Mitä te hikoilette maataloustukien päälle.
Maajussi on vain huomaamattaan välikätenä siirtämässä saamansa verotukirahat ulkomaisten konekauppojen, ulkomaisen apulanta ja viljakauppojen välikassarana nämä rahat pörssiyhtiöiden sekä osakelaukkujen taskuun. Ei hän voi mitään. Järjestelmä on tällainen. Maa ei kasva yhtään enempää hehtaarille onko se isompi tahi pienempi tila, mutta tilat pitävää isontaa, että on suurempi osa siirtää tätä rahaa ulkomaille, kun ei ole potin jakajaa niin paljon täällä. Rattorikauppiaat tulevat takit auki tuomaan isommat koneet että kerkiää, pojat paahtaa yötä päivää, ja koneitten hinta otetaan tukirahoista suoraan. Tämä on tällaista laillista hommaa, jonka on politiikkakin hyväksynyt.
Kun lehmä on lypsetty riittävästi, eikä tuottoa löydy, siirretään tukirajat hieman etelämmäksi.
Sitten pojat on tyhjänpäällä, velat niskassa.
Samahan se on kaiken valtionlaitosten yksityistämisessäkin. Veroja ei voi nostaa, että keinottelu raha voitasiin panna pyörimään. Kunta jos omistaa vaikka tämän sairasauton, ei ole kuin hankintakulut miesten palkat. No se yksityistetään ja kas, sama maksaa enempi, ja veromarkat voidaan siirtää taas ulkolaisille.
Puhelin hommat on ulkomaan omistuksessa, sähkö, tanskalaisvalmisteinen mittari tuodaan nurkkaan, Norjalaisomistajan palkkaamat mittariasentajat käyt asentamassa, ja Ruottalaiset myy meidän voimalaitos sähköä meille. Se on viisasta tää kansa. Yrittäjät käsikassaroina kantavat valtiolle ilmastyönä veroasiat. Meikäpojallakin yli 50 prossaa. Nyt meitä halutaan natonmaksajaksi.
Helpompi olisi, että rektyroikoon meiltä nato suoraan rahalla ne jotka haluavat lähtee tappelemaan naton joukkoihin. Säätys nämäkin rahat täällä. Tuolla italiaanossa hieman lahjontaa on, että homma toimii. Miksiköhän sitä sanottiin kun en muista, mutta tämä verotustuki ulkolaisille firmoille on samaa, laivayhtöille jne.
Nyt onneksi alkaa olla uutta sukupolvea nousemassa joka ei tähän kulutukseen niin panosta.
Niinku tämä tikipoksikin. Markkinatalous kauppiaat keksi, että hoidetaan politiikan kautta meille tämä vihoviimeinen systeemi, niin raha pyörähtää taas jonkun taskuun. Toisivatpa tänne sen tikipoksin, jos ei muuten niin verotta.
En mää vaan tiiä, mutta kaikki taijetaan olla sokastu tämän tukiviidakon ansaan, ollaan hyväksytty päätöksentekijöiden aamenen, ja leipäjonot kasvaa. Mistähän seuraavaksi saisivat imastua meiltä rahaa? Näin me muka paukutellaan henkseleitä, ja toiset on ostettavissa rahalla, proffetaksi. Patruunat aikonaan piti jonkinlaista huolta, että renki edes jotenkin eli, mutta nyt ei elä millään. Mietityttää, kun akateemisetkin käy lakossa. Onkohan niistä tullut kommunisteja, nauttivat tuota työttömyyskorvaustakin jonka jätkä tappeli aikonaan tässä järjestelmässä ja sai vielä selkäänsä. No valta on viety kauas, ettei voi kun mennä onkelle. Tällasta tää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
taijan mennä nukkumaan, kun ei ajatus kule.
on tota fatserii vielä jäänyy , onks sullaa vielää faxrii mitäää , pannaan kansan äänestykseen tuet kun toi demokratia ei muuten pelaaa mitäääää.....kaapooooo vastaaaa mitäääää..
kiva kaveri mut miksei vastaa kaapolle. taas laittaa tosi monta oota nimee motaks on oikeen.
kaapo yhelä oola
koska tuot vatserii
syyttää demarinaisministeri Susannaa ,joka ajaa tikiä kuin kärmettä pyssyyn.