eläinrääkkäystä
kepulandiassa
4108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämänkaltaiset yksittäiset tapaukset ovat aina yksittäistapauksia, joilla voi olla omat hyvät selityksensä. Usein kysymys on ihmisten alamäestä eikä pitkään jatkuneesta eläimille aiheutetust kärsimyksestä. Tragedian osapuolena on usein myös rikoksesta syytetty. Näitä voidaan joissain tapauksissa ymmärtää, vaikkei hyväksyä.
Paljon törkeämpää eläinrääkkäystä on jatkuva taloudellisen voiton pyynnissä tapahtuva toiminta. Maataloustukien julkistaminen paljasti yhden tällaisen tapauksen eli nautojen kuljettamisen pitkiä matkoja vain taloudellisen voiton eli maataloustuen maksimoimiseksi. Maatalousministeriö ja -ministeri ovat pitkään mahdollistaneet tällaisen toiminnan pykiessään kaikin tavoin salailemaan tuensaajien henkilöllisyyttä. Maataloustukien julkistaminen nosti heti esiin erilaisia maataloustuotannon muotoja, joista kansan keskuudessa ei ole ollut hajuakaan. Yleinen luulo, jota on haluttu kepujen taholta pitää yllä, on ollut se, että kaikki maataloustuottajat on kokopäiväisiä perheviljelijöitä, jotka raatavat rehdisti aamuneljästä iltakymmeneen omilla tiluksillaan.
Mutta Härkönenhän vakuutti, että maataloustuissa ei olisi yhtään mitään salattavaa ja, että niiden julkistamista vaaditaan vain kateuksissaan ja tirkistelynhalun takia.
Onkohan Härkönen tätänykyä mitä mieltä asiasta?
On tosiaan aika törkeää, että tuollaista toimintaa voidaan harjoittaa ja jopa aletaan suorastaan sylkeä silmille, jos joku edes uskaltautuu kysymään, miten ne kepujussien toimesta syömätueksi nimetyt tuet kohdentuvat.
Onhan se kepulaisista ennennäkemättömän törkeää, jos maksaja haluaa tietää, mihin hänen rahojaan työnnetään.
Kokoomus viljelijöistä...
Se on nähty ja todettu kokoomus viljelijät/eläinhoitajat on pahimpia eläinten kiduttajia....
Mistä sen näkee?
Viljeliväestö on kuitenkin liki sataprosenttisesti kepun kannattajia.
Kepun kansanedustajat/ministerit omaavat melkein viisikymmentäprosenttisesti jonkinlaisen maataloustaustan, joka taas ei ole suhteessa siihen, mikä on Maalaisliiton kannattajakunnan tausta!
Ja maataloustukien korvattavuus oli asia, josta kepulaiset nostattivat budjettiriihessä sellaisen haloon, että sattumapääministeri meni jo hädissään lupailemaan eduskuntaryhmälleen asioita, joista ei oltu edes sovittu.
Ja sikafarmari Anttila vahvisti asian seuraavana aamuna televisiossa, että niin Matti Vanhanen ainakin lupasi.
Lopulta Heinäluoma kutsuttiin selostamaan kepuleille, mitä on sovittu ja nettideittailija Vanhanen jätettiin oven ulkopuolelle lähettelemään tekstiviestejä Suomen naisille.
Eikö ole outoa, että kepulle on maataloustuet noin tärkeä asia, vaikka ne kaikki (kepu)maanviljelijät edustavat reilusti alle 10% kepun kannattajista?
Omia etujaanko kepuedustajat ajavat tukiasiassa, eivätkä kannattajiensa, jotka eivät ole maatalouteen sidoksissa niin kuin edustajansa?