Heip,
Kaipaisin vähän mielipiteitänne... Olen raskauden alussa ja samaan aikaan on tullut eroajatuksia.
Olen seurustellut tämän miehen kanssa kolme vuotta ja ylä- ja alamäkiä on ollut. Nyt kuitenkin raskauden tultua tuntuu, etten jaksa enää.
Tuntuu, että pyöritän kotia yksin. Hän käy osa-aikaisessa työssä ja minä vakituisesti 8h/pvä. Minä joudun tekemään kotityöt (imurointi, pyykinpesu, ruuanlaitto, miettimään mitä kaupasta tarvitaan ja käyn usein kaupassa yksin, meillä ei ole autoa). Hän valvoo yöt ja istuu tietokoneella ja nukkuu päivät, herää kun minä tulen kotiin. Työpäivinä ei jaksa tehdä mitään kotitöitä ja vapaapäivinä mieluiten lepäisi vain.
Ei puhettakaan että hän veisi minua mihinkään, kahville, syömään, elokuviin tms vaan yleensä se on oma ehdotukseni, jos jonnekin lähdetään ja hän kommentoi, että "just meinasin ehdottaa samaa". Just; moneen viikkoon ole ehdottanut yhtään mitään ja nyt yhtäkkiä samaan aikaan keksi saman asian kuin minä.
Hän on kiukkunen ja vaatii seksiä; minä olen väsynyt työhön, kotitöihin ja raskaus väsyttää ja en todellakaan anna seksiä kun olen kiukkuinen lusmulle miehelle.
Kaikki kodinremontit pitää mun itse hoitaa ja organisoida, hän ei tee mitään. Samoin vauvan vakuutuksista olen minä selvitellyt ja miettinyt tukiasioita äitiysloman aikana eikä hän ole tehnyt mitään näiden asioiden eteen.
Olen vaan ajatellut, että mä en taida jaksaa tämmöistä enää synnytyksen jälkeen, yhdessäkin vauvassa on riittävästi tekemistä.
Kannattaisiko mun siis jättää tämä mies vai yrittää puhua, etten mä jaksa enää pyörittää tätä sirkusta yksin? Miten saisin puhuttua miehelle, kun aina kun pyydän sitä vaikka tiskaamaan, se on nalkuttamista. Eli jos nyt puhuisin omasta jaksamisesta, sekin olisi nalkuttamista.
Kaipaisin vähän mielipiteitänne... Olen raskauden alussa ja samaan aikaan on tullut eroajatuksia.
Olen seurustellut tämän miehen kanssa kolme vuotta ja ylä- ja alamäkiä on ollut. Nyt kuitenkin raskauden tultua tuntuu, etten jaksa enää.
Tuntuu, että pyöritän kotia yksin. Hän käy osa-aikaisessa työssä ja minä vakituisesti 8h/pvä. Minä joudun tekemään kotityöt (imurointi, pyykinpesu, ruuanlaitto, miettimään mitä kaupasta tarvitaan ja käyn usein kaupassa yksin, meillä ei ole autoa). Hän valvoo yöt ja istuu tietokoneella ja nukkuu päivät, herää kun minä tulen kotiin. Työpäivinä ei jaksa tehdä mitään kotitöitä ja vapaapäivinä mieluiten lepäisi vain.
Ei puhettakaan että hän veisi minua mihinkään, kahville, syömään, elokuviin tms vaan yleensä se on oma ehdotukseni, jos jonnekin lähdetään ja hän kommentoi, että "just meinasin ehdottaa samaa". Just; moneen viikkoon ole ehdottanut yhtään mitään ja nyt yhtäkkiä samaan aikaan keksi saman asian kuin minä.
Hän on kiukkunen ja vaatii seksiä; minä olen väsynyt työhön, kotitöihin ja raskaus väsyttää ja en todellakaan anna seksiä kun olen kiukkuinen lusmulle miehelle.
Kaikki kodinremontit pitää mun itse hoitaa ja organisoida, hän ei tee mitään. Samoin vauvan vakuutuksista olen minä selvitellyt ja miettinyt tukiasioita äitiysloman aikana eikä hän ole tehnyt mitään näiden asioiden eteen.
Olen vaan ajatellut, että mä en taida jaksaa tämmöistä enää synnytyksen jälkeen, yhdessäkin vauvassa on riittävästi tekemistä.
Kannattaisiko mun siis jättää tämä mies vai yrittää puhua, etten mä jaksa enää pyörittää tätä sirkusta yksin? Miten saisin puhuttua miehelle, kun aina kun pyydän sitä vaikka tiskaamaan, se on nalkuttamista. Eli jos nyt puhuisin omasta jaksamisesta, sekin olisi nalkuttamista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oma mieheni on kasvanut perheessä, jossa on vallinnut aina se, että nainen hoitaa kodin hommat (lisäksi tietysti hän on ammatiltaan emäntä) ja mies ei tee oikeastaan muuta kuin kaikkea tyhjänpäiväistä. Eli ei osallistu kodinhoitoon, hyvä jos vie matot ulos.
