Se toisi lohdutusta kun saa jutella vertaistensa parissa. Siellä ei tunneta ammattiarvoja, kaikki on samanarvoisia. Kokeneita jokainen eritavalla. On helpottavaa jakaa omaa tuskaa toiselle, hän ymmärtää, kuuntelee, johdattaa ja antaa kalliita kokemuksia omasta näkökulmasta. Samoin sinä voit antaa ja jakaa toisen kanssa tuskasi.
Itse olin muutaman viikon mielisairaalassa. Ensivaikutelma, mikä häpeä kun olen täällä.
Häpesin itseäni kurjaa kulkijaa. Naama verillä ja mustelmilla, keho kauttaaltaan rikki, hyi mikä olin.
Heti tupaan astuttua näin, että samanlaisia taakankantajia toisetkin oli. Oli silmä mennyt, ym... en kaikkea voi kertoa.... Tuli jokseenkin hyvä olo, kun näin toisia ihmisiä samassa tilassa. Oltiin sairaita, jaettiin kokemukset. Puhuttiin itsestämme hyvin paljon, ei kenenkään tarvinnut pelätä ja hävetä itseään.
Oli kaveri joka pelkäsi mennä massa ruokailuun. Mitä ne toiset ajattelevat kun hänen käsi tärisee.
Siitäkin keskusteltiin hänen kanssa ja niin mentiin yhdessä hänen kanssa syömään. Ensi kertaa ilman rohkaisu lääkettä.
Olen mies, juteltiin naisten ja miesten kanssa, porukassa, kahdestaan, miten milloinkin oli aikaa. Sanon että on hyvin antavaa ja valoisaa tällainen kanssakäyminen. Kun masennuksessa vetäytyy syrjään ja jää paitsi tärkeistä henkistä keskusteluista.
Keskusteluja voi käydä oman kunnan mielenterveys toimiston kautta vertaistenssa kanssa. Minäkin voisin vielä käydä ja valottaa elämää tällaisesta näkökulmasta...........
Auttavin askelin elämää kohti. Jaksakaa vaikka välillä on vaikeaa..................
Itse olin muutaman viikon mielisairaalassa. Ensivaikutelma, mikä häpeä kun olen täällä.
Häpesin itseäni kurjaa kulkijaa. Naama verillä ja mustelmilla, keho kauttaaltaan rikki, hyi mikä olin.
Heti tupaan astuttua näin, että samanlaisia taakankantajia toisetkin oli. Oli silmä mennyt, ym... en kaikkea voi kertoa.... Tuli jokseenkin hyvä olo, kun näin toisia ihmisiä samassa tilassa. Oltiin sairaita, jaettiin kokemukset. Puhuttiin itsestämme hyvin paljon, ei kenenkään tarvinnut pelätä ja hävetä itseään.
Oli kaveri joka pelkäsi mennä massa ruokailuun. Mitä ne toiset ajattelevat kun hänen käsi tärisee.
Siitäkin keskusteltiin hänen kanssa ja niin mentiin yhdessä hänen kanssa syömään. Ensi kertaa ilman rohkaisu lääkettä.
Olen mies, juteltiin naisten ja miesten kanssa, porukassa, kahdestaan, miten milloinkin oli aikaa. Sanon että on hyvin antavaa ja valoisaa tällainen kanssakäyminen. Kun masennuksessa vetäytyy syrjään ja jää paitsi tärkeistä henkistä keskusteluista.
Keskusteluja voi käydä oman kunnan mielenterveys toimiston kautta vertaistenssa kanssa. Minäkin voisin vielä käydä ja valottaa elämää tällaisesta näkökulmasta...........
Auttavin askelin elämää kohti. Jaksakaa vaikka välillä on vaikeaa..................
Vastaukset 2
Vanhimmat
on tässä ollut ja sain siihen lääkityksen.Pahin pelkoni on ollut,että joudun mielisairaalaan:siellä kaikki huutavat,repivät itseään,puhuvat näkymättömille olioille!?Mutta tuo sinun kirjoituksesi valaisi aika paljon asiaa ja käsitystäni "hullujenhuoneesta"!!
Mielisairaalassakin on monenlaista kulkijaa. Toinen toisella tavalla sairas jne. Hullujen huoneesta puhuttaessa, siellä on eri osastot eri vaikeusasteen potilaille.
Minä suosittelen lämpimästi sinne menemistä. Minulla jäi hyvä tunne mielisairaalasta ja siellä potilaiden kanssa käymisestä keskustelusta. Henkilökunta oli lämminhenkinen. jne............. Mikkelissä olin silloin....