Tiedän omasta puolestani kuinka kamalaa se välillä saattaa olla. Onnea ja voimia myös itsellesi. Minä lupaan, etten luovuta:)