SIITIN NORMAALI TILASSA
Siitin on normaalitilassa pehmeä ja taipuisa ja se roikkuu alaspäin. Esinahka yleensä peittää terskan kokonaan tai osittain. Virtsaaminen onnistuu yleensä vain siittimen ollessa normaalitilassa, osittaisessakin erektiossa se on vaikeaa.
Siittimen koko normaalitilassa vaihtelee paljon yksilöittäin, mutta myös olosuhteiden mukaan. Kylmässä siitin voi kutistua hyvinkin pieneksi, koska elimistö vähentää ääreisverenkiertoa elimistön jäähtyessä liikaa, mikä vaikuttaa suoraan siittimen kokoon. Psyykkiset tekijät, kuten jännittäminen, voivat vaikuttaa siittimen kokoon, koska autonominen hermosto säätelee ääreisverenkiertoa.
Tavallisesti lepotilassa oleva siitin on n. 6–12 cm pitkä ja 2–4 cm paksu. Lepokoko ei anna viitteitä siittimen koosta erektiossa. Lepotilassa toista siitintä pienempi siitin saattaa erektiossa olla suurempi esim. 5cm lepotilassa oleva siitin voi olla 15cm pitkä sekä taas 12cm pitkä taasen 14cm.
SIITIN EREKTIOSSA
Seksuaalisen kiihottumisen myötä siittimen paisuvaiskudokset täyttyvät verellä ja siitin jäykistyy erektioon. Siitin myös pitenee ja paksuuntuu. Nuorella miehellä siitin jäykistyy nopeasti täysin kovaksi, ikääntymisen myötä erektion muodostuminen hidastuu eikä siitin enää jäykisty yhtä kovaksi. Erektiohäiriöt lisääntyvät iän myötä. Impotenssista puhutaan, kun siitin ei jäykisty enää tarpeeksi. Erektion kovuus voi vaihdella paitsi iän, myös kiihottumisen voimakkuuden myötä. Osalla siitin seisoo suoraan eteenpäin, kun taas toisilla siitin voi seistä kiinni mahassa.
UCSF:n vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen mukaan tyypillinen erektiossa oleva siitin on 10,1–15,9 cm pitkä terskan kärjestä häpyluuhun asti mitattuna, keskiarvon ollessa 13,0 cm. Tämä on tilastollinen mittaus.
SIITTIMEN KOKO JA ITSETUNTO
Siittimen koko on yleinen huolenaihe miehillä. Monien mielestä iso siitin viittaa maskuliinisuuteen, ja usein omaa siitintä pidetään liian pienenä seksikumppanin tyydyttämiseksi. Monet haluavat suurentaa siitintään, minkä vuoksi on kehitelty monenlaisia menetelmiä siittimen koon kasvattamiseksi.
Monet miehet myös aliarvioivat oman siittimensä koon, koska he katselevat sitä vain ylhäältä päin, toisten siittimet nähdään useammin edestä tai sivuilta. Lisäksi monilla vertailukohteena ovat pornoelokuvissa nähdyt suurikokoiset siittimet. Lihavilla miehillä myös alavatsalle kertynyt rasvakudos aiheuttaa sen, että siitin ei näy kokonaan, minkä lisäksi se näyttää suhteellisesti pienemmältä.
Suurin osa seksologeista tosin uskoo, että siittimen pienuuden pelko heijastuu joistain muista peloista tai riittämättömyyden tunteesta. Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan lähinnä nuoremmille naisille koolla on väliä. Perinteisempi "koolla ei ole väliä vaan sillä, miten siitintä käytetään" on selvästi vanhempien naisten ajattelutapa.[1]
Ihmisellä on isoin siitin kaikista kädellisestä sekä pituudeltaan että leveydeltään. Esimerkiksi gorillan erektiossa olevan siittimen koko on vain noin 5 cm.
Monissa kulttuureissa on urbaani legenda, jonka mukaan tiettyihin etnisiin ryhmiin kuuluvilla miehillä on suurikokoinen siitin. Yhdysvalloissa ja Euroopassa yleensä ajatellaan, että tämä pätee tummaihoisiin henkilöihin, eritoten afrikkalaisen Masai-heimon henkilöihin. Tälle anekdootille ei kuitenkaan tunnu olevan tieteellistä pohjaa.
On olemassa yksityisiä plastiikkakirurgeja, jotka tekevät siittimen pidennys- ja paksunnusleikkauksia. Näissä siitintä pidennetään laskemalla irti nivelside, joka pitää siittimen kiinni häpyluussa. Siitintä paksunnetaan siirtämällä potilaan omaa rasvakudosta siittimen varteen, jolloin siittimen koko kasvaa. Näiden leikkausten on kuitenkin sanottu vähentävän yhdynnässä saadun seksuaalisen mielihyvän määrää, puhumattakaan siitä, että leikkauksista voi aiheutua impotenssi, jota ei voi korjata. Lisäksi siittimen suurentamista voidaan arvostella sillä, että siittimen suurentamisella ei välttämättä saavuteta etua, ja että siittimen suurennushalujen taustalla on usein pelkkä subjektiivinen käsitys oman siittimen koosta

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nimi on Wikipedia.