Omat vanhempani ovat melkein 20 vuotta mieheni vanhempia nuorempia, joten meidän kasvatuksissa on selkeä ero: oma äitini ei ollut mikään kodin ihme, siis ei ole käynyt mitään emäntäkouluja, meillä ei ole koskaan ollut mankelia, tämä on aika hyvä vertauskuva (eikä lakanoita todellakaan silitetty). Eli meillä on tytöt ja pojat tehneet samalla tavalla (pienellä kiristyksellä) kotitöitä. Isä oli kotihenki, kun oli työtön ja äiti töissä jne.
No asiaan. Nyt olen siis täynnä mieheni lusmuilua, kun kotona on opetettu, ettei miehen tarvitse osallistua kotitöihin. Ja vitut sanon minä. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta kohta mahdollisesti on ja tämä sama peli ei vetele enää, kun lapsi syntyy.
Syytän siis ihan kympillä mieheni vanhempia tästä vanhanaikaisesta ajattelusta, ettei miehelle kuulu kodinhoitoon liittyvöt työt. Aina, sii ihan AINA saa olla muistuttamassa, että oisko sun vuoro tiskata jne. Ja aina kuuluu sitä tuhannen narinaa.
Sun on siis todella vakavasti keskusteltava, että sun voimat ei mitenkään riitä elätykseen (elätät varmaan ukkosi?) ja että jos hän haluaa perheen, hänen on aika ottaa vastuuta niin itsestään, kuin sinunkin hyvinvoinnistasi. Ja varmaan kannattaa harkita kokopäivätyön etsimistä.
Pistät ehdot kehiin, eiköhän se siitä järkyty.
Tutun kuulosta, mies on kuin kivirekeä perässä raahaisi...Minulla oli ennen juuri tuollaista, mutta minun energia riitti kuin riittikin kaiken pyörittämiseen vaikka HUONOJA jaksojakin oli...Kunnes tulin raskaaksi ja ajattelin etten jaksa "kahta lasta".
Otinpa sitten raskaana ollessani asian puheeksi ja vaadin miestä ottamaan vastuun etten jaksa kaikkea yksin. Esim. kaikki tärkeät päätöksetkin oli minun päätettävissä ja mies oli sitten aina samaa mieltä...huh jne...Tosiaan puhuimme asiasta(tai minä puhuin) ja mies oli hiljaa mietteissään, kunnes sanoi että ei hänestä ole kunnon mieheksi ja LÄHTI?!? Eli nyt olen siis yksinodottaja, tuleva yksinhuoltaja!!! En todellakaan olisi jaksanut enään sitä ukkoa, mutta enpä olisi uskonut että se jättää meidät..odotin sen muuttuvan..naisten ikuinen virhe...Eli kun pistin ehdot niin todellakin järkyttyi ja lähti, heh.
Mielestäni ei kasvatustakaan voi vain syyttää, koska mies on aikuinen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen (toivottavasti), eikä enään lapsi..Monestikko naisille annetaan kasvatuksen takia virheet anteeksi? Ei koskaan! Naisen pitää aina osata ottaa vastuun, olipa kasvatus ollut millainen hyvänsä...
Eli minusta sinun pitää ajatella itseäsi ja asettaa rajat, mutta muista ettei se ole helppoa, ero voi tulla...Toisaalta voit olla onnellisempi vauvan kanssa ilman miestäsi..
suoraan,että jos ei suostu jakamaan kotitöitä puoliksi,niin voi alkaa pakata kamojaan. Et sinä jaksa,eikä sinun tarvitse,kahden holhottavan kanssa. Näin minä tekisin. Kevyempi sinun on huolehtia itsestäsi ja lapsesta kuin vetää vielä tuollaista miestä perässäsi.
Sama juttu. Munkaan mies ei tee yhtään mitään mmuten kuin sanomalla ja se sitten tulkitaan nalkuttamiseksi. Mä en jaksa. Hän vain istuisi kaiken aikaa netissä. Yhdessä ei voi tehdä mitään. Aina on rahapula tai väsy. Kun kaverit pyytää parille, sinne voidaan kyllä lähteä, mutta mun kanssa ei edes kahvilaan. Olen viimeisilläni ja nyt olen kovasti harkitsemassa eroa. Minä saan koko ajan olla vastuussa yksin kaikesta.
mainiosti yksinkin.Itse olen kaksi kertaa elänyt miehen kanssa.Nyt olen vauvan kanssa yksin ja ikinä ei ole ollut näin vähän töitä.Miehet siis kohdallani työläämpiä kuin vauvat.
Tuntuu ihan samalta välillä, kun teistä!
Mulla mies kyllä yrittää, mutta kun aloitekyky puuttuu tyystin. En millään jaksais joka päivä sanoa samoja asioita; tiskit pitäis hoitaa, kissanhiekka vaihtaa, tuo ja tämä asia on roikkunut jo pitkään... Jos meillä palaa lamppu, joudun pari viikkoa huomauttelemaan, että eipä ole vieläkään vaihtanut itseään tuo tuolla katossa ja minä en ylety auttamaan...
Oon kanssa miettinyt, että miten sitten, kun pitää vauvan ja miehen kanssa selvitä. Ei taida olla helppoa. Vaikka kuinka tuota nahjusta rakastaa, niin kyllä siihen välillä väsyy...