Olen tässä nyt kaksi ja puoli vuotta kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta ja käynyt tasan kerran, vuosi sitten, psykologilla. Olen sen verran nuori, että minulle se on ilmaista, joten siinä ei pitäisi olla ongelmaa, mutta ette tiedäkään kuinka monta kertaa olen aikoja tilannut ja yhtä hanakasti ne perunut!
Nyt olisi sitten huomenna taas uudelle psykologille aika ja tuossa hetki sitten tuli taas tunne, että jospa peruisin. Tuntuu, että jos menisin sinne puhumaan, niin se olisi sitten se viimeinen todiste, että kyllä tässä todellakin ollaan masentuneita (sen verran ailahtelen, että välillä tulee sellainen fifty fifty olo, että eheeen minä masentunut ole). En ole myöskään ikinä itkenyt kenenkään nähden surujani (miinuksena siis päiväkodin "emmie haluu mennä päiväunille"-itkut) ja meinasin terkkarille hieman puhuessani ruveta jo itkemään. En osaa myöskään avautua helposti. Pidän itseäni heikkona.
Mikä avuksi, että pystyisin siellä käymään?
Nyt olisi sitten huomenna taas uudelle psykologille aika ja tuossa hetki sitten tuli taas tunne, että jospa peruisin. Tuntuu, että jos menisin sinne puhumaan, niin se olisi sitten se viimeinen todiste, että kyllä tässä todellakin ollaan masentuneita (sen verran ailahtelen, että välillä tulee sellainen fifty fifty olo, että eheeen minä masentunut ole). En ole myöskään ikinä itkenyt kenenkään nähden surujani (miinuksena siis päiväkodin "emmie haluu mennä päiväunille"-itkut) ja meinasin terkkarille hieman puhuessani ruveta jo itkemään. En osaa myöskään avautua helposti. Pidän itseäni heikkona.
Mikä avuksi, että pystyisin siellä käymään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä peru, vaan mene käymään. Et voi siinä mitään menettääkään, voit jopa saada apua.
Tuosta itkemisestä sanoisin, että anna itkun tulla, jos on tullakseen. Loppujen lopuksi se auttaa. Tiedän omasta kokemuksesta. Minun on ollut myös tosi vaikeaa itkeä "julkisesti". Sen estääkseni olen esim. painanut kynsillä toisen käden ranteeseen niin kovasti, että tulee toinen tunne, kipu, sen itkemisen tilalle. Nyt ajatellen tosi tyhmää!
Eihän itkemisessä mitään hävettävää ole! Se on merkki jostain, ihan kuin nauraminenkin. Jos yritätä piilotella tunteitasi, kukaan ei voi sinua auttaa. Ei psykologi, ei terapeutti, ratkaise sinun ongelmia ja pahaa oloa, mutta auttavat siinä kovasti. Osaavat johdatella sinua sinne alkulähteille, mistä masennus on kotoisin. Ei siis valmiita vastauksia, vaan hyviä kysymyksiä, mutta sinä itse teet suurimman työn heidän avustuksellaan. Ei masennusta tarvitse hävetä, muista se!
Onnea matkaan ja kirjoittele, kuinka käynti sujui.
Psykoligit ovat koulutettuja ja osaavia ihmisiä, jotka ymmärtävät asioista laaja-alaisesti. Mikään asiasi ei ole liian mitätön. Silloin kun sellainen painaa mieltäsi on siitä hyvä päästä puhumaan. Se auttaa todella!